28. maaliskuuta 2009

Kadmiumin saantia on suotavaa vähentää

Kadmium on raskasmetalli, jota kertyy elimistöön pääasiallisesti tupakoinnin ja ruoan mukana. Euroopan ruokaturvallisuusvirasto EFSA on nyt antanut aiempaa paljon tiukemmat ohjeet kadmiumin saannista. Syynä tiukentuneisiin ohjeisiin on ennen kaikkea se, että käsitykset turvallisen saannin määristä ovat uuden tutkimustiedon myötä laskeneet.

Kun aiemmin kadmiumin vielä turvallisen saannin määrinä pidettiin 7 mikrogrammaa painokiloa kohti viikossa, EFSA on nyt alentanut rajan 2,5 mikrogrammaan. Suomalaisten saanti keskimäärin jää vielä tuon rajan alle, 0,91,95 mikrogrammaan painokiloa kohti viikossa. Suomalaisten eurooppalaista vähäisempi saanti johtuu Evirasta saamieni tietojen mukaan muun muassa siitä, että täällä keinolannoitteet ovat tarkemmin valvottuja kuin muualla Euroopassa.

Vaikka suomalaisten keskimääräiset kadmiumin saantimäärät eivät ylitäkään turvallisen saannin rajaa, kadmiumin saannin rajoittaminen kuitenkin kannattaa, koska kadmium rasittaa munuaisia, lisää tuntuvasti osteoporoosin riskiä ja se on myös luokiteltu syöpävaaralliseksi aineeksi.

Tupakoinnin välttäminen on tärkein yksittäinen keino vähentää kadmiumin saantia. Tupakoinnin osuus kadmiumin saannista on 1530 prosenttia, kun tupakoidaan 2040 savuketta päivässä. Kuitenkin kun otetaan huomioon se, että kadmiumin imeytyminen keuhkoista on ruuansulatuskanavaa suurempaa, tupakoinnista saadaan kadmiumia käytännössä saman verran kuin ravinnostakin.

Korkeita kadmium-pitoisuuksia on näissä ruoka-aineissa: munuainen, maksa, simpukat, osterit, mustekala (myös kalmari), merilevä, hevosenliha, metsäsienet, pellavansiemenet ja tumma suklaa. Näitä ei pitäisikään syödä kovin suuria määriä. Merilevää, pellavansiemeniä ja tummaa suklaata en silti näkisi tarpeelliseksi hylätä kokonaan, koska vähäisesti nautittuina ne ovat muuten terveellisiä. Harvoin voi toki syödä muitakin.

Erityisen korkeita pitoisuuksia on hirven ja poron maksassa ja munuaisissa, minkä vuoksi yli 1-vuotiaiden eläinten maksaa tai munuaisia ei hyväksytä lainkaan elintarvikkeiksi. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaakin metsästäjiä siitä, että hirven sisäelimiä ei pitäisi käyttää korkean kadmiumpitoisuuden vuoksi. Myös etanoiden kadmiumin määrä on hälyttävää tasoa, mutta niiden syöminen taitaa olla Suomessa kulinaarinen kuriositeetti.

Keinolannoitteiden käyttö lisää kadmiumpitoisuutta ja siksi tavanomaisesti viljellyn ruoan kadmiumpitoisuus on keskimäärin korkeampi kuin luonnonmukaisesti viljellyn. Eri ruoka-aineryhmistä eniten kadmiumia saadaan viljasta sen runsaan käytön vuoksi. Siksi luomuviljan käyttö olisikin perusteltua, vaikka sen kadmiumpitoisuus ei välttämättä aina olekaan alempi kuin tavanomaisesti viljellyn. On eräitä tutkimusviitteitä, joiden mukaan erityisesti luomuviljelty pinaatti, tomaatti ja peruna on paljon puhtaampaa tavanomaisesti viljeltyyn verrattuna.


Lisätietoa:

Eviran tiedonanto asiasta


EFSAn lausunto asiasta

15. maaliskuuta 2009

Hauska parodia terveysasioista

NaturalNews.com on sivusto, joka käsittelee terveysasioita välillä melko poleemisellakin tavalla. Nyt sivustolla on julkaistu huvittava parodia (klikkaa lukeaksesi) siitä, miten jokainen meistä voi omaksua valtavirran ajatukset koskien terveyttä ja hyvää ravitsemusta. En ole kaikista jutun taustalla piilevistä olettamuksista täsmälleen samaa mieltä sivuston kanssa, mutta kirjoitus ravistelee mielestäni silti hyvällä tavalla sovinnaisia ajatuskulkuja. Suosittelen kaikille englanninkielentaitoisille lukijoilleni.

8. maaliskuuta 2009

Rasvahappo joka suojaa verisuonia kalkkiutumiselta

Verisuonten kalkkiutuminen, K2-vitamiini ja D-vitamiini ovat hakusanoja, jotka blogini kävijälaskureiden perusteella ovat kiinnostaneet monia lukijoita. Monipuolistaakseni kuvaa siitä, miten verisuonten kalkkiutumista voidaan ehkäistä, pidän tarpeellisena kirjoittaa vielä yhdestä tekijästä, jolla ilmeisestikin voidaan ehkäistä verisuonten kalkkiutumista hyvin tehokkaasti, jo aiemmin mainittujen lisäksi.

Se tekijä on linoleenihappo. Se on ravinnon rasva, jota ruokavalioissamme on pääasiassa alfalinoleenihappona, joka on omega-3-rasvahappo. Ruuissamme on lisäksi pieniä määriä gammalinoleenihappoa, joka on omega-6-rasvahappo.

Vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa runsaampi linoleenihapon saanti ruokavaliosta oli voimakkaassa yhteydessä vähäisempään verisuonten kalkkiutumiseen. Tutkitut jaettiin viiteen eri ryhmään heidän saamansa linoleenihapon määrän mukaan. Eniten linoleenihappoa ruuastaan saaneilla havaittiin peräti 65 prosenttia vähemmän verisuonten kalkkiutumista linoleenihappoa vähiten saaneisiin verrattuna.

Eniten linoleenihappoa käyttäneiden saanti oli tässä tutkimuksessa keskimäärin 1,25 grammaa päivässä. Sen saavuttamiseksi tarvitaan vajaa 1 ruokalusikallinen rypsiöljyä tai noin ½ teelusikallista pellavansiemenöljyä päivässä. Ylenmääräiseen alfalinoleenihapon nauttimiseen en näe kuitenkaan aihetta.

Tutkimus puoltaa epäsuorasti rypsiöljyn käyttöä ruokaöljynä ja miksei myös rypsiöljypohjaisen margariinin käyttöä. Jos käytetään pääasiassa oliiviöljyä (kuten itse teen), on pidettävä huolta siitä, että alfalinoleenihappoa saadaan riittävästi muista lähteistä, esimerkiksi mainitusta pellavansiemenöljystä tai saksanpähkinöistä, koska oliiviöljyssä tätä rasvahappoa ei ole käytännössä lainkaan.

Gammalinoleenihappoa saadaan ruuasta vain hyvin vähän. Sen käytöstä ravintolisänä voi olla lisähyötyä. Jos niin tehdään, olisi tärkeää kuitenkin pitää huolta siitä, että samalla saadaan riittävästi kalan pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja, EPA:a ja DHA:ta.

Lähde:

Djoussé L et al. Dietary Linolenic Acid Is Inversely Associated With Calcified Atherosclerotic Plaque in the Coronary Arteries. Circulation. 2005 Jun 7;111(22):2921-6.

1. maaliskuuta 2009

Teenjuonti pienentää aivohalvausriskiä

Teenjuonti on yhteydessä pienempään aivohalvausriskiin tieteellisessä Stroke-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan. Kolmen päivittäisen teekupillisen juonti vähensi ei-aasialaisessa väestössä, kuten esimerkiksi eurooppalaisilla, aivohalvausriskiä 24 prosentilla. Suuruudeltaan vähennys on samaa luokkaa kuin esimerkiksi liikunnan vaikutus aivohalvausriskiin. Liikunta pienentää sitä noin 20 prosentilla. Mielekästä on tietysti yhdistää molemmat keinot.

Hyötyä on yhtä lailla niin mustasta kuin vihreästäkin teestä. Tee suojaa aivohalvaukselta todennäköisesti sisältämiensä flavonoidien ansiosta. Ne parantavat verisuonen sisäseinämän eli endoteelin toimintaa.

Muita tutkimuksiin perustuvia keinoja aivohalvausriskin vähentämiseksi löytyy Ravintoa sydämelle -kirjastani.

Lisätietoa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...