13. helmikuuta 2009

Myönteinen arvio Ravintoa sydämelle -kirjasta

Tohtori ja kansanterveystieteen dosentti Matti Tolonen on kirjoittanut Luontaisterveys-lehden numeroon 1/09 hyvin myönteisen arvion Ravintoa sydämelle -kirjastani. Tolonen luonnehtii kirjaa yleisesti "mainioksi" ja kirjoittaa, että "Harju osoittaa päteviin tutkimuksiin viitaten, kuinka hyvä ruokavalio on usein ensisijainen lääkehoitoon nähden."

Tolonen katsoo, että teos on hyvä tietopaketti viime vuosien ravitsemustutkimuksista. Lukijalle tulevat tutuiksi sydän- ja verisuonitautien tärkeimmät syytekijät, samoin kuin luonnonmukaiset keinot niiden torjuntaan, hän kirjoittaa.

"Kaiken kaikkiaan voin suositella kirjaa terveydestä kiinnostuneiden maallikkojen perusteokseksi, josta voi ensi lukemisen jälkeenkin selata ja kerrata tarpeellista tietoutta", Tolonen päättää kirjoituksensa.

Pidän suuressa arvossa tohtori Tolosen kirjoittamaa positiivista arviota. Onhan hän seurannut tiiviisti ravitsemuslääketiedettä jo noin kolmen vuosikymmenen ajan. Bio-Vitan sivuillaan hän on usein tuonut ensimmäisenä suomenkielisen lukijan ulottuville uusimpia ravitsemustieteellisiä tutkimustuloksia. Vaikka Tolosta erityisesti alkutaipaleella arvosteltiin, myöhemmät tutkimustiedot ovat usein vahvistaneet hänen näkemyksensä. Näin on käynyt esimerkiksi kalaöljyjen kohdalla.

Jos kiinnostuit kirjasta, voit tilata sen esimerkiksi täältä tai ostaa tavallisista kirjakaupoista.

11 kommenttia:

  1. Kyllähän Tolosesta noin yleensä tosiaan ollaan montaakin mieltä, itse olen yrittänyt olla puuttumatta soppaan..

    Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, täytynee käydä tutustumassa siihen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Keittiövaaka (hassua kutsua ketään Keittiövaa'aksi).

    En ole jokaisesta yksittäisestä asiasta samaa mieltä Tolosen kanssa, mutta mitä paremmin olen tutustunut ravitsemukseen ja ravintolisiin, sitä enemmän arvostan hänen näkemyksiään. Hän on tutkinut asioita paljon.

    Kiva kuulla, että kirja kiinnostaa. :-)

    VastaaPoista
  3. En ole vielä tilannut kirjaasi, mutta harkinnassa on, sillä kirja vaikuttaa paksulta tietopaketilta.

    Onko kirjassasi tietoa vähäsuolaisista tuotteista ja yleensäkin suolan vaikutuksista verenpaineeseen? (Se tiedetään toki, että vaikutusta on, mutta missä määrin suola lopulta vaikuttaa?)

    Tai onko sinulla tietoa, mistä saa vähäsuolaisia tuotteita, juustoja, leipiä, leikkeleitä, lihatuotteita, kenties valmisruokiakin? Oletko kirjoittanut näistä tai haluaisitko kirjoitaa näistä joskus?

    Olen kovasti harmitellut kaupoissa, että vähäsuolaisia tuotteita on niin vaikea löytää. Rasvattomia tuotteita on pilvin pimein, mutta eikö suola ole yhtä suuri aikapommi kuin rasva?

    VastaaPoista
  4. Iines,

    Vastaus kysymykseesi riippuu vähän siitä, onko verenpaineen alentamistarvetta vai ei. Jos on, suolankäytön vähentämiseen on mielestäni aihetta, mutta muuten mielestäni riittää, että pysyy suolan käytössä kohtuudessa.

    Ravintoa sydämelle -kirjassa on käsitelty aika laajalti myös suolan vaikutusta verenpaineeseen. Silti pidän suolan käytön vähentämistä tärkeämpänä runsasta verenpainetta alentavien mineraalien, erityisesti kaliumin, saantia ruokavaliosta. Siksi vihanneksia ja hedelmiä tulisi syödä runsaasti. Niissä on kaliumin lisäksi myös beetakaroteenia, fytokemikaaleja ja C-vitamiinia, joilla on kaikilla lievää verenpainetta alentavaa vaikutusta.

    Yksityiskohtaisesta tuotetietoudesta kirjoittaminen on hankalaa kirjan yhteydessä; se ei käytännössä oikein toimi senkään takia, että tuotemerkit, valmistajat ja myyntipaikat vaihtuvat jatkuvasti.

    Suolaa en varsinaisesti pidä aikapommina, enkä varsinkaan rasvaa! Suolan osalta oikeastaan kerroinkin jo osan perusteluista tässä kommentissa. Rasvassa taas rasvan laatu on olennaisempaa kuin määrä. Mutta siitäkin asiasta on enemmän perusteluita ja tietoa kirjassa. Tässä näitä asioita ei voi tyhjentävästi selittää.

    VastaaPoista
  5. Vielä lisäyksenä Iineksen kysymykseen sen verran, että verenpaineeseen voi vaikuttaa hyvin monin keinoin. Vihannesten ja hedelmien runsaan käytön - nehän ovat olennainen osa verenpainetta alentavaa DASH-ruokavaliota - löytyy myös paljon yksittäisiä keinoja, joilla voi tehostaa DASH-ruokavalion vaikutusta. Kerron monista niistä kirjassani. Keinoja siis löytyy!

    VastaaPoista
  6. Suolasta (..natriumista) tulikin mieleen: pari vuotta sitten tuttavani valitteli ainaista huteraa oloa ja tunnetta, että 'lihakset tekevät mitä sattuu'. Kävi sitten ilmi, että tämä muutenkin alhaisen verenpaineen omaava ystäväni oli - kiitos median - vältellyt natriumia kuin ruttoa. Samalla hän oli lisännyt kasvisten syöntiä entisestään sekä juonut nelisen litraa vettä per vrk, joten siinäpä heittivät sitten Na-K -tasapainot häränpyllyä, ja edessä oli lääkärin suosituksesta suolankäytön opettelu =) Että joskus näinkin päin!

    VastaaPoista
  7. Aivan. Syy siihen, että en ole hirveän innostunut suolan käytön vähentämisestä ilman syytä (esimerkiksi korkea verenpaine) on se, että suolan käytöllä on joissain väestötutkimuksissa havaittu käänteinen suhde kuolleisuuteen. Eli niillä, jotka ovat eniten vähentäneet suolankäyttöä, on ollut suurempi kuoleman riski. Malttia siis suolan käytön vähentämiseenkin.

    VastaaPoista
  8. Hienoa!

    Olet paikkasi ansainnut. =)

    VastaaPoista
  9. Miksiköhän Beceliä halutaan Ruotsissa boikotoida? Tai mikä on se syy miksi sitä ei suositella raskaana oleville ja imettäville naisille tai alle viisi vuotiaille lapsille?

    VastaaPoista
  10. Hei! Ravitsemus kiinnostaa valtavasti. Missä olet alaa opiskellut? Vinkkejä hyvistä koulutuspaikoista.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...