31. joulukuuta 2011

Itämeren ruokavalio vs. Välimeren ruokavalio

ET-lehden uusin numero 1/2012 asettaa vastakkain Itämeren ruokavalion ja Välimeren ruokavalion. Siihen liittyen lehdessä on kolme lyhyehköä haastattelua. Ravitsemustieteilijä Eeva Voutilainen puolustaa jutussa Itämeren ruokavaliota ja minut on valittu edustamaan Välimeren ruokavaliota.

Kolmas haastateltava, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on asetettu jutussa erotuomariksi lausumaan arvio esitellyistä ruokavalioista. Reijo näkee molemmissa ruokavalioissa hyviä puolia mutta kallistuu vahvemman tutkimusnäytön vuoksi enemmän Välimeren ruokavalion kannalle, mutta puolustaa esimerkiksi ruisleipää.

Mainittakoon, että oma haastatteluosuuteni ei täysin vastaa korjaamaani versiota. Repliikikseni pantu "Syön ainakin viisi tomaattia päivässä" ei pidä paikkaansa. Muuten kaikkien haastattelut ovat sisällöiltään mielestäni OK.

28. joulukuuta 2011

Hyvä katsaus Välimeren ruokavalion terveyshyötyihin


kuva pronutritionist.net

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on kirjoittanut hyvän kokoavan artikkelin Välimeren ruokavalion terveyshyödyistä Pronutritionist-sivunsa blogiin. Jutussaan Välimeren ruokavalio, kestävä pohja terveyden vaalimiseen hän tuo esille myös tutkimusnäyttöä, jota Välimeren ruokavaliosta on sydänterveydelle, aikuistyypin diabeteksessa, metabolisessa oireyhtymässä, laihduttamisessa ja aivojen toiminnan ylläpitämiselle.

Linkki:

Laatikainen R. Välimeren ruokavalio, kestävä pohja terveyden vaalimiseen. Pronutritionist 28.12.2011

22. joulukuuta 2011

Rauhallista Joulua kaikille lukijoilleni!

18. joulukuuta 2011

Väriaine jolla on merkittäviä terveyshyötyjä


Kurpitsan intensiivisen oranssi väri on peräisin beetakryptoksantiinista.

Blogiani säännöllisesti seuraavat lukijat tietävät, että pidän uusien asioiden löytämisestä ja tuomisesta esille.

Yksi monista asioista, joiden tutkimiseen olen viimeisten parin vuoden aikana viehtynyt, on karotenoidien myönteiset terveysvaikutukset. Karotenoideihin kuuluvat tunnetusti esimerkiksi porkkanan sisältämä beetakaroteeni ja tomaatin sisältämä lykopeeni. Vihreät lehtivihannekset sisältävät luteiinia ja zeaksantiinia.

Nyt haluan nostaa esille beetakryptoksantiinin, johon Suomessa ja maailmalla ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Yleensä se on kuitattu melko ohimenevillä maininnoilla. Beetakryptoksantiinihan on oranssi väriaine, joka antaa värinsä kurpitsalle, mandariineille, appelsiineille, paprikalle ja papaijalle.

Beetakryptoksantiini on myös voimakas antioksidantti. Se suojaa soluja ja niiden DNA:ta vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta, kuten monet muutkin antioksidantit. Beetakryptoksantiinilla on kuitenkin myös joitakin spesifejä vaikutuksia kehossamme. Se näyttää suojaavan erityisesti keuhkosyövältä.

Eräässä koostetutkimuksessa, joka perustui seitsemän aiemman tutkimuksen yhteenvetoon, beetakryptoksantiinia eniten saaneilla oli 24 prosenttia pienempi keuhkosyövän riski. Syöpää ehkäisevän vaikutuksen ajatellaan perustuvan erityisesti siihen, että beetakryptoksantiini stimuloi syöpää ehkäisevän RB-geenin ilmentymistä.

Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjassani olen kirjoittanut beetakryptoksantiinin hyödyllisyydestä luustolle. Kerron sen olevan luustolle tärkeä karotenoidi, joka lisää uuden luun muodostumista ja estää jo muodostuneen luun hajoamista. Beetakryptoksantiini ja sitä sisältävät ruoka-aineet ovatkin merkittäviä osteoporoosin ravitsemushoidossa.

Arvostettu japanilainen luustotutkija, professori Masayoshi Yamaguchi kirjoittaa beetakryptoksantiinista näin:

"Karotenoideista beetakryptoksantiinilla on ainutlaatuinen anabolinen vaikutus luumassaan siksi, että se stimuloi osteoblastista uuden luun muodostumista ja estää osteoklastista luun resorptiota. Beetakryptoksantiini muuttaa luun muodostumiseen osteoblasteissa ja luun resorptioon osteoklasteissa osallistuvien proteiinien geenien ilmentymistä. Ruokavaliosta saadulla beetakryptoksantiinilla on osoitettu olevan ehkäisevä vaikutus luukatoon osteoporoosin eläinmalleissa ja korjaava vaikutus luun aineenvaihduntaan vaihdevuosi-ikäisillä naisilla."

Beetakryptoksantiini voi myös vähentää nivelreumaan sairastumisen riskiä. Eräässä englantilaisessa seurantatutkimuksessa beetakryptoksantiinin runsas saanti oli yhteydessä 49 prosenttia pienempään tulehduksellisen moninivelsairauden riskiin. Pienempään riskiin yhdistynyt määrä beetakryptoksantiinia on saatavissa yhdestä lasillisesta appelsiinimehua.

Lisäksi beetakryptoksantiini voi ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Tuoreessa itäsuomalaisilla miehillä tehdyssä tutkimuksessa beetakryptoksantiinin havaittin olevan yhteydessä vähäisempään kaulavaltimon paksuuntumiseen. Miehillä, joiden plasmassa oli eniten beetakryptoksantiinia, oli vähiten kaulavaltimon paksuuntumista. Tulos viittaa siihen, että beetakryptoksantiinin runsas saanti voi ehkäistä aivohalvauksia ja sydäninfarkteja.

Uudessa yhdysvaltalaisessa NHANES-aineistoon perustuvassa tutkimuksessa selvitettiin eri karotenoidien yhteyttä kokonaiskuolleisuuteen. Kun beetakryptoksantiinia saatiin alfakaroteenin rinnalla, sen runsas saanti yhdistyi pienempään kuolleisuuteen. Tutkijat katsovat tuloksen selittyvän sillä, että karotenoideilla on synergisiä, toisiaan tukevia vaikutuksia. Esimerkiksi beetakryptoksantiini sieppaa tehokkaasti vapaita radikaaleja vesipitoisessa ympäristössä; alfakaroteeni puolestaan sieppaa niitä tehokkaammin syvällä solukalvon rasvakerroksessa.

Yhdysvalloissa on arvioitu, että 7580 prosenttia sikäläisistä ei saa tarpeeksi beetakryptoksantiinia ja suuruusluokka lienee sama Suomessakin. Riittävään saantiin päästäksemme meidän tulisi syödä enemmän ruoka-aineita, joissa beetakryptoksantiinia on runsaasti.

Beetakryptoksantiinin hyviä lähteitä, määrät 100 g kohti:

  • Kurpitsat 14503471 mcg
  • Persimoni 1447 mcg
  • Papaija 761 mcg
  • Oranssi ja punainen paprika 490 mcg
  • Ruusunmarja 483 mcg
  • Mandariini 407 mcg
  • Mandariinimehu 214 mcg
  • Appelsiinimehu 168 mcg
  • Maissi 161 mcg
  • Appelsiinit 116 mcg
  • Aprikoosit 104 mcg
  • Nektariinit 98 mcg

Tällä hetkellä on mahdotonta sanoa, mikä on ihanteellinen beetakryptoksantiinin saantimäärä, mutta ainakin itse pidän tässä vaiheessa jo selvänä, että vähäinen saanti on riski. Beetakryptoksantiinin riittävästä saannin turvaamiseksi on mielestäni järkevää sisällyttää joitakin sen lähteitä ruokavalioon. Välimeren ruokavaliossa beetakryptoksantiinia on saatu luonnostaan, koska siinä on syöty appelsiineja ja mandariineja. Täällä pohjoisessa voisimme ainakin osan vuodesta turvautua esimerkiksi myös kurpitsaan ja ruusunmarjaan.


Lähteitä:

America's phytonutrient report. Nutrilite Health Institute, 2009.
(PDF)

Karppi J, et al. Plasma carotenoids are related to intima--media thickness of the carotid artery wall in men from eastern Finland. J Intern Med. 2011 Nov;270(5):478-85.

Männistö S, et al. Dietary carotenoids and risk of lung cancer in a pooled analysis of seven cohort studies. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 2004 Jan;13(1):40-8.


Pattison DJ, et al. Dietary beta-cryptoxanthin and inflammatory polyarthritis: results from a population-based prospective study. Am J Clin Nutr. 2005 Aug;82(2):451-5.


Shardell MD, et al. Low-serum carotenoid concentrations and carotenoid interactions predict mortality in US adults: the Third National Health and Nutrition Examination Survey. Nutr Res. 2011 Mar;31(3):178-89.


Uchiyama S, et al. Oral administration of beta-cryptoxanthin induces anabolic effects on bone components in the femoral tissues of rats in vivo. Biol Pharm Bull. 2004 Feb;27(2):232-5.

USDA's National Nutrient Database for Standard Reference.

Yamaguchi M. Beta-cryptoxanthin and bone metabolism: the preventive role in osteoporosis. Journal of Health Science, 54(4) 356-369 (2008).) (PDF)

15. joulukuuta 2011

Uusi ravintokeskustelufoorumi

Puhdasruoka.fi on ravitsemuskeskustelulle paikan tarjoava foorumi, joka saattaa kiinnostaa joitakin lukijoitani. Foorumi on suhteellisen uusi, ja ainakaan minä en ollut tiennyt sen olemassaolosta aiemmin.

Palstalla on keskustelua esimerkiksi kasvissyönnistä, ekologisuudesta, ravintolisistä ja VHH-ruokavaliosta. Kiinnostavaa oli havaita siellä myös paleoruokavalion kritiikkiä. Vaikka en ruokavalion vastustajiin varsinaisesti kuulukaan, pidän kritiikkiä hyvänä sen vuoksi, että minusta on hyvä asettaa kyseenalaisiksi myös ajan muodikkaita trendejä, jollainen paleokin ilman muuta on.

Mainitsen foorumin informaatiotarkoituksessa. En kuulu foorumin perustajiin tai ylläpitäjiin enkä välttämättä ole samaa mieltä kaikkien foorumilla esitettyjen näkemysten kanssa.

Linkki:

Puhdasruoka.fi

30. marraskuuta 2011

Välimeren ruoat pitävät suomalaisen terveenä

Suomalaista ruokavaliota on historiallisesti rajoittanut meidän pohjoinen ilmastomme. Viljeltävien kasvilajien määrä on ollut pieni verrattuna esimerkiksi Etelä-Eurooppaan. Olen joskus lukenut suomalaisen maatalouden historiaa. Olen ollut hämmästynyt siitä, miten yksipuolinen suomalainen ruokavalio on ollut. Varsinkin talviaikaan syötyjen ruokien kirjo on ollut todella suppea.

Viime vuosikymmeninä suomalainen ruokavalio on monipuolistunut elintason nousun, ruoan tuonnin, kasvihuoneviljelyn ja kylmäsäilytyksen ansiosta. Niinpä suomalaiset ovat hieman lähentyneet välimerellistä syömistä esimerkiksi siinä, että vihannesten ja hedelmien syöntiä on lisätty, mutta edelleen jäämme siitä jälkeen.

Suomalaisten kannattaisi pyrkiä välimerelliseen syömiseen, sillä alueen ruokavalion hyödyistä on vakuuttavaa ravitsemustieteellistä näyttöä ympäri maailmaa. Välimeren ruokavaliota on sovellettu erilaisiin väestöihin ja kaikkialla se on ollut terveellinen.

Välimeren ruokavaliota vahvasti puoltavasta tutkimusnäytöstä huolimatta Suomessa on yritetty nostaa sen rinnalle tai jopa ohi Itämeren ruokavalio. Vaikuttaa siltä, että sen suosittelijat eivät oikein tajua Suomen pohjoisen ilmaston rajoittavan monien terveellisten vihannesten, hedelmien, pähkinöiden ja papujen viljelyä.

Ravitsemussuosituksia on sekä Yhdysvalloissa että Suomessa kritisoitu siitä, että niitä ei ole laadittu puhtaasti terveysperustein, vaan niiden muotoilemiseen ovat vaikuttaneet myös maatalouspoliittiset ja elintarviketeollisuuden intressit. Myös puheessa Itämeren ruokavalion puolesta näyttää olevan paljolti kysymys terveyden ulkopuolisista asioista.

Kotimaisten marjojen käyttö on ilman muuta terveellistä, sitä on turha kiistää. Silti olen vakuuttunut, että monien Välimeren ruokavalion osatekijöiden hylkiminen aiheuttaisi hallaa suomalaisten terveydelle. On nimittäin olemassa mielenkiintoista tutkimusnäyttöä, joka viittaa vahvasti siihen, että Välimeren ruokavalion elementtien suosiminen on terveellistä myös suomalaisille ja yleensä pohjoismaalaisille. Seuraavassa nostan esille joitakin Välimeren ruokavalion osatekijöitä, joilla on vahvoja terveyshyötyjä.



Viininjuonti yhteydessä kolmannesta pienempään kokonaiskuolleisuuteen

Viini on olennainen Välimeren ruokavalion osatekijä, joka useiden seurantatutkimusten mukaan vähentää erityisesti sepelvaltimotaudin riskiä. Kohtuullisen viininjuonnin hyödyt ovat tulleet esille useissa pohjoismaisissakin tutkimuksissa. Esimerkiksi Grønbaekin ym. tanskalaisessa koostetutkimuksessa viininjuonti oli yhteydessä 34 prosenttia pienempään kokonaiskuolleisuuteen verrattuna absolutisteihin.

Myös suomalaisessa peräti 29 vuotta kestäneessä Strandbergin ym. seurantatutkimuksessa, johon osallistuneet olivat korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevia miehiä, viininjuonti osoittautui yhtälailla suojaavaksi. Viininjuojilla oli tutkimusajanjaksolla 34 prosenttia pienempi kaikista syistä johtuva kuolemanriski. Sen sijaan Itämeren ruokavalion mukaisesta oluen tai kirkkaiden juonnista ei ollut vastaavaa hyötyä.

Myös muissa pohjoismaisissa tutkimuksissa viinin juonti on osoittautunut vastaavalla tavalla terveelliseksi. Eräässä norjalaisessa tapaus-kontrollitutkimuksessa viinin juominen yhdistyi 42 prosenttia pienempään infarktiriskiin. Muut alkoholijuomat eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä pienempään riskiin.

Alkoholi on Suomessa sellainen mörkö, että suomalaisessa kansanterveystyössä näistä tutkimustuloksista ei ole juuri puhuttu. Vallitsevan ajattelutavan mukaan alkoholinkäyttö karkaa heti käsistä kuin mopo. Mutta ehkä olisi jo aika arvioida tätä totuutta uudestaan. Tutkimusnäyttökin osoittaa, että keski-iässä aloitettu kohtuullinen alkoholinkäyttö vähentää tuntuvasti sepelvaltimotaudin riskiä verrattuna absolutismiin ja lisäksi alkoholinkäyttö karkaa hallitsemattomaksi vain ani harvoin.

Alkoholinkäytössä on tietysti paikallaan muistaa kohtuus. Jos tuntuu siltä, että se pysyy hallinnassa, Harvardin tutkijoiden näyttöön perustamaa suositusta, yhtä annosta (12 cl) viiniä päivässä naisille ja korkeintaan kahta (24 cl) miehille, voi pitää hyvänä.



Pähkinät suojaavat sydäntä ja ehkäisevät diabetesta

Pähkinät on ruoka-aineryhmä, jonka hyödyistä sydämelle on ravintoasiantuntijoiden ja ravitsemustieteilijöiden keskuudessa laaja yhteisymmärrys. Pähkinöiden säännöllinen syönti useimpina päivinä viikossa on ollut väestötutkimuksissa yhteydessä 37 pienempään sydäntautiriskiin.

Lisäksi pähkinöiden sisällyttämisestä ruokavalioon on paljon hyötyä metabolisessa oireyhtymässä ja diabeteksen ehkäisyssä. PREDIMED-Reus-tutkimuksessa pähkinöillä vahvistettu Välimeren ruokavalio vähensi aikuistyypin diabeteksen ilmaantumista yli 50 prosentilla.

Diabeetikoilla puolestaan hiilihydraattien vaihtaminen pähkinöihin on alentanut LDL-kolesterolia ja parantanut verensokeritasojen hallintaa.

Varsinkin aiemmin pelättiin, että pähkinät lihottaisivat, koska ne sisältävät niin runsaasti rasvaa. Tutkimukset osoittavat pikemminkin päinvastaista. Pitkissä seurantatutkimuksissa pähkinöiden syöminen on ollut yhteydessä parempaan painonhallintaan.

Pähkinöiden hyödyistä on kirjoittanut myös ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen hyvin muun muassa kirjoituksissaan Pähkinät, oliiviöljy ja Välimeren ruokavalio ehkäisevät diabetesta? ja Pähkinöitä miesten terveydelle.

Itse olen kirjoittanut pähkinöiden syömisen hyödyistä Ravintoa sydämelle -kirjassani (WSOY 2007) sekä esimerkiksi Uuden Mustan artikkelissani Pekaanipähkinöitä sydämelle, manteleita sokeritasapainoon.


kuva www.pronutritionist.net

Tomaatin syömisestä tuntuvaa hyötyä

Suomalaisessa Silasteen ym. tutkimuksessa runsaan tomaattiruokien syömisen osoitettiin alentavan LDL-kolesterolia ja suojaavan sitä hapettumiselta.

Kuopion yliopiston tutkimuksissa tomaatin lykopeeni on puolestaan ollut yhteydessä pienempään kaulavaltimon sisäseinämän paksuuntumiseen. Tulos on sikäli merkittävä, että kaulavaltimon seinämän paksuuntuminen ennustaa aivohalvausriskiä ja sydäninfarktin riskiä.

Niinpä ei olekaan ihme, että seerumin matalat lykopeenipitoisuudet on yhdistetty suurempaan sydäntapausten ja aivohalvausten riskiin. Kuopiolaisessa KIHD-tutkimuksessa miehillä, joiden lykopeenitasot olivat matalimmat — jotka siis eivät olleet syöneet tomaattia — oli peräti 3,3-kertainen sydäntapausten riski verrattuna muihin.

Sen lisäksi seerumin korkeat lykopeenipitoisuudet — jota voi pitää siis tomaatin syömisen osoittajana — on yhdistetty pienempään syöpäriskiin. Kuopiolaisessa KIHD-tutkimuksessa lykopeenia runsaasti saaneilla oli 45 prosenttia pienempi syöpäriski (3. vs. 1. tertiili).

Tomaattien syöminen on myös yksi parhaista keinoista ehkäistä osteoporoottisia murtumia, kuten Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjassa olen kertonut. Pitkässä amerikkalaisessa 17-vuotisessa seurantatutkimuksessa vähintään neljä annosta tomaattiruokia viikossa syöneillä oli peräti 42 prosenttia pienempi lonkkamurtumariski. Se on sen ansiota, että lykopeeni vähentää luustoa hajottavien osteoklastisolujen muodostumista. Lisäksi lykopeeni lisää luustoa muodostavien osteoblastisolujen muodostumista.

Jotkut välttelevät tomaatin syömistä talvella, mutta se ei ole järkevää, sillä kuukauden mittaisen lykopeenirajoituksen on kanadalaisessa tutkimuksessa osoitettu lisäävän oksidatiivista stressiä ja kiihdyttävän luuston hajoamista.

Metalli- ja pahvipakkauksien pinnoitteissa on bisfenoli A:ta, joka on hormonihäiritsijä. Sen vuoksi on parempi ostaa esimerkiksi lasipurkkeihin pakattua paseerattua tomaattia, jos tomaattisäilykkeitä käyttää.


kuva www.pronutritionist.net

Sitrushedelmät pienentävät aivohalvausten ja syöpien riskiä

Sitrushedelmät ovat Välimeren ruokavalioon kuuluva ruoka-aineryhmä, joiden syöminen vähentää aivohalvausriskiä. Se on tärkeä asia, sillä aivohalvauksiin kuolee paljon myös työikäisiä ja lisäksi se on merkittävä työkyvyttömyyden aiheuttaja.

THL:n pari vuotta sitten julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin muun muassa vihannesten, hedelmien ja marjojen yhteyttä suomalaisten aivohalvausriskiin. Hedelmät ja ristikukkaiset vihannekset osoittautuivat tutkimuksessa suojaaviksi. Hedelmistä erityisesti sitrushedelmät näyttivät olevan hyödyksi: runsas sitrushedelmien syönti oli yhteydessä 33 prosenttia pienempään aivohalvausriskiin. Sen sijaan esimerkiksi marjoilla — vaikka ne muuten terveellisiä ovatkin — ei havaittu olevan suojaavaa vaikutusta.

Suomalaistutkimus ei ole mikään onnenkantamoinen, sillä myös tanskalaisessa prospektiivisessa seurantatutkimuksessa havaittiin, että vihanneksista ja hedelmistä vain sitrushedelmät olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä pienempään aivohalvausriskiin. Eniten sitrushedelmiä syöneillä oli 47 prosenttia pienempi aivohalvausriski.

Sitrushedelmien ja esimerkiksi appelsiinimehun aivohalvaukselta suojaava vaikutus on tullut esiin myös amerikkalaisissa tutkimuksissa. Lukuun ottamatta ristikukkaisia vihanneksia, jotka myös ovat osoittautuneet suojaaviksi, sitrushedelmät ovat pienentäneet aivohalvausriskiä tehokkaammin kuin mitkään muut vihannekset tai hedelmät.

Erityisesti punaisten greippien syömisellä on suotuisaa vaikutusta sydäntaudin riskitekijöihin. Punaisen greipin syöminen alentaa tutkimusten mukaan tehokkaasti LDL-kolesterolia ja triglyseridejä. Lisäksi punaisten greippien syöminen tarjoaa elimistölle hyvää antioksidanttisuojaa. Greippejä syödessä toki kannattaa muistaa, että niiden syöminen ja greippimehun juominen haittaa useiden lääkeaineiden metaboliaa maksassa.

Sitrushedelmät ehkäisevät myös joitakin syöpiä. Laajan 248-sivuisen australialaisen katsauksen The Health Benefits of Citrus Fruits mukaan sitrushedelmät ovat ehkäisseet tilastollisesti merkitsevästi syöpää 48 tutkimuksessa. Lisäksi sitrushedelmät ovat olleet tilastollisesti ei-merkitsevässä yhteydessä pienempään syöpäriskiin 21 tutkimuksessa. Sitrushedelmät ehkäisevät erityisesti suun, ruokatorven ja vatsan syöpiä.

Yleisesti tiedetään, että sitrushedelmissä on C-vitamiinia. Terveydelle merkittävämpiä ovat silti sitrushedelmien flavonoidit, muun muassa appelsiinin hesperidiini ja greipin naringeniini. Sen lisäksi punaisessa greipissä on merkittävästi lykopeenia, ja mandariineissa ja appelsiineissa on beetakryptoksantiinia. Viimemainittu on karotenoidi, joka on yhdistetty pienempään keuhkosyöpäriskiin. Harvardin tutkijoiden koostetutkimuksessa beetakryptoksantiinin runsas saanti oli yhteydessä 34 prosenttia pienempään keuhkosyöpäriskiin. Lisäksi beetakryptoksantiinin runsas saanti on yhdistetty pienempään kokonaiskuolleisuuteen.


Lopuksi

Edellä on vain joitain poimintoja siitä tutkimusnäytöstä, joka tukee näiden Välimeren ruokavalion osatekijöiden sisällyttämistä myös suomalaiseen ruokavalioon. Ainakin minut tällainen näyttö on vakuuttanut.


Tutkimusviitteet:

Gorinstein S, et al. Red grapefruit positively influences serum triglyceride level in patients suffering from coronary atherosclerosis: studies in vitro and in humans. J Agric Food Chem. 2006 Mar 8;54(5):1887-92.

Grønbaek M, et al. Type of alcohol consumed and mortality from all causes, coronary heart disease, and cancer. Ann Intern Med. 2000 Sep 19;133(6):411-9.

Johnsen SP, et al. Intake of fruit and vegetables and the risk of ischemic stroke in a cohort of Danish men and women. Am J Clin Nutr. 2003 Jul;78(1):57-64.

Kelly JH Jr, Sabaté J. Nuts and coronary heart disease: an epidemiological perspective. Br J Nutr. 2006 Nov;96 Suppl 2:S61-7.

King DE, et al. Adopting moderate alcohol consumption in middle age: subsequent cardiovascular events. Am J Med. 2008 Mar;121(3):201-6.


Mizrahi A, et al. Plant foods and the risk of cerebrovascular diseases: a potential protection of fruit consumption. Br J Nutr. 2009 Oct;102(7):1075-83.

Männistö S, et al. Dietary carotenoids and risk of lung cancer in a pooled analysis of seven cohort studies. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 2004 Jan;13(1):40-8.

Salas-Salvadó J, et al. Reduction in the incidence of type 2 diabetes with the Mediterranean diet: results of the PREDIMED-Reus nutrition intervention randomized trial. Diabetes Care. 2011 Jan;34(1):14-9.

Silaste ML, et al. Tomato juice decreases LDL cholesterol levels and increases LDL resistance to oxidation. Br J Nutr. 2007 Dec;98(6):1251-8.


Rissanen TH, et al. Serum lycopene concentrations and carotid atherosclerosis: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study. Am J Clin Nutr. 2003 Jan;77(1):133-8.


Rissanen TH, et al. Low serum lycopene concentration is associated with an excess incidence of acute coronary events and stroke: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study. Br J Nutr. 2001 Jun;85(6):749-54.


Karppi J, et al. Serum lycopene and the risk of cancer: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor (KIHD) study. Ann Epidemiol. 2009 Jul;19(7):512-8.

Mackinnon ES, et al. Dietary restriction of lycopene for a period of one month resulted in significantly increased biomarkers of oxidative stress and bone resorption in postmenopausal women. J Nutr Health Aging. 2011 Feb;15(2):133-8.

Sahni S, et al. Protective effect of total carotenoid and lycopene intake on the risk of hip fracture: a 17-year follow-up from the Framingham Osteoporosis Study. J Bone Miner Res. 2009 Jun;24(6):1086-94.


Strandberg TE, et al. Alcoholic beverage preference, 29-year mortality, and quality of life in men in old age. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2007 Feb;62(2):213-8.


23. marraskuuta 2011

Radiohaastatteluni YLE Areenassa

Jos haluat kuulla näkemyksiäni ravitsemuksesta ja ruoasta, käy kuuntelemassa parinkymmenen minuutin mittainen haastatteluni YLE Areenassa. Siinä puhun Välimeren ruokavalion puolesta, otan kantaa Itämeren ruokavalioon ja vastailen spontaanisti toimittaja Jarmo Laitanevan muihinkin kysymyksiin.


Haastatteluni YLE Areenassa:


YLE Puheen Aamu: Sateenkaaren värinen ruokavalio. YLE Puhe 23.11.2011.

21. marraskuuta 2011

Vältä ravitsemusuutisten karikot

Oletko joskus ravitsemusuutista lukiessasi miettinyt, voiko uutiseen luottaa ja pitääkö se paikkansa? YLEn Uuden Mustan uudessa artikkelissani kerron, miten voit välttää ravitsemusuutisten karikot. Juttuni ei ole tyhjentävä mutta voit saada siitä joitain hyviä vinkkejä.

Käy lukemassa:

Harju J. Tulkitse ravitsemusuutisia oikein. Uusi Musta 21.11.2011.

16. marraskuuta 2011

TV2:n Ruokaillasta ja ravitsemustrendeistä


Epäterveellistä vain sen vuoksi, että ei lähiruokaa?

Katsoin eilen TV2:n Ruokailta-ohjelman. Ajanhengen vaikutus näkyi siinä, miten voimakkaasti luomu-, karppaus- ja erityisesti lähiruokateemat nousivat esille. Ajanhengellä tarkoitan sitä, että kunakin aikana ihmisillä on kollektiivisesti taipumus asettua jonkin ajattelutavan tai mieltymyksen taakse. Ajanhengen ilmentymää oli esimerkiksi 60- ja 70-lukujen vaihteen läpipolitisoituminen. Viime keväänä sitä oli ns. arabikevät arabimaissa.

Suomessa ajanhenkeä on ollut muun muassa vahva kiinnostus ruokaan ja ravitsemukseen sekä samanaikainen tiettyjen ruoka- ja ravitsemustrendien nousu. Ajassa on liikkunut lisäaineiden vastaisia asenteita, vastakkaisuutta virallisia auktoriteetteja, kuten THL:ää, kohtaan, karppauksen nousua trendiksi, ekologisuutta, luomuinnostusta ja halua suosia lähiruokaa.

Ajanhengessä liikkuvissa ilmiöissä on hyvää se, että usein ne ovat syntyneet vastareaktiona jollekin yhteiskunnassa olevalle puutteelle. Lisäaineiden vastainen sekä lähi- ja luomuruokaa suosiva trendi on syntynyt vastareaktioksi ja korjausliikkeeksi sille, että syömämme ruoka on vähitellen muuttunut liian prosessoiduksi ja liikaa lisäaineita sisältäväksi. Karppaus on vastaavasti syntynyt korjausliikkeenä huonolaatuisten hiilihydraattien liialliselle syömiselle ja siitä aiheutuneille ongelmille.

Ajanhengessä liikkuvat ilmiöt ja trendit tuovat siis yleensä mukanaan jotain hyvää. Niillä on sanoma. Luomu- ja lähiruokatrendin ytimessä on sanoma, että meidän on tarpeen syödä entistä luonnollisempaa ruokaa. Karppauksen ytimessä on sanoma, että huonolaatuisten hiilihydraattien haitat on syytä nähdä.

Vaikka ajanhengessä liikkuvien ilmiöiden pääsanoma on hyvä, niihin liittyy usein ylilyöntejä ja fanaattisuutta. Yhden ulottuvuuden merkitystä saatetaan liioitella liikaa niin, että pahimmillaan ajanhengessä liikkuvan trendin seuraajat marssivat sopuleina järveen. Vain harva osaa ottaa ajan hengessä liikkuviin trendeihin etäisyyttä ja tarkastella niitä ikään kuin ulkopuolisena. Trendin kyseenalaistajaa ei myöskään trendin huumassa arvosteta.

Nykyisissä ruoka- ja ravitsemustrendeissäkin on liioittelua. Samalla kun yhdellä sektorilla ratkaistaan jokin ongelma, saatetaan luoda ongelma ravitsemuksen toisella alueella.

Esimerkiksi lähiruokainnostus on kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että ruokavalion muut aspektit ovat silloin tällöin unohtuneet. Jos vaikkapa kouluissa aletaan käyttää pelkästään suomalaista lähiruokaa, se merkitsee vääjäämättä koululaisille tarjottavan ruoan ravitsemuksellista kaventumista.

Koululaiset saavat tietysti vatsansa täyteen suomalaisestakin ruoasta myös keskitalvella, mutta jos aikuisten lähiruokaideologian vuoksi lapsille ei anneta vaikkapa tuoretta salaattia, tomaattia, paprikaa ja parsakaalia, se kaventaa ruoan ravitsemuksellista laatua. Jos lapset jäävät vaille näitä ruoka-aineita, he saavat vähemmän esimerkiksi monia tärkeitä karotenoideja (luteiinia, zeaksantiinia, lykopeenia, beetakryptoksantiinia) ja K-vitamiinia. Niin aikuiset kuin lapsetkin tarvitsevat näitä ravintoaineita. Lapset eivät saisi jäädä niitä ilman vain sen vuoksi, että aikuisille on sillä hetkellä tärkeää noudattaa jotain ideologista periaatettaan.

Kannatan lähellä tuotetun ruoan suosimista, mutta tämän periaatteen noudattamista ei pitäisi viedä niin pitkälle, että se johtaa ruokavalion ravitsemukselliseen kaventumiseen.

Ruokailta YLE Areenassa:

A2 Teema: Ruokailta (1. osa) (katsottavissa n. 15.12. 2011 saakka)

11. marraskuuta 2011

Eri pähkinöiden terveyshyödyt

YLEn Uuden Mustan sivuilla on ilmestynyt nyt uusi pähkinöiden terveyshyödyistä kertova juttu. Pähkinöitähän kannattaa syödä ennen kaikkea sen vuoksi, että ne ovat terveellisiä sydämelle. Väestötutkimuksissa pähkinöiden säännöllinen syönti on ollut yhteydessä selvästi pienempään sepelvaltimotaudin riskiin. Uuden Mustan jutussani painopiste on eri pähkinöiden hieman erilaisissa ominaisuuksissa ja hyödyissä. Jos haluat esimerkiksi tietää, mitä hyötyä on pekaanipähkinöiden tai parapähkinöiden syömisestä, käy lukemassa.

Klikkaa:

Harju J. Pekaanipähkinöitä sydämelle, manteleita sokeritasapainoon. Uusi Musta 11.11.2011

31. lokakuuta 2011

Karppaus ja sosiaalisen median haasteet

Karppauskeskustelu käy nyt todella kuumana. Karppauksesta keskustellaan parhaaseen katseluaikaan lähetettävissä ajankohtaisohjelmissa. Tänään Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vaaditaan asiantuntijoita kansan pariin keskustelemaan.

Äkkipäätään THL:n ja muiden asiantuntijoiden jalkautuminen sosiaaliseen mediaan voi kuulostaa tosi hyvältä.

En kuulu HS:n pääkirjoitusartikkelin tarkoittamiin virallisessa asemassa oleviin ravitsemusasiantuntijoihin, mutta haluan silti kertoa omista kokemuksistani.

Olen ollut jo vuosien ajan sillä kannalla, että karppaus on ennen kaikkea terapeuttinen laihdutusruokavalio, joka sopii niille, jotka haluavat laihduttaa ja/tai joilla on ongelmia verensokeritasojen säätelyn kanssa. Jos sitä noudatetaankin, olisi terveellisintä ja ekologisinta suosia pääasiassa juoksevia kasviöljyjä, erityisesti neitsytoliiviöljyä, ja kasvikunnan proteiinilähteitä ja kalaa. Tärkeää on tietysti myös syödä runsaasti kasviksia, hedelmiä unohtamatta.

Myös normaalipainoiset voivat vähentää viljan osuutta maltillisesti, mutta heidänkin olisi terveellisintä tehdä se kasviöljyjä sekä kasvikunnan proteiiinia ja kalaa suosien.

Olen siis paljolti ymmärtänyt hiilihydraattien vähentämistä, mutta siitä huolimatta olen joutunut kokemaan puolijulkisessa ravintoasiantuntijan roolissani sellaista loanheittoa, että se on ollut ajoittain hyvin raskasta. Olen joutunut kokemaan paljon epäystävällisyyttä, loukkauksia ja asiattomuuksia vain sen takia, että en ole taipunut sellaisen karppaamisen kannalle, jossa syödään runsaasti eläinrasvaa ja eläinproteiinia. Syynä kantaani on se, että tutkimusnäyttö on nähdäkseni jo vuosien ajan viitannut siihen, että jos hiilihydraatteja korvataan pääasiassa eläinkunnan tuotteilla, terveydelliset riskit ja ekologinen kuormitus lisääntyvät.

Karppaajien kanssa keskustelussa ovat onnistuneet vain sellaiset sosiaalisen median asiantuntijat, jotka ovat silittäneet karppaajia riittävästi myötäkarvaan. Ei voi olla oikein, että ystävällisen tai edes neutraalin keskustelun ehdoksi asetetaan taipuminen omalle kannalle.

En oikein tiedä, miten tämä yhtälö voitaisiin onnistuneesti ratkaista. Periaatteessa olisi hyvä, jos THL ja muut viralliset tahot voisivat jalkautua sosiaaliseen mediaan, mutta miten kukaan viran puolesta keskusteleva kestäisi sitä asiattomuutta ja painostusta, jota on odotettavissa?

Lue myös:

Professori välttää karppausväittelyä: ”Psyyke ei kestäisi”. Uusi Suomi 29.10.2011.

19. lokakuuta 2011

Tuore EVA-raportti unohtaa elämäntapakeinot ja sosioekonomiset terveyserot


Mielenkiintoinen raportti, jolla on rajoituksensa

Suomalaisten terve elinikä on Länsi-Euroopan lyhin, vain 54 vuotta. Muun muassa sen vuoksi suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä tarvitsisi korjaamista. Tuore Elinkeinoelämän valtuuskunnan tilaama raportti Sairaat elämät, jonka on laatinut Markus Leikola, pyrkii tarttumaan tähän haasteeseen.

Pikaisesti katsoen raportissa on monia mielenkiintoisia ehdotuksia, jotka tähtäävät palvelun parantamiseen. Monet niistä ovat joustavuutta lisääviä ja parantaisivat terveyspalveluiden tasoa ja asiakastyytyväisyyttä.

Raportin huutava puute on kuitenkin ennaltaehkäisyn laiminlyönti. Erityisesti raportti unohtaa niiden keinojen mahdollisuudet, jotka liittyvät elämäntapoihin. Liikuntaa, ravitsemusta ja ruokavaliota ei mainita lainkaan koko 88-sivuisessa raportissa. Kuitenkin tiedetään, että yleisiä kansansairauksia, kuten sydäntauteja, diabetesta ja osteoporoottisia lonkkamurtumia, voitaisiin ehkäistä hyvin juuri elämätapakeinoin.

Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Harvardin ravitsemustutkijoiden mukaan elintavoilla, kuten liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla, voitaisiin ehkäistä jopa 80 prosenttia ennenaikaisista sydän- ja verisuonisairauksista.

Raportti ei myöskään mainitse sosioekonomisia terveyseroja, vaikka ne ovat Suomessa erityisen suuria. Sosioekonomisten terveyserojen räikein ilmentymä on 12,5 vuoden ero köyhän ja rikkaan miehen eliniänodotteessa. Kun yritetään kohottaa tervettä elinikää koko väestössä, hyviin tuloksiin ei päästä ellei kiinnitetä huomiota erityisesti niiden terveyteen, joiden terveydentila on heikoin. Kun ottaa huomioon raportin tilaajan – Elinkeinoelämän valtuuskunnan – tätä laiminlyöntiä voi pitää odotettuna, mutta olisi ollut kiva, jos EVA olisi tässä suhteessa yllättänyt.

Terveydenhuollon kehittämisen lähtökohdaksi pitäisi mielestäni ottaa yksilöllisyyden ja joustavuuden parantaminen samanaikaisesti sen kanssa, että tuloeroihin ja koulutukseen liittyviä terveyseroja pyritään pienentämään. Perinteisestihän näitä tavoitteita on pidetty toisilleen vastakkaisina. Mielestäni niiden yhdistäminen on kuitenkin täysin mahdollista.

Viite:

Leikola M. EVA Raportti: Sairaat elämät – Suomalaisen terveydenhuollon korjauspaketti. Taloustieto Oy, 2011 (PDF).

1. lokakuuta 2011

Uuden Mustan juttuni


Olen kirjoittanut YLEn Uuden Mustan sivuille ravintoartikkeleita, jotka ovat olleet aika suosittuja. Ne ovat käsitelleet esimerkiksi Välimeren ruokavaliota, ravinnon rasvoja ja D-vitamiinia. Olen koonnut ne linkeiksi alle. Suosittelen niihin tutustumista, sillä olen käsitellyt niissä ravintoasioita usein blogikirjoituksia perusteellisemmin.


Tulkitse ravitsemusuutisia oikein


Pekaanipähkinöitä sydämelle, manteleita sokeritasapainoon


Kasviskarppaaja laihduttaa terveellisesti ja ekosti


Välimeren ruokavalio: Jätä maito, valitse jogurtti


Ruoan paistaminen on luultua epäterveellisempää


Välimeren ruokavalio: Korvaa edes osa lihasta pavuilla


Välimeren ruokavalio: Lisää vihanneksia ja hedelmiä!


Välimeren ruokavalio on tutkitusti terveellinen


Saatko tarpeeksi D-vitamiinia?


Sokerien hyvät, pahat ja rumat


Selvyyttä ravinnon rasvoihin


Lisäksi Uudessa Mustassa on julkaistu haastatteluihini perustuvia juttuja:


Miten tukevaa tekoa olet?


Syö viljaa! Älä syö viljaa!



26. syyskuuta 2011

Juttuni kasviskarppauksesta

YLEn Uusi Musta -sivustolla on julkaistu uusi kasviskarppausta käsittelevä artikkelini. Tarkastelen siinä karppauksen – eli hiilihydraattien vähentämisen – etuja ja mahdollisia haittoja, ja kerron keille kasviskarppaus mielestäni sopii. Käy lukemassa jos aihe kiinnostaa.

Viite:

Harju J. Kasviskarppaaja laihduttaa terveellisesti ja ekosti. Uusi Musta 26.9.2011.

23. syyskuuta 2011

K-vitamiini – unohdettu ravintoaine osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa


kuva Flickr/wanko
K-vitamiini on erityisesti tummanvihreiden vihannesten sisältämä ravintoaine. Se parantaa luun laatua ja vähentää osteoporoottisten murtumien riskiä.

K-vitamiinia pidetään yhä usein pelkkänä veren hyytymistekijöiden muodostumisessa tarvittavana vitamiinina. On kuitenkin osoitettu, että K-vitamiinilla on muitakin elintärkeitä tehtäviä. Yksi niistä on, että se huolehtii osteokalsiinin gammakarboksylaatiosta eli käytännössä sen toimintakykyiseksi tekemisestä.

Osteokalsiini on luuta muodostavien solujen tuottama proteiini, jota tarvitaan luumatriksin muodostumisessa ja sen mineralisaatiossa. Osteokalsiini on myös luun aineenvaihdunnan mittari, joka kuvastaa luuta muodostavien solujen aktiivisuutta, ja siten sillä on merkitystä esimerkiksi osteoporoosin hoidossa.

Jos K-vitamiinia ei saada riittävästi, osteokalsiinia jää karboksyloitumatta. Se johtaa edelleen luumatriksin riittämättömään mineralisaatioon, mikä kohottaa murtumariskiä.


Vajaasti karboksyloitunut osteokalsiini on murtumien riskitekijä

Vajaasti karboksyloitunutta osteokalsiinia (ucOC) pidetään osteoporoottisten murtumien itsenäisenä riskitekijänä. Sellaisena se on lähes yhtä vahva kuin luun mineraalitiheys (BMD), jota yleensä pidetään osteoporoottisten murtumien tärkeimpänä osoittimena ja johon yleensä pelkästään kiinnitetään huomiota.

Kun heikko luun mineraalitiheys reisiluun kaulassa kohottaa lonkkamurtuman riskin noin 2,4 -kertaiseksi, korkea vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä lisää murtumariskin 1,9-kertaiseksi. Jos kuitenkin matala luuntiheys ja runsas vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä yhdistyvät, murtumariski kasvaa jo 5,5-kertaiseksi (Seibel 1997, Vergnaud 1997).

Suomalaistutkimuksessa on puolestaan havaittu, että karboksyloituneen osteokalsiinin määrä suhteessa seerumin kokonaisosteokalsiiniin (cOC/tOC) ennustaa voimakkaasti murtumariskiä. Heikon suhteen omaavilla on havaittu olevan 3,5-kertainen murtumariski (Luukinen 2000).

Vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää (tai sen suhdetta kokonaisosteokalsiiniin, ucOC/tOC) pidetään K-vitamiinistatuksen osoittajana.

Käytännössä tiedot osteokalsiinin riittämättömästä karboksylaatiosta merkitsevät sitä, että K-vitamiinia saadaan ravinnosta yleisesti länsimaissa aivan liian vähän luuston suojaamiseksi. K-vitamiinin lisääminen alentaa vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää.


Näin K-vitamiini lujittaa luustoa

K-vitamiinia siis tarvitaan osteokalsiinin aktivoimiseksi, mutta sen lisäksi K-vitamiinin on osoitettu vaikuttavan luustoon siitä riippumattomallakin tavalla. Ruokavaliosta saatuina määrinä K-vitamiinin hyödyt luustolle näyttävät pitkälti selittyvän sen ensiksi mainitulla vaikutustavalla, mutta varsinkin lääkkeellisinä annoksina käytettynä tulevat esille myös K2-vitamiinin muut hyödyt.

K2-vitamiinia on eri muotoja. Kokeellisissa tutkimuksissa on osoitettu, että K2-vitamiinin muodoista ainakin MK-4 ja MK-7 vaikuttavat osteoblastispesifisten geenien ilmentymiseen. Lisäksi MK-7 lisää osteoblastien erilaistumista ja sen on myös osoitettu estävän munasarjojen poiston aiheuttaman luukadon rotilla.

K-vitamiini vahvistaa luustoa sen ansiosta, että se saattaa parantaa jonkin verran luuntiheyttä, mutta lisäksi se myös parantaa luun laatua. K-vitamiini lisää luumatriksin mineralisaatiota ja osteosyyttien erilaistumista, ja siten katsotaan luotettavasti osoitetun, että K-vitamiinilla on vaikutusta rakenteellisiin ja solutason tekijöihin, jotka vaikuttavat luun lujuuteen (Atkins 2009).


Murtumariskiä vähentävä teho osoitettu interventiotutkimuksissa

K-vitamiinin on osoitettu lääkkeellisinä annoksina vähentävän osteoporoottisten murtumien riskiä useissa satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa tutkimuksissa. Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistussa 13 aiemman tutkimuksen systemaattisessa katsauksessa ja seitsemän tutkimuksen meta-analyysissä tutkittiin K2-vitamiinin vaikutusta murtumariskiin. Meta-analyysin mukaan K2-vitamiini vähentää selkärangan murtumia 60 prosentilla (CI 0.25–0.65), lonkkamurtumia 77 prosentilla (CI 0.12–0.47) ja kaikkia muita kuin selkärangan murtumia 81 prosentilla (CI 0.11–0.35) (Cockayne 2006).

K1-vitamiinilisän vaikutusta on tutkittu murtumien ehkäisyssä vähemmän, mutta eräässä kanadalaistutkimuksessa se puolitti murtumariskin vertailuryhmään verrattuna. K1-vitamiinia käytettiin 5 milligrammaa päivässä. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ollut murtumariskin arviointi. (Cheung 2008)

Tyypillisesti K2-vitamiinia on käytetty tutkimuksissa 45 milligramman päiväannoksina, ja kaikki tutkimukset ovat olleet japanilaisia. Tällä annostuksella K2-vitamiini on tyypillisesti pysäyttänyt luuntiheyden heikkenemisen, kun se vertailuryhmässä on jatkanut heikkenemistään.

Eräissä länsimaisessa tutkimuksissa on K1-vitamiinia 1 milligramman annoksella. Se on vähentänyt luuntiheyden heikkenemistä 35–40 prosentilla vertailuryhmään verrattuna.


K2-vitamiini osteoporoosilääkkeenä

K2-vitamiini on menakinoni-4 muotoisena laajasti käytössä osteoporoosilääkkeenä Japanissa, mutta länsimaissa sitä ei ole vielä sellaiseksi hyväksytty (Iwamoto 2006). K2-vitamiinilla ei ole juuri todettu aiheuttavan haittavaikutuksia, ja sen kontraindikaatiot liittyvät verenohennuslääkkeiden käyttöön. (Tieteellisessä kirjallisuudessa on ehdotettu myös K2-vitamiinin (menakinoni-7) puskurinomaista käyttöä verenohennuslääkkeiden käytön ohella, mutta se tulee tehdä yhdessä hoitavan lääkärin kanssa.)

Osteoporoosin hoidossa käytetään yleensä ensilinjan lääkkeenä bisfosfonaatteja. Vaikkakin niiden teho murtumariskin vähentämisessä on osoitettu vakuuttavasti, niillä on kuitenkin haittavaikutuksia. Potilaat valittavat usein yläruoansulatuskanavan ärsytyksestä ja lisäksi bisfosfonaatit aiheuttavat vakavampiakin haittavaikutuksia. Ne esimerkiksi lisäävät leuan osteonekroosin ja epätyypillisten reisiluun murtumien riskiä. Vakavat haittavaikutukset ovat onneksi hyvin harvinaisia ja bisfosfonaattien käytön hyödyt ylittävät moninkertaisesti haittavaikutuksiin liittyvät riskit. Mahdolliset haittavaikutukset antavat kuitenkin aiheen etsiä vaihtoehtoja.

Vaihtoehdoista K2-vitamiini (menakinoni-4) on yksi mielenkiintoisimmista, vaikka sen tehoa osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä ei ole toistaiseksi osoitettu yhtä luotettavasti kuin bisfosfonaattien. Tutkimusnäytön heikompi taso johtuu pääasiassa siitä, että K2-vitamiinia koskevat tutkimukset ovat usein olleet pieniä, mahdollisesti tutkimusrahoituksen pienuuden vuoksi.

Bisfosfonaattien vaikutustapaan verrattuna K2-vitamiinin vaikutus on kuitenkin sekä luonnollisempi että älykkäämpi, minkä ansiosta K2-vitamiini tuntuu erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päinvastoin kuin bisfosfonaatit, K2-vitamiini ei häiritse luun normaalia uusiutumissykliä, vaan päinvastoin tukee sitä.

Sen lisäksi K2-vitamiinilla on hyödyllisiä sivuvaikutuksia. Se ehkäisee syöpää ja sen lisäksi se myös vähentää merkittävästi verisuonten kalkkiutumista, mikä on havaittu väestötutkimuksissa ja osoitettu koe-eläimillä. Herättääkin ihmetystä, miksi länsimaissa ei ole käynnistetty tutkimuksia, joissa olisi käytetty farmakologisia annoksia K2-vitamiinia osteoporoosin hoidossa. Vaikuttaa siltä, että syyt eivät ole lääketieteellisiä, vaan terveystaloustieteellisiä ja kaupallisia.

Vaikka K2-vitamiinia on MK-4-muotoisena käytetty osteoporoosin hoidossa hyvin tuloksin, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että ravinnosta saatavina määrinä K2-vitamiinista olisi juurikaan hyötyä luustolle. Itse asiassa väestötutkimukset viittaavat siihen, että ravinnosta saatavina määrinä lähinnä tummanvihreiden vihannesten sisältämästä K1-vitamiinista on hyötyä luustolle (Apalset 2011).

Tosin myös natto, japanilainen käytetty soijapapuruoka, lisää osteokalsiinin karboksylaatiota ja vahvistaa luustoa. Sen kulutus on myös yhdistetty pienempään murtumariskiin.


K-vitamiinilta puuttuu ravitsemussuositus

K-vitamiinille ole ei annettu Suomessa ravitsemussuositusta. Melko usein kuitenkin mainitaan riittävää saantia (AI) koskeva amerikkalainen arvio, joka on miehille 120 mikrogrammaa ja naisille 90 mikrogrammaa vuorokaudessa. Nämä luvut perustuvat kuitenkin pelkästään K-vitamiinin tarpeeseen veren hyytymistekijöiden muodostamiseksi; ne eivät riitä maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin. On osoitettu, että saataessa K-vitamiinia riittävästi veren hyytymistä varten 20–30 prosenttia osteokalsiinista jää yhä karboksyloitumatta.

Viralliselle suositukselle olisi selvä tarve, kun otetaan huomioon K-vitamiinin tärkeä tehtävä osteoporoottisten murtumien ja verisuonten kalkkiutumisen ehkäisyssä. Osteoporoosi ja sepelvaltimotautihan ovat Suomessa merkittäviä kansansairauksia, joiden ehkäisemiseksi tulisi tehdä kaikki voitava.

K-vitamiinin merkitystä osteoporoosin ehkäisyssä on luultavasti väheksytty sen vuoksi, että sillä ei ole kovinkaan paljon vaikutusta luun mineraalitiheyteen varsinkaan ravinnosta saatavina määrinä (Booth 2000). K-vitamiinin hyödyt luustolle välittyvät kuitenkin myös muulla tavoin. Vaikkakin luuntiheydellä on yleisesti ottaen merkitystä osteoporoottisen murtuman riskitekijänä, vaikutusta on myös luun laadulla, jota K-vitamiini viimeisten tutkimusten mukaan parantaa (Atkins 2009).

Yhden biologisen merkkiarvon ei siis pitäisi antaa johtaa harhaan, vaan olennaista ovat päätetapahtumat, eli esimerkiksi ehkäistyt lonkkamurtumat.

Tilanne on verrattavissa kolesteroliin sydäntaudin riskitekijänä. Vaikka tiedetään, että kalansyönnillä ei ole juurikaan vaikutusta kolesteroliin, siitä saatavat omega-3-rasvahapot vähentävät sydäntautitapausten määrää muilla tavoin.


Suurin osa suomalaisista kärsii piilevästä K-vitamiinin puutteesta

Finravinto 2007 -tutkimuksessa suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti oli vain 91 mikrogrammaa päivässä, iäkkäillä naisilla jopa vielä vähemmän: vain 79 mikrogrammaa. Myös nuorilla miehillä, vähän koulutetuilla sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa sen saanti jäi hyvin matalaksi.

K-vitamiinin saanti on Suomessa niin vähäistä, että se riittää juuri veren hyytymistekijöiden muodostumiseen. Maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin sitä tarvitaan kuitenkin enemmän, ja jos niiden tarpeita ei tyydytetä, on K-vitamiinitutkijoiden mukaan kysymys subkliinisestä eli piilevästä K-vitamiinin puutteesta (Cranenburg 2007).
Suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti on huolestuttavan vähäistä, koska samantasoinen saanti on väestötutkimuksissa yhdistynyt korkeaan murtumariskiin.

Esimerkiksi amerikkalaisessa 10-vuotisessa seurantatutkimuksessa K-vitamiinin alimpaan viidennekseen kuuluneilla saanti oli alle 109 mikrogrammaa päivässä – eli samaa luokkaa kuin suomalaisilla keskimäärin – ja heillä oli 1,4-kertainen lonkkamurtuman riski sitä enemmän saaneisiin nähden (Feskanich 1999).

Toisessa amerikkalaistutkimuksessa K-vitamiinin eniten saaneeseen neljännekseen kuuluneilla oli puolestaan 65 prosenttia alempi lonkkamurtumariski verrattuna vitamiinia vähiten saaneeseen neljännekseen (Booth 2000).

Useissa tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että K-vitamiinin saantia lisäämällä voidaan vähentää murtumariskiä lisäävän vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin (ucOC) määrää. Näin ollen pitäisi olla selvää, että suomalaisten K-vitamiinin saantia tulisi lisätä tuntuvasti.

Tärkeä keino siinä olisi riittävän korkean K-vitamiinisuosituksen sisällyttäminen suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Onhan ravitsemussuosituksilla tärkeää ohjaavaa vaikutusta laitosruokailuun, ja sen lisäksi suositukset heijastuvat myös muun väestön syömiseen.

K-vitamiinia on kahta ravinnossa esiintyvää muotoa, K1-vitamiinia eli fyllokinonia sekä K2-vitamiinia, jotka ovat menakinoneja. K1-vitamiinia on pääasiassa vihreissä vihanneksissa ja kasviöljyissä. K2-vitamiinin parhaita lähteitä ovat tietyt kypsytetyt juustot, kuten Edam ja norjalainen Jarlsberg-juusto.

Ylivoimaisesti paras K2-vitamiinin lähde on kuitenkin japanilainen soijapapuruoka natto, mutta sen syöminen vaatii ennakkoluulottomuutta ja lisäksi sitä saa toistaiseksi Suomessa vain yhdestä japanilaisesta kaupasta (Tokyokan Helsingissä).

Myös broilerissa ja kalkkunassa on melko runsaasti K2-vitamiinia. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan näyttöä, että niiden sisältämät lyhyempiketjuiset K2-vitamiinin muodot (pääasiassa MK-4) vähentäisivät osteoporoottisten murtumien riskiä tai verisuonten kalkkiutumista pieninä ravinnosta saatavina määrinä.


Tämän verran tarvitset K-vitamiinia päivässä

K1-vitamiinin ravitsemuksellisen saannin kohdalla tulisi tavoitella vähintäänkin määrää, joka on väestötutkimuksessa vähentänyt murtumariskiä tuntuvasti eli 250 mikrogrammaa päivässä. Samalla tulisi antaa myös K2-vitamiinin saantia koskeva suositus verisuonten kalkkiutumisen ehkäisemiseksi ja suomalaisten yhä korkean sydäntautikuolleisuuden alentamiseksi. K2-vitamiinin saannin tulisi olla vähintään 50 mikrogrammaa päivässä.

Nämä määrät, 250 mikrogrammaa K1-vitamiinin osalta ja 50 mikrogrammaa K2-vitamiinia K2-vitamiinin osalta, ovat samoja, joita myös K-vitamiinitutkijat Cees Vermeer ja Karly Hamulyák ovat suositelleet ravinnosta saatavaksi määräksi (Vermeer 2004). Määrät ovat myös realististisesti saavutettavissa, sillä ne vastaavat ylimmän neljänneksen saantia hollantilaisessa väestössä:
"These are compelling reasons to increase our vitamin K intake to at least the intake found in the highest quartile of the general population, which in the Netherlands is about 250 µg day for vitamin K1 and 50 µg day for vitamin K2." (emt.)
Käytännössä tässä suositeltuun K1-vitamiinin saantiin päästään sillä, että syödään annos parsakaalia, lehtikaalia tai pinaattia päivittäin. Myös lehtisalaatin syöminen on hyvin suositeltavaa. Näistä saamme samalla muitakin terveydelle tärkeitä ravintoaineita ja fytokemikaaleja, kuten esimerkiksi silmiä suojaavia karotenoideja ja syöpää ehkäisevää sulforafaania. Näitä ruokia suosiessamme tulemme myös syöneeksi enemmän ristikukkaisia vihanneksia ja tummanvihreitä lehtivihanneksia, joiden runsaampi käyttö on yhdistetty tutkimuksissa esimerkiksi pienempään aivohalvausten, sydäntaudin ja syöpäriskiin.

Suositeltuun K1-vitamiinin saantiin päästään sillä, että syödään annos parsakaalia, lehtikaalia tai pinaattia päivittäin.

K-vitamiinin reilu saantisuositus parantaisi myös aivan olennaisesti laitosruokailun tasoa. Pakottaisihan se lisäämään juuri sellaisten terveellisten ruoka-aineiden käyttöä, joita laitosruoasta usein puuttuu.

Ravitsemussuosituksia uudistetaan kuitenkin jähmeästi, joten luuston kannalta riittävää K-vitamiinisuositusta jouduttaneen odottamaan vielä pitkään. Sillä aikaa jokainen voi itse lisätä K1-vitamiinin saantiaan syömällä päivittäin enemmän mainittuja tumman vihreitä vihanneksia.

K2-vitamiinin saannista voimme huolehtia kätevästi syömällä hieman Edam-juustoa ja normaalirasvaista viiliä (rasvattomassa viilissä ei K-vitamiinia Fineli-tietokannan mukaan ole ja jogurtissa sitä on vain hyvin vähän). Maitotuotteiden kokonaismäärää ei ole kuitenkaan tarpeen lisätä, sillä kalsiumin saanti on suomalaisilla yleisesti ottaen runsasta.

Varfariinia (Marevan ja rinnakkaislääkkeet) verenohennuslääkkeenä käyttävien ei pidä lisätä K-vitamiinin saantiaan omin päin, vaan mahdollisesta lisäämisestä tulee sopia lääkärin kanssa.

Kirjoittajalla ei ole yhteyksiä K-vitamiinin valmistukseen, markkinointiin tai myyntiin.
Mainittakoon vielä lopuksi, että K-vitamiinin lisäksi on myös muita varjoon jääneitä ravintoaineita, joilla on merkittävää vaikutusta osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä. Kirjoitan myös niistä uudessa Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjassani.

Tämän kirjoitukseni aiempi versio on julkaistu aiemmin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen Pronutritionist-sivustolla vieraskirjoituksena. Olen päivittänyt kirjoitusta siihen verrattuna.

Lähteitä:
Apalset EM, et al. Intake of vitamin K1 and K2 and risk of hip fractures: The Hordaland Health Study. Bone. 2011 Aug 2.

Atkins GJ, et al. Vitamin K promotes mineralization, osteoblast-to-osteocyte transition, and an anticatabolic phenotype by {gamma}-carboxylation-dependent and -independent mechanisms. Am J Physiol Cell Physiol. 2009 Dec;297(6):C1358-67.

Booth SL, et al. Dietary vitamin K intakes are associated with hip fracture but not with bone mineral density in elderly men and women. Am J Clin Nutr. 2000 May;71(5):1201-8.

Cheung AM, et al. Vitamin K supplementation in postmenopausal women with osteopenia (ECKO trial): a randomized controlled trial. PLoS Med. 2008 Oct 14;5(10):e196.

Cockayne S, et al. Vitamin K and the prevention of fractures: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Arch Intern Med. 2006 Jun 26;166(12):1256-61.

Cranenburg EC, et al. Vitamin K: the coagulation vitamin that became omnipotent. Thromb Haemost. 2007 Jul;98(1):120-5.

Feskanich D, et al. Vitamin K intake and hip fractures in women: a prospective study. Am J Clin Nutr. 1999 Jan;69(1):74-9.

Iwamoto J, et al. Role of vitamin K2 in the treatment of postmenopausal osteoporosis. Curr Drug Saf. 2006 Jan;1(1):87-97.

Mawatari T, et al. Effect of vitamin K2 on three-dimensional trabecular microarchitecture in ovariectomized rats. J Bone Miner Res. 2000 Sep;15(9):1810-7.

Luukinen H, et al. Strong prediction of fractures among older adults by the ratio of carboxylated to total serum osteocalcin. J Bone Miner Res. 2000 Dec;15(12):2473-8.


Schurgers LJ, et al. Matrix Gla-protein: the calcification inhibitor in need of vitamin K. Thromb Haemost. 2008 Oct;100(4):593-603.

Seibel MJ, et al. Serum undercarboxylated osteocalcin and the risk of hip fracture. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):717-8.

Vergnaud P, et al. Undercarboxylated osteocalcin measured with a specific immunoassay predicts hip fracture in elderly women: the EPIDOS Study. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):719-24.

Vermeer C, Hamulyák K. Vitamin K: lessons from the past. J Thromb Haemost. 2004 Dec;2(12):2115-7.

16. syyskuuta 2011

Tarpeettomista lääkehoidoista elämäntapahoitoihin

Tuoreessa Suomen Lääkärilehden numerossa on ärhäkkä dosentti Teppo Järvisen pääkirjoitusartikkeli. Jutussa hän kritisoi satojen miljoonien eurojen haaskaamista sellaiseen sairauksia ehkäisevään lääkitykseen, josta ei ole kunnon näyttöä. Maalitauluna on myös lonkkamurtumien ehkäisy bisfosfonaateilla.

Itse ehdotan THL:lle, Kelalle ja sosiaali- ja terveysministeriölle, että siellä suunnattaisin varoja tuhlailevasta lääkehoidosta ennaltaehkäisevään elämäntapahoitoon. Panostuksella kolmannen sektorin tekemään ennaltaehkäisevään työhön voisi olla hyvä kustannus-hyötysuhde. Ehdotan myös ravitsemuksesta, liikunnasta ja terveydestä kirjoittavien tietokirjailijoiden toimeentulon kuntoon laittamista. Pitkäaikaisia apurahoja heille.

Viite:

Järvinen T. Miljoonat eurot valuvat hukkaan sairauksia ehkäisevässä lääkityksessä. Suomen Lääkärilehti 37/2011.

15. syyskuuta 2011

Liikunta tärkeää laihduttamisen aikana luuston suojaamiseksi



Easy-lehden (ent. Painonvartijat) uudessa numerossa 2/2011 on laajahko, kolmen aukeaman artikkeli osteoporoosista ja sen ehkäisystä terveellisellä ravinnolla ja liikunnalla. Toimittaja Anitra Rönkkö on tehnyt juttua laatiessaan huolellista työtä. Hän haastatteli minua pari tuntia ja luki tausta-aineistoksi myös Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjan.

Erityisalueena jutussa käsitellään laihduttaminen vaikutusta luustoon. Useinhan laihduttamisen vaikutuksia tarkastellaan liian kapea-alaisesti katsoen vain sitä, miten nopeasti ja kuinka monta kiloa painoa on pudonnut. Vaikka liikunnalla ei ole suurta vaikutusta laihduttamisen tehoon, se suojaa kuitenkin lihasmassan menetystä ja luuntiheyden heikkenemistä. Luustoa kuormittava liikunta on ravintoakin tärkeämpi keino ehkäistä luuntiheyden heikkenemistä laihduttamisen aikana.

6. syyskuuta 2011

Uhkana provinsiaalisuus

Jokainen itseään kunnioittava ravitsemuksen ja ruoan kanssa tekemisissä oleva kannattaa nykyään luomua ja lähiruokaa. Onkin ilman muuta selvää, että järjetöntä rahdata lihaa Brasiliasta, kun sitä voidaan tuottaa omassa maakunnassa. Ei ole myöskään järkevää raahata tänne olutta Keski-Euroopasta, jos yhtä hyvää olutta osataan panna myös kotimaassa.

Yhtä järkevää on osata arvostaa täällä kasvavia ruoka-aineita. Kotimaan metsät ovat täynnä marjoja, sieniä ja villivihanneksia, joista vain murto-osa hyödynnetään. Kotimaisella ravitsemustutkimuksella on myös hyvä selvittää näiden täällä tuotettujen ruoka-aineiden terveellisyyttä, jotta niiden suosittelemiselle saadaan tukevampaa perustaa.

Samaa taustaa vasten on ymmärrettävää, että on haluttu myös tutkia Itämeren ruokavalion terveysvaikutuksia. Se on lanseerattu vastaiskuna terveelliseksi osoitetulle perinteiselle Välimeren ruokavaliolle, jonka puolesta olen itse puhunut.

Lähiruokaan tukeutuminen on ekologisessa mielessä ilman muuta järkevää.

Samaan aikaan näen paikallisuuteen ja perinteeseen tukeutumisessa myös ahdasta provinsiaalisuutta. Provinsiaalisuus ei ole vain paikallista rajoittuneisuutta vaan myös asenteellista ja ajatuksellista kapea-alaisuutta ja torjuntaa hyviäkin ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Tätä asennoitumista näkyy myös muilla elämänalueilla, esimerkiksi politiikassa.

Itse muistan, että jo 1980-luvulla uuden ympäristöliikkeen tunnuslauseena oli "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti." Iskulause kuvaa hyvin sitä, että emme saa sortua ahtaaseen ajatteluun, ja lause sopii myös muihin yhteyksiin.

Ravitsemuksen alueella olisi mielestäni järkevää olla käytännöllinen ja joustava. Usein sellaiset ruoka-aineet, joita ei voi viljellä Suomessa, ovat yhdistyneet terveyshyötyihin, ja niinpä näitä ruokia on järkevää sisällyttää ruokavalioon. Hyvinä esimerkkeinä voi mainita vaikkapa soijan ja pähkinöiden syönnin sekä kohtuullisen alkoholinkäytön, jotka uudessa 18-vuotisessa seurantatutkimuksessa yhdistyivät alempaan kokonaiskuolleisuuteen ja pienempään sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Näiden ruoka-aineiden hyödyt ovat tulleet esille aiemmissakin tutkimuksissa.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että soija, pähkinät ja kohtuullinen alkoholinkäyttö ovat ruokavalion osatekijöitä, joita Suomessa ei ole virallisesti suositeltu – luultavasti siksi, että ulkomaisina niitä on vierastettu. Ehkä myös tuottajajärjestöt ovat pystyneet vaikuttamaan ravitsemussuosituksiin. Tällaista asennoitumista olisi syytä tarkistaa.

Myös ravitsemuksen alueella tarvitsemme ahtaan provinsiaalisuuden sijaan avoimuutta hyviä ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Se on täysin mahdollista yhdistää sopivaan ja epädogmaattiseen lähiruoka-ajatteluun.

Viite:

Akbaraly TN, et al. Alternative Healthy Eating Index and mortality over 18 y of follow-up: results from the Whitehall II cohort. Am J Clin Nutr. 2011 Jul;94(1):247-53.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...