Devra Davis piti Tampereeen yliopistolla luennon aiheesta 'Lessons Learnt from Tobacco to Mobile Phones: Regulation, Research Funding and Guidance Levels'.
Esityksessään hän kuvasi hyvin, mihin jo olemassa olevan tieteellisen näytön väheksyminen ja liian tiukan tieteellisen näytön vaatiminen käytännössä johtaa.
 |
| Senkin jälkeen kun tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteys oli havaittu jo kolmessa laajassa prospektiivisessa tutkimuksessa, lääkärit osallistuivat vielä tupakkamainontaan. Joissain mainoksissa oli mukana myös oikeita lääkäreitä. |
Davis kertoi, että 1930-luvun alussa Saksa oli maailman johtava maa tieteessä. Siellä tiedettiin jo silloin, että tupakansavu on terveydelle haitallista ja aiheuttaa keuhkosyöpää. Sen perusteella esimerkiksi suomalaisia Saksassa koulutettuja lentäjiä kiellettiin tupakoimasta. Kun tieteellinen tieto ei kuitenkaan levinnyt siihen aikaan yhtä hyvin kuin nykyisin Internetin aikaan, asia jäi muulta maailmalta pitkälti pimentoon. Lisäksi tupakkateollisuus vähätteli riskejä vuosikymmenten ajan ja yritti vaikuttaa lääketieteelliseen yhteisöön monin keinoin. Vielä vuonna 1981 tupakkateollisuus myönsi Yhdysvalloissa suuren apurahan lääketieteelliselle järjestölle terveydelle vaarattoman tupakan kehittämiseksi, vaikka tupakan kausaalinen yhteys keuhkosyöpään oli osoitettu jo vuonna 1964 (First Surgeon General's Report).
Samantapainen tilanne oli asbestin kohdalla. Vakuutusyhtiöt olivat huomanneet jo varhain, että asbestiteollisuuden työntekijöillä oli enemmän keuhkosyöpää, ja sen seurauksena vakuutusyhtiöt ottivat yhteyttä alan teollisuuteen. Teollisuus kuitenkin epäili tietoja ja vaati asian tutkimista eläinkokein. Niihin kuluikin sitten kolme vuosikymmentä ja paljon tutkimusrahaa.
Aivosyövät vain jäävuoren huippu
Devra Davis puhui tupakasta ja asbestista sen vuoksi, että hän näki suhtautumisen niiden terveyshaittoja koskevaan tutkimustietoon olevan analogista sen kanssa, miten nykyään suhtaudumme matkapuhelinsäteilyn terveysriskeihin. Hänen toiveenaan on, että voisimme oppia menneistä virheistä sen sijaan, että toistamme niitä.
Matkapuhelinsäteilyn tiettyjä aivosyöpiä kohottavaa vaikutusta on vaikeaa osoittaa luotettavasti muun muassa siksi, että aivosyöpien kehittymisen latenssiaika on pitkä. Esimerkiksi Hiroshiman atomipommin jälkeen aivosyöpien yleistymistä ei nähty kuin vasta runsaan 40 vuoden kuluttua. Matkapuhelimien kohdalla suurempi riski nähdään matkapuhelinta runsaasti käyttäneillä 10 vuoden kuluttua (Hardell et al. 2011).
Aivosyövät ovat kuitenkin harvinainen sairaus, ja vaikka ne esimerkiksi viisikertaistuisivatkin, ne olisivat silti suhteellisen harvinainen sairausryhmä väestötasolla. Aivosyövät voidaankin nähdä jäävuoren huippuna. Ne ovat selvästi hälyttävin merkki matkapuhelinsäteilyn haitoista, mutta eivät suinkaan ainoa eivätkä edes tärkein. Jäävuoren huipun alapuolella paljon suuremman ongelman muodostaa se, että matkapuhelinten, tukiasemien ja langattomien verkkojen säteily aiheuttaa lukuisia neurologis-psyykkisiä oireita, kuten unettomuutta, päänsärkyä, ahdistusta, stressiä ja yleistä pahoinvoinnin tunnetta (Eger et al. 2009). Teemme elämästämme kaiken kaikkiaan epämukavampaa ja stressaavampaa langattoman teknologian säteilyllä.
On tarkasteltava näytön kokonaisuutta
Radiotaajuisen säteilyn neurologisia oireita osoittava näyttö on pääasiassa väestötutkimustasoista, ja sen vuoksi siitä voitaisiin helposti sanoa, että ne ovat vain assosiaatioita ja siten näyttöä voi pitää viitteellisenä. Näin ehkä olisikin ellei väestötutkimusten lisäksi olisi olemassa kymmenittäin koeputkissa, koe-eläimillä ja vapaaehtoisilla koehenkilöillä tehtyjä tutkimuksia, jotka myös osoittavat haittoja: vapaiden radikaalien muodostumisen lisääntymistä, kalsiumin vuotoa soluista, DNA-vaurioiden korjauksen viivästymistä, veri-aivoesteen vuotamista, EEG-muutoksia, melatoniinin tuotannon vähenemistä, sperman laadun heikkenemistä jne. Todella suuri määrä erilaisia tutkimuksia osoittaa sähkömagneettisen säteilyn haittoja.
 |
| Suurin osa tutkimusnäytöstä osoittaa, että radiotaajuisella säteilyllä on biologisia vaikutuksia. Sen lisäksi tämä kooste osoittaa, että tutkimusrahoituksella on suuri vaikutus tutkimustuloksiin. Lähde: Prof. Henry Lai, University of Washington. |
Sähkömagneettista säteilyä koskevaa tieteellistä näyttöä tulkitaan nykyään ahtaasti arvioimalla sitä, onko jotakin sen kapeaa aihealuetta koskeva näyttö riittävän aukotonta ja vakuuttavaa. Pidän tällaista selvänä ajattelun jäykkyytenä ja putkikatseisuutena, ja joku voisi kutsua sitä myös fakki-idiotismiksi. Oikea tapa arvioida näyttöä olisi se, että katsottaisiin koko aihepiiriä koskevan tieteellisen näytön laajaa kokonaisuutta ja arvioitaisiin, mitä se osoittaa. Jos näin tehtäisiin tällä hetkellä sähkömagneettisen säteilyn kohdalla, se johtaisi ilman muuta erilaiseen käsitykseen terveysriskeistä ja sitä kautta säännösten kiristämiseen ja täyskäännökseen langatonta teknologiaa koskevassa politiikassa.
 | ||
| Matkapuhelimen käytön vaikutuksia ihmisen kehoon (klikkaa suuremmaksi). (Agarwal 2011, Makker 2009) |
Sähkömagneettisen säteilyn haittoja koskevasta tutkimusnäytöstä voidaan väittää vielä pitkään, että näyttöä ei ole riittävästi ja että se ei ole tyhjentävää. Jos näin tehdään, toimitaan täysin samalla tavoin kuin tupakan ja asbestin kohdalla. Seurauksena on se, että osa väestöstä sairastuu ja kuolee turhaan. Vielä suurempi osa ihmisistä joutuu kärsimään neurologisista oireista ja elämänlaadun heikkenemisestä.
Varovaisuusperiaatteen käyttöönottoon on vahvat perusteet
Suuri osa tutkimuksista siis osoittaa, että säteilyllä on vaikutuksia ja vaikutukset ovat pääasiassa kielteisiä. Sen pitäisi ilman muuta johtaa varovaisuusperiaatteen soveltamiseen.
Vahvimpia yksittäisiä perusteita varovaisuusperiaatteen käyttönottoon ovat WHO:n alaisen syöväntutkimusinstituutin IARC:n kannantotot. 2000-luvun alussa se lausui ensin, että matalataajuiset sähkömagneettiset kentät ovat mahdollisesti syöpää aiheuttavia. Vuonna 2011 IARC luokitteli myös radiotaajuiset kentät mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi. Esimerkiksi Säteilyturvakeskus STUKin tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski on laitoksensa yleisestä kannasta poiketen katsonut, että nämä WHO:n kannanotot antavat aiheen varovaisuusperiaatteen käyttöönottoon (Leszczynski 2012).
Varovaisuusperiaatteen oikeaa soveltamista ei ole STUKin virkamiesten luimuileva tapa käyttää haastatteluissa hieman epävarmoja ja varovaisia sanankäänteitä. Oikeaa varovaisuusperiaatteen soveltamista on antaa selkeitä teollisuutta, puhelinoperaattoreita ja muita tahoja sitovia viranomaismääräyksiä, jotka johtavat väestön sähkömagneettisen säteilyn altistustasojen selvään pienenemiseen. Jos varovaisuuteen on syytä, tulee toimia niin, että altistus todella vähenee ja riskit todella vähenevät.
On syytä korostaa, että varovaisuusperiaatteen soveltamisen kynnys on paljon matalammalla kuin siinä, että tieteellisen näytön pitäisi olla aukotonta.
Maailmanlaajuisesti katsoen STUK ei ole tietenkään yksin laiminlyödessään tieteellistä näyttöä ja välttäessään varovaisuusperiaatteen käyttöönottoa. Tohtori Donald Maischin väitöskirjatutkimuksen mukaan läntiset matkapuhelinsäteilyn raja-arvoja asettavat organisaatiot (esim. ICNIRP) ovat soveltaneet prokrusteista normia: kaikki siihen sopimattomat tieteelliset tutkimustulokset on jätetty huomiotta. Näin on tehty, koska raja-arvojen tiukentamisen on ajateltu haittaavan teknologian kehittymistä ja teollisuutta (Maisch 2009).
Tukiasemasäteilyn osuus altistuksesta on merkittävä
STUKia on myös syytä kritisoida siltä osin, että se suhtautuu jatkuvasti vähätellen varsinkin muihin säteilylähteisiin kuin matkapuhelimiin. Esimerkiksi matkapuhelinten tukiasemien ja langattomien verkkojen säteilyä se pitää vähäpätöisenä, mistä kertovat esimerkiksi STUKin antamat lausunnot eduskunnalle (LiVM 12/2012).
Vaikuttaa siltä, että STUKin tutkijat eivät ole seuranneet kovin tiiviisti alan tieteellistä kirjallisuutta. Sveitsiläisessä tutkimuksessa nimittäin selvitettiin tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden kantamien dosimetrien eli säteilyannosmittarien avulla, mistä säteilylähteistä he saavat eniten radiotaajuista säteilyä viikon aikana. Suurin yksittäinen lähde olivat matkapuhelintukiasemat (32 %), vasta toisena tulivat matkapuhelimet (29,1 %) ja loppu säteily oli peräisin eri lähteistä, muuan muassa langattomista DECT-puhelimista (Frei et al. 2009).
Sveitsiläistutkimuksen suurin opetus on se, että jos väestön altistusta radiotaajuiselle säteilylle halutaan vähentää merkittävästi, muutokset matkapuhelinten käyttötottumuksissa eivät riitä vaan sen lisäksi tarvitaan passiivisen altistuksen vähentämistä. Ihmisiä tulee suojata myös matkapuhelintukiasemien ja langattomien verkkojen liialliselta säteilyltä. Se on asia, jolle STUK tai muutkaan valvovat viranomaiset eivät tee tällä hetkellä yhtään mitään. STUK päinvastoin toimii täysin vastakkaisella tavalla ja näyttää vihreää valoa kaikille langattoman teknologian laajentamishankkeille. Se sallii 4G-verkkojen rakentamisen sekä iPhonien kaupan vaikka vauvoille.
Olisiko syytä tehdä asialle jotain vai jatketaanko viivyttelyä niin kuin tupakan kohdalla ja jäädään odottelemaan aivosyöpien ja muiden haittojen ilmaantumista niin, että aivokirurgit saavat tulevaisuudessa paiskia töitä oikein urakalla?
Blogikirjoituksen alkuosan historiatiedot perustuvat Devra Davisin luentoon. Niitä en muista aivan niin tarkasti kuin haluaisin, joten mahdolliset epätarkkuudet johtuvat minusta. Mahdolliset virheet ovat kuitenkin pieniä.
Viitteitä:
Davis DL, Miller AB, Philips A. Association of mobile phone use with adult brain cancer remains plausible. BMJ. 2012 May 1;344:e3083.
Frei P, et al. Temporal and spatial variability of personal exposure to radio frequency electromagnetic fields. Environ Res. 2009 Aug;109(6):779-85.
Maisch DR. The procrustean approach: setting exposure standards for telecommunications frequency electromagnetic radiation. University of Wollongong, 2009.
Witschi H. A short history of lung cancer. Toxicol Sci. 2001 Nov;64(1):4-6.
