Tämän
vieraskirjoituksen on laatinut tietokirjailija Erja Tamminen. Hän on
selvitellyt jo 15 vuoden ajan sähkömagneettisten
kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia. Langaton
teknologia ja terveys on hänen
viimeksi toimittamansa tietokirja.
Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio on huolestunut
ympäristöyliherkkyyksien, kuten sähköherkkyyden ja kemikaaliherkkyyden,
kasvusta viime vuosina. Hän pohti myös Suomen Lääkärilehden artikkelissa
”Sähköä ilmassa
—
ja aivoissa” olemmeko suhtautuneet liian sinisilmäisesti
sähkömagneettisten kenttien vaikutuksiin. Mielestäni olemme, ja pääjohtaja
Vainion puheenvuoro on sikälikin tärkeä, että ympäristöyliherkkyydet
syrjäyttävät työelämästä vuosittain ehkä satoja korkeasti koulutettuja ihmisiä.
On mielenkiintoista, että joukossa on paljon myös IT-alan osaajia.
Sähköherkälle haasteita aiheuttavat ympäristön yhä
lisääntyvät langattomat tietoverkot. Monilla työpaikoilla ja kodeissa hylätään
lankapuhelimet ja siirrytään matkapuhelimiin. Altistuminen sähkömagneettisille
kentille kasvaa – monilla kännykkä alkaa kuumottaa korvaa.
Meneillään olevan COSMOS-tutkimuksen perusteella 10 000
vastanneesta 50 % ilmoittaa kokevansa lämmön tunnetta korvalla, 10 %
päänsärkyä, 8 % huimausta, 31 % käsien puutumista, 26 % lämmön
tunnetta kasvoilla ja 16 % tinnitusta kännykän käytön yhteydessä.
Matkapuhelinteknologian, kännykän ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin,
monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputki- ja energiansäästölamput,
voimajohdot tai muuntamot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt
himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon
häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen
ongelmallisiksi.
Herkkyyttä on eriasteista. Joillakin oireet pysyvät
hallinnassa ja työkyky säilyy. Toisilla tilanne vaihtelee — altistuksen myötä
herkkyys kasvaa, mutta tasaantuu, kun sähkömagneettisia kenttiä tuottavia
lähteitä vältetään. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä jotkut herkistyvät
pysyvämmin, syrjäytyvät ja menettävät työkykynsä.
Oireiden kirjo on laaja ja reaktiot ovat yksilöllisiä:
Ihon polttelua ja pistelyä
Tinnitusta
Sydämen rytmihäiriöitä
Hengenahdistusta
Lihas- ja nivelkipuja
Masennusta
Neurologisia oireita kuten päänsärkyä,
huimausta, koordinaatiovaikeuksia, unettomuutta, lähimuistin ja kognitiivisten
toimintojen häiriöitä
En malta olla pohtimatta, kuinka moni työelämästä
syrjäytynyt masennusdiagnoosin saanut nuori itse asiassa onkin sähköherkkä?
Eivätkö juuri nuoret ole uuden teknologian suurkuluttajia? Lapset ja nuoret
ovat monessa suhteessa aikuisia herkempiä.
Ihminen on sähkömagneettinen olento ja monet kehon
toiminnoista ovat sähkömagneettisesti säädeltyjä. Heikot sähköimpulssit
risteilevät kehossamme ja ohjaavat elimistön toimintoja. Solujen elinehto on
solukalvon sähköisen potentiaalieron ylläpitäminen. Sydän ja aivot toimivat kuin
pientaajuuslähettimet. Niiden toimintaa voi seurata koko elimistön alueella ja
pienen matkan päästä. Sydämen, aivojen ja lihasten sähköistä toimintaa voidaan
rekisteröidä (EKG, EEG, EMG). Unestakin tiedetään, että syvyyden eri vaiheissa
aivojen sähkömagneettiset pulssit vaihtelevat.
Ihminen on viimeisen 20 vuoden aikana luonut ympärilleen
mittavan keinotekoisen sähköympäristön, eikä sen vaikutuksia ei ole ennalta
tutkittu. Elimistöllämme ei myöskään ole ollut aikaa sopeutua uuteen
ympäristötekijään, toisin kuin luonnon sähkömagneettisten kenttien kohdalla on
ehtinyt tapahtua. Esimerkiksi UV-säteily jää ihon pinnalle, kun taas
kännykkäsäteily absorboituu syvemmälle kehoon. Ihmisen elimistö kykenee
verenkierron kautta kuljettamaan UV-säteilyn aiheuttaman kudoksen ylimääräisen
lämpenemisen pois, mutta keholla ei välttämättä ole keinoja eliminoida
langattomien verkkojen vaikutuksia.
Elinympäristössämme on lisäksi kemikaaleja, raskasmetalleja
ja sairaita taloja kosteusvaurioineen, jotka horjuttavat herkän kehon
tasapainoa. Kyselytutkimusten mukaan monen sähköherkän taustalta löytyy
homeelle, kemikaaleille ja raskasmetalleille altistumista. Kaikkia
yhteisvaikutuksia ei ole tutkittu. Ruotsalaisprofessori Lennart Hardell on
tosin pilottitutkimuksessaan löytänyt sähköherkkien verestä enemmän haitallisia
ympäristökemikaaleja kuin terveiksi itsensä kokevilta.
Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski
on esittänyt, että väestötasolla saattaa olla muita herkempi ryhmä, joka reagoi
sähkömagneettisille kentille. Näin on havaittu esimerkiksi allergioiden
kohdalla. Leszczynskin väittämää tukee muun muassa Wollongongin yliopistossa
professori Rodney Croftin tekemä EEG-tutkimus, jossa selvitettiin
kännykkäsäteilyn vaikutusta unen laatuun. Croft havaitsi, että henkilöillä,
jotka olivat jo aiemmassakin EEG -tutkimuksessa reagoineet, ilmeni selkeämmin
EEG-aktiviteetin lisääntymistä kuin muilla. Croftin mukaan tämä tutkimustulos
viittaa siihen, että olisi olemassa herkempi alaryhmä.
Myös Tukholman yliopistossa tutkijana toiminut Igor Belyaev
vertasi lymfosyyttikokeissaan sähköherkiksi itsensä kokevien ja terveiden koehenkilöiden
soluja ja havaitsi sähköherkkien reaktiot voimakkaammiksi ja
pitkäkestoisemmiksi kuin verrokkien.
Sähköherkät eivät ole kaikissa provokaatiotesteissä
onnistuneet tunnistamaan, onko laite päällä vai pois kytkettynä. Testeihin on kuitenkin
kohdistunut kritiikkiä, koska niissä on osoitettu olevan metodologisia
puutteita: Altistussignaalit ovat toistuneet liian tiheään tahtiin, koetilassa
on ollut taustasäteilyä ja biologisesti vaikuttavat purskeet (1-100 Hz)
puuttuvat, vaikka näillä taajuuksilla on solututkimuksissa nähty vaikutuksia.
Amerikkalainen Andrew Marino on kuitenkin kehittänyt
ärsyke-vaste-testin, jossa tuloksia on analysoitu epälineaarisin menetelmin.
Marino on todennut sähköherkkien reagoivan sekä korkeille että matalille
taajuuksille ja erityisesti sähkömagneettisen kenttätyypin (digitaalinen,
analoginen, lume) muutoksille.
On mielenkiintoista, että meillä on olemassa tieteellisiä
todisteita siitäkin, että sähkömagneettiset kentät vaikuttavat meihin kaikkiin.
Terveillä, ei-sähköherkiksi itsensä kokevilla on todettu vaikutuksia aivojen
glukoosiaineenvaihduntaan, ihon stressiproteiinireaktioita, unihäiriöitä,
EEG-muutoksia, tinnitusta, matkapuhelinsäteilyn aiheuttamia allergisia
reaktioita, käyttäytymishäiriöitä sekä kännykän pitkäaikaiskäytöstä
mahdollisesti aiheutuva aivokasvainriski.
Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos IARC
(International Agency for Research on Cancer) luokitteli keväällä 2011
radiotaajuiset verkot taajuudella 30 kHz-300 GHz ”mahdollisesti
karsinogeeniseksi ihmiselle”, samaan luokkaan (2B) kuten monet ympäristömyrkyt
– esimerkkeinä DDT ja pakokaasut. Mikäli radiotaajuiset verkot voivat olla mahdollisesti
syöpävaarallisia, eivätkö monet muutkin niiden aiheuttamat sairaudet ole
mahdollisia, kuten sähköherkkyys?
Eri maissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan noin 3–10 %
väestöstä kokee sähköherkkyysoireita. Euroopassa yli 35 miljoonaa ihmistä
reagoi sähkömagneettisille kentille. Itävaltalainen lääkäri Gerd Oberfeld on tilastoja
ekstrapoloimalla arvioinut, että vuoteen 2017 mennessä jopa 50 % väestöstä
olisi sähköherkkiä. Ellemme nyt puutu ennalta ehkäisevästi asiaan, edessä voi
olla suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Vaikutukset näkyvät
koko yhteiskunnan tasolla.
Jo 1950–60 -luvuilla Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa,
Tšekkoslovakiassa ja Kiinassa havaittiin sähköherkkyysoireita työperäisessä sähkömagneettisessa
altistuksessa. Aikakautensa tunnetuimpia asiantuntijoita olivat amerikkalainen
Zorach L Glaser, venäläinen Zinaida Gordon ja tsekkoslovakialainen Karel Marha.
Sähköherkkien oireita kutsuttiin tuolloin nimellä mikroaaltosyndrooma tai
radioaaltosyndrooma. Venäjällä on pitkä biologisten vaikutusten
tutkimusperinne.
Tutkimustulokset on huomioitu myös ionisoimattoman
sähkömagneettisen säteilyn turvanormeissa. Esimerkiksi nykyisin käytössä
olevalle digitaaliselle säteilylle (=kännykät, wlan) on esitetty tiukempia turvanormeja,
koska pulssattu teknologia on todettu solutasolla analogista vaikuttavammaksi.
Suomessa noudatetaan ICNIRPin (International Commission on
Non-Radiation Protection) raja-arvoja, jotka eivät huomioi biologisia
vaikutuksia tai sähkömagneettisen säteilyn kumuloitumista kehoon. ICNIRPin
standardi on vuodelta 1998 ja muun muassa nojaa käsitykseen, etteivät kännykät
voi aiheuttaa syöpää, mikä on ristiriidassa myös edellä mainitun IARC:n monografian, kultaisen standardin kanssa.
Viime aikoina monet organisaatiot ovat vaatineet
varovaisuusperiaatteen noudattamista: The BioInitiative Working Group, ICEMS,
Euroopan neuvosto, Euroopan Ympäristövirasto ja Itävallan Lääkäriliitto.
USA:ssa FCC, Suomen Viestintävirastoa vastaava asiantuntijaelin, on suositellut
ionisoimattoman säteilyn turvanormien ajanmukaistamista. Monissa maissa asioihin
suhtaudutaan vakavammin kuin meillä Suomessa. Intiassa tiukennetaan turvanormeja ja säteilytasoja madalletaan
nykyisestä kymmenenteen osaan 1.9. alkaen, jolloin myös kännyköihin on tulossa varoitustarra
niiden säteilytasoista. Intiassa siis ennalta ehkäistään sähköherkkyyttä.
Mitä sitten yksilötasolla voi tehdä, jos herkistyy ja alkaa
oireilla?
Itävallan Lääkäriliitto (Austrian Medical Association)
julkaisi 3.3.2012 kannanoton sähköherkkien potilaiden kohtaamisesta
terveydenhuollossa. Artikkeli sisältää ohjeita terveydenhuoltohenkilökunnalle —
muun muassa laajan joukon laboratoriokokeita. Lääkäriliiton mielestä potilaan altistukseen
sähkömagneettisille kentille on syytä kiinnittää huomiota ja mitata tasoja sekä
antaa suosituksia altistuksen vähentämiseksi.
Itävallan Lääkäriliiton mielestä potilaita tulee jatkuvasti
lisää, mikä on huolestuttavaa. Sähköherkkyys pitäisi kohdata tasavertaisena
muiden ympäristöyliherkkyyksien, kuten kemikaaliyliherkkyys tai krooninen väsymysoireyhtymä,
kanssa. Viranomaisten tulisi Ruotsin mallin mukaan luokitella sähköherkkyys
toimintarajoitteeksi kuten Ruotsissa.
Suomessa Lääkärilehden artikkelissa ”Potilaat ilman tautia”
professori Matti Hannuksela kehottaa välttämään altisteita, kun muuta hoitoa ei
tunneta. Toisaalta samassa artikkelissa psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeila
viittaa edelleen kognitiivisen terapian mahdollisuuteen, mikä on kuin ote vanhasta
historian kirjasta.
Yksilötasolla voi tehdä paljonkin. Tieteelliset tutkimukset
osoittavat, että omaa kehoa ja immuniteettia kannattaa vahvistaa. Melatoniini, C-vitamiini,
marjat ja neidonhiuspuu-uute ehkäisevät eläinkokeiden mukaan säteilyvaurioita. Olisiko niistä apua ihmisellekin?
Moni kokee saavansa apua myös kevyestä liikunnasta ja
ulkoilusta. Terveydestä on hyvä huolehtia kaikin tavoin ja hakea myös
vertaistukea.
Herkistyneen kannattaa turvata mahdollisimman säteilyvapaa
ympäristö. Sähkömagneettisille kentille ei ole olemassa siedätyshoitoa kuten allergioille.
Annan muutaman ohjeen:
Asuinympäristössä ei pidä olla suurjännitelinjoja,
muuntamoa, digi-TV-mastoa taikka voimakkaasti säteilevää matkapuhelinlinkkiä. Mikäli
kotona tai työpaikalla on langaton netti, vaihda se kaapeloituun ja varmista
koneen asetuksista, ettei langaton ominaisuus jää päälle. Säilytä lankapuhelin
kotona ja työssä, jos mahdollista. Käytä kännykkää säästeliäästi ja vain handsfree-laitteen
tai kaiuttimen kautta. Älä pidä puhelinta lähellä kehoa. Älypuhelimessa on
enemmän sähkömagneettisia kenttiä tuottavia toimintoja kuin peruskännykässä, esimerkiksi
Wlan- ja tukiasematoiminto. Kytke ne pois päältä puhelimen asetuksista. Sulje
kaikki kodin laitteet yöksi. Mittauta kodin ja työpaikan sähkömagneettiset
kentät. Jo pienillä muutoksilla päästään
suuriin vaikutuksiin.
Kirjoittajasta:
Erja Tamminen on tietokirjailija, joka on selvitellyt 15
vuotta sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia.
Erja on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen ja oman
yrityksensä, Erja Tamminen Ay, toimitusjohtaja http://www.sahkoailmassa.fi
Erjan yritys tuo maahan muun muassa langattomilta verkoilta
kuten kännykkämastoilta suojaavia materiaaleja ja niiden säteilytasoja
mittaavia instrumentteja. Yritys tarjoaa myös mittauspalveluita.
Erja Tammisen kustantamat tietokirjat:
Sähköä ilmassa, 1. painos, 2002
Sähköä ilmassa, 2. päivitetty painos, 2003
Ihmiskunta ja langaton peli, 2005
Matkapuhelinteknologia – Mitkä ovat terveysriskit, 2007
Langaton teknologia ja terveys – Mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle?, 2011 (kirja on myös selailtavissa tässä
pdf-tiedostona).
Lisätietoa:
Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.