14. toukokuuta 2008

Ilmansaasteet lisäävät laskimotukosten vaaraa

Jatkan vielä hieman ilmansaasteiden terveysriskeistä kirjoittelua. Ilmastonmuutospuheiden keskellä on havahduttu tarpeeseen vähentää hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasuja ekologisista syistä, mutta ilmansaasteiden terveysvaikutusten pohtiminen on jäänyt sivuosaan. Vaikuttaa siltä, että päättäjät ovat laiminlyöneet terveysnäkökulman esimerkiksi autoveroratkaisuissaan, jotka ovat suosineet isoja dieselautoja.

Nyt uudessa Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilman saastehiukkasille altistuminen on yhteydessä syvien laskimotukosten riskiin. Haitalliseksi havaittiin pitkäaikainen altistuminen hiukkasille, jotka olivat läpimitaltaan alle 10 mikrometriä. Näiden pitoisuuden kasvu kullakin 10 mikrogrammalla kuutiometriä kohden yhdistyi 70 prosenttia suurempaan syvien laskimotukosten riskiin. Syviä laskimotukoksia esiintyy pääasiassa säärissä ja reisissä. Aiemmin tunnettuja laskimotukosten riskitekijöitä ovat muun muassa liikkumattomuus, e-pillerien käyttö ja tupakointi.

Lisätietoa:

4 kommenttia:

  1. Ilmansaasteet lisäävät astmaa, nanohiukkaset saattavat kulkeutua keuhkorakkuloihin ja myös pieniin verisuoniin saakka esteettä ja verisuonissa ne voivat aiheuttaa sepelvaltimotaudin ihmisellä, jolla ei ole mitään sepelvaltimotaudin perinteisiä riskitekijöitä. Tämän tähden ei tule ostaa dieselmaasturia, jossa ei ole hiukkasloukkua, vaikka kuinka haluaisi lesoilla.

    VastaaPoista
  2. Minä asun hometalossa. En kuole siihen mitä ruokaa syön vaan siihen minkälaista ilmaa hengitän. Korjattu on ja korjattavaa vielä on. Rahat on loppu ja yhteiskunnalta ei ymmärrystä heru. Minä olen sairas ja vammainen ja hoidan itseäni ruokavaliolla ja ravinteilla ilman yhteiskunnan tukea ja hyväksyntää tietty. Yteiskunnassa kyllä vaahdotaan tupakan poltosta, mutta homeisiin saa rauhassa ihminen kuolla. Mieluummin tupataan ihminen täyteen vielä lisää lääkemyrkkyjä kuin autetaan samaan koti ja ympäristö terveeksi.

    VastaaPoista
  3. Ikävää, että joudut kärsimään homeongelmista. Muuten en osaa ottaa asiaan tarkemmin kantaa kun en tunne yksityiskohtia. Toivotaan, että jokin ratkaisu löytyy.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...