Täysjyvän määritelmä tutkimuksissa

En ole yleensä hirveän innostunut määritelmistä tai semanttisista kiistoista, mutta nyt koen sellaisesta kirjoittamisen tarpeelliseksi.

Suomenkielisessä sosiaalisessa mediassa on ollut viime aikoina jonkin verran hämmennystä siitä, mitä englannin kielen sanaparilla "whole grain" oikein tarkoitetaan. Yleensä se on suomennettu täysjyväviljaksi, mutta jotkut ovat väittäneet, että käsitteellä tarkoitettaisiin kokojyvää eli sitä, että jyvä on vielä kokonainen. Täysjyväviljahan tarkoittaa sitä, että jyvä on voitu myös esimerkiksi jauhaa.

Ero voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta ei välttämättä sitä ole, koska viljan jyvärakenteen rikkomisella on vaikutusta esimerkiksi siihen, kuinka nopeasti syöty vilja kohottaa verensokeria ja insuliinia. Hidasta verensokeria ja insuliinia kohottavaa vaikutusta voi pitää myönteisenä, ja siksi viljan nauttimista kokojyvänä voi pitää yleisesti vielä parempana kuin sen nauttimista täysjyväviljana. (Poikkeuksena tästä yleisestä säännöstä on kuitenkin pasta, jolla on hidas verensokeria kohottava vaikutus rikotusta jyvärakenteesta huolimatta.)

Silti englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa käsite "whole grain" pitää sisällään myös jauhetun viljan. Se käy hyvin selville esimerkiksi Harvardin tutkimuksesta, jossa "whole grain" määritellään selvästi:

"Whole grains were considered in their intact and pulverized forms, for which, by definition, they must contain the expected proportion of bran, endosperm, and germ for the specific grain types. The following ingredients in the database were designated as whole grains: whole wheat and whole-wheat flour, whole oats and whole-oat flour, whole cornmeal and whole-corn flour, brown rice and brown-rice flour, whole barley, whole rye and rye flour, bulgur, buckwheat, popcorn, amaranth, and psyllium."

Määritelmässä täysjyvävilja siis käsittää niin kokonaiset viljan jyvät kuin myös murskatut ja jauhetut muodot, kun taas suomen kielen "kokojyvä" on suppeampi käsite, joka tarkoittaa vain kokonaisia jyviä. Kun englanninkielisessä kirjallisuudessa tarkoitetaan ehyttä, rikkomatonta jyvärakennetta, käytetään yleensä ilmaisuja "intact grain", "intact whole grain" tai "whole kernel" erotukseksi laajemmasta käsitteestä "whole grain". Jos taas halutaan puhua nimenomaan jauhetusta täysjyväviljasta, käytetään termiä "wholemeal", esim. "wholemeal bread" tai "wholemeal flour".

Kun siis tutkimuksissa on havaittu täysjyväviljan käyttöön liittyviä hyötyjä, niitä on saavutettu yleensä sellaisella täysjyväviljalla, jossa osa nautitusta viljasta on ollut myös esimerkiksi täysjyväjauhoista leivottua. Jos käytetty vilja olisi ollut pelkästään kokojyväviljaa, hyödyt olisivat voineet olla vielä tuntuvampia.


Täysjyvän määrä tuotteissa

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, täysjyvän käsitteeseen liittyy vielä se, kuinka paljon elintarvikkeessa täytyy olla täysjyvää, jotta se voidaan sellaiseksi laskea. Varsinkin monissa amerikkalaistutkimuksissa täysjyväviljan (whole grain) määritelmä on ollut niin liberaali, että se on käsittänyt kaikki viljatuotteet, joissa on ollut 25 prosenttia tai enemmän täysjyväviljaa. Voikin aiheellisesti kysyä, olisivatko täysjyväviljan hyödyt tulleet tutkimuksissa vielä selvemmin esille, jos täysjyvän kriteeri ei olisi ollut näin löperö vaan tiukempi.


Viitteet:

Jensen MK, et al. Intakes of whole grains, bran, and germ and the risk of coronary heart disease in men. Am J Clin Nutr. 2004 Dec;80(6):1492-9.

Definition of Whole Grains. Whole Grains Council.

Jacobs DR Jr, et al. Whole-grain intake may reduce the risk of ischemic heart disease death in postmenopausal women: the Iowa Women's Health Study. Am J Clin Nutr. 1998 Aug;68(2):248-57.

Uusi ravintokeskustelufoorumi

Puhdasruoka.fi on ravitsemuskeskustelulle paikan tarjoava foorumi, joka saattaa kiinnostaa joitakin lukijoitani. Foorumi on suhteellisen uusi, ja ainakaan minä en ollut tiennyt sen olemassaolosta aiemmin.

Palstalla on keskustelua esimerkiksi kasvissyönnistä, ekologisuudesta, ravintolisistä ja VHH-ruokavaliosta. Kiinnostavaa oli havaita siellä myös paleoruokavalion kritiikkiä. Vaikka en ruokavalion vastustajiin varsinaisesti kuulukaan, pidän kritiikkiä hyvänä sen vuoksi, että minusta on hyvä asettaa kyseenalaisiksi myös ajan muodikkaita trendejä, jollainen paleokin ilman muuta on.

Mainitsen foorumin informaatiotarkoituksessa. En kuulu foorumin perustajiin tai ylläpitäjiin enkä välttämättä ole samaa mieltä kaikkien foorumilla esitettyjen näkemysten kanssa.

Linkki:

Puhdasruoka.fi

TV2:n Ruokaillasta ja ravitsemustrendeistä

Epäterveellistä vain sen vuoksi, että ei lähiruokaa?

Katsoin eilen TV2:n Ruokailta-ohjelman. Ajanhengen vaikutus näkyi siinä, miten voimakkaasti luomu-, karppaus- ja erityisesti lähiruokateemat nousivat esille. Ajanhengellä tarkoitan sitä, että kunakin aikana ihmisillä on kollektiivisesti taipumus asettua jonkin ajattelutavan tai mieltymyksen taakse. Ajanhengen ilmentymää oli esimerkiksi 60- ja 70-lukujen vaihteen läpipolitisoituminen. Viime keväänä sitä oli ns. arabikevät arabimaissa.

Suomessa ajanhenkeä on ollut muun muassa vahva kiinnostus ruokaan ja ravitsemukseen sekä samanaikainen tiettyjen ruoka- ja ravitsemustrendien nousu. Ajassa on liikkunut lisäaineiden vastaisia asenteita, vastakkaisuutta virallisia auktoriteetteja, kuten THL:ää, kohtaan, karppauksen nousua trendiksi, ekologisuutta, luomuinnostusta ja halua suosia lähiruokaa.

Ajanhengessä liikkuvissa ilmiöissä on hyvää se, että usein ne ovat syntyneet vastareaktiona jollekin yhteiskunnassa olevalle puutteelle. Lisäaineiden vastainen sekä lähi- ja luomuruokaa suosiva trendi on syntynyt vastareaktioksi ja korjausliikkeeksi sille, että syömämme ruoka on vähitellen muuttunut liian prosessoiduksi ja liikaa lisäaineita sisältäväksi. Karppaus on vastaavasti syntynyt korjausliikkeenä huonolaatuisten hiilihydraattien liialliselle syömiselle ja siitä aiheutuneille ongelmille.

Ajanhengessä liikkuvat ilmiöt ja trendit tuovat siis yleensä mukanaan jotain hyvää. Niillä on sanoma. Luomu- ja lähiruokatrendin ytimessä on sanoma, että meidän on tarpeen syödä entistä luonnollisempaa ruokaa. Karppauksen ytimessä on sanoma, että huonolaatuisten hiilihydraattien haitat on syytä nähdä.

Vaikka ajanhengessä liikkuvien ilmiöiden pääsanoma on hyvä, niihin liittyy usein ylilyöntejä ja fanaattisuutta. Yhden ulottuvuuden merkitystä saatetaan liioitella liikaa niin, että pahimmillaan ajanhengessä liikkuvan trendin seuraajat marssivat sopuleina järveen. Vain harva osaa ottaa ajan hengessä liikkuviin trendeihin etäisyyttä ja tarkastella niitä ikään kuin ulkopuolisena. Trendin kyseenalaistajaa ei myöskään trendin huumassa arvosteta.

Nykyisissä ruoka- ja ravitsemustrendeissäkin on liioittelua. Samalla kun yhdellä sektorilla ratkaistaan jokin ongelma, saatetaan luoda ongelma ravitsemuksen toisella alueella.

Esimerkiksi lähiruokainnostus on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että ruokavalion muut aspektit ovat silloin tällöin unohtuneet. Jos vaikkapa kouluissa aletaan käyttää pelkästään suomalaista lähiruokaa, se merkitsee vääjäämättä koululaisille tarjottavan ruoan ravitsemuksellista kaventumista.

Koululaiset saavat tietysti vatsansa täyteen suomalaisestakin ruoasta myös keskitalvella, mutta jos aikuisten lähiruokaideologian vuoksi lapsille ei anneta vaikkapa tuoretta salaattia, tomaattia, paprikaa ja parsakaalia, se kaventaa ruoan ravitsemuksellista laatua. Jos lapset jäävät vaille näitä ruoka-aineita, he saavat vähemmän esimerkiksi monia tärkeitä karotenoideja (luteiinia, zeaksantiinia, lykopeenia, beetakryptoksantiinia) ja K-vitamiinia. Niin aikuiset kuin lapsetkin tarvitsevat näitä ravintoaineita. Lapset eivät saisi jäädä niitä ilman vain sen vuoksi, että aikuisille on sillä hetkellä tärkeää noudattaa jotain ideologista periaatettaan.

Kannatan lähellä tuotetun ruoan suosimista, mutta tämän periaatteen noudattamista ei pitäisi viedä niin pitkälle, että se johtaa ruokavalion ravitsemukselliseen kaventumiseen.

Ruokailta YLE Areenassa:

A2 Teema: Ruokailta (1. osa) (katsottavissa n. 15.12. 2011 saakka)

Uhkana provinsiaalisuus

Jokainen itseään kunnioittava ravitsemuksen ja ruoan kanssa tekemisissä oleva kannattaa nykyään luomua ja lähiruokaa. Onkin ilman muuta selvää, että järjetöntä rahdata lihaa Brasiliasta, kun sitä voidaan tuottaa omassa maakunnassa. Ei ole myöskään järkevää raahata tänne olutta Keski-Euroopasta, jos yhtä hyvää olutta osataan panna myös kotimaassa.

Yhtä järkevää on osata arvostaa täällä kasvavia ruoka-aineita. Kotimaan metsät ovat täynnä marjoja, sieniä ja villivihanneksia, joista vain murto-osa hyödynnetään. Kotimaisella ravitsemustutkimuksella on myös hyvä selvittää näiden täällä tuotettujen ruoka-aineiden terveellisyyttä, jotta niiden suosittelemiselle saadaan tukevampaa perustaa.

Samaa taustaa vasten on ymmärrettävää, että on haluttu myös tutkia Itämeren ruokavalion terveysvaikutuksia. Se on lanseerattu vastaiskuna terveelliseksi osoitetulle perinteiselle Välimeren ruokavaliolle, jonka puolesta olen itse puhunut.

Lähiruokaan tukeutuminen on ekologisessa mielessä ilman muuta järkevää.

Samaan aikaan näen paikallisuuteen ja perinteeseen tukeutumisessa myös ahdasta provinsiaalisuutta. Provinsiaalisuus ei ole vain paikallista rajoittuneisuutta vaan myös asenteellista ja ajatuksellista kapea-alaisuutta ja torjuntaa hyviäkin ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Tätä asennoitumista näkyy myös muilla elämänalueilla, esimerkiksi politiikassa.

Itse muistan, että jo 1980-luvulla uuden ympäristöliikkeen tunnuslauseena oli "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti." Iskulause kuvaa hyvin sitä, että emme saa sortua ahtaaseen ajatteluun, ja lause sopii myös muihin yhteyksiin.

Ravitsemuksen alueella olisi mielestäni järkevää olla käytännöllinen ja joustava. Usein sellaiset ruoka-aineet, joita ei voi viljellä Suomessa, ovat yhdistyneet terveyshyötyihin, ja niinpä näitä ruokia on järkevää sisällyttää ruokavalioon. Hyvinä esimerkkeinä voi mainita vaikkapa soijan ja pähkinöiden syönnin sekä kohtuullisen alkoholinkäytön, jotka uudessa 18-vuotisessa seurantatutkimuksessa yhdistyivät alempaan kokonaiskuolleisuuteen ja pienempään sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Näiden ruoka-aineiden hyödyt ovat tulleet esille aiemmissakin tutkimuksissa.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että soija, pähkinät ja kohtuullinen alkoholinkäyttö ovat ruokavalion osatekijöitä, joita Suomessa ei ole virallisesti suositeltu – luultavasti siksi, että ulkomaisina niitä on vierastettu. Ehkä myös tuottajajärjestöt ovat pystyneet vaikuttamaan ravitsemussuosituksiin. Tällaista asennoitumista olisi syytä tarkistaa.

Myös ravitsemuksen alueella tarvitsemme ahtaan provinsiaalisuuden sijaan avoimuutta hyviä ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Se on täysin mahdollista yhdistää sopivaan ja epädogmaattiseen lähiruoka-ajatteluun.

Viite:

Akbaraly TN, et al. Alternative Healthy Eating Index and mortality over 18 y of follow-up: results from the Whitehall II cohort. Am J Clin Nutr. 2011 Jul;94(1):247-53.

Erilaisuuden sietokyvystä ravitsemuksen kentällä

Suvaitsevuus on teema, joka on ollut vahvasti esillä suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina. Se on tullut esille esimerkiksi suhteessa maahanmuuttajiin ja seksuaalivähemmistöihin. Osa tätä ongelmakenttää on ollut rajankäynti sen kohdalla, miten ongelmista voidaan puhua ilman, että ollaan suvaitsemattomia.

Itse olen viime aikoina pohtinut sitä, että suvaitsevaisuus tulisi ulottaa myös ravitsemuksen puolelle. Meillä tulisi olla kykyä suvaita ihmisten erilaisia ruokavaliovalintoja ja ravitsemusnäkemyksiä. Samaan aikaan tulisi olla myös mahdollisuus puhua asiallisesti ja neutraalisti — ja miksei joskus huumoriakin viljellen — eri ruokavalioihin liittyvistä ongelmista.

Ravitsemuksen alueella kykyä neutraaliin suhtautumiseen ja suvaitsevuuteen kuitenkin on puuttunut. Pääasiallisesti ongelma johtunee siitä, että ihmisillä on taipumus rakentaa identiteettiään ruokavaliovalintojen ja ravitsemusnäkemystensä ympärille. Tällaisessa tilanteessa monet vaatimalla vaativat, että myös muut — varsinkin asiantuntijat — kannattaisivat juuri niitä valintoja, joihin itse on päätynyt. Suvaitsevaisuutta on kuitenkin hyväksyä se, että joku toinen on päätynyt ravitsemuksen alueella erilaisiin loppupäätelmiin. Erilaisiin näkemyksiin on ravitsemuksen alueella täysi oikeus siinä missä meillä on oikeus erilaisiin näkemyksiin muillakin elämänalueilla.

Peräänkuuluttaisin siis jälleen hyvässä hengessä käytävää ravitsemuskeskustelua. Toista osapuolta ei tarvitse alkaa tuohtuneesti syytellä, vaikka hän ei olisikaan vähähiilihydraattisen, vegaaniruokavalion tai jonkin muun ruokavalion kannattaja. Neutraaliuden ja suvaitsevaisuuden kehittämisessä auttaa, jos on kykyä ottaa etäisyyttä omiin mielipiteisiin. Niin voimme oppia suhtautumaan kevyemmin siihen, että toinen keskusteluosapuoli on eri mieltä.

Hyvä esimerkki eri tavoin ajattelevan osapuolen kunnioittamisesta oli eräs keväällä järjestetty amerikkalainen D-vitamiinia koskeva videoitu keskustelu. Ihaillen seurasin, miten huippuravitsemustutkijat antoivat toisilleen tunnustusta, vaikka olivatkin päätyneet erilaisiin loppupäätelmiin.

Viisaat päät yhteen vai tiivistyykö tyhmyys sosiaalisessa mediassa?

Ravitsemusuutisten Janne Huovila tarkastelee uudessa blogikirjoituksessaan sosiaalisen median asiantuntijuutta. Hän kuvaa sitä, miten aivan muutamassa vuodessa esimerkiksi karppaus — eli vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattaminen — on sosiaalisen median avulla saanut uuden viestintäkanavan. Samalla sosiaalinen media ja perinteinen media ovat alkaneet elää symbioosissa.

Kirjoituksessa kuvataan myös asiantuntijuuden muutosta. Sosiaalisen median ansiosta viestintään voidaan suhtautua uudella tavalla. Asiantuntija voi suhtautua kirjoittamiseensa avoimemmin ja hän voi hyödyntää lukijoiden tietoa, jolloin on kysymys joukkoistamista (engl. crowdsourcing). Siinä asiantuntija myöntää oman rajallisuutensa ja ottaa käyttöön sosiaalisen median parviälyn. "Asiantuntijuus ei ole korostetun suvereenia osaamista vaan kykyä kommunikoida, tuntea rajansa ja tehdä lopulliset johtopäätökset."

Itse näen sosiaalisen median verkottumisessa mahdollisuuksia mutta myös uhkia. Mahdollisuus se on ennen kaikkea, jos pystytään luomaan kohtaavaa ja eri osapuolia arvostava keskusteluympäristö. Näin keskustelijat voivat nopeasti hyödyntää toinen toistensa tietoja ja näkemyksiä. Tällöin sosiaalinen media on verrattavissa vaikkapa onnistuneisiin avoimen lähdekoodin ohjelmistohankkeisiin.

Haluaisin uskoa sosiaalisen median demokraattisiin mahdollisuuksiin. Koen kuitenkin todelliseksi uhkaksi sen — ja näen sen jo osittain toteutuvan — että sosiaalisessa mediassa aletaan harrastaa lukijoita mielistelevää iltapäivälehtimäistä kirjoittelua, jossa suosiosta kilpaillaan lukijoiden ennakkoasenteiden mukaisilla ja sensaatiohakuisilla kirjoituksilla. Lisäksi saatetaan jättää itsesensuurinomaisesti sanomatta sellaiset sisällöllisesti tärkeätkin asiat, joiden ennakoidaan ärsyttävän osaa lukijapiireistä.

Jos kirjoittelu vinoutuu tällaiseksi ravitsemuspopulismiksi, kirjoittajalle ei olekaan enää tärkeää rehellisyys itseään kohtaan, vaan kirjoittamisen houkuttimiksi nousevat suurimmat mahdollisimmat lukijamäärät, persous lukijoiden antamalle tunnustukselle ja rikastumisen pyyde (viimeisestä esimerkkinä superfoodismi).

Viite:

Ravitsemusviestintä vuonna 2025. Ravitsemusuutiset 3.5.2011

Zen ja ravitsemus

Kuten lukijani ovat huomanneet, lähestyn terveellistä ravitsemusta pääasiallisesti ravitsemustieteellisiin tutkimuksiin tukeutuen. Se johtuu siitä, että arvostan ravitsemustieteellistä tutkimusta keinona hankkia tietoa.

Joskus on silti hyvä vaihtaa näkökulmaa — ainakin kokeeksi. Usein kun netin ravitsemuskeskustelut ovat käyneet kiivaina, olen miettinyt sitä, että jokaisen olisi hyvä kyetä ottamaan hieman etäisyyttä edustamaansa katsantokantaan. Viime päivinä olen lukenut erään zen-perinteestä lähtöisin olevan kirjoittajan kirjaa, ja se innoitti minut viimein tarttumaan tähän aiheeseen.

Ravitsemustieteellisellä tutkimuksella ja siihen pohjaavilla ravitsemussuuuntauksilla on kiistämättömät vahvuudet. Samalla niiden tiedon luonteessa on zen-näkökulmasta kuitenkin jotain vieraantunutta. Analyyttisesti ruoan terveysvaikutuksia tutkittaessamme emme ole välittömässä aistimellisessa ja läsnäolevassa yhteydessä syömäämme ruokaan. Ruoka ei ravitsemustieteessä useimmiten edes ole edes ruokaa vaan ravintoa, mikä sekin kertoo etääntyneestä suhteesta.

Ravitsemustieteessä ruoan terveysvaikutuksia tutkitaan mallintamalla todellisuutta (ruokaa, ravintoa). Älyllisesti on hyvin ymmärrettävää ja perusteltua, että näin tehdään. Heikkoutena tässä lähestymistavassa on kuitenkin se, että usein kuvittelemme malliemme ja ajatustemme kuvaavan täysin osuvasti todellisuutta. Unohdamme, että olemme luoneet älyllisen mallin, jonka avulla yritämme ymmärtää sitä, mikä on terveellistä ravintoa.

Samalla tässä piilee kiistojen siemen. Ravinnosta keskusteltaessa usein unohdetaan, että omat tulkinnat terveellisestä ravinnosta ovat todellakin vain tulkintoja. Tämä koskee kaikkia riippumatta siitä minkälaista ravitsemussuuntausta kukin edustaa. Usein käy niin, että samaistumme puolustamaan jotain ravitsemussuuntausta ja saatamme jopa rakentaa identiteettiämme sen varaan, että olemme jonkin suuntauksen edustajia.

Sen potentiaali, mitä kutsun tässä kirjoituksessa zeniksi, on siinä, että se voi auttaa luomaan reflektoivaa etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tulkintoihin. Sen avulla voimme karistaa kaikki todellisuuden tulkinnat hetkeksi pois mielestämme ja olla vain ajatuksettomasti läsnä tässä hetkessä. Tällaisen lähestymistavan tai harjoituksen arvo on siinä, että näin tehdessämme luomme tietoisuuteemme eräänlaista tilaa. Tässä ei ole kysymys ajatuksellisesta kokeesta, vaan todellakin siitä, että teemme sen.

Ollessamme täysin ajatuksettomasti läsnä tässä hetkessä voimme huomata, että tässä hetkessä ei ole makroravintoaineita, mineraaleja, Välimeren ruokavaliota tai vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vaikka hetki sitten saatoimme pitää niitä täysin todellisina, ne olivat vain mentaalisia konstruktioita ja ajatuksettomassa tilassa ne kaikki katoavat taivaan tuuliin.

Jos olemme harjoitelleet tällaista jonkin aikaa, voimme havaita, että palatessamme jälleen ajattelun maailmaan, vaikkapa pohtimaan analyyttisesti ravitsemuksen terveysvaikutuksia, jokin on muuttunut. Emme voi enää "sata lasissa" samaistua omiin mielipiteisiimme, vaan osaamme paremmin ottaa niihin periaatteellista etäisyyttä.

Tällä en tarkoita, että olisin itse täysin omiin näkemyksiini samaistumisen yläpuolella, vaan sitäkin tapahtuu silloin tällöin keskusteluitten tiimellyksessä. Silti olen sitä mieltä, että useimmille ihmisille olisi terveellistä harjoitella etäisyyden ottamista omiin ajatuksiin. Eikä asia mitenkään edes rajoitu ravitsemusnäkemyksiin. Vaikkapa kristillisen fundamentalismin tai islamismin ytimessä näyttää olevan ehdoton usko siihen, että oma tulkinta todellisuudesta on oikea.

Entä mikä olisi zen-näkemys terveellisestä syömisestä? Se varmaankin painottaisi kussakin hetkessä tapahtuvaa hereillä olevaa toimintaa. Kaupassa ruokaa ostaessani en olisi piintyneiden tapojen, riippuvuuksien tai mainonnan uhri, vaan valitsisin ruoka-aineet tietoisena siitä, mikä ylläpitää kehoni vitaliteettia ja mielen harmoniaa.

Nähdessäni ruoan lautasella ihailisin sen värejä ja muotoja. Aistisin tuoksun ja nauttisin siitä. Syödessäni olisin täysin läsnä sille, miltä ruoka maistuu ja miltä se tuntuu suussa pureskellessani sitä. En lukisi lehteä syödessäni, koska silloin en voisi täysin nauttia ruoasta (ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että lehden lukeminen syödessä olisi kiellettyä). Koska olisin täysin läsnä ja söisin rauhallisesti, tulisin täyteen kohtuullisesta määrästä ruokaa.

En ole muodollinen zen-buddhalaisuuden seuraaja. Siksi tässä esitetyt näkemykset zenistä eivät välttämättä ole oikeaoppisia.

Viite:

Adyashanti. Falling into Grace. Sounds True, 2011.