Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonhallinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonhallinta. Näytä kaikki tekstit

13. helmikuuta 2012

Painonhallintaa vai elämänhallintaa? — Aika uudistaa ajatuksia painonpudottamisesta (vieraskirjoitus)


valokuva Milko Konttinen

Tämän vieraskirjoituksen on laatinut laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM, Leena Putkonen, joka työskentelee tällä hetkellä lähinnä työterveyshuollossa Terveystalo Vaasassa ja Tampereella. Koska hänen tutkijahenkiset kollegansa jaksavat onneksi keskustella sosiaalisessa mediassa ravinnon terveysvaikutuksista mikrotasolla, on hän päättänyt keskustella syömisestä mikrouuni-jääkaappi-pääkoppa-tasolla. Tai poiketa siltäkin akselilta ihan sivusuun, kuten hän itse sanoo.


Käsi ylös, kuka ei tiedä, että aamiaisen väliin jättäminen on huono tapa? Tai että on todennäköistä, että vyötärönympärys alkaa paisua, jos joka päivä syö iltapäiväkahvilla munkkipossun? Suklaalevy iltapalana on varmasti kaikkien mielestä painonhallinnan kannalta huono tapa. Mutta se voi tuntua auttavan elämänhallinnassa — edes hetkellisesti. Miksi muuten valitsisimme väsyneenä kaupassa sen suklaalevyn ja samalla ajattelisimme, että kunhan vain saan lapset nukkumaan, palkitsen itseni siitä, että jaksoin tämänkin päivän ahertaa arjen askareissa?

Kaadamme itsellemme ison lasin viiniä ja napostellemme lempijuustojamme suolakeksien kera television ääressä ja ajattelemme, että nyt olen turvassa ja kaikki on hyvin. Viinilasillinen jos toinenkin rentouttaa ja ”nostaa arjen yläpuolelle”. Tai sitten hieman suorasukaisemmin nappaamme pullon kossua ja jaamme sen viikonlopulle kuin karkkipussin sisällön konsanaan. Tuntuu, että ihmiset hakevat tapaa pelastautua omasta elämästään ruoan tai nautintoaineiden käytön kautta. Hurja ajatus. Vaikka suurin osa pystyy nimeämään myös elämään iloa tuovia ajatuksia, niin tahti on vain liian kova nauttimaan niistä ilon hetkistä, kun ne kohdalle osuvat.

Olen vastaanotollani kuullut, miten ylipaino on aiheuttanut erilaisia harmituksen aiheita ja itsesyytöksiä. Listalla ensimmäisenä on yleensä, että ei jaksa tehdä asioita (täytä rinkka 20 kg:lla kiviä ja ala kivuta portaita tai lähde lenkille), ei saa kengännauhoja kiinni (siispä Crocsit — nyt myös talvimallina) ja että henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on nolottavan vaikeaa. Suomalaiset taitavat olla aika ujoja, mutta uskoisin, että jos ihmiset kehtaisivat, he kertoisivat myös siitä, miten ylipaino vaikuttaa seksuaalisuuteen. Lisäksi erittäin moni haluaa huolehtia terveydestään itsensä ja läheisten takia. Ajatuksen tasolta käytäntöön siirtäminen vain tuntuu olevan kovin vaikeaa. Terveydestä huolehtiminen siirtyy to do -listalla aina alemmaksi akuutimpien tehtävien alta.

Työssäni ravitsemusterapeuttina puhun ison osan ajasta muusta kuin ruosta. Tätä puolta tuo myös kokeneempi kollega Anette Palssa esille omassa, varsin realistisessa blogitekstissään, johon on helppo samaistua. Ihmettelin ensin jutun otsikkoa, mutta sitten hokasin, että noinhan se parhaimmillaan on. Eli oma otsikkoni olisi ”Ravitsemusterapeutti ei väsy. Paitsi joskus, jos ei ole lomaillut tosi pitkään aikaan.” Niin kuin jokainen normaali psyykellä siunattu ihminen. Herkästi käy nimittäin niin, että sitä alkaa väsyneenä miettiä suklaalevyjä ja viinilasillisia, oli syömisen ammattilainen tai ei.

Miten kiire ja painonhallinta sitten käytännössä nivoutuvat yhteen? Kiireessä nukkuu vähän ja aina väsyttää. Luultavasti stressitaso on korkealla jatkuvasti. Henkinen stressi tulkitaan elimistössä pitkälti kuten fyysinenkin stressaava uhkatilanne. Elimistö ajattelee, että nyt on ne kuuluisat ”pahat päivät” ja pitää kiinni varareservistään kiinni viimeiseen asti.

Väsyneenä myös tuntuu, että on pakko napostella jotain, jotta pysyy hereillä. Tai jatkuvasti on tunne, että pitäisiköhän syödä, niin saan lisää energiaa ja jaksan tehdä vielä päivän loppuun. Tarve syödä, vaikka passiivisesti istuu paikallaan eikä lisäenergian tarvetta varmasti ole. Joskus kiireen takia päivän syömiset jäävät välistä ja iltaisin vietetään tunteja popsien ja nautiskellen suolaista ja makeaa vuorotellen. Vähän niin kuin joulun pyhinä. Hetkellistä olotilan- ja elämänhallintaa.

Kiire synnyttää herkästi oman ihmislajinsa. Puhun ihmisistä, jotka suorittavat syömistä. Se joukko ihmisiä, jonka sisällä tuntuu olevan varsinainen kieltojen, rajoitusten ja sääntöjen superego.

”Nyt ei saa syödä perunaa.”
”Minun pitäisi käydä joka ilta lenkillä.”
”Lopetin makean syömisen 10 vuotta sitten. En voi ottaa yhtään. Jos otan, niin tiedän, että en voi hallita syömistäni. Silti tätä ylipainoa vaan on.”

Jostain syystä ihmiselämän eräästä suurimmasta riemusta, hyvästä ruoasta ja syömisestä, on tullut halujen ja kieltäymysten taistelukenttä. En tiedä, milloin näin on käynyt, mutta ainakin sellaisen käsityksen omien vanhempieni puheista saan, että ei tällaista ajattelua ole kovin pitkään ollut ilmoilla. Tainnut heidän aikaan vielä mennä ”sitä syötiin, mitä oli”- periaatteella. Toisaalta ruoalla kikkailu on eräs kontrollin muoto. Se antaa onnistumisen tunteita siitä, että ”hah, pystyn kontrolloimaan edes jotain osaa hektisestä elämästäni!” Pettymys vain on aika kova, jos ja kun kontrolli pettää. Patrik Borg puhuu niin kirjoissaan kuin blogissaan usein hyvästä syömisestä. Siihen osana kuuluu joustavuus ruokavalinnoissa.

Syyllistyminen ei myöskään kuulu ruokailuun missään muodossa. Minä ainakin mussuttelen suklaamuffinssini hyvällä ruokahalulla, jos semmoista yllättäen vierailulla tarjotaan, vaikka ”suunnitellut” sitä päivän aikana syövänikään. On aika häkellyttävää tajuta, että vastaanotolla ajattelutapaani eivät kaikki edes ymmärrä. Useat ihmiset ovat siinä uskossa, että kun oikein tsemppaa hampaat irvessä, paino putoaa. Niin, voi se pudota ja useimmilla se tulee takaisin. Voisi loogisesti ajatella, että jos on kovasti ”tsempattu” useita kertoja ja silti ylipainoa on 30 kiloa, tekniikka ei toimi. Silti ihmisten tuntuu olevan kauhean vaikea vapauttaa ajatuksiaan totutusta. Tai ehkä juuri siitä syystä. Joutuu ajattelemaan, joutuu hakemaan ratkaisuja ongelmien alleviivaamisen sijaan ja joutuu keskittymään siihen, ettei pingota. Paradoksaalista, tiedän.

Keskusteluun painonhallinnasta on tullut myös käsite tietoisesta syömisestä, eli englanniksi mindful eating. En ole siihen hurjan syvällisesti ehtinyt paneutumaan, mutta ilokseni Jan Chozen Baysin Mindful Eating -kirjaa lukiessa havahduin siihen, miten monesta asiasta olin samaa mieltä ja mistä olin jo asiakkaiden kanssa keskustellut. Laihdutus ja pysyvä painonhallinnan saavuttaminen perinteisin keinoin (kalori-kaloriton-mauton) on tullut tiensä päähän. Ei sillä laihdu. Tai laihtuu sillä, mutta löytääkö sillä hyvä syömisen ilon? Siitä en menisi takuuseen. Sen sijaan ruoan arvostaminen enemmän, syömisen äärellä rauhoittuminen ja elimistömme viesteille herkistyminen voi tässä meitä auttaa. Puhun meistä, koska itsekin tutustuin äskettäin uuteen minääni. Sellaiseen, joka söi sydän-nälkäänsä kaikkea, mutta mistään ei tullut kylläinen ja hyvä olo, vaikka fyysinen nälkä oli tyydytetty monta ruokalajia sitten. Lusikalliset eivät lakanneet ennen kuin selvitin itselleni sydän-nälän syyn.

Ravitsemusterapeutin painajainen on kanssaihminen, joka on ”sumutettu” uskomaan, että nappi tai kolmekymmentä päivässä pitää kunnon kansalaisen kipittämässä oravanpyörässä entistä tarmokkaammin. Silloin on vaikea kuunnella ja kuulla, mitä tietoisella läsnäololla tai syömisellä voitaisiin saavuttaa. Moni kokee, että ei ole aikaa itseensä panostamiselle tai painonpudotusprojektille. Sen sijaan toivotaan, että olisipa vielä yks pilleri — sellainen, josta löytyisi ratkaisu laihduttamiseen. Sitä odotellessa voisi kuitenkin miettiä, jospa kokeilisikin tutustua kunnolla itseensä, hidastaa kiirettä keinolla millä hyvänsä ja alkaa etsiä tasapainoista suhdetta syömiseen ja itsestä huolehtimiseen. Pilleri-ratkaisu on tylsä, elämä ei.

Painonhallinta ei kuitenkaan ole pelkästään yksilötason juttu. Ainakin siitä tulisi keskustella myös yhteiskunnallisena asiana — meidän kaikkien asiana painoindeksiin tuijottamatta. Nykyinen elinympäristömme on kuin suuren suuri rottakoe siitä, kenen hermot kestää kaikkia ruokaärsykkeitä ja passiivisiksi rakennettuja yhteisöjä. Kuka sortuu keksipakettivuoren kohdalla? Kenen jääkaapin ovi narahtaa, kun mainoksissa kerrotaan, kuinka äsken ahmitun ähkyn saa pois jogurtilla? Siis syömällä lisää. Todella loogista. Tämä on käsitteenä niin hauska (saa syödä vielä vähän lisää hyvällä omatunnolla), että onhan sitä pitänyt itsekin kokeilla. Omakohtaiset kokemukset olivat huonot. Lisäämällä reilun kuupallisen lisää sulateltavaa elimistöön, en alkanut taianomaisesti voimaan paremmin. Ruoan keskittyminen ja hinnoittelu ovat myös yhteisiä asioita, jotka vaikuttavat yksilötason valintoihin.

Luonnollisesti on hyvä, että on jonkin verran käsitystä siitä, mitä suuhunsa tulisi laittaa ja harhakäsityksiä tulee herkästi, kun mediasta tulee joka viikko vähän eriävää tietoa siitä, mitä pitäisi syödä. Vastaanotolla onkin mukavinta, kun voi keskustellen kertoa, mitkä asiat merkkaavat ja mistä ruokavalinnoista ei tarvitse niin stressata. Kuten Jan Chozen Bays toteaa Mindful eating -kirjassaan, vanhat tavat ruokailupulmien ratkomiseen eivät toimi — oli kyse liiallisesta tai muuten vääristyneestä syömisestä. Markkinamiehet eivät ehkä tästä näkökulmasta tykkää, sillä silloinhan syötäisiin vähemmän ja laadukkaammin. Toisaalta toivoisi, että ihmiset määräisivät miten elämäänsä elävät, eivät markkinat. Ruoka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Siitä saa nauttia ja iloita ilman kurttuotsaisuutta, mutta samalla sen tulisi palvella meitä eikä niin, että me alamme uhrata ajatuksiamme ja elämämme tyystin ruoalle. Kiireen (pysyvään) katkaisuun ehdottaisinkin reipasta urheilua työpäivän päätteeksi kullekin mieluisalla tavalla ja sen jälkeen ruoanlaittoa rauhassa perheen tai ystäväpiirin kanssa, rupattelua ja maailman parantamista vaikkapa sen viinilasillisen ääressä. Pientä kiireen vastaista kapinahenkeä kehiin!

26. syyskuuta 2011

Juttuni kasviskarppauksesta

YLEn Uusi Musta -sivustolla on julkaistu uusi kasviskarppausta käsittelevä artikkelini. Tarkastelen siinä karppauksen – eli hiilihydraattien vähentämisen – etuja ja mahdollisia haittoja, ja kerron keille kasviskarppaus mielestäni sopii. Käy lukemassa jos aihe kiinnostaa.

Viite:

Harju J. Kasviskarppaaja laihduttaa terveellisesti ja ekosti. Uusi Musta 26.9.2011.

21. heinäkuuta 2010

Tutkimus: välipalojen syönti parantaa painonhallintaa

Eräs laajalle levinnyt myytti on olettamus, että välipalojen syönti olisi epäterveellistä. Jopa jotkut THL:n tutkijat ovat väittäneet tällaista.

Nyt uudessa tutkimuksessa on havaittu, että välipalojen syönti yhdistyy selvästi parempaan painonhallintaan nuoruudessa — tärkeässä iässä, joka ennustaa myöhempää lihavuutta. Eniten välipaloja syöneillä 12—18-vuotiailla oli noin puolta pienempi ylipainon ja vatsanseudun lihavuuden riski verrattuna välipaloja välttäneisiin. Tämä selviää American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Välipalojen syöntiä on vastustettu muun muassa sen vuoksi, että välipalojen ajatellaan olevan aterioilla syötyä ruokaa epäterveellisempää ja sisältävän enemmän sokeria ja rasvaa. Jotkut saattavat myös ajatella, että välipalojen syöminen lisäisi kokonaisenergiansaantia. Lisäksi usein syöminen on haitallista hampaille.

Terveellisten välipalojen syömisellä on kuitenkin tiettyjä metabolisia etuja, jotka ovat tulleet esille tutkimuksissa. Verrattuna suuriin kerralla syötyihin aterioihin pienet ateriat ja niiden rinnalla syödyt välipalat alentavat hieman insuliini-, kolesteroli- ja triglyseriditasoja.

Suuret ateriat puolestaan pahentavat aterianjälkeistä oksidatiivista stressiä ja asettavat suuremman haasteen ruoansulatukselle. Lisäksi se energiamäärä, mitä emme käytä ateriaa seuraavan noin puolentoista tunnin kuluessa, varastoidaan triglyserideinä elimistöön. Suuren aterian jälkeinen korkea veren insuliinipitoisuus lisää rasvan kerääntymistä vyötärölle.

Puhuessani välipalojen syömisen puolesta en tarkoita sillä jatkuvaa napostelua enkä tietenkään epäterveellisten sokeripitoisten välipalojen syömistä. Terveellinen välipala on terveellistä ruokaa, esimerkiksi hedelmä tai kourallinen saksanpähkinöitä, ja se syödään selkeästi aterioista erillään. Yhden tai kahden selkeän välipalan syöminen 5 tunnin pituisen ateriavälin aikana ei ole jatkuvaa puputtelua.

Edellä sanotulla en tarkoita, etteivätkö jotkut voisi selvitä varsin hyvin myös vähillä aterioilla ilman välipaloja. Ihmisten välillä on aineenvaihdunnallisia eroja.

Lähteet:

Keast DR et al. Snacking is associated with reduced risk of overweight and reduced abdominal obesity in adolescents: National Health and Nutrition Examination Survey (NHANES) 1999-2004. Am J Clin Nutr. 2010 Jun 16.

Rashidi MR et al. Effects of nibbling and gorging on lipid profiles, blood glucose and insulin levels in healthy subjects. Saudi Med J. 2003 Sep;24(9):945-8.

Jenkins DJ et al. Nibbling versus gorging: metabolic advantages of increased meal frequency. N Engl J Med. 1989 Oct 5;321(14):929-34.

Ruidavets JB et al. Eating frequency and body fatness in middle-aged men. Int J Obes Relat Metab Disord. 2002 Nov;26(11):1476-83.

Fabry P et al. The frequency of meals its relationship to overweight, hypercholesteremia, and decreased glucose-tolerance. Lancet. 1964 Sep 19;2(7360):614-5.


1. heinäkuuta 2010

Runsas lihansyönti yhteydessä painonnousuun

Uuden erittäin laajan tutkimuksen mukaan runsas lihansyönti on yhteydessä painonnousuun. 250 gramman suuruinen lisäys päivittäisessä lihansyönnissä oli yhteydessä kaksi kiloa suurempaan painonnousuun viiden vuoden kuluttua. Painonhallinnan kannalta haitallisia olivat niin punainen liha, siipikarja kuin lihajalosteetkin. Suureen seurantatutkimukseen osallistui yli 373 000 eurooppalaista 10 eri maasta, ja sen tulokset julkaistiin johtavassa ravitsemustieteellisessä lehdessä.

Jo ilmastosyistä on terveellistä korvata osa lihansyönnistä kasvikunnan tuotteilla. Painonhallinnan kannalta useimmille olisi hyväksi korvata osa lihasta runsaammalla vihannesten ja hedelmien käytöllä. Osa eläinkunnan proteiinista on lisäksi terveellistä korvata — kuten perinteisessä Välimeren ruokavaliossa tehdään — kasvikunnan proteiinilla. Sen runsaampi saanti vähentää tehokkaasti esimerkiksi sepelvaltimotaudin riskiä. Kasvikunnan proteiinilähteitähän ovat esimerkiksi pähkinät, pavut, linssit, tofu, herneet ja siemenet.

Lähteitä:

Vergnaud A-C et al. Meat consumption and prospective weight change in participants of the EPIC-PANACEA study. Am J Clin Nutr (June 30, 2010).

Wang Y, Beydoun MA. Meat consumption is associated with obesity and central obesity among US adults. Int J Obes (Lond). 2009 Jun;33(6):621-8.

Kelemen LE et al. Associations of dietary protein with disease and mortality in a prospective study of postmenopausal women. Am J Epidemiol. 2005 Feb 1;161(3):239-49.

26. kesäkuuta 2010

Välimeren ruokavalio kohottaa hyödyllistä hormonia

Adiponektiini on rasvasolujen erittämä hormoni. Sen vähyys lisää riskiä muun muassa lihomiseen, diabetekseen ja sydäntauteihin. Sitä vastoin sen korkeammat tasot ovat yhteydessä esimerkiksi pitkäikäisyyteen. Adiponektiiniä vähentävät tupakointi ja huono ruokavalio, kuten paistettujen ja käristettyjen ruokien sekä kahvileipien syönti.

Välimeren ruokavalion noudattamisen on eri tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä parempiin adiponektiinin tasoihin. Esimerkiksi eräässä keväällä julkaistussa tutkimuksessa Välimeren ruokavaliota parhaiten noudattaneilla adiponektiinitasot olivat selvästi korkeammat kuin ruokavaliota noudattamattomilla.

Välimeren ruokavaliossa adiponektiiniä kohottaa hedelmien, pähkinöiden ja täysjyväviljan käyttö. Myös antioksidanttien runsas saanti on hyödyksi. Esimerkiksi ristikukkaisten kasvien, valkosipulin, punaisen paprikan, oliivien, veriappelsiinien ja marjojen sisältämien fytokemikaalien on havaittu kohottavan adiponektiiniä.

Muita tekijöitä, jotka kohottavat adiponektiiniä, ovat ruokavalion pieni glykeeminen kuorma, liikunta ja kohtuullinen alkoholinkäyttö. Eräässä japanilaistutkimuksessa "syvänkeltaisten" vihannesten syöminen oli yhteydessä korkeampiin adiponektiinin tasoihin.

Ravintolisistä D-vitamiini, benfotiamiini, berberiini ja mahdollisesti myös kalaöljyt nostavat adiponektiiniä.

Lähteitä ja lisätietoa:

Fragopoulou E et al. The association between adherence to the Mediterranean diet and adiponectin levels among healthy adults: the ATTICA study. J Nutr Biochem. 2010 Apr;21(4):285-9.

Luo N et al. Macrophage adiponectin expression improves insulin sensitivity and protects against inflammation and atherosclerosis. Diabetes. 2010 Apr;59(4):791-9.


Detopoulou P et al. Dietary antioxidant capacity and concentration of adiponectin in apparently healthy adults: the ATTICA study. Eur J Clin Nutr. 2010 Feb;64(2):161-8.

Stirban A et al. Adiponectin decreases postprandially following a heat-processed meal in individuals with type 2 diabetes: an effect prevented by benfotiamine and cooking method. Diabetes Care. 2007 Oct;30(10):2514-6.

Mantzoros CS et al. Adherence to the Mediterranean dietary pattern is positively associated with plasma adiponectin concentrations in diabetic women. Am J Clin Nutr. 2006 Aug;84(2):328-35.

Esposito K et al. Effect of weight loss and lifestyle changes on vascular inflammatory markers in obese women: a randomized trial. JAMA. 2003 Apr 9;289(14):1799-804.

Adiponektiini. Tohtori Tolonen.


4. marraskuuta 2009

Runsas TV:n katsominen voi vaikeuttaa painonhallintaa

Ravitsemusuutiset on melko uusi ravintoblogi, jossa seurataan ravitsemustieteellisiä tutkimuksia. Blogin uusimmassa kirjoituksessa tarkastellaan TV:n katsomisen ja ylipainon yhteyttä. Onhan runsas median käyttö yhdistetty ylipainon yleistymiseen.

Eräs syy TV:n katsomisen ja lihavuuden yhteyteen voi piillä siinä, että mainoskanavilla mainostetaan runsaasti ruokaa ja vieläpä usein epäterveellistä pikaruokaa. Se näyttää johtavan siihen, että TV:tä katsottaessa napostellaan yhä enemmän ja ruokailutottumukset muuttuvat epäterveellisemmiksi.

Oma epätieteellinen johtopäätökseni on, että painonhallintaa voi osaltaan edistää pysyminen YLEn kanavilla. Tällöin ei tarvitse katsoa pikaruoan ja makeisten syömiseen yllyttäviä viestejä. Vielä parempi vaihtoehto on sulkea TV kokonaan ja lähteä vaikkapa ulos kävelylle katselemaan syksyn viimeisiä kauniita lehtiä.

Lapsuudessani aikuiset patistivat lapset sisältä ulos. Vietimmekin lähes kaiken ajan ulkosalla leikkien ja pelaten. Sisään tulimme vain kun oli ruoka-aika ja pikaisesti syötyämme lähdimme taas saman tien ulos. Ehkäpä osaratkaisu lasten ylipainon ehkäisemiseen löytyisikin siitä, että vanhemmat alkaisivat kehottaa lapsia TV:n ja tietokoneen äärestä ulkona leikkimiseen?

Tutkimusviite:

Manios et al. Obesity and Television Watching in Preschoolers in Greece: The GENESIS Study. Obesity 2009;17:2047-53

9. kesäkuuta 2009

"Kasvis-Atkins" laihduttaa ja parantaa veren rasva-arvoja

Vähähiilihydraattinen kasvisruokavalio, jota tutkijat itse kutsuivat Eko-Atkinsiksi, auttoi uudessa tutkimuksessa pudottamaan painoa. Mikä tärkeämpää, se paransi hyvin myös veren rasva-arvoja.

Normaalistihan Atkinsin ruokavalio sisältää runsaasti eläinproteiineja ja siinä suhtaudutaan hyvin liberaalisti eläinrasvoihin. Nyt tutkijat olivat laatineet kasviksista koostuvan vähähiilihydraattisen ruokavalion, jossa eläinproteiinit ja -rasvat oli vaihdettu kasvikunnan proteiineihin ja kasvikunnan rasvoihin. Noin neljännes (26%) tutkimusruokavalion kaloreista saatiin hiilihydraateista, 31 prosenttia proteiiinista ja 43 prosenttia rasvoista.

Näin muodostunutta Kasvis-Atkinsiä verrattiin sitten tavalliseen, runsaasti hiilihydraatteja sisältäneeseen kasvisruokavalioon. Neljä viikkoa kestäneessä tutkimuksessa havaittiin, että vähähiilihydraattinen kasvisruokavalio auttoi pudottamaan painoa suurin piirtein saman verran kuin runsaasti hiilihydraatteja sisältävä kasvisruokavalio. Sen lisäksi Kasvis-Atkins auttoi kuitenkin parantamaan veren rasva-arvoja enemmän kuin runsaammin hiilihydraatteja sisältänyt vertailuruokavalio.

Vähähiilihydraattisella kasvisruokavaliolla haitallinen LDL-kolesteroli aleni 20,4 prosenttia, kun se vertailuruokavaliolla aleni 12,3 prosenttia. Myös tärkeä kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde parani enemmän Kasvis-Atkinsillä. Tutkimusruokavalio alensi enemmän myös triglyseridejä.


Kommentti

Verrattuna saman tutkijaryhmän aiempiin Portfolio-ruokavalio-tutkimuksiin LDL-kolesteroli aleni Kasvis-Atkinsillä vähemmän. Jos ongelmana on lähinnä vain korkea LDL-kolesterolin määrä, kolesterolia alentavaa ruokavaliota kannattaakin ennemmin etsiä Portfolio-ruokavalion suunnasta kuin Kasvis-Atkinsistä. Jos kuitenkin korkeaan kolesteroliin liittyy keskivartalolihavuutta tai sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä, Kasvis-Atkinsin kaltainen ruokavalio voi hyvinkin olla mielekäs ratkaisu.

Uudet tulokset antavat tukea sille linjalle, jonka olen jo aiemmin ottanut Ravintoa sydämelle -kirjassani. Siinähän suhtaudun hieman skeptisesti siihen eläinkunnan tuotteita suosivaan tapaan, jolla vähähiilihydraattisia ruokavalioita yleisesti toteutetaan.

Tunnustan siis vähähiilihydraattisten ruokavalioiden edut niille, jotka kärsivät keskivartalolihavuudesta tai sokeriaineenvaihdunnan häiriöistä. Katson kuitenkin, että heidän on terveellisintä ja turvallisinta vähentää hiilihydraatteja kasvikunnan proteiineja (tofua, papuja, linssejä, pähkinöitä ja siemeniä) sekä hyvälaatuisia kasvirasvoja suosien. Esimerkiksi arvostetun Mayo-klinikan laaja tutkimus on paljastanut, että hiilihydraattien korvaaminen kasviproteiinilla ja kasvirasvoilla vähentää sepelvaltimotautiriskiä huomattavasti verrattuna hiilihydraattien korvaamiseen eläinkunnan tuotteilla. Myös Harvardin yliopistossa on tehty väestötutkimuksia, jotka viittaavat samaan.

Linjaukseni ei merkitse sitä, että hiilihydraatteja vähentävän pitäisi alkaa noudattaa puhdasta kasvisruokavaliota. En pidä sitä edes ravitsemuksellisesti ihanteellisena. Mutta runsaampi kasvikunnan tuotteiden suosiminen on niin terveellisempää kuin ekologisesti kestävämpääkin. Yleisesti noudatetut vähähiilihydraattiset ruokavaliothan ovat aika mahdottomia ympäristövaikutustensa vuoksi. On mahdollista, että jotkut harvat onnistuvat noudattamaan ekologisesti kestävää versiota tavallisesta Atkinsistä. Yleisesti ottaen eläinkunnan tuotteita suosivien ruokavalioiden yleistyminen johtaisi kuitenkin ekologisesti kestämättömään tehoeläintuotannon laajenemiseen.

Lähde:

2. kesäkuuta 2008

Välimeren ruokavalio vähentää diabetesriskiä


Välimeren ruokavaliossa syödään runsaasti vihanneksia ja hedelmiä. Kuva JH

Perinteisen Välimeren ruokavalion tiedetään olevan sydämelle terveellinen. Nyt uudessa tutkimuksessa on osoitettu, että se voi myös vähentää merkittävästi riskiä sairastua diabetekseen. British Medical Journalissa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin yli 13 000:tta alun perin tervettä yliopistosta valmistunutta espanjalaista runsaan neljän vuoden ajan. Tuloksena havaittiin, että perinteisen Välimeren ruokavalion uskollinen noudattaminen yhdistyi peräti 83 prosenttia pienempään riskiin sairastua diabetekseen verrattuna niihin tutkituista, joiden ruokavalio poikkesi siitä eniten.

Välimeren ruokavalion kriteereinä olivat runsas vihannesten syönti, runsas hedelmien ja pähkinöiden käyttö, runsas palkokasvien (kuten papujen) käyttö, runsas kalansyönti, runsas viljan syönti, runsas oliiviöljystä saadun yksittäistyydyttymättömän rasvan määrä suhteessa tyydyttyneisiin rasvoihin sekä kohtuullinen alkoholinkäyttö. Maitotuotteita käytettiin vain kohtuullisesti ja lihaa vähän, ja myös tranrasvojen saanti jäi Välimeren ruokavaliota noudattaneilla vähäiseksi. Välimeren ruokavalion noudattamista mitattiin yksityiskohtaisella kysymyslomakkeella, jonka tutkitut täyttivät tutkimuksen alussa ja kahden vuoden välein.


Muita keinoja

Liikunnan lisäämisen ja painon pudottamisen merkitystä kakkostyypin diabeteksen ehkäisemisessä ei voi liikaa korostaa. Niiden rinnalle voi kuitenkin yllä mainitun tutkimuksen valossa ottaa vielä perinteisen Välimeren ruokavalion. Tärkeää olisi lisäksi välttää raffinoituja hiilihydraatteja, esimerkiksi pullaa ja sellaista leipää, jota ei ole leivottu pääasiallisesti täysjyväviljasta. Myös makeisia, limsoja ja muita sokeroituja juomia on hyvä välttää.

Lisäksi on suositeltavaa pitää huolta riittävästä D-vitamiinin saannista. Viime vuonna lääketieteellisessä Diabetes Care -lehdessä julkaistu suomalaistutkimus osoitti, että elimistön lähes optimaaliset (71 nmol/l) D-vitamiinitasot yhdistyvät 30–40 prosenttia vähäisempään riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen verrattuna tasoihin, jotka kertovat D-vitamiinin puutoksesta. Käytännössä optimaalisten D-vitamiinitasojen alarajan saavuttaminen edellyttää kesäaikana kohtuullista auringonottoa ja syksystä kevääseen riittävää, vähintään 20–25 mikrogramman suuruista D-vitamiinilisää (7,5 mikrogrammaa ei riitä!). D-vitamiini on parasta ottaa D3-vitamiinia sisältävinä tabletteina, ei kalanmaksaöljynä (kalanmaksaöljyn liiallinen retinoli heikentää luustoa).

2. maaliskuuta 2008

Tietoisen ruokailun taito


Orkideoita Lotus-kahvilan pöydällä Ubudissa, Balilla.

Olin lomalla Balilla. Oli antoisaa tutustua herkullisiin indonesialaisiin ruokiin, mutta oli myös mielenkiintoista havainnoida ruokailuympäristöjä. Vaikka maa on Suomea köyhempi, kahvilat ja ravintolat saattoivat olla lummelammikoiden tai suihkulähteiden ympäröimiä — niihin oli varaa, koska balilaiset pitävät harmonista ympäristöä tärkeänä. Pöydille oli usein asetettu tuoreita kukkia, kuten orkideoita. Aistimani ympäristön kauneus ja aistikkuus kirvoittikin pohtimaan syömistä ja ruokailua kokemukselliselta ja kulttuuriselta kannalta.

Sekä eläimet että ihmiset syövät. Erona on kuitenkin se, että ihminen voi halutessaan luoda ruokailusta esteettisen kokemuksen pelkän mättämisen sijaan. Kaunis kattaus, aistikas ruokailuympäristö ja halu syödä hyvässä seurassa kertovat siitä, että ymmärrämme intuitiivisesti hienovaraisia tarpeitamme. Tällaisessa ympäristössä syötyämme tunnemme itsemme hyvin tyytyväisiksi, vaikka annos ei olisikaan ollut iso.


Tietoinen syöminen

Asiaa sivuten viimeinen
Harvardin yliopiston uutiskirje (jonka lähestymistapa kuulostaa sivumennen sanoen hyvin buddhalaiselta) kirjoittaa tietoisen syömisen merkityksestä. Jos syömme samalla kun teemme muita asioita, kuten esimerkiksi tehdessämme töitä kun syömme lounasta tai katsoessamme TV:tä kun syömme päivällistä, se johtaa helposti siihen, että syömme liikaa. Pikaruokakulttuuri on johtanut ruoan ahtamiseen ja ahmimiseen. Aamiainen saatetaan vain kahmia mukaan ja syödä lennossa, emmekä välttämättä kiinnitä paljonkaan huomiota syömäämme lounaaseen, jos se täytyy syödä työasioista keskustellen.

Harvardin uutiskirje kertoo myös siitä, että tiedostamattoman syömisen haittoja on alettu tutkiakin. Mielellä ja keholla on yhteys. On havaittu, että kun mieli ei ole läsnä syömisessä, ruoansulatus toimii sen seurauksena 30–40 prosenttia heikommin. Se voi edelleen aiheuttaa ruoansulatusongelmia, esimerkiksi ilmavaivoja, turvotusta ja suolen toiminnan epäsäännöllisyyttä.

Ilmavaivoja merkittävämpi ongelma on kuitenkin se, että tiedostamaton syöminen voi osaltaan johtaa ylensyömiseen ja lihomiseen, sillä mielellä on tärkeä rooli nälän ja kylläisyyden kontrolloinnissa. Jo terveyssyistä on siis tärkeää syödä tietoisesti.

Lisäksi ruoan värit, tuoksut ja maut ovat jo nautinto sinänsä. Jos emme kiinnitä niihin huomiota, niin silloinhan menetämme suuren osa koko syömisen ilosta! Eikä määrä korvaa laatua. Ja vaikka emme olisikaan ihanassa lomaympäristössä, voimme myös suomalaisissa ympyröissä panostaa enemmän ympäristömme aistikkuuteen ja kauneuteen. Aina ei ole kysymys edes rahasta vaan ennen kaikkea asenteesta, jolla teemme asioita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...