9. syyskuuta 2009

Vähärasvaisuus ei ole tavoiteltavaa

Käsitykset rasvan haitallisuudesta istuvat tiukassa varsinkin terveysuutisia popularisoivien toimittajien keskuudessa. Esimerkiksi pari päivää sitten YLE Uutiset kertoi rekkamiesten ruokavaliota kuvaillessaan, että "huomattava osa kuljettajien ruokavaliosta koostuu rasvaisista aineista."

Kuitenkin uutisen perustana olleessa Työterveyslaitoksen tiedotteessa sanotaan selvästi, että "pehmeän rasvan saanti on vähäistä ja kovaa rasvaa sisältävien ruokien käyttö on liian yleistä." Kysymyksessä olikin siis rasvan laatu, ei sen määrä.

Olisi hyvä, jos sitkeässä istuvat käsitykset vähärasvaisuuden terveellisyydestä voitaisiin viimein kitkeä pois. Rasva nimittäin ei ole se ongelma, vaan esimerkiksi rasvan laatu, epäterveelliset ruoanvalmistusmenetelmät sekä vihannesten ja hedelmien syönnin vähyys.


Välimeren-tyylinen ruokavalio on vähärasvaista terveellisempi

Vähärasvaisuuden tavoittelun hyödyttömyys käy hyvin esille tuoreesta tutkimuksesta, jossa verrattiin vähärasvaista ruokavaliota Välimeren-tyyliseen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Tutkimus osoitti, että runsaasti vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä, oliiviöljyä ja palkokasveja sisältävä ruokavalio on tehokkaampi kakkostyypin diabeteksen hallinnassa kuin vähärasvainen ruokavalio.

Tuloksella on merkitystä myös puheena olleiden rekkamiesten kannalta, sillä Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan rekkamiesten diabetesriski on korkeampi kuin muun väestön.

Tutkimusviite:



6 kommenttia:

  1. Niin...
    mukava lukea sun ravintojuttuja...juuri terveystiedossa käsittelen ko. asioita...Merci!!

    VastaaPoista
  2. Tuo osoittaakin,että oma ruokavalioni on terveellinen:-)

    VastaaPoista
  3. Juhana, olisiko sinulla kommenttia uusiin tutkimuksiin fruktoosin negatiivisista vaikutuksista veriarvoihin?

    http://heartscanblog.blogspot.com/2009/08/fructose-is-coronary-risk-factor.html


    En ole itse saanut selvyyttä siihen, onko fruktoosin lähteellä väliä, vai liittyvätkö todetut ongelmat maissisiirapin fruktoosiin eikä niinkään hedelmiin ja hunajaan.

    VastaaPoista
  4. Olen itse asiassa ottanut asiaan kantaa jo Ravintoa sydämelle -kirjassani. Siinä kirjoitan lisätyn fruktoosin haitallisuudesta, mutta totean, että hedelmien mukana saadusta fruktoosista ei ole haittaa.

    Kokonaisten hedelmien nauttiminenhan yhdistyy monissa tutkimuksissa pienempään sydäntautien riskiin, minkä voi olettaa johtuvan niiden sisältämistä flavonoidesta, vitamiineista, mineraaleista ja liukoisesta kuidusta.

    Muutenkin varoittaisin kaikenlaisesta reduktionismista, jossa kokonaisia ruoka-aineita yritetään palauttaa yhteen vaikuttavaan tekijään. Esimerkiksi täysjyväviljatkaan eivät ole vain hiilihydraattia.

    Sen sijaan on totta, että lisätty fruktoosi on haitallista. On ilmeisesti niin, että ihmisen aineenvaihdunta kykenee käsittelemään kunnolla vain tietyn, evoluution myötä totutun määrän fruktoosia. Hedelmien sisältämään fruktoosiin on siis varaa, mutta ei lisättyyn fruktoosiin.

    Hunajaa voi yleisesti ottaen käyttää, mutta varovaisesti. Onhan se kuulunut perinteisesti esimerkiksi terveellisenä tunnettuun Välimeren ruokavalioon.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...