25. maaliskuuta 2010

Ruoasta saatu K2-vitamiini yhteydessä pienempään syöpäkuolleisuuteen

K2-vitamiini on asia, josta olen ollut kiinnostunut jo pitkään. Jo lähes kolme vuotta sitten kirjoitin blogissani sen yhteydestä huomattavasti pienempään sydäntautiriskiin.

Nyt uuden seurantatutkimuksen mukaan ruoasta saatu runsas K2-vitamiini on yhteydessä myös vähäisempään syöpäkuolleisuuteen. Eniten K2-vitamiinia saaneilla oli lähes 30 prosenttia pienempi riski kuolla syöpään vitamiinia vähiten saaneisiin verrattuna. Lähinnä hyödyt olivat seurausta siitä, että K2-vitamiinia runsaammin saaneilla oli pienempi eturauhas- ja keuhkosyövän riski.

Parhaita K2-vitamiinin lähteitä ovat japanilainen käytetty soijapapuruoka natto sekä Edam- ja Jarlsberg-juustot. Viimemainittu on norjalainen, Emmentalia muistuttava juusto, jota saa Suomessa hyvin varustetuista ruokakaupoista.

Kun aiemmissa tutkimuksissa pitkäketjuisten K2-vitamiinin muotojen on osoitettu olevan yhteydessä myös pienempään sydäntautiriskiin, on mielestäni suositeltavaa syödä säännöllisesti joko nattoa tai näitä mainittuja juustoja. Niitä ei ole tarpeen nauttia suuria määriä.

Pienempiä määriä K2-vitamiinia on myös viilissä, kefiirissä ja useissa muissa kypsytetyissä juustoissa. Tuorejuustoissa ei K2-vitamiinia juuri ole. Esimerkiksi Weston A. Pricen sivulla mainittu voi on K2-vitamiinin lähteenä aika kehno. Broilerissa ja kalkkunassa on melko runsaasti K2-vitamiinia, mutta se on niissä lyhyempiketjuisessa, nopeammin kehosta poistuvassa muodossa, josta tuskin on juuri hyötyä ravinnosta saatavina määrinä.

Jos nattoa, Edam- tai Jarlsberg-juustoa ei syödä, voi olla hyvä käyttää K2-vitamiinia sisältävää ravintolisää esimerkiksi annostuksella 45-90 mcg päivässä. Verenohennuslääkkeitä käyttävien ei pidä lisätä K-vitamiinin saantia omin päin, sopimatta asiasta hoitavan lääkärin kanssa.

Lähteitä:

Nimptsch K et al. Dietary vitamin K intake in relation to cancer incidence and mortality: results from the Heidelberg cohort of the European Prospective Investigation into Cancer and Nutrition (EPIC-Heidelberg). AJCN, online March 24, 2010.


7 kommenttia:

  1. Tiedätkö mikä Edam-juustojen valmistuksessa sitten saa aikaan sen että niissä on hyvin K2-vitamiinia? Onkohan sitä myös muissa juustoissa jotka meikäläisen mielestä maistuvat ja tuntuvat aika samalta kuin Edam? Vai onko se ihan uniikin valmistustavan tulosta?

    VastaaPoista
  2. Anu,

    K2-vitamiinia muodostuu aivan tiettyjen bakteerien vaikutuksesta. Edam-juuston valmistuksessa käytetään tiettyjä maitohappobakteereja (Lactococcus lactis ssp. lactis, Lc. lactis ssp. cremoris), joiden vaikutuksesta K2-vitamiinia muodostuu. Norjalaiseen Jarlsberg-juustoon K2-vitamiinia puolestaan muodostuu propionibakteerin vaikutuksesta ja nattoon Bacillus subtilis natto -bakteerin vaikutuksesta. Joidenkin lähteiden mukaan myös Gouda, joka on Edamin tyyppinen juusto, sisältäisi runsaasti K2-vitamiinia, mutta sen osalta tiedot ovat epävarmempia kuin Edamin osalta.

    Jarlsberg-juustoa, jossa K2-vitamiinia on enemmän kuin Edamissa, mutta vähemmän kuin natossa, saa muuten pakattuna ainakin Stockmannin Herkusta Helsingissä.

    VastaaPoista
  3. Mistäköhän nattoa mahtaa saada?

    VastaaPoista
  4. Essu,

    Ainoa paikka taitaa olla yhä Tokyokan-niminen japanilainen liike Helsingin Annankatu 24:ssä.

    http://www.tokyokan.fi/

    VastaaPoista
  5. Ennen kuin sanoisin Weston Price -järjestöä aivan huijalafkaksi, olettaisin että järjestön Mary Enig on oikeilla jäljillä kun tarkoittaa luomuvoita. Ruohoa ja samalla hyönteisiä syövä karja kehittää maitorasvaansa enemmän K2-vitamiinia - uskoisin.

    VastaaPoista
  6. Neo,

    Jos luet tarkemmin, voit huomata, että en ole luonnehtinut Weston A. Price -sivustoa tässä blogikirjoituksessani mitenkään. :-) Lause oli mielestäni hyvin neutraali. Mutta on totta, että en pidä ko. sivustoa kovin luotettavana, koska silmiini on sattunut siellä monia asiavirheitä. Mieluummin tukeudun yleensä alkuperäisiin tutkimuslähteisiin kuin toisen käden lähteisiin, jollaisena Weston A. Price -sivustoakin pidän.

    K2-vitamiinissa laiduntaminen taitaa olla tärkeämpää kuin se, onko liha, juusto tai voi luomua. Suomessa kesät ovat lyhyitä ja karja pääsee syömään ulkona ruohoa aika lyhyen aikaa riippumatta kasvatustavasta.

    Tutkimuksissa tulee säännöllisesti esille kaksi asiaa:

    (1) K2-vitamiinin lähteenä juustot ovat merkittävimpiä (lukuunottamatta japanilaistutkimuksia, joissa tulee esille erityisesti natto)
    (2) juustojen sisältämät pitkäketjuiset K2-vitamiinin hyödyt yhdistyvät terveyshyötyihin (ja japanilaistutkimuksissa natto)

    VastaaPoista
  7. Blogikirjoituksessa mainittua Jarlsberg-juustoa, jossa siis on melko runsaasti K2-vitamiinia, saa Helsingissä ainakin Stockmannin Herkusta. Sitä on siellä valmiiksi pakattuna juustohyllyssä.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...