26. huhtikuuta 2011

Luonnollisetkin transrasvat sydämelle haitallisia norjalaistutkimuksessa

CLA eli konjugoitu linolihappo on luonnollinen transrasva, jota on runsaasti rasvaisissa maitotuotteissa mutta myös lampaanlihassa. Viime vuonna julkaistun costaricalaisilla naisilla tehdyn tutkimuksen perusteella näytti siltä, että CLA olisi sydämelle terveellistä. Niillä tutkituista, joilla rasvakudoksen CLA-pitoisuus oli korkein, oli lähes puolta pienempi sydäninfarktiriski.

Yllättäen uuden suuren 25-vuotisen norjalaisen seurantatutkimuksen tulokset ovat kuitenkin täysin päinvastaisia. Sen mukaan runsaasti luonnollisia transrasvoja, kuten CLA:ta, saavilla on suurempi riski kuolla niin sepelvaltimotautiin kuin yleensäkin sydän- ja verisuonitauteihin. Eniten näitä rasvoja saaneilla miehillä oli 41 prosenttia suurempi riski kuolla sepelvaltimotautiin; naisilla vastaava riski oli 95 prosenttia suurempi.

Yli 71 000 miestä ja naista käsittäneen norjalaistutkimuksen tulokset esiteltiin eurooppalaisessa sydänkonferenssissa, ja niistä raportoi MedPage Today -uutissivusto. Tutkimuksen koko tekstiä ei ole vielä julkaistu.

Suomalaisia ajatellen norjalaistutkimusta voi pitää painavampana näyttönä kuin aiemmin costaricalaisilla tehtyä tutkimusta senkin vuoksi, että norjalaisten ruokavalio ja elämäntavat ovat lähempänä suomalaisia. Kokonaisuutena vetäisin tutkimustuloksia tässä vaiheessa yhteen sillä tavoin, että maitorasvan saannissa kannattaa edelleen pysyä kohtuudessa.

Lähteitä:

Phend C. EuroPRevent: Trans Fat in Dairy and Beef Not Benign. MedPage Today.

Phend C. AHA: Trans Fats Raise Cholesterol Regardless of Source. MedPage Today.

Smit LA, et al. Conjugated linoleic acid in adipose tissue and risk of myocardial infarction. Am J Clin Nutr. 2010 Jul;92(1):34-40.

7 kommenttia:

  1. Hei! Jättäisitkö tämän tutkimustuloksen perusteella CLA-lisät syömättä? Sain erään lisäravinnetilauksen kaupanpäällisiksi CLA:ta, joka purkin mukaan tehostaa rasvanpolttoa. Piruuttani aloin sitten napsimaan niitä pari päivää sitten dieetin alkaessa. Olisiko parempi vain heittää purkki mäkeen?

    VastaaPoista
  2. Polenka,

    Ilman muuta jättäisin. Jo aiemmat tutkimukset viittaavat sitä paitsi siihen, että ravintolisien CLA on useimmiten huonommassa muodossa kuin maitotuotteiden luonnostaan sisältämä. CLA-ravintolisien koostumus poikkeaa ravinnon sisältämästä CLA:sta, ja sen vuoksi niiden terveysvaikutukset ovat vielä huonompia kuin ravinnosta saadun CLA:n. Maitotuotteiden CLA on noin 90-prosenttisesti cis-9, trans-11 -isomeeriä (rumeenihappoa), kun taas ravintolisissä on yleensä runsaasti myös trans-10, cis-12 -isomeeriä. Jälkimmäinen on yhdistetty moniin haitallisiin vaikutuksiin. Se muun muassa lisää huomattavasti oksidatiivista stressiä, heikentää LDL- ja HDL-kolesterolin suhdetta ja lisää insuliiniresistenssin riskiä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon vastauksesta! Tosi mukavaa, että saa ammattilaisen mielipiteen ravintokysymyksiin :)

    VastaaPoista
  4. Aika rohkean johtopäätöksen vedät tutkimuksesta pelkän abstraktin perusteella. Todella mielenkiintoinen tutkimus. Toivottavasti laitat heti full textiin linkin kun se tulee. Aivan toisenlainen tulos kuin kymmenissä jossei sadoissa muissa safa- ja maitorasvatutkimuksissa.

    FF

    VastaaPoista
  5. FatFan, juuri sen vuoksi, että kysymys on yksittäisestä tutkimuksesta, olen otsikoinut blogipostituksen niin kuin olen otsikoinut. Jos olisi kysymys vahvemmasta näytöstä, olisin jättänyt pois sanan "norjalaistutkimuksessa". Blogikirjoittelun luonteeseen kuuluu ajankohtaisuus ja ajan hermolla oleminen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos yhteenvedosta. Olisi mukavaa jos lisäisit postaukseen linkin ko. tutkimukseen kun se julkaistaan.

    VastaaPoista
  7. Kaikenlaiset uudet tutkimukset ovat aina kiinnostavia. Nyt mietin sitä, että mitäköhän on vuodessa ehditty tästä sanoa. Olen itse ajoittain vähän terveysfriikki ja yritän pitää huolta ruokavaliostani parhaan kykyni mukaan, sen mukaisesti mitä olen havainnut omassa kehossani ja mitä vakuuttavimmat tutkimukset osoittavat.

    Olen muun muassa yrittänyt tässä tutustua vaihtoehtoisiin tapoihin vaikuttaa aineenvaihduntaan ja sillä tapaa alentaa painoa. Sillä tapaa tähän blogaukseen päädyin googlesta, mitkä avainsanat ne nyt tänne johtivatkin. Olen ajatellun viime aikoina, että osoittaakohan esim. muskottipähkinän voima osoittaa todeksi sen, että monet päivittäiset mausteet yms. voivat sisältää voimakkaampia aineita kuin mitä heti ajattelisi. Siksi olen kiinnostunut itse "lääkitsemisestä" ja elimistön säätelemisestä näillä tavoilla. Vaikka mitä käyttämättömiä voimavaroja sieltä löytyy. Enkä nyt tietty tarkoita tätä muskottipähkinää, pään ja vatsan sekoittamiseen en uusia keinoja kaipaa... :P

    Luin äsken yhdestä vähän huonosta blogista juttua, että chilillä ja muilla mausteilla voisi lisätä aineenvaihduntaa niin, että laihtuisi: http://kreatiini.wordpress.com/2011/07/24/rasvanpoltto-kayntiin-mausteilla/ Koska blogi on tosiaan aika epäilyttävä, eikä lähteitä anneta, ajattelin tiedustella josko täällä tiedettäisiin, onko tämä totta? Luin toisaalta lisäksi, että jopa suklaakakku, jossa on tarpeeksi chiliä mausteena, ei välttämättä kokonaisuudessaan olisi lihottava. Chili kun avaa verisuonia ja saa aineenvaihdunnan aktivoitumaan niin, että se kumoaa sitten sen ainakin tumman suklaan kielteisen vaikutuksen...

    En halua kuulostaa hörhöltä. Toki liikunta ja tasapainoinen kevyt ruokavalio ovat mielestäni yhä avaimet laihtumiseen, tietysti. Enkä ajattele näillä mausteilla yms. olevan mitään "maagisia" vaikutuksia. Mutta jokainen pieni juttu voi auttaa ja jos muillakin mausteaineilla kuin muskottipähkinällä ja chilillä olisi jotain yllättäviä tehoja, niin mikäs sen parempi. Ei siitä haittakaan ole jos ne ottaa mukaan terveellisen ruokavalion tueksi... Vai? Eli jos jollain muulla on vinkkejä näitä koskien, etenkin tuota chiliä, niin kuunnellaan mielellään. Ja sitten jos tästä maitorasva jutusta on lisää infoa tullut, niin kiinnostaa kyllä tieto siitä kovasti... Yritän kamppailla suvun geenejä vastaan...

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...