Huonoimmin kohdeltu potilasryhmä

Voiko Suomessa olla potilasryhmä, johon kuuluvista yli puolet kokee, että heihin on suhtauduttu terveydenhuollossa epäasiallisesti? Voiko maassamme olla sairaus, johon virallisesti suositellut hoitomuodot eivät ole vaikuttavia, mutta potilaat löytävät usein itse kokeilujen kautta vointiinsa parannusta? Uuden kirjan mukaan näin on.

Kun säteily satuttaa on kirja, joka kertoo elävästi 11 sähköherkän ihmisen omakohtaisen elämäntarinan. Sen lisäksi teos pitää sisällään ei-sähköherkän diplomi-insinöörin Reijo Ekmanin kirjoituksen sähkömagneettisesta säteilystä, projektipäällikkö Marjukka Hagströmin kirjoituksen sähköherkkyyttä koskevasta uudesta tutkimuksesta sekä professori Olle Johanssonin selvityksen sähköherkkien asemasta Ruotsissa.


Lääkärien tarjoamat hoidot eivät auta

Professori Olle Johansson kertoo kirjoituksesssaan, että Ruotsissa sähköherkkyys on hyväksytty virallisesti toimintarajoitteeksi. Lisäksi hän täsmentää:

"Syy toimintarajoitteeseen ei ole koskaan toimintarajoitteisessa itsessään, vaan ainoastaan puutteellisessa ympäristässä." (kursivointi Johanssonin)

Myös sähköherkkien oma kokemus on samanlainen, kuten Marjukka Hagström omassa sähköherkän kertomuksessaan hyvin päättelee: "Sähköherkkyys oli selvästi tekniikan käytöstä syntyvä ongelma, joten ratkaisun oli oltava tekniikan alaan kuuluva."

Sähköherkkyyden olennaista luonnetta ymmärtämättä suomalaiset lääkärit tarjoavat hoidoksi useimmiten terapiaa ja lääkehoitoa. Kirjassa referoitu Turun Ammattikorkeakoulun valmistumassa oleva kyselytutkimus kuitenkin paljastaa, että lääkärien tarjoamat hoidot eivät auta. Terapia on useimmiten tehotonta ja lääkehoidosta on sähköherkälle useammin haittaa kuin hyötyä.

Oikeiden hoitojen löytäminen olisi kuitenkin tärkeää, koska sähköherkkyydessä ei yleensä ole kysymys lievästä korvienväliongelmasta tai "somaattisesta amplifikaatiosta," sillä se johtaa monet syrjäytymään työelämästä, kuten Turun AMK:n tutkimus kertoo. Usein työpanoksen menettäminen voitaisiin välttää sillä, että tarjottaisiin sähköherkille sitä hoitoa, joka sähköherkkien oman kokemuksen mukaan auttaa ja on vaikuttavaa.

Seinän takana oleva sähkökaappi aiheuttaa makuuhuoneeseen yli 500 nanoteslan magneettikentän — haitallinen myös ei-sähköherkän terveydelle. Arkkitehdin ja sähkösuunnittelijan olisi pitänyt ajatella sijoittelua etukäteen.

Nämä keinot parantavat vointia

Kirjan sähköherkkien kokemusten ja Turun AMK:n kyselytutkimuksen mukaan sähköherkkyydessä altistuksen vähentäminen on A ja O.

Kyselytutkimuksessa suomalaisista sähköherkistä 74 prosenttia kertoo voinnin parantuneen, kun oireita aiheuttavia laitteita ja ympäristöjä vältetään. Vastaavassa norjalaisessa tutkimuksessa säteilyn välttäminen oli auttanut vielä useampia: peräti 96 prosenttia vastanneista. Erot johtunevat kyselykaavakkeiden eroista. Norjan luvut lienevät lähempänä totuutta.

Säteilyn välttämiskeinoja ovat esimerkiksi tietokoneen ja kännykän käytön rajoittaminen tai lopettaminen kokonaan. Tärkeää on myös vähän säteilevässä paikassa yöpyminen eli kodissa ei saisi olla runsaasti matkapuhelinten tukiasemasäteilyä tai naapurien langattomista verkoista aiheutuvaa säteilyä. Monet ovatkin niitä välttääkseen joutuneet muuttamaan maaseudulle, mistä onkin ollut yleensä apua.

Monet sähköherkät kokevat myös saaneensa apua ruokavaliomuutoksista, ravintolisistä ja tietyistä luontaishoidoista (akupunktio, shiatsu). Sähköherkät suosivat usein luomua, lisäaineettomuutta sekä välttävät liiallista sokerin syöntiä.

Ulkoliikunta on useille sähköherkille tärkeää. Se auttaa senkin vuoksi, että luontoalueilla — varsinkin metsissä — on monesti vain vähän matkapuhelintukiasemien radiotaajuista säteilyä, minkä voi myös todentaa säteilyä mittaavalla mittarilla.

Lääkäri voi usein auttaa sähköherkkää parhaiten lausunnonkirjoittajana. Altistuksen vähentäminen ei nimittäin ole pelkästään sähköherkän potilaan vallassa, vaan hän on usein työpaikkansa tai asuinolosuhteittensa armoilla. Lausunnoilla voidaan saada aikaan sellaisia muutoksia työpaikoilla, jotka auttavat sähköherkkää pysymään mukana työelämässä. Lääkärin lausunto voi myös auttaa parannusten aikaansaamista asumisolosuhteissa, jos sähköherkän asunnossa on liikaa sähkömagneettista säteilyä.

Onneksi jo tällä hetkellä on yksittäisiä lääkäreitä, jotka ymmärtävät sähköherkkyyttä ja tarjoavat siihen asianmukaista hoitoa.


Sähköherkkien sanoma muille

Ympäristöministeriössä työskennellyt Mirja Ruokoranta on kirjoittanut kirjan ehkä perusteellisimman kuvauksen sähköherkkyydestä. Kirjoituksensa lopuksi hän esittää mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten sähköherkillä on sanoma myös terveille, ei-sähköherkille:

"Ympäristöministeriöaikoinani minulle tuli tutuksi herkän indikaattorin käsite. Luonnossa jokin laji reagoi aina ensimmäisenä tapahtuneeseen ympäristömuutokseen. Tällainen laji on herkkä indikaattori. Naava esimerkiksi on herkkä indikaattori ilman saasteiden suhteen: mitä vähemmän naavaa, sen saastuneempi ilma. Me ensimmäisinä sairastuneet olemme säteilysaasteen suhteen herkkiä indikaattoreita, jotka varoittavat kaikkia uhkaavasta vaarasta. Meitä olisi syytä kuunnella ja ottaa oppia  kokemuksistamme ja näkemyksistämme."

Euroopan neuvoston suositus

Sähköherkkyyttä tutkinut ruotsalaisprofessori Olle Johansson kertoo kirjassa, että Ruotsissa on arvioitu olevan noin 250 000 sähköherkkää. Jos Suomessa esiintyvyys on samaa luokkaa kuin naapurimaassamme, meillä on noin 140 000 sähköherkkää. Heitä on siis paljon, ja heille pitäisi tarjota hyvää hoitoa ja huolehtia heidän esteettömästä elämästään.

Kuten kirjassakin kerrotaan, Euroopan neuvosto on antanut keväällä 2011 sähkömagneettisia kenttiä koskevan suosituksen. Sen mukaan jäsenvaltioiden tulisi ryhtyä toimenpiteisiin sähköherkkien suojelemiseksi esimerkiksi siten, että perustettaisiin alueita, joilla langattomat verkot eivät toimi.  Euroopan neuvosto suosittelee myös säteilyn raja-arvojen laskemista tuntuvasti nykyistä alemmiksi.

Tällä hetkellä ajankohtainen 4G-verkkojen rakentaminen on räikeästi näiden tavoitteiden vastaista. Sen sijaan altistusta olisi mahdollista vähentää valtakunnallisen valokuituverkon rakentamisella. Sen käyttö langallisten yhteyksien sijaan vähentäisi myös ei-sähköherkkien terveysriskejä.


Sopii läheisille, sähköherkille ja lääkäreille

Kun säteily satuttaa on monipuolinen, pysäyttävä ja informatiivinen kirja sähköherkkyydestä. Se auttaa ymmärtämään sähköherkkien kokemusta ja sopii sen vuoksi erityisen hyvin sähköherkkien läheisille, esimerkiksi heidän elämänkumppaneilleen, ystävilleen ja lapsilleen. Teos tarjoaa useita samaistumiskohteita ja on siksi tärkeä myös muille sähköherkille.

Monet kirjan omakohtaiset kertomukset on lisäksi kirjoitettu selvästikin siinä mielessä, että niiden tiedoista olisi apua myös muille. Kirja onkin itse asiassa myös aika laaja tietopaketti siitä, mikä sähköherkkyyden kohdalla toimii ja mikä ei. Tästä syystä kirja sopii erityisen hyvin muille sähköherkille sekä esimerkiksi lääkäreille.

Kirjan onnistuneet neliväriset kuvat sähköherkistä kirjoittajista elävöittävät mukavasti ja tuovat kirjoittajat lähelle lukijaa. Valitettavasti kirja ei ole saanut arvoistaan kantta. Nykyisellään kansi tuo mieleen jonkin teknisen laitteen käyttöohjekirjan. Kun kirjan sisäsivuilla oli varaa neliväriseen valokuvakuvitukseen, myös kannen suunnitteluun olisi voinut panostaa enemmän.

Kokonaisuutena arvioiden kirja on koskettava ja pysähdyttävä teos sähköherkkyydestä. Sitä voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää sähköherkkyyttä ja löytää oireita helpottavia keinoja.


Lisätietoa:

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.

McCarty DE et al. Electromagnetic hypersensitivity: Evidence for a novel neurological syndrome. Int J Neurosci. 2011 Dec;121(12):670-6.