7. huhtikuuta 2010

Herkkusieniä ja vihreää teetä käyttävillä huikeasti vähemmän rintasyöpää

Naisilla, jotka söivät eniten tuoreita herkkusieniä — 10 grammaa tai enemmän päivässä — oli noin kahta kolmasosaa pienempi rintasyövän kehittymisen riski verrattuna naisiin, jotka eivät syöneet niitä lainkaan. Tämä käy ilmi Kiinassa tehdystä australialaisesta tapaus-kontrollitutkimuksesta. Niillä naisista, jotka söivät vähintään neljä grammaa kuivattuja sieniä (pääasiassa siitakesieniä), oli puolestaan lähes puolta pienempi riski verrattuna sieniä syömättömiin.

Mielenkiintoisinta tutkimuksessa oli kuitenkin havainto, että niillä naisilla, jotka sienten syömisen lisäksi myös joivat vihreää teetä päivittäin, oli 82—89 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään verrattuna naisiin, jotka eivät käyttäneet kumpaakaan. Suuruusluokka on hätkähdyttävä.

Sienten rintasyöpää ehkäisevä vaikutus selittynee sillä, että niillä on tulehdusta ehkäisevää, immuniteettia parantavaa, viruksia vastustavaa ja antioksidanttivaikutusta sekä sen lisäksi mahdollisesti myös suoraa kasvainten kasvua estävää vaikutusta, kertoo syöpätauteihin perehtynyt lääkäri Donald Abrams. Tavalliset valkoiset herkkusienet toimivat myös aromataasin estäjinä, ja ne estävät siten estrogeenin tuotantoa kehossa. Vaikutustavaltaan ne siis muistuttavat eräitä rintasyöpälääkkeitä.

Ruoaksi laitettaessa herkkusienet on syytä kypsentää kunnolla, koska raaoissa herkkusienissä on hydratsiiniyhdisteitä, joiden epäillään aiheuttavan syöpää. Kuumentaminen muuttaa yhdisteet ainakin pääosin vaikutuksettomiksi. Varmuuden vuoksi eri sienilajeja on turvallisinta nauttia monipuolisesti. "Kypsennä ne huolellisesti ennen syömistä ja nauti niitä monipuolisesti ennemmin kuin vain yhtä tiettyä lajia", neuvoo lääkäri Abrams.

Lähteet ja lisätietoa:






15 kommenttia:

  1. Hauskaa. Ja viime syksynä tuntui sienten poimiminen & sienireseptit olevan aivan villitys. Kuten muukin marttailu. Jos jotkut villitykset ovat fiksuja niin tämä :) Vaikka tuntuikin hassulta kun on ikänsä käynyt sienimetsässä kuten äitini, isoäitini & esiäidit (ja itse asiassa isätkin), niin yhtäkkiä se onkin trendikästä. Mutta hurjan usein niitä sitten saisi syödä jos terveysvaikutuksia etsii.

    Mutta näin sut toissapäivänä auton ikkunasta kävelemässä kadulla, ja kiitos taas kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Anu,

    Vallallahan on ollut pikemmin sellainen ajattelu, että sienet ovat uhka, koska ne voivat olla myrkyllisiä. On tietysti totta, että on tärkeää syödä vain sieniä, jotka tuntee ja joiden tietää kelpaavan syötäviksi.

    Kannattaa huomata, että referoimani tutkimuksen mukaan käytön useus oli ilmeisesti olennaisinta, ei se että sieniä syötiin paljon. 10 grammaa herkkusieniä on todella vähän. Niitä olisikin hyvä lisätä, kiinalaiseen tapaan, muihin ruokiin sekaan.

    Ole hyvä. Muutkin ovat sanoneet samaa viime aikoina. :-)

    VastaaPoista
  3. Kävelet siis yhtenään kaduilla! Näytitkin katu-uskottavalta :)

    Joo mä huomasinkin jo fb:ssa että kommentoit tota määrää, totta kyllä juu. Ehkä mun säilöntätapa (pakastaminen 2,5dl rasioihin) ei ole ollut omiaan suosimaan sitä että niitä ripottelisi pieniä määriä ruokiin. Pikemmin niin että no nyt tehdään kunnon sienipihvit kun viime kerrasta on jo 2 kk. heh-

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista, kiitos jutusta! Siis että enkö voikaan käyttää herkkusieniä raakoina esim. salaatissa tai leivän päällä, pöh. Sitä en tiennyt.

    Entä sitten herkkusienisäilykkeet, purkissa? Käyvätkö ne, vai pitääkö ostaa tuoretta herkkusientä ja kypsentää itse?

    VastaaPoista
  5. Anu,

    Katu-uskottavuus johtuu varmaan repustani. :-)


    Pellon pientareella,

    Varminta ja turvallisinta on käyttää vain tuoreita ja kypsennettyjä. Säilöttyjen hyödystä ei ole tietoa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Juhana pikaisesta vastauksesta :).

    VastaaPoista
  7. Hyvä tietää,kiitos tästä tiedosta.Sieniä syön muutenkin aika paljon.

    VastaaPoista
  8. Yaelian,

    Kiitos kommentista. Lisätietona vielä, että eräässä korealaistutkimuksessa, jonka tulokset tukevat tässä referoimaani australiaistutkimusta, sienten syöminen vähintään kerran viikossa yhdistyi 60 prosenttia pienempään rintasyöpäriskiin.

    VastaaPoista
  9. Olipa huima efekti tosiaan. Usein japanilaisten pienempi rintasyöpäriski on yhdistetty joko teehen tai jodiin - en tosin ole laajempia tutkimuksia asiasta aiemmin nähnyt.

    Tuli mieleen helsinkiläisessä etnisessä ravintolassa syömäni erinomainen sieni-ateria, jonka menen tämän luettuani syömään toistamiseenkin - naisseurassa. :-)

    VastaaPoista
  10. Japanilaisilla varmaan myös hoikkuus sekä vähäinen punaisen lihan ja lihajalosteiden syönti ovat lisäsyitä siihen, että rintasyöpää on vähemmän.

    Tuo onkin hauska tapa ehdottaa ravintolassa syömistä daamille. :-)

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa! Sellaiset ruokauutiset ovat aina kivoja, jotka julistavat lempituotteeni terveydelle oivallisiksi :)

    VastaaPoista
  12. Haarukka,

    Kiva.

    Monet näyttävät kokevan terveellisyyden ja herkullisuuden jotenkin toisilleen vastakkaisiksi asioiksi, mutta itse en näe niiden välillä ristiriitaa.

    VastaaPoista
  13. Tosi mielenkiintoista ! Rintasyöpäpotilaana (toivottavasti entisenä sellaisena) kiinnostaa kaikki mitä itse voi tehdä, ettei syöpäpirulainen uusisi. Vihreän teen olen ottanut jokapäiväiseen käyttööni, ja nyt olinkin järkyttynyt parin päivän takaisesta uutisesta, että Evira oli löytänyt vaarallista ainetta kiinalaisesta reilunkaupan luomuteestä, toivottavasti oli kuitenkin vain yksittäistapaus. Vihreää teetä en silti jätä... yritän suosia japanilaista.

    Sienien syöpää estävyydestä en tiennyt. Tämän vinkin pistän mieleeni ! Kiitos Juhana !

    VastaaPoista
  14. Hei Betty,

    Ymmärrän hyvin, että sinua postitus koskettaa erityisesti. Suosittelisin katsomaan myös aiempia postituksiani syövän ehkäisemiseestä. Muitakin keinoja nimittäin löytyy. Aiempia postituksia löytyy kätevimmin klikkaamalla vasemman laidan tägejä (esim. 'Syövän ehkäisy').

    Keskimäärin luomuruoka on silti puhtaampaa, vaikka aina yksittäisiä ongelmiaeriä löytyisikin. Kiina on mielestäni muutenkin ongelma ruoantuotantomaana, koska ympäristönsuojelusta ei siellä kyetä vielä huolehtimaaan kunnolla.

    VastaaPoista
  15. Jatkan siis sienien nauttimista jatkossakin! Ihana kuulla, että yksi lempiherkuistani on näin merkittävästi terveyttä edistävä... ; )

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...