Elämä riskinä, elämä lahjana

"Elämä on sukupuoliteitse tarttuva sairaus, johon kuollaan 100 prosentin todennäköisyydellä."

Sanat ovat brittiläisen psykiatrin R.D. Laingin, joka varmaankin halusi ironisoida aikansa puritaanisia asenteita.

Meidän aikamme puritaanisuutta on elämän riskien liioittelu. Skandinaviassa, Suomi mukaan lukien, turvallisuuden tavoittelu on ylikorostunutta. Tänä päivänä se näkyy esimerkiksi siinä, että "Suomi halutaan nostaa Euroopan turvallisimmaksi maaksi vuoteeen 2015 mennessä", kuten sisäasiainministeriö nyt ehdottaa. Kevään tullessa viranomaiset ovat myös aloittaneet varoittelut auringon UV-säteilystä. Vähän aikaa sitten Evira varoitteli vihannesten nitraateista. Ja nyt on turvavyöpakko jo linja-autoissakin.

Kuinka pitkälle tämä turvallisuushakuisuus on tarkoitus viedä? Onko viranomaisten tavoitteena, että päädymme elämään steriileihin laboratorioihin, kiinnitettyinä valjaisiin jottemme kaadu ja syömään säteilytettyä ruokaa ettemme altistuisi ruoan mikrobeille?

Elämän riskejä korostavan lähestymistavan taustalla on se perustavanlaatuinen virheolettamus, että elämä on ennen kaikkea vaarallista ja luonto uhka. Itse näen asian päinvastoin. Ilman elämää ja luontoa emme olisi täällä. Olemme syntyneet elämän ja luonnon jatkaessa itseään (monien näkemyksen mukaan Hengen avustuksella) ja nämä myös pitävät jatkuvasti elämäämme yllä.


Miramarin luostarin puutarhaa, Mallorca. Kuva JH

Koko biosfäärimme on riippuvainen auringonvalon mahdollistaman yhteyttämisen synnyttämästä elämästä. Sen sijaan, että pelkäämme luontoa ja sen mahdollisia uhkia, voisimme olla kiitollisia luonnolle siitä, että se pitää elämäämme yllä niin nerokkaasti ja sallii meidän kokea elämää niin rikkaasti, kaikkine väreineen, tunteineen ja muine olioineen. Intialainen Nobel-kirjailija Rabindranath Tagore on ilmaissut asian näin:

"Intiassa teroitetaan ihmisten mieliin sen tosiasian kirkasta tajuamista, että he ovat mitä kiinteimmässä suhteessa heitä ympäröiviin olioihin ruumiiltaan ja sielultaan ja että heidän tulee tervehtiä aamuaurinkoa, virtaavaa vettä ja hedelmääkantavaa maata sen elävän totuuden ilmennyksinä, jonka povella he itse lepäävät."

Tietysti ennemmin tai myöhemmin tulee aika, jolloin se sama elämä, josta olemme syntyneet, myös tuhoaa meidät. Ennen pitkää kehomme ohjelmoidusti rapistuu telomeerien lyhentyessä, DNA:n tuhoutuessa ja verisuonten tukkeutuessa. Elämä vetäytyy joko hitaammin tai nopeammin siitä muodosta jonka se on saanut. Sekin kuuluu asiaan.

Maslow'n tarvehierarkiassa turvallisuus kuuluu toiseksi alimmalle tasolle. Riittävän turvallisuusasteen saavuttamisen jälkeen olisi luonnollista pyrkiä siirtymään eteenpäin, tavoittelemaan seuraavia, hienovaraisempia tarpeita. Näitä ovat esimerkiksi ystävyys, rakkaus ja luovuus sekä tarve kehittyä ihmisenä.

Suomalainen yhteiskunta on jäänyt jumiin tiettyjen alatason tavoitteiden tavoittelemiseen. Kun ei kyetä hahmottamaan ylevämpiä tavoitteita, elämästä yritetään tehdä hieman parempaa jatkamalla kontrollointia ja sääntelyä yhä edelleen. Pyritään siihen, että materiaalisella tasolla kaikki olisi mahdollisimman täydellistä. Itse en usko ollenkaan tällaisen lähestymistavan toimivuuteen.

En ole kaikkea sääntelyä vastaan. On mielekästä, että henkilöautoissa käytetään turvavöitä. Kannatan myös hyvää sosiaaliturvaa heikommin toimeentulevien aseman helpottamiseksi. Elämän riskien ja turvallisuudentarpeen liioittelu saattaa kuitenkin johtaa päinvastaiseen lopputulokseen kuin olemme toivoneetkaan.

Toivoisin, että Suomi ja me kaikki voisimme olla onnellisempia vuonna 2015 (eikä meidän tarvitse odottaa sen seitsemää vuotta vaan voimme olla sitä jo nyt). Uskoisin, että saavutamme tavoitteen parhaiten, jos suuntaamme aikaisempaa enemmän huomiota tarvehierarkian ylemmille tasoille: ystävyyteen, luovuuteen ja pyrkimykseen toimia sopusoinnussa omien korkeampien päämääriemme kanssa — mitä ne sitten itse kullekin ovat.