Ruokabloggaaja Ylimuuli hehkuttaa tuoreessa MonkeyFoodin blogikirjoituksessaan salaatinkastikeohjettani. Kannattaa siis tutustua tuohon lähes ylimaallisen herkulliseen ohjeeseen. Samalla suosittelen tutustumista muutenkin MonkeyFoodiin, jossa Ylimuuli loihtii ruokia luovasti ja kirjoittaa niistä hauskasti.
26. huhtikuuta 2008
Luteiini ja zeaksantiini suojaavat silmiä
Luteiini ja zeaksantiini ovat tiettyjen vihannesten ja hedelmien sisältämiä karotenoideja. Pari kuukautta sitten Ophthalmology-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että runsas näiden karotenoidien saanti yhdistyi peräti 65 prosenttia alempaan silmänpohjan ikärappeuman (makulan degeneraatio) riskiin. Suojaavaa vaikutusta oli myös sinkillä, jonka runsaampi saanti yhdistyi 45 prosenttia alempaan riskiin.
Viime kuussa American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistiin toinen tutkimus, joka myös osoitti zeaksantiinin hyötyjä silmänpohjan ikärappeuman ehkäisemisessä. Luteiinin ja zeaksantiinin runsaamman saannin on lisäksi muissa tutkimuksissa osoitettu yhdistyvän alempaan kaihiriskiin.
Verkkokalvon ikärappeumaa on noin 10 prosentilla 66–74-vuotiaista. 75–85-vuotiaista siitä kärsii jo lähes joka kolmas. Iän lisäksi muita voimakkaita riskitekijöitä ovat tupakointi ja perinnöllinen taipumus.
Hyviä luteiinin lähteitä ovat lehtikaali, pinaatti ja parsakaali sekä kananmunat. Kananmunissa luteiinia ei ole kovin paljon, mutta se on niissä hyvin imeytyvässä muodossa. Lehtikaali ja pinaatti ovat myös zeaksantiinin erinomaisia lähteitä. Muita sen hyviä lähteitä ovat maissi, oranssi paprika, persimonit, mandariinit ja roomansalaatti (sidesalaatti).
Lehtikaalin tai pinaatin syöminen on kätevä tapa saada sekä luteiinia että zeaksantiinia. Itse syön säännöllisesti myös oranssia paprikaa, jolla on mukava koristaa salaatteja. Punaisessakin paprikassa on zeaksantiinia, mutta ei yhtä paljon kuin oranssissa.
Lisätietoa:
Lutein and zeaxanthin. Monograph. Altern Med Rev. 2005 Jun;10(2):128-35.
19. huhtikuuta 2008
Elämä riskinä, elämä lahjana
"Elämä on sukupuoliteitse tarttuva sairaus, johon kuollaan 100 prosentin todennäköisyydellä."
Sanat ovat brittiläisen psykiatrin R.D. Laingin, joka varmaankin halusi ironisoida aikansa puritaanisia asenteita.
Meidän aikamme puritaanisuutta on elämän riskien liioittelu. Skandinaviassa, Suomi mukaan lukien, turvallisuuden tavoittelu on ylikorostunutta. Tänä päivänä se näkyy esimerkiksi siinä, että "Suomi halutaan nostaa Euroopan turvallisimmaksi maaksi vuoteeen 2015 mennessä", kuten sisäasiainministeriö nyt ehdottaa. Kevään tullessa viranomaiset ovat myös aloittaneet varoittelut auringon UV-säteilystä. Vähän aikaa sitten Evira varoitteli vihannesten nitraateista. Ja nyt on turvavyöpakko jo linja-autoissakin.
Kuinka pitkälle tämä turvallisuushakuisuus on tarkoitus viedä? Onko viranomaisten tavoitteena, että päädymme elämään steriileihin laboratorioihin, kiinnitettyinä valjaisiin jottemme kaadu ja syömään säteilytettyä ruokaa ettemme altistuisi ruoan mikrobeille?
Elämän riskejä korostavan lähestymistavan taustalla on se perustavanlaatuinen virheolettamus, että elämä on ennen kaikkea vaarallista ja luonto uhka. Itse näen asian päinvastoin. Ilman elämää ja luontoa emme olisi täällä. Olemme syntyneet elämän ja luonnon jatkaessa itseään (monien näkemyksen mukaan Hengen avustuksella) ja nämä myös pitävät jatkuvasti elämäämme yllä.
Miramarin luostarin puutarhaa, Mallorca. Kuva JH
Koko biosfäärimme on riippuvainen auringonvalon mahdollistaman yhteyttämisen synnyttämästä elämästä. Sen sijaan, että pelkäämme luontoa ja sen mahdollisia uhkia, voisimme olla kiitollisia luonnolle siitä, että se pitää elämäämme yllä niin nerokkaasti ja sallii meidän kokea elämää niin rikkaasti, kaikkine väreineen, tunteineen ja muine olioineen. Intialainen Nobel-kirjailija Rabindranath Tagore on ilmaissut asian näin:
"Intiassa teroitetaan ihmisten mieliin sen tosiasian kirkasta tajuamista, että he ovat mitä kiinteimmässä suhteessa heitä ympäröiviin olioihin ruumiiltaan ja sielultaan ja että heidän tulee tervehtiä aamuaurinkoa, virtaavaa vettä ja hedelmääkantavaa maata sen elävän totuuden ilmennyksinä, jonka povella he itse lepäävät."
Tietysti ennemmin tai myöhemmin tulee aika, jolloin se sama elämä, josta olemme syntyneet, myös tuhoaa meidät. Ennen pitkää kehomme ohjelmoidusti rapistuu telomeerien lyhentyessä, DNA:n tuhoutuessa ja verisuonten tukkeutuessa. Elämä vetäytyy joko hitaammin tai nopeammin siitä muodosta jonka se on saanut. Sekin kuuluu asiaan.
Maslow'n tarvehierarkiassa turvallisuus kuuluu toiseksi alimmalle tasolle. Riittävän turvallisuusasteen saavuttamisen jälkeen olisi luonnollista pyrkiä siirtymään eteenpäin, tavoittelemaan seuraavia, hienovaraisempia tarpeita. Näitä ovat esimerkiksi ystävyys, rakkaus ja luovuus sekä tarve kehittyä ihmisenä.
Suomalainen yhteiskunta on jäänyt jumiin tiettyjen alatason tavoitteiden tavoittelemiseen. Kun ei kyetä hahmottamaan ylevämpiä tavoitteita, elämästä yritetään tehdä hieman parempaa jatkamalla kontrollointia ja sääntelyä yhä edelleen. Pyritään siihen, että materiaalisella tasolla kaikki olisi mahdollisimman täydellistä. Itse en usko ollenkaan tällaisen lähestymistavan toimivuuteen.
En ole kaikkea sääntelyä vastaan. On mielekästä, että henkilöautoissa käytetään turvavöitä. Kannatan myös hyvää sosiaaliturvaa heikommin toimeentulevien aseman helpottamiseksi. Elämän riskien ja turvallisuudentarpeen liioittelu saattaa kuitenkin johtaa päinvastaiseen lopputulokseen kuin olemme toivoneetkaan.
Toivoisin, että Suomi ja me kaikki voisimme olla onnellisempia vuonna 2015 (eikä meidän tarvitse odottaa sen seitsemää vuotta vaan voimme olla sitä jo nyt). Uskoisin, että saavutamme tavoitteen parhaiten, jos suuntaamme aikaisempaa enemmän huomiota tarvehierarkian ylemmille tasoille: ystävyyteen, luovuuteen ja pyrkimykseen toimia sopusoinnussa omien korkeampien päämääriemme kanssa — mitä ne sitten itse kullekin ovat.
Sanat ovat brittiläisen psykiatrin R.D. Laingin, joka varmaankin halusi ironisoida aikansa puritaanisia asenteita.
Meidän aikamme puritaanisuutta on elämän riskien liioittelu. Skandinaviassa, Suomi mukaan lukien, turvallisuuden tavoittelu on ylikorostunutta. Tänä päivänä se näkyy esimerkiksi siinä, että "Suomi halutaan nostaa Euroopan turvallisimmaksi maaksi vuoteeen 2015 mennessä", kuten sisäasiainministeriö nyt ehdottaa. Kevään tullessa viranomaiset ovat myös aloittaneet varoittelut auringon UV-säteilystä. Vähän aikaa sitten Evira varoitteli vihannesten nitraateista. Ja nyt on turvavyöpakko jo linja-autoissakin.
Kuinka pitkälle tämä turvallisuushakuisuus on tarkoitus viedä? Onko viranomaisten tavoitteena, että päädymme elämään steriileihin laboratorioihin, kiinnitettyinä valjaisiin jottemme kaadu ja syömään säteilytettyä ruokaa ettemme altistuisi ruoan mikrobeille?
Elämän riskejä korostavan lähestymistavan taustalla on se perustavanlaatuinen virheolettamus, että elämä on ennen kaikkea vaarallista ja luonto uhka. Itse näen asian päinvastoin. Ilman elämää ja luontoa emme olisi täällä. Olemme syntyneet elämän ja luonnon jatkaessa itseään (monien näkemyksen mukaan Hengen avustuksella) ja nämä myös pitävät jatkuvasti elämäämme yllä.
Miramarin luostarin puutarhaa, Mallorca. Kuva JH
Koko biosfäärimme on riippuvainen auringonvalon mahdollistaman yhteyttämisen synnyttämästä elämästä. Sen sijaan, että pelkäämme luontoa ja sen mahdollisia uhkia, voisimme olla kiitollisia luonnolle siitä, että se pitää elämäämme yllä niin nerokkaasti ja sallii meidän kokea elämää niin rikkaasti, kaikkine väreineen, tunteineen ja muine olioineen. Intialainen Nobel-kirjailija Rabindranath Tagore on ilmaissut asian näin:
"Intiassa teroitetaan ihmisten mieliin sen tosiasian kirkasta tajuamista, että he ovat mitä kiinteimmässä suhteessa heitä ympäröiviin olioihin ruumiiltaan ja sielultaan ja että heidän tulee tervehtiä aamuaurinkoa, virtaavaa vettä ja hedelmääkantavaa maata sen elävän totuuden ilmennyksinä, jonka povella he itse lepäävät."
Tietysti ennemmin tai myöhemmin tulee aika, jolloin se sama elämä, josta olemme syntyneet, myös tuhoaa meidät. Ennen pitkää kehomme ohjelmoidusti rapistuu telomeerien lyhentyessä, DNA:n tuhoutuessa ja verisuonten tukkeutuessa. Elämä vetäytyy joko hitaammin tai nopeammin siitä muodosta jonka se on saanut. Sekin kuuluu asiaan.
Maslow'n tarvehierarkiassa turvallisuus kuuluu toiseksi alimmalle tasolle. Riittävän turvallisuusasteen saavuttamisen jälkeen olisi luonnollista pyrkiä siirtymään eteenpäin, tavoittelemaan seuraavia, hienovaraisempia tarpeita. Näitä ovat esimerkiksi ystävyys, rakkaus ja luovuus sekä tarve kehittyä ihmisenä.
Suomalainen yhteiskunta on jäänyt jumiin tiettyjen alatason tavoitteiden tavoittelemiseen. Kun ei kyetä hahmottamaan ylevämpiä tavoitteita, elämästä yritetään tehdä hieman parempaa jatkamalla kontrollointia ja sääntelyä yhä edelleen. Pyritään siihen, että materiaalisella tasolla kaikki olisi mahdollisimman täydellistä. Itse en usko ollenkaan tällaisen lähestymistavan toimivuuteen.
En ole kaikkea sääntelyä vastaan. On mielekästä, että henkilöautoissa käytetään turvavöitä. Kannatan myös hyvää sosiaaliturvaa heikommin toimeentulevien aseman helpottamiseksi. Elämän riskien ja turvallisuudentarpeen liioittelu saattaa kuitenkin johtaa päinvastaiseen lopputulokseen kuin olemme toivoneetkaan.
Toivoisin, että Suomi ja me kaikki voisimme olla onnellisempia vuonna 2015 (eikä meidän tarvitse odottaa sen seitsemää vuotta vaan voimme olla sitä jo nyt). Uskoisin, että saavutamme tavoitteen parhaiten, jos suuntaamme aikaisempaa enemmän huomiota tarvehierarkian ylemmille tasoille: ystävyyteen, luovuuteen ja pyrkimykseen toimia sopusoinnussa omien korkeampien päämääriemme kanssa — mitä ne sitten itse kullekin ovat.
16. huhtikuuta 2008
Syötkö pähkinöitä?
Välimeren ruokavalio on tunnetusti sydämelle terveellinen. Yksi sen suurimmista eroista suomalaiseen ruokavalioon on, että pähkinät ovat aina olleet sen olennainen osa. Siinä missä joku onnekas suomalainen on voinut löytää mantelin jouluisesta riisipuurostaan, niin Espanjassa manteleista tehty mantelimaito, leche de almendras, on suosittu ja perinteikäs juoma.
Näin tehdään mantelimaitoa.
Kreikassa pähkinöitä käytetään Espanjaakin enemmän. Kun Suomessa pähkinöitä syödään FAOn tilastojen mukaan keskimäärin vain noin 1,5 grammaa päivässä, Kreikassa niitä syödään 12 grammaa. Jälkimmäinenkään määrä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se on kuitenkin kahdeksan (8) kertaa enemmän kuin Suomessa.
Miksi sitten pähkinöitä pitäisi syödä? Ennen kaikkea siksi, että ne alentavat huikeasti sydäntautiriskiä. Pähkinöiden syöminen useimpina päivinä viikossa yhdistyy 30–50 prosenttia alempaan sydäninfarktien ja sydänkuolemien riskiin, kuten katsauksessa Nuts and coronary heart disease: an epidemiological perspective hyvin kuvataan. Lisäksi ne monipuolistavat ruokavaliota. Niistä saa paljon sellaisia ravintoaineita, joiden saanti voi muuten jäädä liian vähäiseksi. Paitsi terveellisiä rasvahappoja, pähkinät sisältävät esimerkiksi runsaasti eri E-vitamiinin muotoja ja arginiinia — aminohappoa, joka lisää typpioksidin tuotantoa verisuonissa ja auttaa niitä siten rentoutumaan.
Suomalaisessa ravitsemuksessa pähkinät on monella tapaa täysin laiminlyöty ruoka-aineryhmä. Kuvaavaa on, että suomalaisten ravitsemustilaa kartoittanut ja siihen myös kantaa ottava Finravinto 2002 -tutkimus ei edes mainitse pähkinöitä. Virallisissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa pähkinät puolestaan kuitataan muutamalla melko ohimenevällä maininnalla.
Jotta terveyshyödyt voisi saada osakseen, pähkinöitä ei tarvitse syödä kerralla paljon — pieni kourallinenkin päivässä riittää. Olennaisempaa olisi, että niitä syötäisiin usein, mieluummin useimpina päivinä viikossa.
Yksi hyvä lisäsyy pähkinöiden runsaampaan käyttöön on yksinkertaisesti se, että ne tuovat kulinaarisesti nautittavan lisän ruoanlaittoon. Pähkinät tuovat ruokiin vaihtelua ja ovat herkullisia. Käyttömahdollisuuksia on uskomattoman paljon, rajana on oikeastaan vain mielikuvitus. (Voisinkin heittää ruokabloggaajille haasteen sellaisen aterian kehittämiseksi, jossa yhtenä ainesosana olisi käytetty pähkinöitä. Pullia ja jälkiruokia ei nyt hyväksytä, sillä niissä manteleita ja pähkinöitä on jo totuttu Suomessakin käyttämään.)
Suositeltavia ja sydämellekin terveellisiä pähkinöitä ovat esimerkiksi mantelit, saksanpähkinät, pekaanit, makadamiat ja pistaasit, mutta muitakin pähkinöitä voi käyttää. Pähkinöiden sulamista voi tarvittaessa helpottaa liottamalla niitä yön yli.
Näin tehdään mantelimaitoa.
Kreikassa pähkinöitä käytetään Espanjaakin enemmän. Kun Suomessa pähkinöitä syödään FAOn tilastojen mukaan keskimäärin vain noin 1,5 grammaa päivässä, Kreikassa niitä syödään 12 grammaa. Jälkimmäinenkään määrä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se on kuitenkin kahdeksan (8) kertaa enemmän kuin Suomessa.
Miksi sitten pähkinöitä pitäisi syödä? Ennen kaikkea siksi, että ne alentavat huikeasti sydäntautiriskiä. Pähkinöiden syöminen useimpina päivinä viikossa yhdistyy 30–50 prosenttia alempaan sydäninfarktien ja sydänkuolemien riskiin, kuten katsauksessa Nuts and coronary heart disease: an epidemiological perspective hyvin kuvataan. Lisäksi ne monipuolistavat ruokavaliota. Niistä saa paljon sellaisia ravintoaineita, joiden saanti voi muuten jäädä liian vähäiseksi. Paitsi terveellisiä rasvahappoja, pähkinät sisältävät esimerkiksi runsaasti eri E-vitamiinin muotoja ja arginiinia — aminohappoa, joka lisää typpioksidin tuotantoa verisuonissa ja auttaa niitä siten rentoutumaan.
Suomalaisessa ravitsemuksessa pähkinät on monella tapaa täysin laiminlyöty ruoka-aineryhmä. Kuvaavaa on, että suomalaisten ravitsemustilaa kartoittanut ja siihen myös kantaa ottava Finravinto 2002 -tutkimus ei edes mainitse pähkinöitä. Virallisissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa pähkinät puolestaan kuitataan muutamalla melko ohimenevällä maininnalla.
Jotta terveyshyödyt voisi saada osakseen, pähkinöitä ei tarvitse syödä kerralla paljon — pieni kourallinenkin päivässä riittää. Olennaisempaa olisi, että niitä syötäisiin usein, mieluummin useimpina päivinä viikossa.
Yksi hyvä lisäsyy pähkinöiden runsaampaan käyttöön on yksinkertaisesti se, että ne tuovat kulinaarisesti nautittavan lisän ruoanlaittoon. Pähkinät tuovat ruokiin vaihtelua ja ovat herkullisia. Käyttömahdollisuuksia on uskomattoman paljon, rajana on oikeastaan vain mielikuvitus. (Voisinkin heittää ruokabloggaajille haasteen sellaisen aterian kehittämiseksi, jossa yhtenä ainesosana olisi käytetty pähkinöitä. Pullia ja jälkiruokia ei nyt hyväksytä, sillä niissä manteleita ja pähkinöitä on jo totuttu Suomessakin käyttämään.)
Suositeltavia ja sydämellekin terveellisiä pähkinöitä ovat esimerkiksi mantelit, saksanpähkinät, pekaanit, makadamiat ja pistaasit, mutta muitakin pähkinöitä voi käyttää. Pähkinöiden sulamista voi tarvittaessa helpottaa liottamalla niitä yön yli.
10. huhtikuuta 2008
Ehkei sittenkään kannata mennä munalla töihin
Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat muistavat hyvin 1970-luvun mainoskampanjat (vai oliko se 1960-luvun loppua?), joissa kehotettiin menemään munalla töihin. Sen jälkeen suhtautuminen kananmuniin on muuttunut pariinkin otteeseen matkan varrella.
Nyt MediUutiset kirjoittaa, että "kananmuna päivässä voi olla liikaa" viitaten uuteen American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Olen aiemmin Ravintoa sydämelle -kirjassani ja tässä blogissa esittänyt samansuuntaisia näkemyksiä.
Nyt MediUutiset kirjoittaa, että "kananmuna päivässä voi olla liikaa" viitaten uuteen American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Olen aiemmin Ravintoa sydämelle -kirjassani ja tässä blogissa esittänyt samansuuntaisia näkemyksiä.
Bloggaamisessa voi olla tarkoitus
Olen yllättäen saanut yllä olevan tunnustusplakaatin Tanssitytöltä. Kiitän ilahduttavasta huomionosoituksesta!
Minä puolestani lähetän tunnustuksen näille seuraamilleni blogeille:
Iineksen kuvat (valokuvia joissa on esteettistä näkemystä)
MonkeyFood (Blogistanian ylivoimaisesti hauskin ja vahvin ruokakirjoittajatar — vetää enemmän leukoja kuin isäsi!)
Gnothi Seauton (viisas maratoonari)
Sivullisen askeleita (kauniisti pienistä olennaisista asioista)
Sanat (mielenkiintoisesti kulttuurista)
Tunnustus olisi mennyt ilman muuta myös Hiljaiselle tienoolle, mutta Poikkeavan tavallista elämää ehti ensin. Sivuni alalaidassa on linkkejä moniin muihinkin hyviin blogeihin.
Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus viidelle sellaiselle blogille, jotka eivät ole saaneet tätä tunnustusta aiemmin.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulisi linkittää takaisin tälle sivulle.
4. Tunnustuksen logon tulisi näkyä blogissa ja logosta on linkki takaisin tähän blogiin.
Tämän tunnustuksen alkuperäiset ohjeet löytyvät täältä.
5. huhtikuuta 2008
D-vitamiinitutkijat luennoivat vakuuttavasti
Meksikolainen aurinkojumala
Linkitän tänne blogiini D-vitamiinitutkija, professori Michael Holickin luennon The vitamin D pandemic and its health consequences (D-vitamiinipandemia ja sen terveydelliset seuraukset). Pitkässä luennossaan, jonka hän on pitänyt eräässä eurooppalaisessa symposiumissa viime vuonna, hän kertoo vakuuttavasti D-vitamiinin alhaisten tasojen yhteyksistä eri sairauksiin, muun muassa osteoporoosiin, infektioihin, MS-tautiin, reumaan, korkeaan verenpaineeseen ja moniin syöpiin. Luento on englanninkielinen, mutta sen ymmärrettävyyttä helpottavat lukuisat selkeät diat. Luennon katsominen vie aikaa, mutta on mielestäni vaivan arvoista.
Mielenkiintoinen on myös Holickin haastattelu kanadalaisen Shaw TV:n ohjelmassa Studio 4. Siinäkin hän puhuu D-vitamiinin liian vähäisen saannin yhteydestä moniin sairauksiin. Hän viittaa esimerkiksi suomalaistutkimukseen, jossa lasten runsas D-vitamiinin saanti 1960-luvulla vähensi 80 prosentilla myöhempää riskiä sairastua ykköstyypin diabetekseen.
Vähintään yhtä kiinnostavasti ja vakuuttavasti D-vitamiinin hyödyistä puhuu D-vitamiinitutkija, professori Reinhold Vieth luennossaan Prospects for Vitamin D Nutrition (klikkaa luennon kuvan päältä). Tämä luento on noin tunnin pituinen, jos muistan oikein.
Professori Holick on muuten kirjoittanut pätevän suurelle yleisölle tarkoitetun pokkarin The UV advantage, jossa hän kertoo D-vitamiinin hyödyistä ja antaa ohjeita järkevään auringonottoon eri ihotyypeille, eri puolille maailmaa ja eri vuodenaikoina. Mielenkiintoista Holickissa on myös hänen taustansa — hän on entinen dermatologian professori.
Hän suosittelee kohtuullista auringonottoa hyvänä ja edullisena D-vitamiinin lähteenä. Sopivana auringonottoaikana keskikesällä Helsingin leveysasteilla (60°N) keskimääräiselle ihotyypille hän pitää 15–20 minuuttia kolme kertaa viikossa ilman aurinkovoidetta. Tarvittava aika on kuitenkin ihotyypistä riippuvainen: hyvin vaaleaihoisille ja helposti palaville riittää 5–10 minuutin auringonotto, kun taas mustaihoiset tarvitsevat 30–40 minuuttia muodostaakseen riittävästi D-vitamiinia ihossa. Näiden suositeltujen auringonottoaikojen jälkeen Holick neuvoo suojaamaan ihon vaatetuksella tai aurinkovoiteella.
1. huhtikuuta 2008
Hämmästyttävä uusi mielialalääke — Fukitol
Markkinoille on tullut uusi hämmästyttävä mielialalääke Fukitol, joka auttaa aikaisempaa paljon laajempaan kirjoon mielialaongelmia. Kysy lisää lääkäriltäsi!
Sitä ennen katso kuitenkin alla oleva lääkkeestä kertova video.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
