Sähköherkkyys on kasvava ympäristösairaus

Tämän vieraskirjoituksen on laatinut tietokirjailija Erja Tamminen. Hän on selvitellyt jo 15 vuoden ajan sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia. Langaton teknologia ja terveys on hänen viimeksi toimittamansa tietokirja.

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio on huolestunut ympäristöyliherkkyyksien, kuten sähköherkkyyden ja kemikaaliherkkyyden, kasvusta viime vuosina. Hän pohti myös Suomen Lääkärilehden artikkelissa ”Sähköä ilmassa — ja aivoissa” olemmeko suhtautuneet liian sinisilmäisesti sähkömagneettisten kenttien vaikutuksiin. Mielestäni olemme, ja pääjohtaja Vainion puheenvuoro on sikälikin tärkeä, että ympäristöyliherkkyydet syrjäyttävät työelämästä vuosittain ehkä satoja korkeasti koulutettuja ihmisiä. On mielenkiintoista, että joukossa on paljon myös IT-alan osaajia.

Sähköherkälle haasteita aiheuttavat ympäristön yhä lisääntyvät langattomat tietoverkot. Monilla työpaikoilla ja kodeissa hylätään lankapuhelimet ja siirrytään matkapuhelimiin. Altistuminen sähkömagneettisille kentille kasvaa – monilla kännykkä alkaa kuumottaa korvaa.

Meneillään olevan COSMOS-tutkimuksen perusteella 10 000 vastanneesta 50 % ilmoittaa kokevansa lämmön tunnetta korvalla, 10 % päänsärkyä, 8 % huimausta, 31 % käsien puutumista, 26 % lämmön tunnetta kasvoilla ja 16 % tinnitusta kännykän käytön yhteydessä. Matkapuhelinteknologian, kännykän ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin, monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputki- ja energiansäästölamput, voimajohdot tai muuntamot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen ongelmallisiksi.

Herkkyyttä on eriasteista. Joillakin oireet pysyvät hallinnassa ja työkyky säilyy. Toisilla tilanne vaihtelee — altistuksen myötä herkkyys kasvaa, mutta tasaantuu, kun sähkömagneettisia kenttiä tuottavia lähteitä vältetään. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä jotkut herkistyvät pysyvämmin, syrjäytyvät ja menettävät työkykynsä.

Oireiden kirjo on laaja ja reaktiot ovat yksilöllisiä:

• Ihon polttelua ja pistelyä
• Tinnitusta
• Sydämen rytmihäiriöitä
• Hengenahdistusta
• Lihas- ja nivelkipuja
• Masennusta
• Neurologisia oireita kuten päänsärkyä, huimausta, koordinaatiovaikeuksia, unettomuutta, lähimuistin ja kognitiivisten toimintojen häiriöitä

En malta olla pohtimatta, kuinka moni työelämästä syrjäytynyt masennusdiagnoosin saanut nuori itse asiassa onkin sähköherkkä? Eivätkö juuri nuoret ole uuden teknologian suurkuluttajia? Lapset ja nuoret ovat monessa suhteessa aikuisia herkempiä.

Ihminen on sähkömagneettinen olento ja monet kehon toiminnoista ovat sähkömagneettisesti säädeltyjä. Heikot sähköimpulssit risteilevät kehossamme ja ohjaavat elimistön toimintoja. Solujen elinehto on solukalvon sähköisen potentiaalieron ylläpitäminen.  Sydän ja aivot toimivat kuin pientaajuuslähettimet. Niiden toimintaa voi seurata koko elimistön alueella ja pienen matkan päästä. Sydämen, aivojen ja lihasten sähköistä toimintaa voidaan rekisteröidä (EKG, EEG, EMG). Unestakin tiedetään, että syvyyden eri vaiheissa aivojen sähkömagneettiset pulssit vaihtelevat.

Ihminen on viimeisen 20 vuoden aikana luonut ympärilleen mittavan keinotekoisen sähköympäristön, eikä sen vaikutuksia ei ole ennalta tutkittu. Elimistöllämme ei myöskään ole ollut aikaa sopeutua uuteen ympäristötekijään, toisin kuin luonnon sähkömagneettisten kenttien kohdalla on ehtinyt tapahtua. Esimerkiksi UV-säteily jää ihon pinnalle, kun taas kännykkäsäteily absorboituu syvemmälle kehoon. Ihmisen elimistö kykenee verenkierron kautta kuljettamaan UV-säteilyn aiheuttaman kudoksen ylimääräisen lämpenemisen pois, mutta keholla ei välttämättä ole keinoja eliminoida langattomien verkkojen vaikutuksia.

Elinympäristössämme on lisäksi kemikaaleja, raskasmetalleja ja sairaita taloja kosteusvaurioineen, jotka horjuttavat herkän kehon tasapainoa. Kyselytutkimusten mukaan monen sähköherkän taustalta löytyy homeelle, kemikaaleille ja raskasmetalleille altistumista. Kaikkia yhteisvaikutuksia ei ole tutkittu. Ruotsalaisprofessori Lennart Hardell on tosin pilottitutkimuksessaan löytänyt sähköherkkien verestä enemmän haitallisia ympäristökemikaaleja kuin terveiksi itsensä kokevilta.

Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski on esittänyt, että väestötasolla saattaa olla muita herkempi ryhmä, joka reagoi sähkömagneettisille kentille. Näin on havaittu esimerkiksi allergioiden kohdalla. Leszczynskin väittämää tukee muun muassa Wollongongin yliopistossa professori Rodney Croftin tekemä EEG-tutkimus, jossa selvitettiin kännykkäsäteilyn vaikutusta unen laatuun. Croft havaitsi, että henkilöillä, jotka olivat jo aiemmassakin EEG -tutkimuksessa reagoineet, ilmeni selkeämmin EEG-aktiviteetin lisääntymistä kuin muilla. Croftin mukaan tämä tutkimustulos viittaa siihen, että olisi olemassa herkempi alaryhmä.

Myös Tukholman yliopistossa tutkijana toiminut Igor Belyaev vertasi lymfosyyttikokeissaan sähköherkiksi itsensä kokevien ja terveiden koehenkilöiden soluja ja havaitsi sähköherkkien reaktiot voimakkaammiksi ja pitkäkestoisemmiksi kuin verrokkien.

Sähköherkät eivät ole kaikissa provokaatiotesteissä onnistuneet tunnistamaan, onko laite päällä vai pois kytkettynä. Testeihin on kuitenkin kohdistunut kritiikkiä, koska niissä on osoitettu olevan metodologisia puutteita: Altistussignaalit ovat toistuneet liian tiheään tahtiin, koetilassa on ollut taustasäteilyä ja biologisesti vaikuttavat purskeet (1-100 Hz) puuttuvat, vaikka näillä taajuuksilla on solututkimuksissa nähty vaikutuksia.

Amerikkalainen Andrew Marino on kuitenkin kehittänyt ärsyke-vaste-testin, jossa tuloksia on analysoitu epälineaarisin menetelmin. Marino on todennut sähköherkkien reagoivan sekä korkeille että matalille taajuuksille ja erityisesti sähkömagneettisen kenttätyypin (digitaalinen, analoginen, lume) muutoksille.

On mielenkiintoista, että meillä on olemassa tieteellisiä todisteita siitäkin, että sähkömagneettiset kentät vaikuttavat meihin kaikkiin. Terveillä, ei-sähköherkiksi itsensä kokevilla on todettu vaikutuksia aivojen glukoosiaineenvaihduntaan, ihon stressiproteiinireaktioita, unihäiriöitä, EEG-muutoksia, tinnitusta, matkapuhelinsäteilyn aiheuttamia allergisia reaktioita, käyttäytymishäiriöitä sekä kännykän pitkäaikaiskäytöstä mahdollisesti aiheutuva aivokasvainriski.

Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos IARC (International Agency for Research on Cancer) luokitteli keväällä 2011 radiotaajuiset verkot taajuudella 30 kHz-300 GHz ”mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle”, samaan luokkaan (2B) kuten monet ympäristömyrkyt – esimerkkeinä DDT ja pakokaasut. Mikäli radiotaajuiset verkot voivat olla mahdollisesti syöpävaarallisia, eivätkö monet muutkin niiden aiheuttamat sairaudet ole mahdollisia, kuten sähköherkkyys?

Eri maissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan noin 3–10 % väestöstä kokee sähköherkkyysoireita. Euroopassa yli 35 miljoonaa ihmistä reagoi sähkömagneettisille kentille. Itävaltalainen lääkäri Gerd Oberfeld on tilastoja ekstrapoloimalla arvioinut, että vuoteen 2017 mennessä jopa 50 % väestöstä olisi sähköherkkiä. Ellemme nyt puutu ennalta ehkäisevästi asiaan, edessä voi olla suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Vaikutukset näkyvät koko yhteiskunnan tasolla.

Jo 1950–60 -luvuilla Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa, Tšekkoslovakiassa ja Kiinassa havaittiin sähköherkkyysoireita työperäisessä sähkömagneettisessa altistuksessa. Aikakautensa tunnetuimpia asiantuntijoita olivat amerikkalainen Zorach L Glaser, venäläinen Zinaida Gordon ja tsekkoslovakialainen Karel Marha. Sähköherkkien oireita kutsuttiin tuolloin nimellä mikroaaltosyndrooma tai radioaaltosyndrooma. Venäjällä on pitkä biologisten vaikutusten tutkimusperinne.

Tutkimustulokset on huomioitu myös ionisoimattoman sähkömagneettisen säteilyn turvanormeissa. Esimerkiksi nykyisin käytössä olevalle digitaaliselle säteilylle (=kännykät, wlan) on esitetty tiukempia turvanormeja, koska pulssattu teknologia on todettu solutasolla analogista vaikuttavammaksi.

Suomessa noudatetaan ICNIRPin (International Commission on Non-Radiation Protection) raja-arvoja, jotka eivät huomioi biologisia vaikutuksia tai sähkömagneettisen säteilyn kumuloitumista kehoon. ICNIRPin standardi on vuodelta 1998 ja muun muassa nojaa käsitykseen, etteivät kännykät voi aiheuttaa syöpää, mikä on ristiriidassa myös edellä mainitun IARC:n monografian, kultaisen standardin kanssa.

Viime aikoina monet organisaatiot ovat vaatineet varovaisuusperiaatteen noudattamista: The BioInitiative Working Group, ICEMS, Euroopan neuvosto, Euroopan Ympäristövirasto ja Itävallan Lääkäriliitto. USA:ssa FCC, Suomen Viestintävirastoa vastaava asiantuntijaelin, on suositellut ionisoimattoman säteilyn turvanormien ajanmukaistamista. Monissa maissa asioihin suhtaudutaan vakavammin kuin meillä Suomessa. Intiassa tiukennetaan turvanormeja ja säteilytasoja madalletaan nykyisestä kymmenenteen osaan 1.9. alkaen, jolloin myös kännyköihin on tulossa varoitustarra niiden säteilytasoista. Intiassa siis ennalta ehkäistään sähköherkkyyttä.

Mitä sitten yksilötasolla voi tehdä, jos herkistyy ja alkaa oireilla?

Itävallan Lääkäriliitto (Austrian Medical Association) julkaisi 3.3.2012 kannanoton sähköherkkien potilaiden kohtaamisesta terveydenhuollossa. Artikkeli sisältää ohjeita terveydenhuoltohenkilökunnalle — muun muassa laajan joukon laboratoriokokeita. Lääkäriliiton mielestä potilaan altistukseen sähkömagneettisille kentille on syytä kiinnittää huomiota ja mitata tasoja sekä antaa suosituksia altistuksen vähentämiseksi.

Itävallan Lääkäriliiton mielestä potilaita tulee jatkuvasti lisää, mikä on huolestuttavaa. Sähköherkkyys pitäisi kohdata tasavertaisena muiden ympäristöyliherkkyyksien, kuten kemikaaliyliherkkyys tai krooninen väsymysoireyhtymä, kanssa. Viranomaisten tulisi Ruotsin mallin mukaan luokitella sähköherkkyys toimintarajoitteeksi kuten Ruotsissa.

Suomessa Lääkärilehden artikkelissa ”Potilaat ilman tautia” professori Matti Hannuksela kehottaa välttämään altisteita, kun muuta hoitoa ei tunneta. Toisaalta samassa artikkelissa psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeila viittaa edelleen kognitiivisen terapian mahdollisuuteen, mikä on kuin ote vanhasta historian kirjasta.

Yksilötasolla voi tehdä paljonkin. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että omaa kehoa ja immuniteettia kannattaa vahvistaa. Melatoniini, C-vitamiini, marjat ja neidonhiuspuu-uute ehkäisevät eläinkokeiden mukaan säteilyvaurioita. Olisiko niistä apua ihmisellekin?

Moni kokee saavansa apua myös kevyestä liikunnasta ja ulkoilusta. Terveydestä on hyvä huolehtia kaikin tavoin ja hakea myös vertaistukea.

Herkistyneen kannattaa turvata mahdollisimman säteilyvapaa ympäristö. Sähkömagneettisille kentille ei ole olemassa siedätyshoitoa kuten allergioille.

Annan muutaman ohjeen:

Asuinympäristössä ei pidä olla suurjännitelinjoja, muuntamoa, digi-TV-mastoa taikka voimakkaasti säteilevää matkapuhelinlinkkiä. Mikäli kotona tai työpaikalla on langaton netti, vaihda se kaapeloituun ja varmista koneen asetuksista, ettei langaton ominaisuus jää päälle. Säilytä lankapuhelin kotona ja työssä, jos mahdollista. Käytä kännykkää säästeliäästi ja vain handsfree-laitteen tai kaiuttimen kautta. Älä pidä puhelinta lähellä kehoa. Älypuhelimessa on enemmän sähkömagneettisia kenttiä tuottavia toimintoja kuin peruskännykässä, esimerkiksi Wlan- ja tukiasematoiminto. Kytke ne pois päältä puhelimen asetuksista. Sulje kaikki kodin laitteet yöksi. Mittauta kodin ja työpaikan sähkömagneettiset kentät. Jo pienillä muutoksilla päästään suuriin vaikutuksiin.

Kirjoittajasta: 

Erja Tamminen on tietokirjailija, joka on selvitellyt 15 vuotta sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia. 

Erja on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen ja oman yrityksensä, Erja Tamminen Ay, toimitusjohtaja http://www.sahkoailmassa.fi

Erjan yritys tuo maahan muun muassa langattomilta verkoilta kuten kännykkämastoilta suojaavia materiaaleja ja niiden säteilytasoja mittaavia instrumentteja. Yritys tarjoaa myös mittauspalveluita.


Erja Tammisen kustantamat tietokirjat: 

Sähköä ilmassa, 1. painos, 2002
Sähköä ilmassa, 2. päivitetty painos, 2003
Ihmiskunta ja langaton peli, 2005
Matkapuhelinteknologia – Mitkä ovat terveysriskit, 2007
Langaton teknologia ja terveys – Mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle?, 2011 (kirja on myös selailtavissa tässä pdf-tiedostona).

Lisätietoa:

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.