28. syyskuuta 2010

Ohjeistustani rasvojen käyttöön

Rasvakeskustelu käy kuumana. Onko rypsiöljy terveellistä, entä voi? Jos olet ymmällä rasvahapoista etkä tiedä mitä rasvoja kannattaisi suosia, käy lukemassa radio-ohjelma Uuden Mustan nettisivuilta ravinnon rasvoja käsittelevä uusi juttuni.

Oman artikkelini lisäksi suosittelen myös ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen blogiinsa laatimia kirjoituksia Muuttuuko käsitys rasvojen terveellisyydestä ja Olisiko rasvarauhan aika? Niissä hän arvioi kriittisesti taannoista YLEn MOT-ohjelmaa, sen synnyttämään polemiikkia ja puntaroi sitä, mitä tutkimusnäyttö todella osoittaa eri rasvahappojen terveellisyydestä ja epäterveellisyydestä.

27. syyskuuta 2010

Fogelholmin hyvä kirjoitus Duodecim-lehdessä

Vasta nyt huomasin dosentti Mikael Fogelholmin lyhyen artikkelin, jonka hän oli kirjoittanut jokin aika sitten Duodecim-lehteen. Tasapainoisesti kirjoitetussa jutussa hän arvioi ajankohtaisia kysymyksiä hiilihydraattien vähentämisestä ja ravinnon rasvoista — ja päätyy lopuksi suosittelemaan Välimeren ruokavaliota pienin suomalaisin muunnoksin.

Sen myönnytyksen tekisin kirjoituksen mainitsemille 'alakarppaajille', että hiilihydraattien vähentäminen pitäisi tunnustaa sopivaksi erityisruokavalioksi vatsanseudun lihavuudesta ja diabeteksesta kärsiville. Tällöin kuitenkin hiilihydraatteja tulisi vähentää korvaamalla niitä pääasiassa juoksevilla kasviöljyillä. Proteiinien kohdalla tulisi myös painottaa kasvikunnan lähteitä.

Viite:

Fogelholm M. Välimeren ruokavalio vai niukasti hiilihydraatteja? Duodecim 2010;126(13):1517-9

24. syyskuuta 2010

Tiettyjen ravintolisien käyttö voisi säästää miljoonia

Tiettyjen luontaislääketieteestä tuttujen ravintolisien käyttö voisi säästää terveydenhuollossa miljoonia. Näin osoittaa uusi australiaistutkimus. Hyödyllisiksi laaja raportti mainitsee esimerkiksi omega-3-rasvat, jotka ehkäisevät tehokkaasti sydäntautitapauksia.

Omega-3-rasvojen käyttö vähentäisi myös tulehduskipulääkkeiden käytön tarvetta tulehduksellisissa nivelsairauksissa, joissa hyödyllinen olisi myös eri rohdoksia yhdistävä valmiste Phytodolor. Tulehdusta ja kipua hoitavana se säästäisi kipulääkkeiden käytöstä aiheutuvia kuluja. Lisäksi raportti mainitsee mäkikuisman, jonka käyttö vähentäisi masennuslääkkeiden käytöstä aiheutuvia kuluja.

Pitäisin järkevänä pragmaattisempaa suhtautumista ravintolisien ja muiden luontaislääketieteestä tuttujen keinojen käyttöön. Vanha vastakkainasettelu lääkehoitojen ja luontaislääketieteen välillä ei ole enää tarpeen. Voisimme suhtautua eri keinojen käyttöön ei-ideologisesti, käyttäen eri keinoja tarpeen mukaan ja harkiten. Tällainen suhtautuminen on tietojeni mukaan yleistä esimerkiksi Saksassa, Japanissa ja Israelissa.

Lähteet ja lisätietoa:

Cost effectiveness of complementary medicines. August 2010. (PDF)

Cost effectiveness of complementary medicines: Report. Nutraingredients.com

Gundermann KJ, Müller J. Phytodolor--effects and efficacy of a herbal medicine. Wien Med Wochenschr. 2007;157(13-14):343-7.

Phytodolor. Valmistajan sivut.


14. syyskuuta 2010

Käy allekirjoittamassa geenimanipulointia koskeva vetoomus

Jos olet sitä mieltä, että geenimanipuloituja ruokia ja viljelylajikkeita ei pitäisi sallia EU:ssa, käy allekirjoittamassa asiaa koskeva vetoomus klikkaamalla sivulle tästä. Jo 800 000 eurooppalaista on käynyt allekirjoittamassa vetoomuksen, joka toimitetaan EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle.

9. syyskuuta 2010

Terveellisen ravinnon ja liikunnan voimaa

Yksittäistapausten todistusvoima on rajallinen, mutta siitä huolimatta pidän tätä videota 109-vuotiaasta pääasiassa raakaravintoa ja kalaa syövästä Bernando LaPallosta inspiroivana. Hänen kuntonsa ja vireytensä vaikuttavat hämmästyttäviltä. Videolla hän kertoo suosivansa erityisesti vihreitä vihanneksia, hedelmiä ja kalaa. Ennen aamiaista hän tekee parin kilometrin kävelylenkin.

8. syyskuuta 2010

Kasvikunnan tuotteita suosivassa karppaamisessa on itua

Arvostettujen tutkijoiden tekemän seurantatutkimuksen mukaan vähähiilihydraattiset ruokavaliot ovat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen silloin, kun syödään paljon eläinkunnan ruokia (HR 1.23; CI 1.11-1.37).

Jos kuitenkin hiilihydraatteja vähennetään siten, että suositaan kasvikunnan tuotteita, se on yhteydessä pienempään kuolleisuuteen (HR 0.80; CI 0.75-0.85). Tutkimus oli erittäin laaja; se käsitti yli 85 000 naista ja lähes 45 000 miestä.

Nyt julkaistu tutkimus tukee sitä linjaa, jonka olen ottanut jo Ravintoa sydämelle -kirjassani. Siinähän olen katsonut, että jos hiilihydraatteja vähennetään, se on parasta tehdä kasvikunnan proteiinilähteitä ja kasviöljyjä painottaen. Hiilihydraattien vähentäminen on mielestäni järkevää erityisesti vatsanseudun lihavuudesta ja diabeteksesta kärsiville.

Kasvikunnan proteiinilähteitä ovat esimerkiksi tofu, pavut, linssit, pähkinät ja siemenet. Jos rasvan määrää ruokavaliossa lisätään hiilihydraattien kustannuksella, pääasiallisena rasvana on turvallisinta käyttää oliiviöljyä, koska muuten monityydyttymättömien rasvojen saanti voi kasvaa liian suureksi. Oliiviöljyistä neitsytoliiviöljy on parasta.

Kasvisruokien painottamista puoltavat myös ekologiset syyt. Eläinkunnan proteiinin tuottaminen on varsin tehotonta kasvikunnan proteiinin tuottamiseen nähden, ja eläintuotannon aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat merkittäviä.

Lähteet ja lisätietoa:

Fung TT et al. Low-Carbohydrate Diets and All-Cause and Cause-Specific Mortality. Ann Inter Med. 2010 Sep 7;153(5):289-298.

Low Carb Plant Sourced Diet Better Than Animal Sourced One. Medical News Today.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...