26. syyskuuta 2011

Juttuni kasviskarppauksesta

YLEn Uusi Musta -sivustolla on julkaistu uusi kasviskarppausta käsittelevä artikkelini. Tarkastelen siinä karppauksen – eli hiilihydraattien vähentämisen – etuja ja mahdollisia haittoja, ja kerron keille kasviskarppaus mielestäni sopii. Käy lukemassa jos aihe kiinnostaa.

Viite:

Harju J. Kasviskarppaaja laihduttaa terveellisesti ja ekosti. Uusi Musta 26.9.2011.

23. syyskuuta 2011

K-vitamiini – unohdettu ravintoaine osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa


kuva Flickr/wanko
K-vitamiini on erityisesti tummanvihreiden vihannesten sisältämä ravintoaine. Se parantaa luun laatua ja vähentää osteoporoottisten murtumien riskiä.

K-vitamiinia pidetään yhä usein pelkkänä veren hyytymistekijöiden muodostumisessa tarvittavana vitamiinina. On kuitenkin osoitettu, että K-vitamiinilla on muitakin elintärkeitä tehtäviä. Yksi niistä on, että se huolehtii osteokalsiinin gammakarboksylaatiosta eli käytännössä sen toimintakykyiseksi tekemisestä.

Osteokalsiini on luuta muodostavien solujen tuottama proteiini, jota tarvitaan luumatriksin muodostumisessa ja sen mineralisaatiossa. Osteokalsiini on myös luun aineenvaihdunnan mittari, joka kuvastaa luuta muodostavien solujen aktiivisuutta, ja siten sillä on merkitystä esimerkiksi osteoporoosin hoidossa.

Jos K-vitamiinia ei saada riittävästi, osteokalsiinia jää karboksyloitumatta. Se johtaa edelleen luumatriksin riittämättömään mineralisaatioon, mikä kohottaa murtumariskiä.


Vajaasti karboksyloitunut osteokalsiini on murtumien riskitekijä

Vajaasti karboksyloitunutta osteokalsiinia (ucOC) pidetään osteoporoottisten murtumien itsenäisenä riskitekijänä. Sellaisena se on lähes yhtä vahva kuin luun mineraalitiheys (BMD), jota yleensä pidetään osteoporoottisten murtumien tärkeimpänä osoittimena ja johon yleensä pelkästään kiinnitetään huomiota.

Kun heikko luun mineraalitiheys reisiluun kaulassa kohottaa lonkkamurtuman riskin noin 2,4 -kertaiseksi, korkea vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä lisää murtumariskin 1,9-kertaiseksi. Jos kuitenkin matala luuntiheys ja runsas vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrä yhdistyvät, murtumariski kasvaa jo 5,5-kertaiseksi (Seibel 1997, Vergnaud 1997).

Suomalaistutkimuksessa on puolestaan havaittu, että karboksyloituneen osteokalsiinin määrä suhteessa seerumin kokonaisosteokalsiiniin (cOC/tOC) ennustaa voimakkaasti murtumariskiä. Heikon suhteen omaavilla on havaittu olevan 3,5-kertainen murtumariski (Luukinen 2000).

Vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää (tai sen suhdetta kokonaisosteokalsiiniin, ucOC/tOC) pidetään K-vitamiinistatuksen osoittajana.

Käytännössä tiedot osteokalsiinin riittämättömästä karboksylaatiosta merkitsevät sitä, että K-vitamiinia saadaan ravinnosta yleisesti länsimaissa aivan liian vähän luuston suojaamiseksi. K-vitamiinin lisääminen alentaa vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin määrää.


Näin K-vitamiini lujittaa luustoa

K-vitamiinia siis tarvitaan osteokalsiinin aktivoimiseksi, mutta sen lisäksi K-vitamiinin on osoitettu vaikuttavan luustoon siitä riippumattomallakin tavalla. Ruokavaliosta saatuina määrinä K-vitamiinin hyödyt luustolle näyttävät pitkälti selittyvän sen ensiksi mainitulla vaikutustavalla, mutta varsinkin lääkkeellisinä annoksina käytettynä tulevat esille myös K2-vitamiinin muut hyödyt.

K2-vitamiinia on eri muotoja. Kokeellisissa tutkimuksissa on osoitettu, että K2-vitamiinin muodoista ainakin MK-4 ja MK-7 vaikuttavat osteoblastispesifisten geenien ilmentymiseen. Lisäksi MK-7 lisää osteoblastien erilaistumista ja sen on myös osoitettu estävän munasarjojen poiston aiheuttaman luukadon rotilla.

K-vitamiini vahvistaa luustoa sen ansiosta, että se saattaa parantaa jonkin verran luuntiheyttä, mutta lisäksi se myös parantaa luun laatua. K-vitamiini lisää luumatriksin mineralisaatiota ja osteosyyttien erilaistumista, ja siten katsotaan luotettavasti osoitetun, että K-vitamiinilla on vaikutusta rakenteellisiin ja solutason tekijöihin, jotka vaikuttavat luun lujuuteen (Atkins 2009).


Murtumariskiä vähentävä teho osoitettu interventiotutkimuksissa

K-vitamiinin on osoitettu lääkkeellisinä annoksina vähentävän osteoporoottisten murtumien riskiä useissa satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa tutkimuksissa. Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistussa 13 aiemman tutkimuksen systemaattisessa katsauksessa ja seitsemän tutkimuksen meta-analyysissä tutkittiin K2-vitamiinin vaikutusta murtumariskiin. Meta-analyysin mukaan K2-vitamiini vähentää selkärangan murtumia 60 prosentilla (CI 0.25–0.65), lonkkamurtumia 77 prosentilla (CI 0.12–0.47) ja kaikkia muita kuin selkärangan murtumia 81 prosentilla (CI 0.11–0.35) (Cockayne 2006).

K1-vitamiinilisän vaikutusta on tutkittu murtumien ehkäisyssä vähemmän, mutta eräässä kanadalaistutkimuksessa se puolitti murtumariskin vertailuryhmään verrattuna. K1-vitamiinia käytettiin 5 milligrammaa päivässä. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ollut murtumariskin arviointi. (Cheung 2008)

Tyypillisesti K2-vitamiinia on käytetty tutkimuksissa 45 milligramman päiväannoksina, ja kaikki tutkimukset ovat olleet japanilaisia. Tällä annostuksella K2-vitamiini on tyypillisesti pysäyttänyt luuntiheyden heikkenemisen, kun se vertailuryhmässä on jatkanut heikkenemistään.

Eräissä länsimaisessa tutkimuksissa on K1-vitamiinia 1 milligramman annoksella. Se on vähentänyt luuntiheyden heikkenemistä 35–40 prosentilla vertailuryhmään verrattuna.


K2-vitamiini osteoporoosilääkkeenä

K2-vitamiini on menakinoni-4 muotoisena laajasti käytössä osteoporoosilääkkeenä Japanissa, mutta länsimaissa sitä ei ole vielä sellaiseksi hyväksytty (Iwamoto 2006). K2-vitamiinilla ei ole juuri todettu aiheuttavan haittavaikutuksia, ja sen kontraindikaatiot liittyvät verenohennuslääkkeiden käyttöön. (Tieteellisessä kirjallisuudessa on ehdotettu myös K2-vitamiinin (menakinoni-7) puskurinomaista käyttöä verenohennuslääkkeiden käytön ohella, mutta se tulee tehdä yhdessä hoitavan lääkärin kanssa.)

Osteoporoosin hoidossa käytetään yleensä ensilinjan lääkkeenä bisfosfonaatteja. Vaikkakin niiden teho murtumariskin vähentämisessä on osoitettu vakuuttavasti, niillä on kuitenkin haittavaikutuksia. Potilaat valittavat usein yläruoansulatuskanavan ärsytyksestä ja lisäksi bisfosfonaatit aiheuttavat vakavampiakin haittavaikutuksia. Ne esimerkiksi lisäävät leuan osteonekroosin ja epätyypillisten reisiluun murtumien riskiä. Vakavat haittavaikutukset ovat onneksi hyvin harvinaisia ja bisfosfonaattien käytön hyödyt ylittävät moninkertaisesti haittavaikutuksiin liittyvät riskit. Mahdolliset haittavaikutukset antavat kuitenkin aiheen etsiä vaihtoehtoja.

Vaihtoehdoista K2-vitamiini (menakinoni-4) on yksi mielenkiintoisimmista, vaikka sen tehoa osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä ei ole toistaiseksi osoitettu yhtä luotettavasti kuin bisfosfonaattien. Tutkimusnäytön heikompi taso johtuu pääasiassa siitä, että K2-vitamiinia koskevat tutkimukset ovat usein olleet pieniä, mahdollisesti tutkimusrahoituksen pienuuden vuoksi.

Bisfosfonaattien vaikutustapaan verrattuna K2-vitamiinin vaikutus on kuitenkin sekä luonnollisempi että älykkäämpi, minkä ansiosta K2-vitamiini tuntuu erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Päinvastoin kuin bisfosfonaatit, K2-vitamiini ei häiritse luun normaalia uusiutumissykliä, vaan päinvastoin tukee sitä.

Sen lisäksi K2-vitamiinilla on hyödyllisiä sivuvaikutuksia. Se ehkäisee syöpää ja sen lisäksi se myös vähentää merkittävästi verisuonten kalkkiutumista, mikä on havaittu väestötutkimuksissa ja osoitettu koe-eläimillä. Herättääkin ihmetystä, miksi länsimaissa ei ole käynnistetty tutkimuksia, joissa olisi käytetty farmakologisia annoksia K2-vitamiinia osteoporoosin hoidossa. Vaikuttaa siltä, että syyt eivät ole lääketieteellisiä, vaan terveystaloustieteellisiä ja kaupallisia.

Vaikka K2-vitamiinia on MK-4-muotoisena käytetty osteoporoosin hoidossa hyvin tuloksin, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että ravinnosta saatavina määrinä K2-vitamiinista olisi juurikaan hyötyä luustolle. Itse asiassa väestötutkimukset viittaavat siihen, että ravinnosta saatavina määrinä lähinnä tummanvihreiden vihannesten sisältämästä K1-vitamiinista on hyötyä luustolle (Apalset 2011).

Tosin myös natto, japanilainen käytetty soijapapuruoka, lisää osteokalsiinin karboksylaatiota ja vahvistaa luustoa. Sen kulutus on myös yhdistetty pienempään murtumariskiin.


K-vitamiinilta puuttuu ravitsemussuositus

K-vitamiinille ole ei annettu Suomessa ravitsemussuositusta. Melko usein kuitenkin mainitaan riittävää saantia (AI) koskeva amerikkalainen arvio, joka on miehille 120 mikrogrammaa ja naisille 90 mikrogrammaa vuorokaudessa. Nämä luvut perustuvat kuitenkin pelkästään K-vitamiinin tarpeeseen veren hyytymistekijöiden muodostamiseksi; ne eivät riitä maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin. On osoitettu, että saataessa K-vitamiinia riittävästi veren hyytymistä varten 20–30 prosenttia osteokalsiinista jää yhä karboksyloitumatta.

Viralliselle suositukselle olisi selvä tarve, kun otetaan huomioon K-vitamiinin tärkeä tehtävä osteoporoottisten murtumien ja verisuonten kalkkiutumisen ehkäisyssä. Osteoporoosi ja sepelvaltimotautihan ovat Suomessa merkittäviä kansansairauksia, joiden ehkäisemiseksi tulisi tehdä kaikki voitava.

K-vitamiinin merkitystä osteoporoosin ehkäisyssä on luultavasti väheksytty sen vuoksi, että sillä ei ole kovinkaan paljon vaikutusta luun mineraalitiheyteen varsinkaan ravinnosta saatavina määrinä (Booth 2000). K-vitamiinin hyödyt luustolle välittyvät kuitenkin myös muulla tavoin. Vaikkakin luuntiheydellä on yleisesti ottaen merkitystä osteoporoottisen murtuman riskitekijänä, vaikutusta on myös luun laadulla, jota K-vitamiini viimeisten tutkimusten mukaan parantaa (Atkins 2009).

Yhden biologisen merkkiarvon ei siis pitäisi antaa johtaa harhaan, vaan olennaista ovat päätetapahtumat, eli esimerkiksi ehkäistyt lonkkamurtumat.

Tilanne on verrattavissa kolesteroliin sydäntaudin riskitekijänä. Vaikka tiedetään, että kalansyönnillä ei ole juurikaan vaikutusta kolesteroliin, siitä saatavat omega-3-rasvahapot vähentävät sydäntautitapausten määrää muilla tavoin.


Suurin osa suomalaisista kärsii piilevästä K-vitamiinin puutteesta

Finravinto 2007 -tutkimuksessa suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti oli vain 91 mikrogrammaa päivässä, iäkkäillä naisilla jopa vielä vähemmän: vain 79 mikrogrammaa. Myös nuorilla miehillä, vähän koulutetuilla sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa sen saanti jäi hyvin matalaksi.

K-vitamiinin saanti on Suomessa niin vähäistä, että se riittää juuri veren hyytymistekijöiden muodostumiseen. Maksan ulkopuolisten kudosten tarpeisiin sitä tarvitaan kuitenkin enemmän, ja jos niiden tarpeita ei tyydytetä, on K-vitamiinitutkijoiden mukaan kysymys subkliinisestä eli piilevästä K-vitamiinin puutteesta (Cranenburg 2007).
Suomalaisten keskimääräinen K-vitamiinin saanti on huolestuttavan vähäistä, koska samantasoinen saanti on väestötutkimuksissa yhdistynyt korkeaan murtumariskiin.

Esimerkiksi amerikkalaisessa 10-vuotisessa seurantatutkimuksessa K-vitamiinin alimpaan viidennekseen kuuluneilla saanti oli alle 109 mikrogrammaa päivässä – eli samaa luokkaa kuin suomalaisilla keskimäärin – ja heillä oli 1,4-kertainen lonkkamurtuman riski sitä enemmän saaneisiin nähden (Feskanich 1999).

Toisessa amerikkalaistutkimuksessa K-vitamiinin eniten saaneeseen neljännekseen kuuluneilla oli puolestaan 65 prosenttia alempi lonkkamurtumariski verrattuna vitamiinia vähiten saaneeseen neljännekseen (Booth 2000).

Useissa tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että K-vitamiinin saantia lisäämällä voidaan vähentää murtumariskiä lisäävän vajaasti karboksyloituneen osteokalsiinin (ucOC) määrää. Näin ollen pitäisi olla selvää, että suomalaisten K-vitamiinin saantia tulisi lisätä tuntuvasti.

Tärkeä keino siinä olisi riittävän korkean K-vitamiinisuosituksen sisällyttäminen suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Onhan ravitsemussuosituksilla tärkeää ohjaavaa vaikutusta laitosruokailuun, ja sen lisäksi suositukset heijastuvat myös muun väestön syömiseen.

K-vitamiinia on kahta ravinnossa esiintyvää muotoa, K1-vitamiinia eli fyllokinonia sekä K2-vitamiinia, jotka ovat menakinoneja. K1-vitamiinia on pääasiassa vihreissä vihanneksissa ja kasviöljyissä. K2-vitamiinin parhaita lähteitä ovat tietyt kypsytetyt juustot, kuten Edam ja norjalainen Jarlsberg-juusto.

Ylivoimaisesti paras K2-vitamiinin lähde on kuitenkin japanilainen soijapapuruoka natto, mutta sen syöminen vaatii ennakkoluulottomuutta ja lisäksi sitä saa toistaiseksi Suomessa vain yhdestä japanilaisesta kaupasta (Tokyokan Helsingissä).

Myös broilerissa ja kalkkunassa on melko runsaasti K2-vitamiinia. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan näyttöä, että niiden sisältämät lyhyempiketjuiset K2-vitamiinin muodot (pääasiassa MK-4) vähentäisivät osteoporoottisten murtumien riskiä tai verisuonten kalkkiutumista pieninä ravinnosta saatavina määrinä.


Tämän verran tarvitset K-vitamiinia päivässä

K1-vitamiinin ravitsemuksellisen saannin kohdalla tulisi tavoitella vähintäänkin määrää, joka on väestötutkimuksessa vähentänyt murtumariskiä tuntuvasti eli 250 mikrogrammaa päivässä. Samalla tulisi antaa myös K2-vitamiinin saantia koskeva suositus verisuonten kalkkiutumisen ehkäisemiseksi ja suomalaisten yhä korkean sydäntautikuolleisuuden alentamiseksi. K2-vitamiinin saannin tulisi olla vähintään 50 mikrogrammaa päivässä.

Nämä määrät, 250 mikrogrammaa K1-vitamiinin osalta ja 50 mikrogrammaa K2-vitamiinia K2-vitamiinin osalta, ovat samoja, joita myös K-vitamiinitutkijat Cees Vermeer ja Karly Hamulyák ovat suositelleet ravinnosta saatavaksi määräksi (Vermeer 2004). Määrät ovat myös realististisesti saavutettavissa, sillä ne vastaavat ylimmän neljänneksen saantia hollantilaisessa väestössä:
"These are compelling reasons to increase our vitamin K intake to at least the intake found in the highest quartile of the general population, which in the Netherlands is about 250 µg day for vitamin K1 and 50 µg day for vitamin K2." (emt.)
Käytännössä tässä suositeltuun K1-vitamiinin saantiin päästään sillä, että syödään annos parsakaalia, lehtikaalia tai pinaattia päivittäin. Myös lehtisalaatin syöminen on hyvin suositeltavaa. Näistä saamme samalla muitakin terveydelle tärkeitä ravintoaineita ja fytokemikaaleja, kuten esimerkiksi silmiä suojaavia karotenoideja ja syöpää ehkäisevää sulforafaania. Näitä ruokia suosiessamme tulemme myös syöneeksi enemmän ristikukkaisia vihanneksia ja tummanvihreitä lehtivihanneksia, joiden runsaampi käyttö on yhdistetty tutkimuksissa esimerkiksi pienempään aivohalvausten, sydäntaudin ja syöpäriskiin.

Suositeltuun K1-vitamiinin saantiin päästään sillä, että syödään annos parsakaalia, lehtikaalia tai pinaattia päivittäin.

K-vitamiinin reilu saantisuositus parantaisi myös aivan olennaisesti laitosruokailun tasoa. Pakottaisihan se lisäämään juuri sellaisten terveellisten ruoka-aineiden käyttöä, joita laitosruoasta usein puuttuu.

Ravitsemussuosituksia uudistetaan kuitenkin jähmeästi, joten luuston kannalta riittävää K-vitamiinisuositusta jouduttaneen odottamaan vielä pitkään. Sillä aikaa jokainen voi itse lisätä K1-vitamiinin saantiaan syömällä päivittäin enemmän mainittuja tumman vihreitä vihanneksia.

K2-vitamiinin saannista voimme huolehtia kätevästi syömällä hieman Edam-juustoa ja normaalirasvaista viiliä (rasvattomassa viilissä ei K-vitamiinia Fineli-tietokannan mukaan ole ja jogurtissa sitä on vain hyvin vähän). Maitotuotteiden kokonaismäärää ei ole kuitenkaan tarpeen lisätä, sillä kalsiumin saanti on suomalaisilla yleisesti ottaen runsasta.

Varfariinia (Marevan ja rinnakkaislääkkeet) verenohennuslääkkeenä käyttävien ei pidä lisätä K-vitamiinin saantiaan omin päin, vaan mahdollisesta lisäämisestä tulee sopia lääkärin kanssa.

Kirjoittajalla ei ole yhteyksiä K-vitamiinin valmistukseen, markkinointiin tai myyntiin.
Mainittakoon vielä lopuksi, että K-vitamiinin lisäksi on myös muita varjoon jääneitä ravintoaineita, joilla on merkittävää vaikutusta osteoporoottisten murtumien ehkäisyssä. Kirjoitan myös niistä uudessa Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjassani.

Tämän kirjoitukseni aiempi versio on julkaistu aiemmin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen Pronutritionist-sivustolla vieraskirjoituksena. Olen päivittänyt kirjoitusta siihen verrattuna.

Lähteitä:
Apalset EM, et al. Intake of vitamin K1 and K2 and risk of hip fractures: The Hordaland Health Study. Bone. 2011 Aug 2.

Atkins GJ, et al. Vitamin K promotes mineralization, osteoblast-to-osteocyte transition, and an anticatabolic phenotype by {gamma}-carboxylation-dependent and -independent mechanisms. Am J Physiol Cell Physiol. 2009 Dec;297(6):C1358-67.

Booth SL, et al. Dietary vitamin K intakes are associated with hip fracture but not with bone mineral density in elderly men and women. Am J Clin Nutr. 2000 May;71(5):1201-8.

Cheung AM, et al. Vitamin K supplementation in postmenopausal women with osteopenia (ECKO trial): a randomized controlled trial. PLoS Med. 2008 Oct 14;5(10):e196.

Cockayne S, et al. Vitamin K and the prevention of fractures: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Arch Intern Med. 2006 Jun 26;166(12):1256-61.

Cranenburg EC, et al. Vitamin K: the coagulation vitamin that became omnipotent. Thromb Haemost. 2007 Jul;98(1):120-5.

Feskanich D, et al. Vitamin K intake and hip fractures in women: a prospective study. Am J Clin Nutr. 1999 Jan;69(1):74-9.

Iwamoto J, et al. Role of vitamin K2 in the treatment of postmenopausal osteoporosis. Curr Drug Saf. 2006 Jan;1(1):87-97.

Mawatari T, et al. Effect of vitamin K2 on three-dimensional trabecular microarchitecture in ovariectomized rats. J Bone Miner Res. 2000 Sep;15(9):1810-7.

Luukinen H, et al. Strong prediction of fractures among older adults by the ratio of carboxylated to total serum osteocalcin. J Bone Miner Res. 2000 Dec;15(12):2473-8.


Schurgers LJ, et al. Matrix Gla-protein: the calcification inhibitor in need of vitamin K. Thromb Haemost. 2008 Oct;100(4):593-603.

Seibel MJ, et al. Serum undercarboxylated osteocalcin and the risk of hip fracture. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):717-8.

Vergnaud P, et al. Undercarboxylated osteocalcin measured with a specific immunoassay predicts hip fracture in elderly women: the EPIDOS Study. J Clin Endocrinol Metab. 1997 Mar;82(3):719-24.

Vermeer C, Hamulyák K. Vitamin K: lessons from the past. J Thromb Haemost. 2004 Dec;2(12):2115-7.

16. syyskuuta 2011

Tarpeettomista lääkehoidoista elämäntapahoitoihin

Tuoreessa Suomen Lääkärilehden numerossa on ärhäkkä dosentti Teppo Järvisen pääkirjoitusartikkeli. Jutussa hän kritisoi satojen miljoonien eurojen haaskaamista sellaiseen sairauksia ehkäisevään lääkitykseen, josta ei ole kunnon näyttöä. Maalitauluna on myös lonkkamurtumien ehkäisy bisfosfonaateilla.

Itse ehdotan THL:lle, Kelalle ja sosiaali- ja terveysministeriölle, että siellä suunnattaisin varoja tuhlailevasta lääkehoidosta ennaltaehkäisevään elämäntapahoitoon. Panostuksella kolmannen sektorin tekemään ennaltaehkäisevään työhön voisi olla hyvä kustannus-hyötysuhde. Ehdotan myös ravitsemuksesta, liikunnasta ja terveydestä kirjoittavien tietokirjailijoiden toimeentulon kuntoon laittamista. Pitkäaikaisia apurahoja heille.

Viite:

Järvinen T. Miljoonat eurot valuvat hukkaan sairauksia ehkäisevässä lääkityksessä. Suomen Lääkärilehti 37/2011.

15. syyskuuta 2011

Liikunta tärkeää laihduttamisen aikana luuston suojaamiseksi



Easy-lehden (ent. Painonvartijat) uudessa numerossa 2/2011 on laajahko, kolmen aukeaman artikkeli osteoporoosista ja sen ehkäisystä terveellisellä ravinnolla ja liikunnalla. Toimittaja Anitra Rönkkö on tehnyt juttua laatiessaan huolellista työtä. Hän haastatteli minua pari tuntia ja luki tausta-aineistoksi myös Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjan.

Erityisalueena jutussa käsitellään laihduttaminen vaikutusta luustoon. Useinhan laihduttamisen vaikutuksia tarkastellaan liian kapea-alaisesti katsoen vain sitä, miten nopeasti ja kuinka monta kiloa painoa on pudonnut. Vaikka liikunnalla ei ole suurta vaikutusta laihduttamisen tehoon, se suojaa kuitenkin lihasmassan menetystä ja luuntiheyden heikkenemistä. Luustoa kuormittava liikunta on ravintoakin tärkeämpi keino ehkäistä luuntiheyden heikkenemistä laihduttamisen aikana.

6. syyskuuta 2011

Uhkana provinsiaalisuus

Jokainen itseään kunnioittava ravitsemuksen ja ruoan kanssa tekemisissä oleva kannattaa nykyään luomua ja lähiruokaa. Onkin ilman muuta selvää, että järjetöntä rahdata lihaa Brasiliasta, kun sitä voidaan tuottaa omassa maakunnassa. Ei ole myöskään järkevää raahata tänne olutta Keski-Euroopasta, jos yhtä hyvää olutta osataan panna myös kotimaassa.

Yhtä järkevää on osata arvostaa täällä kasvavia ruoka-aineita. Kotimaan metsät ovat täynnä marjoja, sieniä ja villivihanneksia, joista vain murto-osa hyödynnetään. Kotimaisella ravitsemustutkimuksella on myös hyvä selvittää näiden täällä tuotettujen ruoka-aineiden terveellisyyttä, jotta niiden suosittelemiselle saadaan tukevampaa perustaa.

Samaa taustaa vasten on ymmärrettävää, että on haluttu myös tutkia Itämeren ruokavalion terveysvaikutuksia. Se on lanseerattu vastaiskuna terveelliseksi osoitetulle perinteiselle Välimeren ruokavaliolle, jonka puolesta olen itse puhunut.

Lähiruokaan tukeutuminen on ekologisessa mielessä ilman muuta järkevää.

Samaan aikaan näen paikallisuuteen ja perinteeseen tukeutumisessa myös ahdasta provinsiaalisuutta. Provinsiaalisuus ei ole vain paikallista rajoittuneisuutta vaan myös asenteellista ja ajatuksellista kapea-alaisuutta ja torjuntaa hyviäkin ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Tätä asennoitumista näkyy myös muilla elämänalueilla, esimerkiksi politiikassa.

Itse muistan, että jo 1980-luvulla uuden ympäristöliikkeen tunnuslauseena oli "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti." Iskulause kuvaa hyvin sitä, että emme saa sortua ahtaaseen ajatteluun, ja lause sopii myös muihin yhteyksiin.

Ravitsemuksen alueella olisi mielestäni järkevää olla käytännöllinen ja joustava. Usein sellaiset ruoka-aineet, joita ei voi viljellä Suomessa, ovat yhdistyneet terveyshyötyihin, ja niinpä näitä ruokia on järkevää sisällyttää ruokavalioon. Hyvinä esimerkkeinä voi mainita vaikkapa soijan ja pähkinöiden syönnin sekä kohtuullisen alkoholinkäytön, jotka uudessa 18-vuotisessa seurantatutkimuksessa yhdistyivät alempaan kokonaiskuolleisuuteen ja pienempään sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Näiden ruoka-aineiden hyödyt ovat tulleet esille aiemmissakin tutkimuksissa.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että soija, pähkinät ja kohtuullinen alkoholinkäyttö ovat ruokavalion osatekijöitä, joita Suomessa ei ole virallisesti suositeltu – luultavasti siksi, että ulkomaisina niitä on vierastettu. Ehkä myös tuottajajärjestöt ovat pystyneet vaikuttamaan ravitsemussuosituksiin. Tällaista asennoitumista olisi syytä tarkistaa.

Myös ravitsemuksen alueella tarvitsemme ahtaan provinsiaalisuuden sijaan avoimuutta hyviä ulkomaisia vaikutteita kohtaan. Se on täysin mahdollista yhdistää sopivaan ja epädogmaattiseen lähiruoka-ajatteluun.

Viite:

Akbaraly TN, et al. Alternative Healthy Eating Index and mortality over 18 y of follow-up: results from the Whitehall II cohort. Am J Clin Nutr. 2011 Jul;94(1):247-53.

2. syyskuuta 2011

Floppeja ravitsemusuutisoinnissa — MTV3 esimerkkinä

Maallikot valittavat usein ristiriitaisista tutkimustuloksista. Usein ongelma ei kuitenkaan ole itse tutkimuksissa, vaan niistä kertovien terveysuutisten toimittamisessa ja taustoittamisen puutteessa. Tästä on tyyppiesimerkki MTV3:n uusi terveysuutinen. Siinä kerrotaan suomalaisille ilouutinen, että perunoiden syönti alentaa verenpainetta eikä aiheuttaisi lihomista. Tuloshan on ristiriidassa joidenkin aiempien seurantatutkimusten kanssa, joissa perunoiden syöminen on yhdistynyt esimerkiksi suurempaan lihomiseen ja korkeampaan kuolleisuuteen (ks. viitteet alla).

Ei ole mikään ihme, että MTV3 on astunut miinaan tutkimusuutisessaan. Ensinnäkin se on vetänyt kovin yksioikoisen johtopäätöksen pelkästään yhden pienen tutkimuksen pohjalta. Toimittaja ei ole myöskään vaivautunut kaivamaan esiin alkuperäislähdettä, vaan on kirjoittanut uutisen englantilaisen Daily Mail -lehden jutun pohjalta.

Jos suomalaisen terveysuutisen toimittajalla olisi ollut enemmän asiantuntemusta ravitsemusasioissa, hän olisi kiinnittänyt huomiota siihen, että tutkimuksessa syödyt perunat eivät olleet tavallisia valkoisia perunoita vaan violetteja. Ero saattaa olla aivan olennainen, koska violeteissa perunoissa on melko runsaasti antosyaaneja kun taas tavallisten perunoiden polyfenolipitoisuus on melko vähäinen. Tästä syystä violeteilla perunoilla saatua tutkimustulosta ei voi yleistää tavallisiin perunoihin. Sen lisäksi, että asiantunteva terveystoimittaja olisi kaivanut alkuperäislähteen, hän olisi myös suhtautunut kriittisesti siinä esitettyihin terveysväitteisiin, joista muutamat eivät kestä lähempää tarkastelua.

Asiantunteva toimittaja olisi myös tiennyt, että tavalliset valkoiset perunat ovat melko ravintoaineköyhää ruokaa ja niiden verensokeria kohottava vaikutus on turhan nopea. Perunat tosin ovat hyvä verenpainetta alentavan kaliumin lähde, mutta suurin piirtein samanarvoisia kaliumin lähteitä ovat monet terveellisemmät juurekset ja vihannekset. Niinpä perunan käyttöä olisikin hyvä korvata näillä muilla juureksilla ja vihanneksilla – vaikkapa porkkanalla, bataatilla ja parsakaalilla.

MTV3:n uutinen kertoo havainnollisesti siitä, että ravitsemusuutisten toimittaminen ei oikein onnistu tavallisilta toimittajilta, joilla ei ole ravitsemukseen liittyvää koulutusta ja perehtyneisyyttä. Erityisosaamisen tarve korostuu, kun ravitsemusuutiset ovat yleistyneet ja ne ovat alkaneet kiinnostaa yhä useampia.

Viitteet:

Ilouutinen suomalaisille: Perunat eivät lihotakaan. MTV3.fi 1.9.2011.

González S, et al. Differences in overall mortality in the elderly may be explained by diet. Gerontology. 2008;54(4):232-7.

Mozaffarian D, et al. Changes in diet and lifestyle and long-term weight gain in women and men. NEJM. 2011;364:2392-404.

Vinson JA , et al. High antioxidant potatoes: Acute in vivo antioxidant source and hypotensive agent in humans after supplementation to hypertensive subjects. Presented 31 Aug 2011, at 242nd National Meeting & Exposition of the American Chemical Society (ACS), Denver, Colorado.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...