5. helmikuuta 2009

Erektio-ongelmat voivat ennakoida sepelvaltimotautia

Olen seurannut tässä blogissa erityisesti sydäntauteihin liittyviä asioita, joten kerrottakoon myös erektio-ongelmien yhteydestä sydäntauteihin. Nyt uudessa tutkimuksessa on nimittäin havaittu, että ne ennustavat myöhempää sydäntautiriskiä. Mayo-klinikan tekemän tutkimuksen mukaan miehillä, joilla on erektiovaivoja 40-49-vuoden iässä, on kaksi kertaa suurempi sydäntautiriski kuin miehillä, joilla ei näitä ongelmia ole. 

Luultavasti erektio-ongelmien yhteys sydäntauteihin selittyy sillä, että haitalliset verisuonimuutokset, jotka ahtauttavat myöhemmin sepelvaltimoita, näkyvät jo aiemmin peniksessä. Näin seksuaalisen kyvykkyyden ylläpitäminen on yksi hyvä lisäsyy noudattaa sydämelle terveellistä ruokavaliota. Sen sijaan äijämäinen elämäntapa eli tupakointi, makkaransyönti, eläinrasvat ja kasvisten vieroksuminen johtaa todennäköisemmin aikaisiin erektio-ongelmiin kuin sydämelle terveellinen Välimeren ruokavalio. Tämän onkin todettu parantavan erektioita, kuten tutkimuskin kertoo.

Lisää tietoa Välimeren ruokavaliosta ja muutenkin sydämelle terveellisistä ruoista löydät Ravintoa sydämelle -kirjastani.


Lähde:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...