Tuhti tietopaketti langattomasta säteilystä

Kännykät ja langattomia nettiyhteyksiä käyttävät tietokoneet on otettu kaikialla maailmassa käyttöön pelkästään teknologista ja taloudellisista lähtökohdista. Teollisuudelta ei ole vaadittu sen osoittamista, että sen valmistamat tuotteet ovat turvallisia ja haitattomia ihmiselle. Tutkimustiedon lisääntyessä näiden laitteiden levittämän mikroaaltosäteilyn haitat alkavat paljastua yhä selvemmin.

Kirjassa käsitellään laajalti myös radiotaajuisen säteilyn vaikutusta lapsiin ja nuoriin sekä matkapuhelintukiasemien sijoittelua koulujen katoille.

Tietokirjailija Erja Tamminen on toimittanut kirjan Langaton teknologia ja terveys (HouseProtector 2011). Se on  yllättävänkin kattava teos kännyköiden ja langattomien verkkojen aiheuttamista haitoista ja riskeistä terveydelle.  Kirja koostuu aihetta eri puolilta valottavista asiantuntija-artikkeleista, joista suuren osan ovat kirjoittaneet Tamminen ja ruotsalainen matkapuhelinsäteilyn haittoihin perehtynyt toimittaja Mona Nilsson. Lisäksi kirjoittajina on muun muassa lääkäreitä.


Matkapuhelinsäteilyllä on biologisia vaikutuksia

Yksi teoksen kirjoittajista on fysiologian emeritusprofessori Osmo Hänninen. Artikkelissaan hän luo hyvän yleiskatsauksen matkapuhelinteknologian vaikutuksiin. Hänninen kertoo, että WHO:n syöväntutkimuslaitos IARC luokitteli vuonna 2011 matkapuhelinsäteilyn mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle, luokkaan 2B. Tähän samaan luokkaan kuuluvat esimerkiksi lyijy, pakokaasut ja jotkin torjunta-aineet. Kategoria 2B on riskiluokituksen keskivaiheilla.

Kirjoituksessaan Hänninen referoi myös ruotsalaisen Lennart Hardellin tutkimuksia, jotka osoittavat, että teini-iässä kännykänkäytön aloittavilla ja sitä yli vuosikymmenen ajan jatkavilla on suurempi kasvainriski. Heillä nähtiin pahanlaatuista aivokasvaintyyppi astrosytomaa 4,9-kertaisesti verrokkeihin nähden sillä puolella päätä, jolla kännykkää oli käytetty.

Aivokasvainriskin lisääntyminen ei ole ainoa kännykänkäyttöön liittyvä riski, vaan GSM-säteily vaikuttaa esimerkiksi geenien luentaan. Nykyinen 3G-teknologia on myös haitallisempaa kuin 2G, Hänninen kirjoittaa, ja jatkaa kertomalla aivosolujen kromosomien DNA-katkosten syntymisestä ja vaikutuksesta verisuonten endoteelisoluihin, joiden luennassa ja valkuaisaineiden tuotannossa tapahtuu muutoksia. Hänninen kertoo laajasti myös muista kännykkäsäteilyn ja langattomien WLAN-yhteyksien biofysikaalisista vaikutuksista ja vaikutuksesta esimerkiksi aivojen aineenvaihduntaan.

Matkapuhelinsäteilyllä on verenkierrollisia vaikutuksia aivoihin etenkin sillä puolella aivoja, jolla kännykkää käytetään. Sen lisäksi sillä on vaikutusta aivojen glukoosiaineenvaihduntaan ja sähkömagneettinen säteily myös heikentää aivoja suojaavaa veri-aivoestettä. Sen seurauksena niinkin isot molekyylit kuin veren albumiini ja fibrinogeeni ovat koe-eläimillä päässeet tunkeutumaan veri-aivoesteen läpi. "Yhä enenevässä määrin tutkimukset osoittavat, että sähkömagneettisella säteilyllä on biologisesti merkittäviä vaikutuksia", emeritusprofessori Hänninen tiivistää.


Tietoa lääkäreille matkapuhelimen kasvainriskeistä

Kirjaan sisältyy myös työterveyshuollon erikoislääkäri Seppo Kinnusen artikkeli. Myös hän toteaa kirjoituksessaan Suomen Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Darius Leszczynskiä lainaten, että matkapuhelinsäteilyllä on myös lämpövaikutuksesta riippumattomia biofysikaalisia vaikutuksia ja "niiden sivuuttaminen on nykytieteen vastaista."

Kinnunen tarkastelee kirjoituksessaan pääasiassa matkapuhelinsäteilyn yhteyttä aivokasvainriskiin ja lainaa professori Hügo Rüdigeria, joka sanoo radiotaajuisen säteilyn aiheuttamista DNA-vaurioista olevan lukuisia tieteellisiä julkaisuja:

"Radiotaajuisen säteilyn karsinogeenisuudesta on olemassa laaja määrä todisteita. Genotoksiset vaikutukset voivat muodostua vapaiden radikaalien kautta ja radiotaajuinen säteily voi vaikuttaa solujen luontaiseen korjausmekanismiin."

Lääkäri Kinnunen tarkastelee myös kasvainriskiä koskevaa epidemiologista näyttöä ja viittaa amerikkalais-korealaiseen Seung-Kwon Myungin vuonna 2009 julkaistuun 23 tutkimusta käsittäneeseen meta-analyysiin, jossa nähtiin kohonnut riski matkapuhelimia runsaasti käyttäneillä. Kinnunen arvioi myös teollisuuden rahoittamaa Interphone-hanketta ja ruotsalaisen epidemiologin Lennart Hardellin tutkimuksia:

"Hardellin tutkimukset ovat rahoitustaustaltaan riippumattomia ja havaittu Interphone-tutkimusta metodologisesti laadukkaammiksi. Hardellin tutkimuksissa on nähty yli kaksinkertainen gliooma-riski sekä kuulohermokasvainriski pitkäaikaiskäytössä."

Kinnunen summaa, että Interphone-tutkimuksen yhteenveto kuulohermokasvaimen osalta osoittaa 2,8-kertaista riskiä, syöpälääkäri Lennart Hardellin kooste 2,9-kertaista riskiä ja viimeisin yksittäinen tuore tutkimus Japanista 3,1-kertaista riskiä.

Artikkelin lopussa tarkastellaan vielä sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia EEG-tutkimuksiin ja viitataan Lebrecht von Klitzingin ja Andrew A. Marinon tutkimuksiin. von Klintzin tutkimuksissa muutokset aivosähkökäyrässä ilmaantuivat hiljalleen useiden minuuttien kuluessa ja vähenivät myös hiljalleen altistuksen loputtua. Marino puolestaan on kehittänyt ärsyke-vaste-testin sähkömagneettisen säteilyn EEG-vaikutusten selvittämiseksi. Vaikutuksia aivosähkökäyrään siis on.

Lasten aivoihin pääsee paljon enemmän kännykkäsäteilyä kuin aikuisten aivoihin. Kuva ei sisälly tässä arvioitavaan kirjaan.

Näyttöä epidemiologisista tutkimuksista

Matkapuhelintukiasemia on kaupungeissa on hyvin taajassa, muutaman sadan metrin välein ellei tiheämmässäkin. Altistumme niiden säteilylle vuorokauden kaikkina tunteina seitsemänä päivänä viikossa. Siksi on tärkeää tutkia sitä, voiko niillä olla yhteyttä sairastuvuuteen.

Ruotsalainen toimittaja Mona Nilssonilta on julkaistu kirjassa monia artikkeleita. Ehkä tärkein niistä on kirjoitus, jossa hän referoi tutkimuksia, joissa on havaittu matkapuhelintukiasemien lisäävään neurologisia oireita niiden lähellä asuvilla. Tässä joitakin poimintoja Nilssonin kirjoituksesta.

Ranskalainen tutkija Roger Santini on havainnut, että matkapuhelintukiaseman läheisyydellä on yhteys niin sanottuun mikroaaltosyndromaan, jonka oireita ovat muun muassa väsymys, päänsärky, ärtyneisyys, univaikeudet ja eräät muutkin oireet. Santinin mukaan nykyisin sallitut säteilytasot eivät mitenkään takaa sitä, etteikö altistuville ihmisille voisi muodostua ongelmia. "Vaikutukset aivotoimintoihin, kuten unihäiriöt, väsymys ja päänsärky, on osoitettu jo kenttävoimakkuuksilla 1 mW/m2."

Myös vuonna 2003 julkaistussa espanjalaistutkimuksessa havaittiin yhteys säteilytasojen ja ihmisten oireiden välillä. Tässä tutkimuksessa ei arvioitu etäisyyttä tukiasemiin vaan tutkimuksen vahvuutena oli se, että tutkijat mittasivat todelliset säteilytasot ihmisten kodeissa. Tulosten mukaan säteilyn kenttävoimakkuudella oli selvä yhteys epämiellyttävään oloon, ruokahaluttomuuteen ja päänsärkyyn, mutta myös keskittymisvaikeuksia ja unihäiriöitä oli enemmän.

Nilssonin referoimista tutkimuksista vakuuttavimmalta vaikuttaa saksalaisista lääkäreistä koostuneen tutkijaryhmän Bambergin kaupungissa tehty tutkimus. Samoin kuin edelllä kerrotussa espanjalaistutkimuksessa, myös tässä tutkimuksessa henkilöiden kotona käytiin mittaamassa aktuaalisia säteilytasoja. Tuloksissa oli hälyyttävää se, että suurimmille kenttävoimakkuuksille altistuneiden joukossa, joita oli runsas neljännes 356 hengen ryhmästä, oli vain joitakin oireettomia henkilöitä. Sitä vastoin 80 prosenttia kärsi unihäiriöistä, väsymyksestä tai masennuksesta ja 70 prosenttia muisti- ja keskittymisvaikeuksista. Tutkijat havaitsivat lisäksi lineaarisen yhteyden altistuksen ja oireiden välillä, mikä lisää tulosten uskottavuutta.

Huomionarvoista on, että Bambergin kaupungissa tehdyssä tutkimuksessa henkilöt altistuivat kodeissaan säteilytasoille, jotka olivat 10 000 kertaa alempia kuin ICNIRPin raja-arvo 3G-järjestelmälle. Se viittaa vahvasti siihen, että nykyiset säteilyn raja-arvot ovat täysin riittämättömiä suojaamaan ihmisiä neurologisilta oireilta. Lisäksi on paikallaan huomata, että kun oireita saa 80 prosenttia kohderyhmästä, joukko on niin suuri, että he eivät ole vain sähköyliherkkiä vaan matkapuhelintukiasemat aiheuttavat ikäviä neurologisia oireita myös normaaliväestössä.

Saksalaisessa Naila-tutkimuksessa puolestaan viisi lääkäriä selvitti, onko tukiaseman läheisyydellä yhteyttä syöpäriskiin. Saksalaisessa tiedelehdessä julkaistujen tulosten mukaan alle 400 metrin säteellä matkapuhelintukiasemasta asuvilla oli kolminkertainen syöpäriski verrattuna 400-1000 metrin päässä asuviin. Myös artikkelissa referoidulla israelilaistutkimuksessa on havaittu vastaava yhteys tukiaseman läheisyyden ja syöpäriskin välillä.

Nilsson kertoo myös siitä, että kun oireiden ja riskien kasvua on nähty jo tavallisten GSM-verkkojen taajuuksilla, uudet 3G- ja 4G-verkot aiheuttavat oireita vielä enemmän. Voidaankin siis ennakoida, että neurologisia oireita saavien määrä vain kasvaa näiden uusien verkkojen  yleistyessä.

Itse haluaisin kirjan ulkopuolelta kiinnittää huomiota vuonna 2010 julkaistuun epidemiologisten tutkimusten meta-analyysiin. Siinä tutkijat löysivät 10 epidemiologista tutkimusta, joissa oli selvitetty matkapuhelintukiasemien yhteyttä terveysvaikutuksiin. Kahdeksassa kymmenestä tutkimuksesta havaittiin yhteys lisääntyneisiin neurologisiin oireisiin tai syöpään.


Haittaa myös eläimille ja kasveille

Sähkömagneettisen säteilyn haitat eivät rajoitu vain ihmisiin vaan kirjassa on myös useita artikkeleita, joissa kerrotaan sähkömagneettisen säteilyn haitoista luonnolle. Tukiasemasäteilyn on havaittu aiheuttavan koordinaatio-ongelmia  ja epänormaalia kasvua ja kuolemia sammakonpoikasilla, ja hiirillä puolestaan se on aiheuttanut muutoksia  käyttäytymisessä sekä lisännyt kasvainten muodostumista ja kuolleisuutta. Mehiläisillä sähkömagneettiset kentät ovat aiheuttaneet paniikinomaista käyttäytymistä. Linnuilla puolestaan tukiasemasäteily on heikentänyt pesänrakentamiskykyä, vähentänyt munimiskykyä, lisännyt poikasten kuolleisuutta ja vähentänyt lintulajien määrää. Matkapuhelinmastojen ja WLAN-säteilyn on havaittu vahingoittavan puiden kuorta ja lehtiä, ja myös maissintähkien kasvussa on havaittu vaurioita langattoman verkon vaikutuksesta.

Näiden haittojen vuoksi myös ympäristöjärjestöjen olisi aiheellista kiinnostua sähkömagneettisen säteilyn rajoittamisesta. Esimerkiksi Luontoliitto, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace voisivat tarttua aiheeseen.

Myös koulujen ja asuintalojen katoille on asennettu matkapuhelintukiasemia.

Kouluissa ja kodeissa tulisi suosia langallisia yhteyksiä

Tieteellistä näyttöä matkapuhelinsäteilyn ja langattomien verkkojen haitoista on siis runsaasti. Terveydellisten haittojen vähentämiseksi ja riskien minimoimiseksi meidän ei ole tarpeen ruveta koneita rikkoviksi luddiiteiksi. Ratkaisuna on pikemminkin se, että otamme tietotekniikassa entistä enemmän huomioon myös vaikutukset luontoon ja ihmisiin ja alamme suosia langallisia tietoliikenneratkaisuja.

Nykytilanne on valitettavasti päinvastainen. Huolimatta jatkuvasti laajenevasta tieteellisestä näytöstä, joka osoittaa matkapuhelinten, tukiasemien ja langattomien nettiyhteyksien haittoja, edes herkimpiä ryhmiä, kuten lapsia ja nuoria ei ole pyritty suojaamaan säteilyltä vaan kouluissa on käytöissä langattomia verkkoja ja koulujen katoille on asennettu jopa useita matkapuhelintukiasemia.

Yksi kirjan artikkeleista on espoolaisen luokanopettajan Jarno Kukkosen kirjoittama,  ja hän kertoo mitanneensa espoolaiskouluista korkeita radiotaajuisen säteilyn lukemia. Ne ylittivät moninkertaisesti BioInitiative-asiantuntijaelimen antamat suositukset. Esimerkiksi Matinlahden koulussa hän mittasi 2 000-45 000 µW/m2 lukemia, kun BioInitiativen suositus ulkotiloihin on korkeintaan 1000 µW/m2 ja sisätiloihin 100 µW/m2. Myös muutamista muista kouluista saatiin tulokseksi korkeita lukemia.

Tietokirjailija Erja Tamminen on kirjoittanut toimittamaansa Langaton teknologia ja terveys -kirjaan lukuisia artikkeleita. Niissä hän tuo esille sen valitettavan tosiasian, että laajakaistaratkaisuja on pohdittu kapea-alaisesti pitkälti kilpailukyvyn ja elinkeinoelämän näkökuomasta. Terveydelliset näkökohdat on jätetty lähes täysin huomiotta. Tamminen pitää tärkeänä, että suosimme langattomien WLAN-yhteyksien sijaan langallisia yhteyksiä niin kouluissa kuin kodeissakin. Langalliset yhteydet olisi tärkeää ulottaa aina loppukäyttäjälle saakka.

Tammisen artikkelissa siteerattu Aalto-yliopiston professori Heikki Hämmäinen sanoo, että olemme todennäköisesti sivuraiteilla päästäessämme kiinteät verkot kuihtumaan. Hämmäinen on päinvastoin sitä mieltä, että optinen valokuitu pitäisi saada perille koteihin asti. Tammisen mukaan valokuitu mahdollistaisi adapterin avulla myös lankapuhelimet.


Vähennä omaa altistustasi

Yksittäinen ihminen ei voi tehdä paljonkaan esimerkiksi tukiasemien sijoittelun muuttamiseksi, kun ne on jo rakennettu. Sen sijaan kirjassa kerrotaan paljon muita hyviä keinoja vähentää altistusta. Näistä tärkeimpiä ovat:

• Hanki lankapuhelin ja käytä sitä pääasiallisena puhelimena
• Älä käytä langatonta, niin sanottua DECT-puhelinta
• Käytä aina handsfreetä kännykkään puhuessasi
• Vaihda langaton nettiyhteys langalliseen

Itse lisäisin, että kannattaa pitäytyä 2G-verkossa toimivassa "vanhanaikaisessa" GSM-puhelimessa, joka säteilee vähemmän haitallisesti kuin uudet 3G- ja 4G-verkoissa toimivat älypuhelimet. On myös hyvä huomata, että lapsiperheessä pitäisi olla aina lankapuhelin, koska lasten ei pitäisi käyttää kännykkää muuten kuin hätätilanteessa. Vaihtaessasi langattoman nettiyhteyden langalliseen teet itsesi lisäksi palveluksen myös naapureillesi, koska langattomat verkot säteilevät voimakkaasti myös naapuriasuntoihin.


Painava kirja

Kokonaisuudessaan Erja Tammisen kirja on painava teos kännyköiden, tukiasemien ja langattoman säteilyn haitoista. Se ei ole yhtä vetävästi kirjoitettu kuin aiemmin arvioimani Devra Davisin kirja, mutta toisaalta teoksessa on sellaista tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa, jota Davisin kirjaa lukiessa jäi välillä kaipaamaan.  Langaton teknologia ja terveys -kirja on painava myös konkreettisesti: sen painopaperiksi on valittu turhankin hyvä ja painava paperi, joka sopisi paremmin esimerkiksi esitteen paperiksi. Tästä pienestä kömmähdyksestä huolimatta Tammisen toimittama kirja on laadukas ja tarpeellinen kirja tärkeästä aiheesta. Koostuessaan pääasiassa suomalaisten asiantuntijoiden artikkeleista sen tiedot ovat lähellä suomalaisia.


Lopuksi

Tekee mieli sanoa tässä yhteydessä muutama sana lainsäätäjän ja viranomaisten roolista. Nämä eivät mielestäni ole huolehtineet riittävästi siitä, että väestöä suojattaisiin matkapuhelinten, tukiasemien ja langattomien verkkojen säteilyltä. Nykyisillä altistustasoilla herkät ihmiset kärsivät ikävistä oireista. Samalla koko väestö altistetaan niin runsaalle mikroaaltosäteilylle, että se todennäköisesti lisää neurologisia oireita, kuten stressiä, päänsärkyä ja unettomuutta sekä kohottaa aivokasvainriskiä. Kohottaessaan verenpainetta ja vaikuttaessaan endoteeliin matkapuhelinsäteily saattaa lisäksi suurentaa sydäntautiriskiä. Myös eräät epidemiologiset tutkimukset viittaavat sydänoireiden kasvuun altistuneilla.

Lainsäätäjän ja viranomaisten tulisi paneutua esimerkiksi WHO:n kantaan matkapuhelinsäteilystä mahdollisesti karsinogeenisena sekä Euroopan Neuvoston kannanottoon asiassa, ja niiden tulisi soveltaa varovaisuusperiaatetta, jonka noudattamista monet alan tiedemiehet kannattavat. Myös EU-lainsäädäntö antaa jäsenvaltioilleen mahdollisuuden varovaisuusperiaatteen käyttämisen, kuten tässä tieteellisessä artikkelissa ruotsalaistutkijat hyvin selvittävät.

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti väestön altistusta sähkömagneettiselle säteilylle tulisi vähentää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi myös huolehtia matkapuhelinteknologiaan ja langattomiin verkkoihin liittyvästä riittävästä tiedottamisesta koko väestölle. Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä sairauksien ehkäiseminen ovat THL:n tehtäviä, ja jos laitos ei huolehdi riittävästä tiedottamisesta, se ei tältä osin huolehdi tehtävistään. Asia on niin tärkeä, että sitä ei voi ulkoistaa vain Säteilyturvakeskukselle.


Viitteitä:

Abdel-Rassoul G, et al. Neurobehavioral effects among inhabitants around mobile phone base stations. Neurotoxicology. 2007 Mar;28(2):434-40.

Diem E, et al. Non-thermal DNA breakage by mobile-phone radiation (1800 MHz) in human fibroblasts and in transformed GFSH-R17 rat granulosa cells in vitro. Mutat Res. 2005 Jun 6;583(2):178-83.

Dämvik M, Johansson O. Health risk assessment of electromagnetic fields: a conflict between the precautionary principle and environmental medicine methodology. Rev Environ Health. 2010 Oct-Dec;25(4):325-33.

Eger H, Jahn M. Specific Health Symptoms and Cell Phone Radiation in Selbitz (Bavaria, Germany)—Evidence of a Dose-Response Relationship. [Käännös alkuperäisestä saksalaistutkimuksesta nimeltään Spezifische Symptome und Mobilfunkstrahlung in Selbitz (Bayern) – Evidenz für eine Dosiswirkungsbeziehung.] Umwelt-Medizin-Gesellschaft, Feb 2010, 130-139

Extremely low frequency fields and cancer. WHO Fact Sheet N° 263, October 2001.

Gandhi OP, et al. Exposure limits: the underestimation of absorbed cell phone radiation, especially in children. Electromagn Biol Med. 2012 Mar;31(1):34-51.

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414: 103–12.

Hardell L, et al. Re-analysis of risk for glioma in relation to mobile telephone use: comparison with the results of the Interphone international case-control study. Int J Epidemiol. 2011 Aug;40(4):1126-8.

Myung SK, et al. Mobile phone use and risk of tumors: a meta-analysis. J Clin Oncol. 2009 Nov 20;27(33):5565-72.

Khurana VG, et al. Epidemiological evidence for a health risk from mobile phone base stations. Int J Occup Environ Health. 2010 Jul-Sep;16(3):263-7.

Navarro EA, et al. The microwave syndrome: a preliminary study in Spain. Electromagn Biol Med. 2003 Oct; 22(2):161-9. 

Ruediger HW. Genotoxic effects of radiofrequency electromagnetic fields. Pathophysiology. 2009 Aug;16(2-3):89-102.

Santini R, et al. Enquête sur la santé de riverains de stations relais de téléphonie mobile [Symptoms experienced by people in vicinity of base stations: II/ Incidences of age, duration of exposure, location of subjects in relation to the antennas and other electromagnetic factors]. Pathol Biol (Paris). 2003 Sep;51(7):412-5.

Sato Y, et al. A case-case study of mobile phone use and acoustic neuroma risk in Japan. Bioelectromagnetics. 2011 Feb;32(2):85-93.

D-vitamiinin lisääminen elintarvikkeisiin vai ravintolisän käyttö?

Jokaiselle uutisia ja tutkimustietoja seuraavalle ihmiselle on käynyt selväksi, että D-vitamiinisuositukset ovat pahasti jälkeenjääneitä. Tutkimukset ovat jo vuosien ajan osoittaneet, että suosituksia pitäisi nostaa.

Suositusten kohottamista viivästyttäväksi tekijäksi arvelen sitä, että asioista vastaavat terveysalan viranomaiset eivät osaa päättää miten asia tulisi käytännössä hoitaa. Äkkisiltään helpoin vaihtoehto (A) tuntuisi olevan se, että elintarvikkeiden D-vitaminointia lisättäisiin ja samalla laajennettaisiin koskemaan uusiakin ruokaryhmiä.

Toinen vaihtoehto (B) olisi se, että kaikille kansalaisille annettaisiin selkeä suositus käyttää erillistä D-vitamiinilisää, jonka määrä olisi nykyistä 7,5-10 mikrogrammaa huomattavasti korkeampi.

Molemmissa näissä vaihtoehdoissa on ongelmansa. Vaihtoehdon A pulmana on, että ihmisten ravintotottumuksissa on eroja, minkä vuoksi D-vitamiinin saantiin tulee joka tapauksessa jäämään paljon hajontaa. D-vitaminoituja elintarvikkeita eniten käyttävät kansalaiset tulisivat saamaan D-vitamiinia ruoastaan hyvinkin runsaasti, niitä välttävät taas melko vähän. Sen vuoksi elintarvikkeiden D-vitamointi ei voi olla niin runsasta, että kaikki kansalaiset saavuttaisit sillä hyvin optimaaliset (80-100 nmol/l) D-vitamiinitasot.

Elintarvikkeiden vitaminointi ei myöskään tasoita elimistön D-vitamiinitasojen vuodenajoista riippuvaista kausivaihtelua. Se on selvä haitta, koska D-vitamiinitasojen heittelyä on pidetty esimerkiksi yhtenä eturauhassyövän riskitekijänä. Siinä suhteessa ravintolisien käyttö olisi paljon parempi vaihtoehto. Mahdollistaahan se periaatteessa D-vitamiinitasojen pitämisen vakaina ympäri vuoden, jos annokset ovat sopivia.

Vaihtoehdon B ilmeisenä puutteena puolestaan on, että kaikkia kansalaisia ei saada mitenkään myöntymään ravintolisän käyttöön. Ongelmaa voitaisiin vähentää huomattavasti siten, että kansalaisille jaettaisiin D-vitamiinivalmisteet ilmaiseksi ja ne toimitettaisiin ihmisille koteihin saakka kerran vuodessa.

Monen mielestä tällainen voi kuulostaa suorastaan sosialismilta, mutta olen täysin vakuuttunut, että se olisi hyvin kustannustehokasta ja järkevää terveyspolitiikkaa. Se maksaisi itsensä takaisin nopeasti. Noin 10-15 euron vuotuisella kululla kansalaista kohden voitaisiin huolehtia siitä, että kaikki saisivat riittävästi D-vitamiinia. Epäilen silti, että tällainen ei tule koskaan saamaan riittävästi poliittista kannatusta.

Niinpä realistisimpana toteuttavissa olevana vaihtoehtona (C) ehdotan sitä, että yhdistetään elintarvikkeiden runsaampi vitaminointi JA annetaan samanaikaisesti suositus suuremman D-vitamiinilisän käytöstä. Tässä mallissa elintarvikkeiden vitaminoinnilla voidaan ehkäistä graaveimmat puutokset väestössä. Samalla tarkoitus olisi, että kansalaiset käyttäisivät sen lisäksi D-vitamiinivalmisteita, joiden annosmäärät olisivat nykyistä suurempia. Kaikki eivät tietenkään D-vitamiinilisää käyttäisi. Nämä ihmiset jäisivät sen turvaverkon varaan, jonka elintarvikkeiden D-vitaminointi muodostaisi.

Lisätietoa:

Grant WB et al. Estimated benefit of increased vitamin D status in reducing the economic burden of disease in western Europe.

Ennaltaehkäisyllä kustannukset kuriin

Aamu-TV:ssä oli tänään pari terveyttä koskevaa ohjelmaosuutta. Ne saivat minut hieman mietteliääksi. Ensimmäisessä osuudessa haastateltiin erästä Helsingin terveyskeskuksen päällikköä. Hän pohti haastetta kyetä vähentämään terveyspalveluiden kysyntää. Muuten jatkuu trendi, jossa sairaanhoidon kulut kohoavat jatkuvasti, mihin ei pidemmällä tähtäimellä ole varaa.

Ilmeisenä keinona minulla tulee mieleen, että terveydenhuollossa tulisi panostaa ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon ja elämäntapakeinoihin. Ne ovat edullisia ja kustannustehokkaita. Näitä keinoja ovat erityisesti liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon ohjaaminen.

Elämäntapaohjausta on toki olemassa terveydenhuollossa nykyisinkin, mutta tarjottavat keinot ovat ylimalkaisia. Ne ovat usein vain pöydillä olevia esitteitä terveyskeskusten odotushuoneissa. Elämäntapaohjauksen laatua tulisikin parantaa siten, että eri sairauksien ehkäisyyn olisi tarjolla laadukasta ja kattavaa ohjausta kaikissa terveydenhuollon portaissa. Asia edellyttäisi myös lisäkoulutusta.

Elämäntapaohjauksen puutteet tulivat käytännössä esille Aamu-TV:n Aamutohtorissa, jossa eräs sisätautien erikoislääkäri oli puhumassa verenpainetaudista. Hyvin hanakasti hän oli tarjoamassa korkeasta verenpaineesta kärsiville potilaille heti verenpainelääkitystä ilman mitään mainintaa siitä, että ensin tulisi kokeilla ruokavalion ja muiden elämäntapakeinojen vaikuttavuutta.

Mitään mainintaa siitä, että verenpainetta voitaisiin mahdollisesti alentaa hyvällä ruokavaliolla ei ollut; ainoana hän mainitsi suolan käytön vähentämisen. Kuitenkin verenpainetta alentavan DASH-ruokavalion tehosta on tutkimusnäyttöä (ks. alla). DASH-ruokavaliossa on monia osatekijöitä, mutta keskeistä on kasvisten ja hedelmien syönnin lisääminen.

Kasvisten ja hedelmien syönnin lisääminen on tärkeää, koska niissä on verenpainetta alentavaa kaliumia. Kalium toimii verenpainetta kohottavan natriumin vastavaikuttajana. Kalium myös vähentää verenpainehormonien toimintaa ja lisää natriumin eritystä virtsaan. Lisäksi kasvisten ja hedelmien sisältämillä folaatilla, karotenoideilla ja fytokemikaaleilla on lievää verenpainetta alentavaa vaikutusta.

Yhdistettynä painon pudottamiseen ja liikunnan lisäämiseen DASH-ruokavalio saattaa hyvinkin riittää monille, joiden verenpaine on vain lievästi koholla. (Kerron DASH-ruokavaliosta ja muista verenpaineeseen vaikuttavista elämäntapakeinoista tarkemmin Ravintoa sydämelle -kirjassani, joka perustuu laajaan tutkimustietoon.)

Myös stressinhallinnan merkitys verenpainetaudin hoidossa jäi Aamutohtorissa mainitsematta, vaikka erilaisten stressinhallintamenetelmien verenpainetta alentava vaikutus on hyvin osoitettu. D-vitamiinistakin olisi voitu kertoa, koska sen vähäinen saanti on yhdistetty verenpaineen kohoamisen riskiin.

Tutkimusviitteitä:

Sacks FM et al. Rationale and design of the Dietary Approaches to Stop Hypertension trial (DASH): a multicenter controlled-feeding study of dietary patterns to lower blood pressure. Ann Epidemiol 1995;5:108-118.

Appel LJ et al. A clinical trial of the effects of dietary patterns of blood pressure. N Engl J.Med. 1997;336:1117-24.

Conlin PR et al. The effect on dietary patterns on blood pressure control in hypertensive patients: results from the dietary apporoaches to stop hypertension (DASH) trial. The American Journal of Hypertension. 2000;13:949-955.

Sacks FM et al. Effects on blood pressure of reduced dietary sodium and the Dietary Approaches to Stop Hypertension (DASH) diet. N Engl J Med. 2001;344:3-9.

Ravintovalistuksen lähestymistavasta

Haluan hieman kirjoittaa ravintovalistuksen lähestymistavasta. Lähtökohtani ravintokirjoittelussa on ollut se, että haluan pitää ruokavalion kokonaisuuden jatkuvasti kirkkaana mielessäni, mutta samalla haluan jakaa lukijoiden kanssa uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ravitsemuksen yksityiskohtiin. Kirjassanikin tuon selvästi esille, että on olennaisen tärkeää saada ruokavalion kokonaisuus kuntoon.

Pidän nykyisen virallisen ravitsemusvalistuksen ongelmana sitä, että se on liian yksinkertaistavaa. Valistus, joka vain yksinkertaistetusti kehottaa ihmisiä käyttämään "pehmeää rasvaa" ja syömään "puoli kiloa kasviksia päivässä", jää helposti niin yleisluontoiseksi, että sellaisen kuunteleminen ei pidemmän päälle kiinnosta ketään. Pidän sitä paitsi hieman vanhanaikaisena sitä, että itsenäisesti ajattelemaan oppineiden kansalaisten pitäisi kuuliaisesti hyväksyä suositukset vain sen vuoksi, että joku auktoriteetti on ne parhaaksi katsonut. Yksinkertaistavien suositusten taustalla on myös julkilausumaton olettamus, että lukijat ovat vähän yksinkertaisia eivätkä ymmärrä vaikeita asioita.

Ympäripyöreiden suositusten ongelmana on lisäksi se, että niiden noudattaminenkaan ei aina tehoa riittävästi. Pelkästään yleisluontoisia suosituksia seuraamalla esimerkiksi kolesteroli tai verenpaine eivät välttämättä alene tarpeeksi. Viralliset suositukset, jotka linjaltaan ovat sinänsä monessa suhteessa oikean suuntaisia, jäävät usein tehottomiksi. Sen seurauksena monet joutuvat turvautumaan verenpaine- tai kolesterolilääkkeisiin.

Mielenkiintonsa menettäneeseen yleisluontoisuuteen olen tarjonnut vastaukseksi sitä, että ravintokirjoittelussa tulisi myös käsitellä mekanismeja, joilla ruoka on terveellistä — tai epäterveellistä. Kun ravintokirjoittajat jakavat oman mielenkiintonsa aiheeseen, mutta tekevät sen kansantajuisella tavalla, se välittyy myös lukijoille. Uskon esimerkiksi, että kasvisten terveellisyydestä on helpompi vakuuttua kun selitetään, että niissä on esimerkiksi verenpainetta alentavaa kaliumia tai kun kerrotaan, millä kaikin eri tavoin niiden sisältämät fytokemikaalit ylläpitävät terveyttä ja ehkäisevät sairauksia. Vaikutustapoja selittävä lähestymistapa on myös lukijaa arvostava. Sen lähtökohtana on usko siihen, että vastaanottaja on fiksu, älyllisellä apparaatilla varustettu olento, jolla on kykyä ymmärtää asioita ja ajatella itse.

Lähtökohtanani on myös se, että eri sairauksien ehkäisyyn ja ravitsemustukihoitoon tulee tarjota ruokavalion kokonaisuuden lisäksi myös ns. täsmäruoka-aineita, joilla voidaan saada lisää tehoa sairauksien riskitekijöiden kohentamiseen — esimerkiksi kolesterolin tai verenpaineen alentamiseen. Tuotaessa esille yksittäisten ruoka-aineiden mahdollisuuksia vaarana on tietysti se, että kadotetaan ruokavalion kokonaisuus eikä nähdä metsää puilta. Olen kuitenkin jatkuvasti pitänyt ruokavalion terveellistä kokonaisuutta olennaisena ja täsmäruoka-aineita ja ravintolisiä sille selkeän alisteisina.

Tässä blogissanikin olen tämän tästä kirjoittanut ruokavalion kokonaisuudesta, jotta se ei unohdu. Sen ohella kirjoitan ruokavalion tärkeistä yksittäisistä tekijöistä. Niistä kirjoittaminen lisää mielenkiintoa aiheeseen, ja samalla ravitsemuksen yksityiskohtienkin käsittely voi tuoda esille terveyden kannalta todella merkityksellisiä asioita. Esimerkiksi D-vitamiini on "vain" ravitsemuksen yksittäinen asia, mutta vitamiinin jatkuvalla talviaikaisella puutteella voi pidemmän päälle olla kohtalokkaita seurauksia.

Tietenkin julkisen ravintovalistuksen on oltava riittävän selkeää ja yksinkertaista, että aiottu viesti menisi perille ja tulisi ymmärretyksi. On hyvä osata kiteyttää viestit ytimekkäästi. Mutta ehkä valistuksessa tulisi olla samalla jokin syventävä taso, jonka avulla ravitsemuksesta kiinnostuneet kansalaiset voisivat selvittää itselleen vaikkapa syitä siihen, miksi asiantuntijat ovat päätyneet pitämään juuri tietynlaista ruokavaliota terveellisenä. Eräs mahdollisuus lisätä virallisen ravitsemusvalistuksen mielenkiintoa olisi se, että virallisellakin taholla alettaisiin kertoa popularisoiden ja kommentoiden ravitsemusuutisia — kuten tässä blogissa. Jatkuvasti päivittyvä tieto toisi lukijat yhä uudelleen sivuille.

Saamani palautteen perusteella uskon, että monia lähestymistapani ravitsemukseen kiinnostaa. Lukijat ovat kertoneet ravintoasioiden avautuneen heille aivan uudella tavalla. Ilahduttavinta ja samalla täysin odottamatonta palautetta sain vähän aikaa sitten eräältä ystävältäni, joka oli ostanut Ravintoa sydämelle -kirjan aikuiselle lapselleen — nuorelle naiselle, joka oli ollut tuskastunut kun ei ollut löytänyt vielä omaa opiskelualaansa. Kirjan luettuaan hän oli innostunut siitä niin, että oli ilmoittanut äidilleen haluavansa lähteä opiskelemaan ravitsemustiedettä. Hieno asia. Toivon vain, että hän ei pety akateemisen vapauden puutteeseen omalla opiskelualallaan.