Huonoimmin kohdeltu potilasryhmä

Voiko Suomessa olla potilasryhmä, johon kuuluvista yli puolet kokee, että heihin on suhtauduttu terveydenhuollossa epäasiallisesti? Voiko maassamme olla sairaus, johon virallisesti suositellut hoitomuodot eivät ole vaikuttavia, mutta potilaat löytävät usein itse kokeilujen kautta vointiinsa parannusta? Uuden kirjan mukaan näin on.

Kun säteily satuttaa on kirja, joka kertoo elävästi 11 sähköherkän ihmisen omakohtaisen elämäntarinan. Sen lisäksi teos pitää sisällään ei-sähköherkän diplomi-insinöörin Reijo Ekmanin kirjoituksen sähkömagneettisesta säteilystä, projektipäällikkö Marjukka Hagströmin kirjoituksen sähköherkkyyttä koskevasta uudesta tutkimuksesta sekä professori Olle Johanssonin selvityksen sähköherkkien asemasta Ruotsissa.


Lääkärien tarjoamat hoidot eivät auta

Professori Olle Johansson kertoo kirjoituksesssaan, että Ruotsissa sähköherkkyys on hyväksytty virallisesti toimintarajoitteeksi. Lisäksi hän täsmentää:

"Syy toimintarajoitteeseen ei ole koskaan toimintarajoitteisessa itsessään, vaan ainoastaan puutteellisessa ympäristässä." (kursivointi Johanssonin)

Myös sähköherkkien oma kokemus on samanlainen, kuten Marjukka Hagström omassa sähköherkän kertomuksessaan hyvin päättelee: "Sähköherkkyys oli selvästi tekniikan käytöstä syntyvä ongelma, joten ratkaisun oli oltava tekniikan alaan kuuluva."

Sähköherkkyyden olennaista luonnetta ymmärtämättä suomalaiset lääkärit tarjoavat hoidoksi useimmiten terapiaa ja lääkehoitoa. Kirjassa referoitu Turun Ammattikorkeakoulun valmistumassa oleva kyselytutkimus kuitenkin paljastaa, että lääkärien tarjoamat hoidot eivät auta. Terapia on useimmiten tehotonta ja lääkehoidosta on sähköherkälle useammin haittaa kuin hyötyä.

Oikeiden hoitojen löytäminen olisi kuitenkin tärkeää, koska sähköherkkyydessä ei yleensä ole kysymys lievästä korvienväliongelmasta tai "somaattisesta amplifikaatiosta," sillä se johtaa monet syrjäytymään työelämästä, kuten Turun AMK:n tutkimus kertoo. Usein työpanoksen menettäminen voitaisiin välttää sillä, että tarjottaisiin sähköherkille sitä hoitoa, joka sähköherkkien oman kokemuksen mukaan auttaa ja on vaikuttavaa.

Seinän takana oleva sähkökaappi aiheuttaa makuuhuoneeseen yli 500 nanoteslan magneettikentän — haitallinen myös ei-sähköherkän terveydelle. Arkkitehdin ja sähkösuunnittelijan olisi pitänyt ajatella sijoittelua etukäteen.

Nämä keinot parantavat vointia

Kirjan sähköherkkien kokemusten ja Turun AMK:n kyselytutkimuksen mukaan sähköherkkyydessä altistuksen vähentäminen on A ja O.

Kyselytutkimuksessa suomalaisista sähköherkistä 74 prosenttia kertoo voinnin parantuneen, kun oireita aiheuttavia laitteita ja ympäristöjä vältetään. Vastaavassa norjalaisessa tutkimuksessa säteilyn välttäminen oli auttanut vielä useampia: peräti 96 prosenttia vastanneista. Erot johtunevat kyselykaavakkeiden eroista. Norjan luvut lienevät lähempänä totuutta.

Säteilyn välttämiskeinoja ovat esimerkiksi tietokoneen ja kännykän käytön rajoittaminen tai lopettaminen kokonaan. Tärkeää on myös vähän säteilevässä paikassa yöpyminen eli kodissa ei saisi olla runsaasti matkapuhelinten tukiasemasäteilyä tai naapurien langattomista verkoista aiheutuvaa säteilyä. Monet ovatkin niitä välttääkseen joutuneet muuttamaan maaseudulle, mistä onkin ollut yleensä apua.

Monet sähköherkät kokevat myös saaneensa apua ruokavaliomuutoksista, ravintolisistä ja tietyistä luontaishoidoista (akupunktio, shiatsu). Sähköherkät suosivat usein luomua, lisäaineettomuutta sekä välttävät liiallista sokerin syöntiä.

Ulkoliikunta on useille sähköherkille tärkeää. Se auttaa senkin vuoksi, että luontoalueilla — varsinkin metsissä — on monesti vain vähän matkapuhelintukiasemien radiotaajuista säteilyä, minkä voi myös todentaa säteilyä mittaavalla mittarilla.

Lääkäri voi usein auttaa sähköherkkää parhaiten lausunnonkirjoittajana. Altistuksen vähentäminen ei nimittäin ole pelkästään sähköherkän potilaan vallassa, vaan hän on usein työpaikkansa tai asuinolosuhteittensa armoilla. Lausunnoilla voidaan saada aikaan sellaisia muutoksia työpaikoilla, jotka auttavat sähköherkkää pysymään mukana työelämässä. Lääkärin lausunto voi myös auttaa parannusten aikaansaamista asumisolosuhteissa, jos sähköherkän asunnossa on liikaa sähkömagneettista säteilyä.

Onneksi jo tällä hetkellä on yksittäisiä lääkäreitä, jotka ymmärtävät sähköherkkyyttä ja tarjoavat siihen asianmukaista hoitoa.


Sähköherkkien sanoma muille

Ympäristöministeriössä työskennellyt Mirja Ruokoranta on kirjoittanut kirjan ehkä perusteellisimman kuvauksen sähköherkkyydestä. Kirjoituksensa lopuksi hän esittää mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten sähköherkillä on sanoma myös terveille, ei-sähköherkille:

"Ympäristöministeriöaikoinani minulle tuli tutuksi herkän indikaattorin käsite. Luonnossa jokin laji reagoi aina ensimmäisenä tapahtuneeseen ympäristömuutokseen. Tällainen laji on herkkä indikaattori. Naava esimerkiksi on herkkä indikaattori ilman saasteiden suhteen: mitä vähemmän naavaa, sen saastuneempi ilma. Me ensimmäisinä sairastuneet olemme säteilysaasteen suhteen herkkiä indikaattoreita, jotka varoittavat kaikkia uhkaavasta vaarasta. Meitä olisi syytä kuunnella ja ottaa oppia  kokemuksistamme ja näkemyksistämme."

Euroopan neuvoston suositus

Sähköherkkyyttä tutkinut ruotsalaisprofessori Olle Johansson kertoo kirjassa, että Ruotsissa on arvioitu olevan noin 250 000 sähköherkkää. Jos Suomessa esiintyvyys on samaa luokkaa kuin naapurimaassamme, meillä on noin 140 000 sähköherkkää. Heitä on siis paljon, ja heille pitäisi tarjota hyvää hoitoa ja huolehtia heidän esteettömästä elämästään.

Kuten kirjassakin kerrotaan, Euroopan neuvosto on antanut keväällä 2011 sähkömagneettisia kenttiä koskevan suosituksen. Sen mukaan jäsenvaltioiden tulisi ryhtyä toimenpiteisiin sähköherkkien suojelemiseksi esimerkiksi siten, että perustettaisiin alueita, joilla langattomat verkot eivät toimi.  Euroopan neuvosto suosittelee myös säteilyn raja-arvojen laskemista tuntuvasti nykyistä alemmiksi.

Tällä hetkellä ajankohtainen 4G-verkkojen rakentaminen on räikeästi näiden tavoitteiden vastaista. Sen sijaan altistusta olisi mahdollista vähentää valtakunnallisen valokuituverkon rakentamisella. Sen käyttö langallisten yhteyksien sijaan vähentäisi myös ei-sähköherkkien terveysriskejä.


Sopii läheisille, sähköherkille ja lääkäreille

Kun säteily satuttaa on monipuolinen, pysäyttävä ja informatiivinen kirja sähköherkkyydestä. Se auttaa ymmärtämään sähköherkkien kokemusta ja sopii sen vuoksi erityisen hyvin sähköherkkien läheisille, esimerkiksi heidän elämänkumppaneilleen, ystävilleen ja lapsilleen. Teos tarjoaa useita samaistumiskohteita ja on siksi tärkeä myös muille sähköherkille.

Monet kirjan omakohtaiset kertomukset on lisäksi kirjoitettu selvästikin siinä mielessä, että niiden tiedoista olisi apua myös muille. Kirja onkin itse asiassa myös aika laaja tietopaketti siitä, mikä sähköherkkyyden kohdalla toimii ja mikä ei. Tästä syystä kirja sopii erityisen hyvin muille sähköherkille sekä esimerkiksi lääkäreille.

Kirjan onnistuneet neliväriset kuvat sähköherkistä kirjoittajista elävöittävät mukavasti ja tuovat kirjoittajat lähelle lukijaa. Valitettavasti kirja ei ole saanut arvoistaan kantta. Nykyisellään kansi tuo mieleen jonkin teknisen laitteen käyttöohjekirjan. Kun kirjan sisäsivuilla oli varaa neliväriseen valokuvakuvitukseen, myös kannen suunnitteluun olisi voinut panostaa enemmän.

Kokonaisuutena arvioiden kirja on koskettava ja pysähdyttävä teos sähköherkkyydestä. Sitä voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää sähköherkkyyttä ja löytää oireita helpottavia keinoja.


Lisätietoa:

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.

McCarty DE et al. Electromagnetic hypersensitivity: Evidence for a novel neurological syndrome. Int J Neurosci. 2011 Dec;121(12):670-6.

Sähköherkkyys on kasvava ympäristösairaus

Tämän vieraskirjoituksen on laatinut tietokirjailija Erja Tamminen. Hän on selvitellyt jo 15 vuoden ajan sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia. Langaton teknologia ja terveys on hänen viimeksi toimittamansa tietokirja.

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio on huolestunut ympäristöyliherkkyyksien, kuten sähköherkkyyden ja kemikaaliherkkyyden, kasvusta viime vuosina. Hän pohti myös Suomen Lääkärilehden artikkelissa ”Sähköä ilmassa — ja aivoissa” olemmeko suhtautuneet liian sinisilmäisesti sähkömagneettisten kenttien vaikutuksiin. Mielestäni olemme, ja pääjohtaja Vainion puheenvuoro on sikälikin tärkeä, että ympäristöyliherkkyydet syrjäyttävät työelämästä vuosittain ehkä satoja korkeasti koulutettuja ihmisiä. On mielenkiintoista, että joukossa on paljon myös IT-alan osaajia.

Sähköherkälle haasteita aiheuttavat ympäristön yhä lisääntyvät langattomat tietoverkot. Monilla työpaikoilla ja kodeissa hylätään lankapuhelimet ja siirrytään matkapuhelimiin. Altistuminen sähkömagneettisille kentille kasvaa – monilla kännykkä alkaa kuumottaa korvaa.

Meneillään olevan COSMOS-tutkimuksen perusteella 10 000 vastanneesta 50 % ilmoittaa kokevansa lämmön tunnetta korvalla, 10 % päänsärkyä, 8 % huimausta, 31 % käsien puutumista, 26 % lämmön tunnetta kasvoilla ja 16 % tinnitusta kännykän käytön yhteydessä. Matkapuhelinteknologian, kännykän ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin, monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputki- ja energiansäästölamput, voimajohdot tai muuntamot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen ongelmallisiksi.

Herkkyyttä on eriasteista. Joillakin oireet pysyvät hallinnassa ja työkyky säilyy. Toisilla tilanne vaihtelee — altistuksen myötä herkkyys kasvaa, mutta tasaantuu, kun sähkömagneettisia kenttiä tuottavia lähteitä vältetään. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä jotkut herkistyvät pysyvämmin, syrjäytyvät ja menettävät työkykynsä.

Oireiden kirjo on laaja ja reaktiot ovat yksilöllisiä:

• Ihon polttelua ja pistelyä
• Tinnitusta
• Sydämen rytmihäiriöitä
• Hengenahdistusta
• Lihas- ja nivelkipuja
• Masennusta
• Neurologisia oireita kuten päänsärkyä, huimausta, koordinaatiovaikeuksia, unettomuutta, lähimuistin ja kognitiivisten toimintojen häiriöitä

En malta olla pohtimatta, kuinka moni työelämästä syrjäytynyt masennusdiagnoosin saanut nuori itse asiassa onkin sähköherkkä? Eivätkö juuri nuoret ole uuden teknologian suurkuluttajia? Lapset ja nuoret ovat monessa suhteessa aikuisia herkempiä.

Ihminen on sähkömagneettinen olento ja monet kehon toiminnoista ovat sähkömagneettisesti säädeltyjä. Heikot sähköimpulssit risteilevät kehossamme ja ohjaavat elimistön toimintoja. Solujen elinehto on solukalvon sähköisen potentiaalieron ylläpitäminen.  Sydän ja aivot toimivat kuin pientaajuuslähettimet. Niiden toimintaa voi seurata koko elimistön alueella ja pienen matkan päästä. Sydämen, aivojen ja lihasten sähköistä toimintaa voidaan rekisteröidä (EKG, EEG, EMG). Unestakin tiedetään, että syvyyden eri vaiheissa aivojen sähkömagneettiset pulssit vaihtelevat.

Ihminen on viimeisen 20 vuoden aikana luonut ympärilleen mittavan keinotekoisen sähköympäristön, eikä sen vaikutuksia ei ole ennalta tutkittu. Elimistöllämme ei myöskään ole ollut aikaa sopeutua uuteen ympäristötekijään, toisin kuin luonnon sähkömagneettisten kenttien kohdalla on ehtinyt tapahtua. Esimerkiksi UV-säteily jää ihon pinnalle, kun taas kännykkäsäteily absorboituu syvemmälle kehoon. Ihmisen elimistö kykenee verenkierron kautta kuljettamaan UV-säteilyn aiheuttaman kudoksen ylimääräisen lämpenemisen pois, mutta keholla ei välttämättä ole keinoja eliminoida langattomien verkkojen vaikutuksia.

Elinympäristössämme on lisäksi kemikaaleja, raskasmetalleja ja sairaita taloja kosteusvaurioineen, jotka horjuttavat herkän kehon tasapainoa. Kyselytutkimusten mukaan monen sähköherkän taustalta löytyy homeelle, kemikaaleille ja raskasmetalleille altistumista. Kaikkia yhteisvaikutuksia ei ole tutkittu. Ruotsalaisprofessori Lennart Hardell on tosin pilottitutkimuksessaan löytänyt sähköherkkien verestä enemmän haitallisia ympäristökemikaaleja kuin terveiksi itsensä kokevilta.

Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski on esittänyt, että väestötasolla saattaa olla muita herkempi ryhmä, joka reagoi sähkömagneettisille kentille. Näin on havaittu esimerkiksi allergioiden kohdalla. Leszczynskin väittämää tukee muun muassa Wollongongin yliopistossa professori Rodney Croftin tekemä EEG-tutkimus, jossa selvitettiin kännykkäsäteilyn vaikutusta unen laatuun. Croft havaitsi, että henkilöillä, jotka olivat jo aiemmassakin EEG -tutkimuksessa reagoineet, ilmeni selkeämmin EEG-aktiviteetin lisääntymistä kuin muilla. Croftin mukaan tämä tutkimustulos viittaa siihen, että olisi olemassa herkempi alaryhmä.

Myös Tukholman yliopistossa tutkijana toiminut Igor Belyaev vertasi lymfosyyttikokeissaan sähköherkiksi itsensä kokevien ja terveiden koehenkilöiden soluja ja havaitsi sähköherkkien reaktiot voimakkaammiksi ja pitkäkestoisemmiksi kuin verrokkien.

Sähköherkät eivät ole kaikissa provokaatiotesteissä onnistuneet tunnistamaan, onko laite päällä vai pois kytkettynä. Testeihin on kuitenkin kohdistunut kritiikkiä, koska niissä on osoitettu olevan metodologisia puutteita: Altistussignaalit ovat toistuneet liian tiheään tahtiin, koetilassa on ollut taustasäteilyä ja biologisesti vaikuttavat purskeet (1-100 Hz) puuttuvat, vaikka näillä taajuuksilla on solututkimuksissa nähty vaikutuksia.

Amerikkalainen Andrew Marino on kuitenkin kehittänyt ärsyke-vaste-testin, jossa tuloksia on analysoitu epälineaarisin menetelmin. Marino on todennut sähköherkkien reagoivan sekä korkeille että matalille taajuuksille ja erityisesti sähkömagneettisen kenttätyypin (digitaalinen, analoginen, lume) muutoksille.

On mielenkiintoista, että meillä on olemassa tieteellisiä todisteita siitäkin, että sähkömagneettiset kentät vaikuttavat meihin kaikkiin. Terveillä, ei-sähköherkiksi itsensä kokevilla on todettu vaikutuksia aivojen glukoosiaineenvaihduntaan, ihon stressiproteiinireaktioita, unihäiriöitä, EEG-muutoksia, tinnitusta, matkapuhelinsäteilyn aiheuttamia allergisia reaktioita, käyttäytymishäiriöitä sekä kännykän pitkäaikaiskäytöstä mahdollisesti aiheutuva aivokasvainriski.

Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos IARC (International Agency for Research on Cancer) luokitteli keväällä 2011 radiotaajuiset verkot taajuudella 30 kHz-300 GHz ”mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle”, samaan luokkaan (2B) kuten monet ympäristömyrkyt – esimerkkeinä DDT ja pakokaasut. Mikäli radiotaajuiset verkot voivat olla mahdollisesti syöpävaarallisia, eivätkö monet muutkin niiden aiheuttamat sairaudet ole mahdollisia, kuten sähköherkkyys?

Eri maissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan noin 3–10 % väestöstä kokee sähköherkkyysoireita. Euroopassa yli 35 miljoonaa ihmistä reagoi sähkömagneettisille kentille. Itävaltalainen lääkäri Gerd Oberfeld on tilastoja ekstrapoloimalla arvioinut, että vuoteen 2017 mennessä jopa 50 % väestöstä olisi sähköherkkiä. Ellemme nyt puutu ennalta ehkäisevästi asiaan, edessä voi olla suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Vaikutukset näkyvät koko yhteiskunnan tasolla.

Jo 1950–60 -luvuilla Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa, Tšekkoslovakiassa ja Kiinassa havaittiin sähköherkkyysoireita työperäisessä sähkömagneettisessa altistuksessa. Aikakautensa tunnetuimpia asiantuntijoita olivat amerikkalainen Zorach L Glaser, venäläinen Zinaida Gordon ja tsekkoslovakialainen Karel Marha. Sähköherkkien oireita kutsuttiin tuolloin nimellä mikroaaltosyndrooma tai radioaaltosyndrooma. Venäjällä on pitkä biologisten vaikutusten tutkimusperinne.

Tutkimustulokset on huomioitu myös ionisoimattoman sähkömagneettisen säteilyn turvanormeissa. Esimerkiksi nykyisin käytössä olevalle digitaaliselle säteilylle (=kännykät, wlan) on esitetty tiukempia turvanormeja, koska pulssattu teknologia on todettu solutasolla analogista vaikuttavammaksi.

Suomessa noudatetaan ICNIRPin (International Commission on Non-Radiation Protection) raja-arvoja, jotka eivät huomioi biologisia vaikutuksia tai sähkömagneettisen säteilyn kumuloitumista kehoon. ICNIRPin standardi on vuodelta 1998 ja muun muassa nojaa käsitykseen, etteivät kännykät voi aiheuttaa syöpää, mikä on ristiriidassa myös edellä mainitun IARC:n monografian, kultaisen standardin kanssa.

Viime aikoina monet organisaatiot ovat vaatineet varovaisuusperiaatteen noudattamista: The BioInitiative Working Group, ICEMS, Euroopan neuvosto, Euroopan Ympäristövirasto ja Itävallan Lääkäriliitto. USA:ssa FCC, Suomen Viestintävirastoa vastaava asiantuntijaelin, on suositellut ionisoimattoman säteilyn turvanormien ajanmukaistamista. Monissa maissa asioihin suhtaudutaan vakavammin kuin meillä Suomessa. Intiassa tiukennetaan turvanormeja ja säteilytasoja madalletaan nykyisestä kymmenenteen osaan 1.9. alkaen, jolloin myös kännyköihin on tulossa varoitustarra niiden säteilytasoista. Intiassa siis ennalta ehkäistään sähköherkkyyttä.

Mitä sitten yksilötasolla voi tehdä, jos herkistyy ja alkaa oireilla?

Itävallan Lääkäriliitto (Austrian Medical Association) julkaisi 3.3.2012 kannanoton sähköherkkien potilaiden kohtaamisesta terveydenhuollossa. Artikkeli sisältää ohjeita terveydenhuoltohenkilökunnalle — muun muassa laajan joukon laboratoriokokeita. Lääkäriliiton mielestä potilaan altistukseen sähkömagneettisille kentille on syytä kiinnittää huomiota ja mitata tasoja sekä antaa suosituksia altistuksen vähentämiseksi.

Itävallan Lääkäriliiton mielestä potilaita tulee jatkuvasti lisää, mikä on huolestuttavaa. Sähköherkkyys pitäisi kohdata tasavertaisena muiden ympäristöyliherkkyyksien, kuten kemikaaliyliherkkyys tai krooninen väsymysoireyhtymä, kanssa. Viranomaisten tulisi Ruotsin mallin mukaan luokitella sähköherkkyys toimintarajoitteeksi kuten Ruotsissa.

Suomessa Lääkärilehden artikkelissa ”Potilaat ilman tautia” professori Matti Hannuksela kehottaa välttämään altisteita, kun muuta hoitoa ei tunneta. Toisaalta samassa artikkelissa psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeila viittaa edelleen kognitiivisen terapian mahdollisuuteen, mikä on kuin ote vanhasta historian kirjasta.

Yksilötasolla voi tehdä paljonkin. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että omaa kehoa ja immuniteettia kannattaa vahvistaa. Melatoniini, C-vitamiini, marjat ja neidonhiuspuu-uute ehkäisevät eläinkokeiden mukaan säteilyvaurioita. Olisiko niistä apua ihmisellekin?

Moni kokee saavansa apua myös kevyestä liikunnasta ja ulkoilusta. Terveydestä on hyvä huolehtia kaikin tavoin ja hakea myös vertaistukea.

Herkistyneen kannattaa turvata mahdollisimman säteilyvapaa ympäristö. Sähkömagneettisille kentille ei ole olemassa siedätyshoitoa kuten allergioille.

Annan muutaman ohjeen:

Asuinympäristössä ei pidä olla suurjännitelinjoja, muuntamoa, digi-TV-mastoa taikka voimakkaasti säteilevää matkapuhelinlinkkiä. Mikäli kotona tai työpaikalla on langaton netti, vaihda se kaapeloituun ja varmista koneen asetuksista, ettei langaton ominaisuus jää päälle. Säilytä lankapuhelin kotona ja työssä, jos mahdollista. Käytä kännykkää säästeliäästi ja vain handsfree-laitteen tai kaiuttimen kautta. Älä pidä puhelinta lähellä kehoa. Älypuhelimessa on enemmän sähkömagneettisia kenttiä tuottavia toimintoja kuin peruskännykässä, esimerkiksi Wlan- ja tukiasematoiminto. Kytke ne pois päältä puhelimen asetuksista. Sulje kaikki kodin laitteet yöksi. Mittauta kodin ja työpaikan sähkömagneettiset kentät. Jo pienillä muutoksilla päästään suuriin vaikutuksiin.

Kirjoittajasta: 

Erja Tamminen on tietokirjailija, joka on selvitellyt 15 vuotta sähkömagneettisten kenttien terveys- ja ympäristövaikutuksia. 

Erja on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen ja oman yrityksensä, Erja Tamminen Ay, toimitusjohtaja http://www.sahkoailmassa.fi

Erjan yritys tuo maahan muun muassa langattomilta verkoilta kuten kännykkämastoilta suojaavia materiaaleja ja niiden säteilytasoja mittaavia instrumentteja. Yritys tarjoaa myös mittauspalveluita.


Erja Tammisen kustantamat tietokirjat: 

Sähköä ilmassa, 1. painos, 2002
Sähköä ilmassa, 2. päivitetty painos, 2003
Ihmiskunta ja langaton peli, 2005
Matkapuhelinteknologia – Mitkä ovat terveysriskit, 2007
Langaton teknologia ja terveys – Mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle?, 2011 (kirja on myös selailtavissa tässä pdf-tiedostona).

Lisätietoa:

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.

Tutkimus: viheralueet vähentävät sosioekonomisia terveyseroja

Tulotasoltaan alhaisen ja elinajan odotteeltaan heikon Vallilan ainoa laaja viheralue

on Vallilanlaakso. Nyt kaavoittaja on aikeissa silpoa alueen joukkoliikennekadulla. Kuva JH

Lancet on yksi maailman arvostetuimmista lääketieteellisistä lehdistä. Lehden viimeisessä numerossa on julkaistu suuri tutkimus, jossa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla kaksi aihetta: sosioekonomiset terveyserot ja viheralueiden terveyttä kohentava vaikutus. Äkkisiltään voisi ajatella, että aiheilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tutkimus osoittaa kuitenkin toisin.

Tutkimuksen keskeinen tulos on, että viheralueiden läheisyys vähentää sosioekonomisista syistä (mm. köyhyydestä) johtuvaa kuolleisuutta. Viheralueiden helppo saavutettavuus vähensi tuntuvasti kokonaiskuolleisuudessa nähtäviä eroja. Vielä sitäkin selvemmin viheralueiden läheisyys lievitti kuolleisuutta sydän- ja verisuonitauteihin.

Viheralueiden terveyshyödyt selittyvät muun muassa sillä, että ne rohkaisevat ihmisiä liikkumaan enemmän. Lisäksi viheralueet auttavat uudistumaan psyykkisesti. On osoitettu, että luonnossa liikkumisella on stressiä vähentäviä vaikutuksia. Kuten useimpien ihmisten oma kokemuskin kertoo, luonnossa liikkuminen virkistää psyykkisesti. Se auttaa toipumaan arkipäivän rasituksista, ja mielikin hiljenee.

Suomalaisille nyt saatu tutkimustieto on sikäli merkittävä, että täällä sosioekonomiset terveyserot eri väestöryhmien välillä ovat poikkeuksellisen suuret. Ne ovat Suomessa suuremmat kuin useimmissa muissa länsimaissa. Kuulemma esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriössä on jo kauan pohdittu, mitä asialle pitäisi tehdä.

Olen aiemmissa blogikirjoituksissani ehdottanut, että sosioekonomisten terveyserojen vähentämiseksi tulisi muun muassa kohottaa vähimmäisetuuksia ja laskea ruoan arvonlisäveroa. Nyt Lancetin tutkimus osoittaa, että myös viheralueet ovat tärkeitä. Erityisesti köyhillä ja elinajanodotteeltaan heikoilla alueilla on syytä pitää huolta siitä, että niiden yhteyteen on kaavoitettu riittävästi viheralueita. Lisäksi alueet on myös syytä pitää kunnossa, mikä ei nykyään ole lainkaan itsestään selvää.

Lähteet:

Green space, psychological restoration, and health inequality.

Effect of exposure to natural environment on health inequalities: an observational population study.

Ilmansaasteet lisäävät laskimotukosten vaaraa

Jatkan vielä hieman ilmansaasteiden terveysriskeistä kirjoittelua. Ilmastonmuutospuheiden keskellä on havahduttu tarpeeseen vähentää hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasuja ekologisista syistä, mutta ilmansaasteiden terveysvaikutusten pohtiminen on jäänyt sivuosaan. Vaikuttaa siltä, että päättäjät ovat laiminlyöneet terveysnäkökulman esimerkiksi autoveroratkaisuissaan, jotka ovat suosineet isoja dieselautoja.

Nyt uudessa Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilman saastehiukkasille altistuminen on yhteydessä syvien laskimotukosten riskiin. Haitalliseksi havaittiin pitkäaikainen altistuminen hiukkasille, jotka olivat läpimitaltaan alle 10 mikrometriä. Näiden pitoisuuden kasvu kullakin 10 mikrogrammalla kuutiometriä kohden yhdistyi 70 prosenttia suurempaan syvien laskimotukosten riskiin. Syviä laskimotukoksia esiintyy pääasiassa säärissä ja reisissä. Aiemmin tunnettuja laskimotukosten riskitekijöitä ovat muun muassa liikkumattomuus, e-pillerien käyttö ja tupakointi.

Lisätietoa:

Suurten autoteiden läheisyys lisää laskimotukoksia. YLE Uutiset.

Unohdettu sydänkuolemien aiheuttaja

Liikenne aiheuttaa Suomessa suoraan noin 350 kuolemaa vuosittain. Mitenkään väheksymättä näitä onnettomuuksien aiheuttamia kuolemia, harva tulee ajatelleeksi, että liikenne tappaa myös välillisesti. Suomessa noin 1300 ihmisen arvioidaan kuolevan vuosittain ilmansaasteiden pienhiukkasten seurauksena, kuten asiaa käsittelevä Tekesin raportti kertoo. Näiden pienhiukkasten eräs merkittävä lähde on liikenne.

Asia herättääkin kysymyksen: eikö olisi jatkossa kustannustehokkaampaa yrittää vähentää liikenteen aiheuttamaa kuolleisuutta siten, että liikenneturvallisuustyön painopistettä siirrettäisiin liikenteen välittömästi aiheuttamista kuolemista pienhiukkasten vähentämiseen? Näin vähenisivät samalla myös liikenteen aiheuttamat haitat ilmastolle ja muulle luonnolle. Suuri osa pienhiukkasista on toki kaukokulkeuman mukana saapuvia, mutta paikallinenkin liikenne on iso riskitekijä.


Pienhiukkaset haitallisia sydämelle

Aikaisemmin ajateltiin, että ilmansaasteet ovat haitallisia lähinnä hengityselimistölle. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että ilmansaasteet ovat haitallisia myös sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Jo kaupunki-ilman lyhytaikainenkin hiukkaspitoisuuden kasvu pahentaa sydän- ja verisuonitautioireita, johtaa sairaalahoitoihin ja aiheuttaa sydänkuolemia. Erityisen haitallisena pidetään pitkäaikaista altistumista; vilkasliikenteisten väylien varsilla asuminen on erityisen vahingollista. Viime vuonna julkaistussa saksalaistutkimuksessa havaittiin, että vilkasliikenteisten teiden tuntumassa asuvilla on lähes kaksi kertaa enemmän pitkälle edennyttä sepelvaltimotautia kuin yli 200 metrin päässä asuvilla.

Altistuminen hiukkasille lisää lähes kaikkien sydän- ja verisuonisairauksien riskiä: sydäninfarkteja ja muita iskeemisiä sydänsairauksia, sydämen vajaatoimintaa, rytmihäiriöitä, aivohalvauksia ja ääreisverenkierron häiriöitä, kuten Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden Timo Lankin ja Juha Pekkasen Suomen Lääkärilehteen kirjoittama artikkeli 'Kaupunki-ilman hiukkaset ja sydänsairaudet' kertoo (Suomen Lääkärilehti 11/2008).


Systeeminen tulehdus

Pienhiukkasten ajatellaan suurentavan sydäntautiriskiä ennen kaikkea siten, että ne pahentavat verisuonten lievää systeemistä tulehdusta. Ilmansaasteiden hiukkaspitoisuuksien suurentuessa on havaittu tulehduksesta kertovien merkkiarvojen (esimerkiksi CRP:n ja interleukiini-6:n) pitoisuuksien kohoavan. Lisäksi pienhiukkaset kohottavat fibrinogeenia, mikä lisää verihyytymien muodostumisen vaaraa. Edelleen dieselhiukkasille altistumisen on havaittu heikentävän endoteelin eli verisuonten sisäpinnan toimintaa. Kun koehenkilöt ovat altistuneet dieselhiukkasille vain tunnin ajan, se on näkynyt vielä vuorokaudenkin kuluttua verisuonten seinämien heikompana kykynä rentoutua.

Ilmansaasteet myös aiheuttavat elimistössä hapettumisstressiä ja ilmansaasteiden on esimerkiksi liikennepoliiseilla havaittu vähentävän elimistön itse muodostamien antioksidanttien pitoisuuksia. Lisäksi ilmansaasteiden on havaittu lisäävän rytmihäiriöitä, ja elimistöön kulkeutuvien ultrahienojen hiukkasten on havaittu heikentävän HDL-kolesterolin kykyä vastustaa tulehduksia. Monia näistä mekanismeista on kuvattu edellä mainitussa Suomen Lääkärilehden artikkelissa.


Dieselveron alentaminen oli kansanterveydelle haitallista

Liikenteen pakokaasujen aiheuttamien haittojen vähentämisen kannalta on erityisen valitettavaa, että nykyinen hallitus on dieselveropäätöksillään lisännyt rajusti dieselautojen myyntiä. Hallituksen autoveropäätösten seurauksena eniten laskivat suurten dieselautojen hinnat, mikä on terveydelliseltä kannalta asiaa arvioiden aika järjetöntä.

Juuri dieselautojen pienhiukkaspäästöt ovat terveydelle erityisen haitallisia. Myös typenoksidipäästöt ovat dieseleillä jopa yli 3–6-kertaiset nykyisiin bensiinimoottoreihin nähden ja hiukkaspäästöt ovat moninkertaiset, vaikka autot täyttävätkin nykyiset päästönormit, kuten viime vuoden lopulla ilmestynyt Tekniikka ja Talous kertoo. Huolestuttavaa on myös, että vaikka uusien dieselautojen päästöt ovat aiempia dieselmalleja vähäisempiä, päästöt ovat joidenkin tietojen mukaan terveydelle vaarallisempia, koska päästöissä on haitallisia nanopartikkeleita. Uusimpiin dieselautoihin on toki saatavissa pakokaasujen hiukkassuodattimia, mutta niiden tehoa epäillään vahvasti. Myöskään biopolttoaineet eivät ole ratkaisu, sillä on epäilty niiden olevan vain haitallisempia terveydelle, ja liikenteen biopolttoaineista epäillään olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ekologisesti ja kansanterveyden kannalta parasta olisi jättää auto kokonaan ostamatta ja kulkea matkat kävellen, pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen. Näin olen tehnyt itsekin. Jos kuitenkin auton katsoo välttämättä tarvitsevansa, nykyisin olisi ilmeisesti parasta ostaa uusi ja mahdollisimman vähäpäästöinen bensiinimoottorinen auto ja käyttää sitä vain silloin kun se on välttämätöntä. Kansanterveyden edistämiseksi autoveroratkaisuja tulisi muuttaa siihen suuntaan, että ne suosivat uusia ja pienehköjä, vähäpäästöisiä ja kolaritesteissä hyvin pärjänneitä autoja, jotka kulkevat jollain muulla polttoaineella kuin dieselillä. Nykyisten veroratkaisujen suosimien isojen dieselautojen verotusta tulisi sen sijaan kiristää rajusti.

Lisätietoa:

Lanki T. Fine particles in urban air: exposure and cardiovascular health effects (Kaupunki-ilman pienhiukkaset: altistuminen ja vaikutukset sydämen ja verenkiertoelimistön terveyteen). Väitöskirjan tiivistelmä.

The Harmful Effects of Vehicle Exhaust. Environment & Human Health, Inc, 2006 (pdf).