28. toukokuuta 2008

Mitä on vialla syömisessämme?

TED Talks on sarja laadukkaita englanninkielisiä puheita ja muita esityksiä. Nyt sarjassa on ilmestynyt New York Timesin ruokakirjoittajan Mark Bittmanin puhe, jossa hän selvittää ytimekkäästi, mitä on vialla syömisessämme. Videon voi käydä katsomassa klikkaamalla tätä. Hänen maalitauluinaan ovat liiallinen lihansyönti, pikaruoka ja teollinen ruoantuotanto. Tilanne ei Suomessa ole aivan yhtä paha kuin Yhdysvalloissa, mutta Bittmania kannattaa silti kuunnella, hänellä on pointtinsa.

Bittman puhuu myös ruoantuotannon tärkeistä ekologisista ulottuvuuksista. Hän selvittää hyvin, että ekologisuus ja terveellisyys kytkeytyvät yhteen. Laajamittainen tehoeläintuotanto on paha saastuttaja muun muassa haitallisten metaanipäästöjen vuoksi. Ne eivät globaalisti ole mitenkään vähäisiä, vaan lähes 20 prosenttia maailman kasvihuonekaasuista on peräisin eläintuotannosta. Samalla hän pitää länsimaisia lihansyöntimääriä haitallisina terveydelle. Pelkkä eläinten luonnonmukainen tuotanto ei Bittmannin mukaan riitä teollisen kotieläintuotannon haittojen vähentämiseksi, vaan lihansyöntiä on myös vähennettävä, jos haluamme pelastaa planeetan.

TED Talksissa voi samalla käydä katsomassa professori Dean Ornishin lyhyen ja hengästyneen videon siitä, miten sydän- ja verisuonitaudit voidaan hänen mukaansa ehkäistä 95-prosenttisesti elämäntapakeinoin. En ole täysin samaa mieltä Ornishin linjasta, mutta häntäkin kannattaa kuunnella, sillä hänen lähestymistapansa toimivuudesta sepelvaltimotautia sairastavilla on vaikuttavaa tutkimusnäyttöä. Ornish oli tohtori Caldwell Esselstynin ohella ensimmäinen, joka kykeni osoittamaan, että sepelvaltimotaudin suunta on periaatteessa käännettävissä — ei mikään vähäpätöinen asia. Ornishin lähestymistapaan sisältyy silti rajoituksiakin, sillä hänen erittäin vähärasvainen, lähes vegaaninen ruokavalionsa on aika vaikeasti noudatettava. Se ei ehkä myöskään ole paras mahdollinen ruokavalio liikalihaville ja verensokeriongelmista kärsiville.

Ornishinkin puheen maalitauluna on länsimaalainen ruokavalio. Sen vaihtoehdoksi hän suosittelee videolla perinteistä aasialaista ruokavaliota. Se onkin sydämelle terveellinen. Japanin sydäntautikuolleisuus on vähäisintä maailmassa.

3 kommenttia:

  1. Joku minua on noissa närästänyt ja nyt vasta hidas aivoni alkaa päästä perille mikä:

    Nämä jenkkimoralistit lähtevät ajatuksesta, että kaikkien pitäisi syödä suunnilleen samalla tavalla. Perustelu on ruoan riittämättömyys.

    Vaikka viime vuosina on ollut ongelmia myös tuotantomäärissä mm. biopolttoaineiden lisääntymisen vuoksi, ajattelussa sivuutetaan keskeisiä ongelmia. Niitä ovat tehoviljeyn aiheuttama maaperän köyhtyminen, suuri elintarvikehävikki ja ennenkaikkea taloudellinen epätasa-arvo. Nälän suurin syy on edelleenkin köyhyys.

    On mielenkiintoista, että juuri ruoankulutus pitäisi yhdenmukaistaa, ei esim. polttoaineenkäyttöä, vaateostoksia tai muuta elintasoa. Lihankulutuksen paheksunta on jenkeille ilmeisesti paljon mukavampaa kuin näiden muiden, paljon suurempien ja todellisempien ongelmien korjaaminen.

    VastaaPoista
  2. Lisäys: Toki itsekin pidän ongelmallisena sitä, että lihakarjalle syötetään ihmisille kelpaavaa ravintoa.

    VastaaPoista
  3. On yleinen virhe ajatella, että ekologiset vaateet muuttaa kulutustottumuksia eivät koskisi juuri minua. Halutaan keksiä syitä, miksi juuri meidän kansakuntamme tai juuri minä saisimme edelleen jatkaa epäekologista kulutuskäyttäytymistä (esimerkiksi paljon saastuttavan auton käyttöä tai runsasta lihansyöntiä) samalla kun muiden ihmisten pitäisi huolehtia maapallon pelastamisesta.

    Eiköhän tilanne ole sellainen, että jokaisen pitää tehdä oma osansa. (Itse olen mittauttanut oman ekologisen jalanjälkeni, joka on alle puolet länsimaiden keskimääräisestä. Laskelmaa tehdessäni olen ottanut huomioon myös tekemäni kaukomatkat.)

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...