28. toukokuuta 2008

Mitä on vialla syömisessämme?

TED Talks on sarja laadukkaita englanninkielisiä puheita ja muita esityksiä. Nyt sarjassa on ilmestynyt New York Timesin ruokakirjoittajan Mark Bittmanin puhe, jossa hän selvittää ytimekkäästi, mitä on vialla syömisessämme. Videon voi käydä katsomassa klikkaamalla tätä. Hänen maalitauluinaan ovat liiallinen lihansyönti, pikaruoka ja teollinen ruoantuotanto. Tilanne ei Suomessa ole aivan yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, mutta Bittmania kannattaa silti kuunnella, hänellä on pointtinsa.

Bittman puhuu myös ruoantuotannon tärkeistä ekologisista ulottuvuuksista. Hän selvittää hyvin, että ekologisuus ja terveellisyys kytkeytyvät yhteen. Laajamittainen tehoeläintuotanto on paha saastuttaja muun muassa haitallisten metaanipäästöjen vuoksi. Ne eivät globaalisti ole mitenkään vähäisiä, vaan lähes 20 prosenttia maailman kasvihuonekaasuista on peräisin eläintuotannosta. Samalla hän pitää länsimaisia lihansyöntimääriä haitallisina terveydelle. Pelkkä eläinten luonnonmukainen tuotanto ei Bittmannin mukaan riitä teollisen kotieläintuotannon haittojen vähentämiseksi, vaan lihansyöntiä on myös vähennettävä, jos haluamme pelastaa planeetan.

TED Talksissa voi samalla käydä katsomassa professori Dean Ornishin lyhyen ja hengästyneen videon siitä, miten sydän- ja verisuonitaudit voidaan hänen mukaansa ehkäistä 95-prosenttisesti elämäntapakeinoin. En ole täysin samaa mieltä Ornishin linjasta, mutta häntäkin kannattaa kuunnella, sillä hänen lähestymistapansa toimivuudesta sepelvaltimotautia sairastavilla on vaikuttavaa tutkimusnäyttöä. Ornish oli tohtori Caldwell Esselstynin ohella ensimmäinen, joka kykeni osoittamaan, että sepelvaltimotaudin suunta on periaatteessa käännettävissä — ei mikään vähäpätöinen asia. Ornishin lähestymistapaan sisältyy silti rajoituksiakin, sillä hänen erittäin vähärasvainen, lähes vegaaninen ruokavalionsa on aika vaikeasti noudatettava. Se ei ehkä myöskään ole paras mahdollinen ruokavalio liikalihaville ja verensokeriongelmista kärsiville.

Ornishinkin puheen maalitauluna on länsimaalainen ruokavalio. Sen vaihtoehdoksi hän suosittelee videolla perinteistä aasialaista ruokavaliota. Se onkin sydämelle terveellinen. Japanin sydäntautikuolleisuus on vähäisintä maailmassa.

26. toukokuuta 2008

D-vitamiinilla diabeteksen torjuntaan

Ykköstyypin diabeteksen riski on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti, kertoivat tiedotusvälineet viime viikolla. Riski on yli kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Tiedot perustuvat uuteen Kansanterveyslaitoksen Lancetissä julkaistuun tutkimukseen Time trends in the incidence of type 1 diabetes in Finnish children: a cohort study. Erikoistutkija Valma Harjutsalon johtamasta tutkimuksesta ovat kertoneet niin Finfood, Mediuutiset, Helsingin Sanomat kuin monet ulkomaisetkin lääketieteellisiä uutisia välittävät sivustot.

On ilmeistä, että lasten D-vitamiinisuositusten tuntuva kohottaminen tulisi mitä todennäköisimmin vähentämään radikaalisti ykköstyypin diabeteksen riskiä. Aiempi suomalainen Lancetissä julkaistu syntymäkohorttitutkimus nimittäin osoitti, että 1960-luvulla tuolloisten lasten D-vitamiinisuositusten noudattaminen vähensi ykköstyypin diabeteksen riskiä todella dramaattisesti. Silloinen lasten D-vitamiinisuositus oli 2000 IU:ta eli 50 mikrogrammaa päivässä. Tuon verran D-vitamiinia saaneilla lapsilla oli tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia alempi ykköstyypin diabeteksen riski verrattuna lapsiin, jotka olivat saaneet D-vitamiinia vähemmän. Nykyisin lasten D-vitamiinisuositus on vain 7,5–10 mikrogrammaa. (Määrää alennettiin 1960-luvun puolen välin korkeammista annoksista D-vitamiinitutkijan, professori Reinhold Viethin esittämän kritiikin mukaan vääräksi osoittautuneen tutkimustiedon perusteella.)


Lasten D-vitamiinisuosituksia tulisi nostaa
Suomessa on ollut tapana seurata ulkomaisia tahoja vitamiinien ja mineraalien saantisuosituksista päätettäessä. Nyt hälyttävästi kasvava ykköstyypin diabeteksen esiintyvyys antaisi kuitenkin perustellun aiheen siihen, että Suomessa tulisi tehdä asiassa itsenäisiä päätöksiä. Mielestäni Suomessa pitäisi harkita lasten D-vitamiinia koskevien suositusten kohottamista 25 mikrogrammaan päivässä. Tuota määrää pidetään nykyään virallisestikin lasten turvallisen saannin ylärajana, joten mitään turvallisuusriskiä asiaan ei pitäisi liittyä (turvallisen saannin ylärajat on määritelty siten, että niihin sisältyy jo turvallisuusmarginaali). Lisävahvistusta on saatu vastikään The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, joka osoitti 50 mikrogramman (2000 IU) päivittäistä saantia vastaavan D-vitamiinilisän olevan pitkäaikaisestikin turvallinen 10–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. 50 mikrogrammaa D-vitamiinia on myös vastikään julkaistussa tutkimuksessa käytetty pienten lasten D-vitamiinin puutteen hoitoon.

Mainittakoon vielä, että Kanadan Lastenlääkäriyhdistys suosittelee pohjoisten alueittensa alkuperäiskansojen alle 1-vuotiaille lapsille 20 mikrogramman (800 IU) D-vitamiinilisää päivittäin talvikuukausina. Inuiitit elävät Kanadassa suurin piirtein Suomen leveysasteilla, joten talviaikaisen auringonvalon määrä on Suomessa yhtä vähäistä kuin sielläkin.

Oletan, että kansanterveystahot eivät ole tehneet asiassa ratkaisuja sen vuoksi, että ensin on haluttu saada tarkempaa tietoa ykköstyypin diabetekseen johtavista syistä. Vaikka syitä onkin hyvä selvittää, haluan huomauttaa, että jo tällä hetkellä lääketieteessä on käytössä monien sairauksien hoidossa menetelmiä, joiden tarkkoja vaikutusmekanismeja ei täysin tunneta (tällaisia hoitoja on esimerkiksi reumassa). Sillä välin kun ykköstyypin diabeteksen syitä vielä selvitellään, olisi mahdollista päättäväisesti torjua sen esiintyvyyttä D-vitamiinilla sen sijaan, että jäädään odottelemaan tarkempaa tutkimustietoa. Kannatan siis pragmaattista suhtautumista asiaan, sillä tarkkaa ja varmaa tietoa odoteltaessa monet ehtivät sairastua. Liiallinen varovaisuus maksaa ja on itse asiassa riski. Mikäli suosituksia kohotettaisiin, D-vitamiinitasojen kohoamisen myötä tulisi vähenemään myös MS-taudin, osteoporoosin, kakkostyypin diabeteksen ja monien syöpien esiintyvyys.


Myös maitotyypillä voi olla merkitystä


A1-maidon kulutus yhdistyy vahvasti ykköstyypin diabeteksen riskiin.Ylimpänä Suomi korkeimmalla riskillä.Toisena kokeilemisen arvoisena mahdollisuutena diabetesriskin vähentämisessä on lypsykarjan jalostus. Mikäli Suomessakin alettaisiin Uuden-Seelannin mallin mukaisesti suosia A2-maitoa lypsäviä lypsykarjarotuja, sekin tulisi todennäköisesti vähentämään ykköstyypin diabetesta. Väestötutkimukset viittaavat nimittäin siihen, että A1-maito saattaa olla merkittävä tekijä lisäämässä ykköstyypin diabeteksen riskiä. A1/A2-maitoproblematiikkaa on kuvattu hyvin artikkelissa A1 and A2 milk: what is the fuss? Artikkeliin sisältyy myös ylle lainaamani kaavio A1-maidon kulutuksen ja ykköstyypin diabeteksen esiintyvyydestä eri maissa (alkuperäinen lähde on alla mainittu Laugesenin tutkimus). On vaikea uskoa, että vahva korrelaatio olisi sattumanvarainen.


Lisätietoa
Canadian Paediatric Society. Vitamin D supplementation: Recommendations for Canadian mothers and infants (PDF).
Gordon CM et al. Treatment of Hypovitaminosis D in Infants and Toddlers. J Clin Endocrinol Metab. 2008 Apr 15.
Maalouf J, Nabulsi M, Vieth R et al. Short-term and long-term safety of weekly high-dose vitamin D3 supplementation in school children. J Clin Endocrinol Metab. 2008 Apr 29.
D-vitamiinia ja diabetesta koskevia tutkimuksia Vitamin D Councilin sivuilla.
A1-maidon A1-beeta-kaseiinista ja ykköstyypin diabeteksesta.

Laugesen M, Elliott R. Ischaemic heart disease, Type 1 diabetes, and cow milk A1 beta-casein. N Z Med J. 2003 Jan 24;116(1168):U295. (Tutkimuksen koko teksti on luettavissa täällä.)
Käypä hoito -artikkeli: Heikki Hyöty ja Suvi M. Virtanen. Miksi tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus on kasvanut Suomessa toisen maailmansodan jälkeen?

14. toukokuuta 2008

Ilmansaasteet lisäävät laskimotukosten vaaraa

Jatkan vielä hieman ilmansaasteiden terveysriskeistä kirjoittelua. Ilmastonmuutospuheiden keskellä on havahduttu tarpeeseen vähentää hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasuja ekologisista syistä, mutta ilmansaasteiden terveysvaikutusten pohtiminen on jäänyt sivuosaan. Vaikuttaa siltä, että päättäjät ovat laiminlyöneet terveysnäkökulman esimerkiksi autoveroratkaisuissaan, jotka ovat suosineet isoja dieselautoja.

Nyt uudessa Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilman saastehiukkasille altistuminen on yhteydessä syvien laskimotukosten riskiin. Haitalliseksi havaittiin pitkäaikainen altistuminen hiukkasille, jotka olivat läpimitaltaan alle 10 mikrometriä. Näiden pitoisuuden kasvu kullakin 10 mikrogrammalla kuutiometriä kohden yhdistyi 70 prosenttia suurempaan syvien laskimotukosten riskiin. Syviä laskimotukoksia esiintyy pääasiassa säärissä ja reisissä. Aiemmin tunnettuja laskimotukosten riskitekijöitä ovat muun muassa liikkumattomuus, e-pillerien käyttö ja tupakointi.

Lisätietoa:

8. toukokuuta 2008

Unohdettu sydänkuolemien aiheuttaja

Liikenne aiheuttaa Suomessa suoraan noin 350 kuolemaa vuosittain. Mitenkään väheksymättä näitä onnettomuuksien aiheuttamia kuolemia, harva tulee ajatelleeksi, että liikenne tappaa myös välillisesti. Suomessa noin 1300 ihmisen arvioidaan kuolevan vuosittain ilmansaasteiden pienhiukkasten seurauksena, kuten asiaa käsittelevä Tekesin raportti kertoo. Näiden pienhiukkasten eräs merkittävä lähde on liikenne.

Asia herättääkin kysymyksen: eikö olisi jatkossa kustannustehokkaampaa yrittää vähentää liikenteen aiheuttamaa kuolleisuutta siten, että liikenneturvallisuustyön painopistettä siirrettäisiin liikenteen välittömästi aiheuttamista kuolemista pienhiukkasten vähentämiseen? Näin vähenisivät samalla myös liikenteen aiheuttamat haitat ilmastolle ja muulle luonnolle. Suuri osa pienhiukkasista on toki kaukokulkeuman mukana saapuvia, mutta paikallinenkin liikenne on iso riskitekijä.


Pienhiukkaset haitallisia sydämelle

Aikaisemmin ajateltiin, että ilmansaasteet ovat haitallisia lähinnä hengityselimistölle. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että ilmansaasteet ovat haitallisia myös sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Jo kaupunki-ilman lyhytaikainenkin hiukkaspitoisuuden kasvu pahentaa sydän- ja verisuonitautioireita, johtaa sairaalahoitoihin ja aiheuttaa sydänkuolemia. Erityisen haitallisena pidetään pitkäaikaista altistumista; vilkasliikenteisten väylien varsilla asuminen on erityisen vahingollista. Viime vuonna julkaistussa saksalaistutkimuksessa havaittiin, että vilkasliikenteisten teiden tuntumassa asuvilla on lähes kaksi kertaa enemmän pitkälle edennyttä sepelvaltimotautia kuin yli 200 metrin päässä asuvilla.

Altistuminen hiukkasille lisää lähes kaikkien sydän- ja verisuonisairauksien riskiä: sydäninfarkteja ja muita iskeemisiä sydänsairauksia, sydämen vajaatoimintaa, rytmihäiriöitä, aivohalvauksia ja ääreisverenkierron häiriöitä, kuten Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden Timo Lankin ja Juha Pekkasen Suomen Lääkärilehteen kirjoittama artikkeli 'Kaupunki-ilman hiukkaset ja sydänsairaudet' kertoo (Suomen Lääkärilehti 11/2008).


Systeeminen tulehdus

Pienhiukkasten ajatellaan suurentavan sydäntautiriskiä ennen kaikkea siten, että ne pahentavat verisuonten lievää systeemistä tulehdusta. Ilmansaasteiden hiukkaspitoisuuksien suurentuessa on havaittu tulehduksesta kertovien merkkiarvojen (esimerkiksi CRP:n ja interleukiini-6:n) pitoisuuksien kohoavan. Lisäksi pienhiukkaset kohottavat fibrinogeenia, mikä lisää verihyytymien muodostumisen vaaraa. Edelleen dieselhiukkasille altistumisen on havaittu heikentävän endoteelin eli verisuonten sisäpinnan toimintaa. Kun koehenkilöt ovat altistuneet dieselhiukkasille vain tunnin ajan, se on näkynyt vielä vuorokaudenkin kuluttua verisuonten seinämien heikompana kykynä rentoutua.

Ilmansaasteet myös aiheuttavat elimistössä hapettumisstressiä ja ilmansaasteiden on esimerkiksi liikennepoliiseilla havaittu vähentävän elimistön itse muodostamien antioksidanttien pitoisuuksia. Lisäksi ilmansaasteiden on havaittu lisäävän rytmihäiriöitä, ja elimistöön kulkeutuvien ultrahienojen hiukkasten on havaittu heikentävän HDL-kolesterolin kykyä vastustaa tulehduksia. Monia näistä mekanismeista on kuvattu edellä mainitussa Suomen Lääkärilehden artikkelissa.


Dieselveron alentaminen oli kansanterveydelle haitallista

Liikenteen pakokaasujen aiheuttamien haittojen vähentämisen kannalta on erityisen valitettavaa, että nykyinen hallitus on dieselveropäätöksillään lisännyt rajusti dieselautojen myyntiä. Hallituksen autoveropäätösten seurauksena eniten laskivat suurten dieselautojen hinnat, mikä on terveydelliseltä kannalta asiaa arvioiden aika järjetöntä.

Juuri dieselautojen pienhiukkaspäästöt ovat terveydelle erityisen haitallisia. Myös typenoksidipäästöt ovat dieseleillä jopa yli 3–6-kertaiset nykyisiin bensiinimoottoreihin nähden ja hiukkaspäästöt ovat moninkertaiset, vaikka autot täyttävätkin nykyiset päästönormit, kuten viime vuoden lopulla ilmestynyt Tekniikka ja Talous kertoo. Huolestuttavaa on myös, että vaikka uusien dieselautojen päästöt ovat aiempia dieselmalleja vähäisempiä, päästöt ovat joidenkin tietojen mukaan terveydelle vaarallisempia, koska päästöissä on haitallisia nanopartikkeleita. Uusimpiin dieselautoihin on toki saatavissa pakokaasujen hiukkassuodattimia, mutta niiden tehoa epäillään vahvasti. Myöskään biopolttoaineet eivät ole ratkaisu, sillä on epäilty niiden olevan vain haitallisempia terveydelle, ja liikenteen biopolttoaineista epäillään olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ekologisesti ja kansanterveyden kannalta parasta olisi jättää auto kokonaan ostamatta ja kulkea matkat kävellen, pyöräillen tai julkista liikennettä käyttäen. Näin olen tehnyt itsekin. Jos kuitenkin auton katsoo välttämättä tarvitsevansa, nykyisin olisi ilmeisesti parasta ostaa uusi ja mahdollisimman vähäpäästöinen bensiinimoottorinen auto ja käyttää sitä vain silloin kun se on välttämätöntä. Kansanterveyden edistämiseksi autoveroratkaisuja tulisi muuttaa siihen suuntaan, että ne suosivat uusia ja pienehköjä, vähäpäästöisiä ja kolaritesteissä hyvin pärjänneitä autoja, jotka kulkevat jollain muulla polttoaineella kuin dieselillä. Nykyisten veroratkaisujen suosimien isojen dieselautojen verotusta tulisi sen sijaan kiristää rajusti.

Lisätietoa:

2. toukokuuta 2008

Syöpää ehkäisevä ruokavalio



Ranskalaissyntyinen lääkäri David Servan-Schreiber on kirjoittanut kirjan Anticancer: A New Way of Life. Sitä suositteli minulle eräs lukijani, joka oli lukenut teoksen ranskankielisen alkuteoksen Anticancer: Prévenir et lutter grâce à nos défenses naturelles. Etsiessäni tietoja kirjoittajasta ja kirjasta löysin alla olevan englanninkielisen videon, jolla Servan-Schreiber kertoo pääpiirteissään lähestymistavastaan.




Servan-Schreiber suosittelee kurkuman, kaalikasvien (mm. parsakaalin), vihreän teen, vadelmien ja mustikoiden säännöllistä sisällyttämistä ruokavalioon. Ne ovat kaikki tärkeitä, sillä ne sisältävät eri fytokemikaaleja ja torjuvat siten syöpää eri tavoin.

Maailman Syöpätutkimusrahaston suositukseen viitaten Servan-Schreiber kehottaa rajoittamaan lihan syöntiä. Suosituksen mukaan ihmisten ei pitäisi syödä enempää kuin 300 grammaa punaista lihaa viikossa, vaikka USA:ssa syödään usein sama määrä päivässä. Lihan osittainen korvaaminen kasvikunnan proteiinilla, kuten pavuilla, täysjyväviljalla ja tofulla, ehkäisisi syöpiä. Servan-Schreiber suosittelee myös valkosipulin, sipulin ja purjon lisäämistä ruokiin.

On myös parempi syödä luomuruokaa kuin tavanomaisesti viljeltyä ruokaa, jolloin elimistön tuholaismyrkkymäärien pitoisuudet laskevat (vaikutus voidaan havaita virtsasta). Hän kuitenkin korostaa sitä, että on huomattavasti terveellisempää syödä tavanomaisesti viljeltyä parsakaalia kuin jättää se syömättä vain sen vuoksi ettei se ole luomua. (Tätä olen itsekin korostanut, JH huom.)

Myös liikunta auttaa. Servan-Schreiberin mukaan esimerkiksi rintasyövän uusiutumista voi vähentää 50 prosentilla kävelemällä 30 minuuttia päivässä verrattuna siihen, että sitä ei tekisi.

Ihmisille on myös tärkeää kertoa, miten paljon he voivat vaikuttaa syövästä toipumiseen omilla valinnoillaan, sillä se antaa toivoa. Tällainen toivo ei ole väärää toiveikkuutta. Asenne, jolla kohtaamme elämämme, on myöskin tärkeä. Jos vielä löydämme jonkun läheisen, jolle kykenemme avautumaan ja jolta olemme valmiita vastaanottamaan apua, sillä on rauhoittava vaikutus kehomme neurobiologiaan, muotoilee Servan-Schreiber. Hän sanoo myös pitävänsä tärkeänä sitä, että suuntaamme jonkin verran huomiota itseemme. On hyvä kääntyä päivittäin sisäänpäin ja kiinnittää huomiota siihen, miltä tuntuu olla elossa.


Richard Béliveaun ja Denis Gingrasin kirja
Toinen lukijani, Mirka, on aiemmin suositellut innostuneena Richard Béliveaun ja Denis Gingrasin kirjaa Ruokavalio ja syöpä. Luotan Mirkan arvioon ja uskon, että tämänkin kirjan suositukset ovat hyviä. Tärkeimmät niistä mainitaan Béliveaun ja Gingrasin kirjoittamassa tieteellisessä katsauksessa Role of nutrition in preventing cancer. Siinä suositeltuja ruoka-aineita ovat muun muassa ruusukaali, parsakaali, valkosipuli, sipulit, pinaatti, vesikrassi, soija, tuoreeltaan rouhitetut pellavansiemenet, tomaattipuree, kurkuma, mustapippuri, mustikat, vadelmat, mustaherukat, kuivatut karpalot, viinirypäleet, tumma suklaa, appelsiinimehu, vihreä tee ja punaviini (lasillinen). Näiden ruoka-aineiden suositeltavat annokset kerrotaan katsauksen tässä kaaviossa.


Maailman Syöpätutkimusrahaston raportti

Lukijoille, jotka kaipaavat vieläkin perusteellisempaa tietoa ravinnon ja syövän yhteydestä, suosittelen Maailman Syöpätutkimusrahaston ja ja Yhdysvaltain Syöpätutkimusinstituutin vaikuttavaa ja tiukasti tutkimusnäyttöön perustuvaa 537-sivuista raporttia Food, Nutrition, Physical Activity, and the Prevention of Cancer: a Global Perspective.

Kuten arvata saattaa, raportissa suositellaan tupakoimattomuutta. Suosituksissa myös katsotaan, että syövän ehkäisemiseksi on tavoiteltavaa pyrkiä hoikkuuteen kehon normaalin painoindeksin puitteissa. Liikunta on myös suositeltavaa, ja ruokavalion olisi hyvä olla kasvispainotteinen. Sokeroitujen juomien ja lihajalosteiden käyttöä kehotetaan välttämään. Punaisen lihan, suolan ja alkoholin käyttöä tulisi rajoittaa.

Ravintolisiin raportti ottaa sen kannan, että ravitsemukselliset tarpeet tulisi tyydyttää pelkästään ruokavaliolla, ilman ravintolisiä. Tätä pidän varsinkin D-vitamiinin osalta epärealistisena. Kanadan Syöpäyhdistys suosittelee aikuisille syksystä kevääseen 25 mikrogramman (1000 IU) suuruista D-vitamiinilisää syövän ehkäisemiseksi (erityisryhmille sivustolla on vielä omat suosituksensa). Pidän tätä määrää vähän liian pienenä ja suosittelen yleisesti 50 mikrogramman suuruista D-vitamiinilisää aikuisille.

Syöpäpotilaille ja syövästä jo toipuneille raportissa suositellaan syövän ehkäisemiseksi annettuja suosituksia. Lisäksi pidettäisiin hyvänä, että syöpäpotilaat saisivat erityistä ravitsemusneuvontaa asianmukaisesti koulutetuilta ammattilaisilta.

Huom. Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että pelkästään ravitsemuksellisilta keinoilta ei pidä odottaa ihmeitä jos jo sairastaa syöpää. Niillä voi ennemminkin olla merkitystä tukihoitona tavanomaisten hoitojen rinnalla. Oma käsitykseni syövästä on siis realistinen. En esimerkiksi missään tapauksessa suosittele lääkärin määräämistä syöpähoidoista luopumista, enkä ota kantaa yksittäisten potilaiden hoitoon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...