Zen ja ravitsemus

Kuten lukijani ovat huomanneet, lähestyn terveellistä ravitsemusta pääasiallisesti ravitsemustieteellisiin tutkimuksiin tukeutuen. Se johtuu siitä, että arvostan ravitsemustieteellistä tutkimusta keinona hankkia tietoa.

Joskus on silti hyvä vaihtaa näkökulmaa — ainakin kokeeksi. Usein kun netin ravitsemuskeskustelut ovat käyneet kiivaina, olen miettinyt sitä, että jokaisen olisi hyvä kyetä ottamaan hieman etäisyyttä edustamaansa katsantokantaan. Viime päivinä olen lukenut erään zen-perinteestä lähtöisin olevan kirjoittajan kirjaa, ja se innoitti minut viimein tarttumaan tähän aiheeseen.

Ravitsemustieteellisellä tutkimuksella ja siihen pohjaavilla ravitsemussuuuntauksilla on kiistämättömät vahvuudet. Samalla niiden tiedon luonteessa on zen-näkökulmasta kuitenkin jotain vieraantunutta. Analyyttisesti ruoan terveysvaikutuksia tutkittaessamme emme ole välittömässä aistimellisessa ja läsnäolevassa yhteydessä syömäämme ruokaan. Ruoka ei ravitsemustieteessä useimmiten edes ole edes ruokaa vaan ravintoa, mikä sekin kertoo etääntyneestä suhteesta.

Ravitsemustieteessä ruoan terveysvaikutuksia tutkitaan mallintamalla todellisuutta (ruokaa, ravintoa). Älyllisesti on hyvin ymmärrettävää ja perusteltua, että näin tehdään. Heikkoutena tässä lähestymistavassa on kuitenkin se, että usein kuvittelemme malliemme ja ajatustemme kuvaavan täysin osuvasti todellisuutta. Unohdamme, että olemme luoneet älyllisen mallin, jonka avulla yritämme ymmärtää sitä, mikä on terveellistä ravintoa.

Samalla tässä piilee kiistojen siemen. Ravinnosta keskusteltaessa usein unohdetaan, että omat tulkinnat terveellisestä ravinnosta ovat todellakin vain tulkintoja. Tämä koskee kaikkia riippumatta siitä minkälaista ravitsemussuuntausta kukin edustaa. Usein käy niin, että samaistumme puolustamaan jotain ravitsemussuuntausta ja saatamme jopa rakentaa identiteettiämme sen varaan, että olemme jonkin suuntauksen edustajia.

Sen potentiaali, mitä kutsun tässä kirjoituksessa zeniksi, on siinä, että se voi auttaa luomaan reflektoivaa etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tulkintoihin. Sen avulla voimme karistaa kaikki todellisuuden tulkinnat hetkeksi pois mielestämme ja olla vain ajatuksettomasti läsnä tässä hetkessä. Tällaisen lähestymistavan tai harjoituksen arvo on siinä, että näin tehdessämme luomme tietoisuuteemme eräänlaista tilaa. Tässä ei ole kysymys ajatuksellisesta kokeesta, vaan todellakin siitä, että teemme sen.

Ollessamme täysin ajatuksettomasti läsnä tässä hetkessä voimme huomata, että tässä hetkessä ei ole makroravintoaineita, mineraaleja, Välimeren ruokavaliota tai vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vaikka hetki sitten saatoimme pitää niitä täysin todellisina, ne olivat vain mentaalisia konstruktioita ja ajatuksettomassa tilassa ne kaikki katoavat taivaan tuuliin.

Jos olemme harjoitelleet tällaista jonkin aikaa, voimme havaita, että palatessamme jälleen ajattelun maailmaan, vaikkapa pohtimaan analyyttisesti ravitsemuksen terveysvaikutuksia, jokin on muuttunut. Emme voi enää "sata lasissa" samaistua omiin mielipiteisiimme, vaan osaamme paremmin ottaa niihin periaatteellista etäisyyttä.

Tällä en tarkoita, että olisin itse täysin omiin näkemyksiini samaistumisen yläpuolella, vaan sitäkin tapahtuu silloin tällöin keskusteluitten tiimellyksessä. Silti olen sitä mieltä, että useimmille ihmisille olisi terveellistä harjoitella etäisyyden ottamista omiin ajatuksiin. Eikä asia mitenkään edes rajoitu ravitsemusnäkemyksiin. Vaikkapa kristillisen fundamentalismin tai islamismin ytimessä näyttää olevan ehdoton usko siihen, että oma tulkinta todellisuudesta on oikea.

Entä mikä olisi zen-näkemys terveellisestä syömisestä? Se varmaankin painottaisi kussakin hetkessä tapahtuvaa hereillä olevaa toimintaa. Kaupassa ruokaa ostaessani en olisi piintyneiden tapojen, riippuvuuksien tai mainonnan uhri, vaan valitsisin ruoka-aineet tietoisena siitä, mikä ylläpitää kehoni vitaliteettia ja mielen harmoniaa.

Nähdessäni ruoan lautasella ihailisin sen värejä ja muotoja. Aistisin tuoksun ja nauttisin siitä. Syödessäni olisin täysin läsnä sille, miltä ruoka maistuu ja miltä se tuntuu suussa pureskellessani sitä. En lukisi lehteä syödessäni, koska silloin en voisi täysin nauttia ruoasta (ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että lehden lukeminen syödessä olisi kiellettyä). Koska olisin täysin läsnä ja söisin rauhallisesti, tulisin täyteen kohtuullisesta määrästä ruokaa.

En ole muodollinen zen-buddhalaisuuden seuraaja. Siksi tässä esitetyt näkemykset zenistä eivät välttämättä ole oikeaoppisia.

Viite:

Adyashanti. Falling into Grace. Sounds True, 2011.