1. maaliskuuta 2009

Teenjuonti pienentää aivohalvausriskiä

Teenjuonti on yhteydessä pienempään aivohalvausriskiin tieteellisessä Stroke-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan. Kolmen päivittäisen teekupillisen juonti vähensi ei-aasialaisessa väestössä, kuten esimerkiksi eurooppalaisilla, aivohalvausriskiä 24 prosentilla. Suuruudeltaan vähennys on samaa luokkaa kuin esimerkiksi liikunnan vaikutus aivohalvausriskiin. Liikunta pienentää sitä noin 20 prosentilla. Mielekästä on tietysti yhdistää molemmat keinot.

Hyötyä on yhtä lailla niin mustasta kuin vihreästäkin teestä. Tee suojaa aivohalvaukselta todennäköisesti sisältämiensä flavonoidien ansiosta. Ne parantavat verisuonen sisäseinämän eli endoteelin toimintaa.

Muita tutkimuksiin perustuvia keinoja aivohalvausriskin vähentämiseksi löytyy Ravintoa sydämelle -kirjastani.

Lisätietoa:

6 kommenttia:

  1. Osaatko sanoa, vaikuttaako maidon käyttö teen seassa tällaisia hyviä vaikutuksia heikentävästi? Joskus muistan lukeneeni näistä maidon kumoavista vaikutuksista teen hyviin puoliin, mutta en muista minkä aineiden toimintaan se tarkalleen ottaen vaikuttaisi..

    VastaaPoista
  2. Riisa, muistelet aivan oikein. Maito ja nimenomaan sen kaseiini (pääasiallinen maidon proteiini) estää käytännössä kokonaan teen katekiinien (flavonoideja) hyödylliset vaikutukset. Sen sijaan sitruunan lisääminen teehen lisää flavonoidien imeytyvyyttä.

    VastaaPoista
  3. Entäpä jos on tällaisen sekakäyttäjä niin kuin mie, eli juo sekä teetä että kahvia. ;D

    VastaaPoista
  4. Hallatar, 'sekakäyttö' on todennäköisesti terveellistä. Kahvissakin on antioksidantteja ja kahvi näyttää erityisesti auttavan kognitiivisen tason säilyttämisessä. 1-2 kupillista kahvia päivässä ja sen lisäksi vihreää teetä niin paljon kuin tekee mieli, on mielestäni hyvä linja.

    VastaaPoista
  5. Arvattavasti kyseessä on vihreä tee tai mikä muu tahansa paitsi ns. musta tee? Vielä ei ole eteen tullut sellaista, että joku mistä pidän on hyväksi.

    Juon paljon mustaa teetä maidon kera. :D :D :D

    Motokseni sopisikin: Jos pidät jostakin, luovu siitä heti, koska se on epäterveellistä. Ryhdy heti pakottamaan itsesi kaikkeen mitä inhoat, koska se on terveellistä.

    Terv. Perenna
    :-)

    VastaaPoista
  6. Hei Perenna,

    Taisit lukea vähän huolimattomasti, sillä kirjoitin: "Hyötyä on yhtä lailla niin mustasta kuin vihreästäkin teestä."

    Maito teen seassa vähentää terveellisten flavonoidien imeytymistä. Sitruunan lisääminen puolestaan lisää flavonoidien imeytymistä huomattavasti.

    On kovin ihmisestä kiinni, ovatko omat mieltymykset samalla terveellisiä vai epäterveellisiä. Toisaalta terveellisten ruokien mauista myös oppii aidosti pitämään, kun niihin totuttautuu. Pidän esimerkiksi salaateista ja hedelmistä.

    Ja toisaalta sellaisia epäterveellisiä ruokia kohtaan, joista on aiemmin pitänyt, voi kehittyä peräti vastenmielisyyttä. Esimerkiksi minun ei tee mieli syödä munkkeja, vaikka joskus kouluaikoina niistä pidinkin. Nykyisin en söisi niitä, vaikka ne eivät olisikaan epäterveellisiä.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...