19. syyskuuta 2012

Lisääkö akryyliamidi syöpäriskiä?

Olen kirjoittanut useamman kerran paistamisessa syntyvistä haitallisista AGE-tuotteista. Näiden lisäksi korkeissa lämpötiloissa syntyy myös muita haitallisia aineita, kuten PAH-yhdisteitä ja akryyliamidia. Perustuen eläinkokeisiin, joissa koe-eläimet ovat saaneet huomattavan paljon akryyliamidia, on epäilty syöpäriskin lisääntyvän myös ihmisillä. Useissa väestötutkimuksissa yhteyttä akryyliamidin ja syöpäriskin välillä ei kuitenkaan ole havaittu. Ehkä siksi, että tutkimuksissa käytetyt ruokapäiväkirjat eivät anna kovinkaan tarkkaa kuvaa akryyliamidin todellisista saantimääristä.

Joissain tutkimuksissa yhteys akryyliamidin saannin ja syövän välillä on kuitenkin todettu. Esimerkiksi hollantilaisessa tutkimuksessa, joka käsitti 62 573 iältään 55-69-vuotiasta naista, havaittiin yhteys vaihdevuosien jälkeiseen kohdun limakalvon syövän ja munasarjasyövän riskiin. Tanskalaisessa vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa puolestaan havaittiin 2,7-kertainen estrogeenireseptori-positiivisen rintasyövän riski niillä naisilla, joiden veren akryyliamidipitoisuudet olivat kymmenen kertaa korkeammat kuin verrokeilla.

Vahvistusta sille, että akryyliamidin saanti voi lisätä rintasyöpäriskiä saatiin viime kesänä julkaistusta toisesta tanskalaistutkimuksesta, joka käsitti 24 697 vaihdevuosi-iän ylittänyttä naista. Tutkimuksessa akryyliamidin saantia arvioitiin sen perusteella, paljonko sen hajoamistuotetta glysidamidia löytyi verestä. Havaittiin, että akryyliamidin saanti oli kohtalaisen voimakkaassa yhteydessä rintasyöpäkuolleisuuteen (HR 1.63). Riski oli suurempi naisilla, joilta oli diagnosoitu estrogeenireseptori-positiivinen rintasyöpä (HR 2.23).

Tänä vuonna julkaistussa laajassa ja seuranta-ajaltaan pitkässä hollantilaisessa tutkimuksessa puolestaan akryyliamidin runsas saanti yhdistyi miehillä myelooman ja follikulaarisen lymfooman riskiin. Edellinen on plasmasoluihin liittyvä syöpä ja jälkimmäinen imukudossyöpä. Kiinnitin tutkimuksessa huomiota siihen, että tutkijat olivat pyrkineet mittaamaan akryyliamidin saannin ruokavaliosta huolellisesti.

Nämä ja eräät muut tutkimukset vahvistavat käsitystä, että paistaminen ei ole niitä terveellisimpiä juttuja ravitsemuksessa. Varsinaiseen akryyliamidipelkoon en näe silti aihetta. Mielestäni on kuitenkin järkevää välttää sellaisten ruoka-aineiden runsasta syömistä, joissa akryyliamidia on paljon.

Erityisen paljon akryyliamidia on perunalastuissa ja kahvin korvikkeena myytävässä paahdetussa viljakahvissa (jota huvittavasti mainostetaan terveellisempänä vaihtoehtona kahville). Runsaasti akryyliamidia on myös kahvissa, monissa kekseissä, piparkakuissa, hapankorpuissa, näkkileivässä, paahdetuissa aamiaisviljoissa ja ranskalaisissa perunoissa. Tupakoitaessa akryyliamidia saadaan myös paljon.

Mainittakoon lopuksi, että viime kesänä julkaistussa Lipworthin et al. epidemiologisten tutkimusten katsauksessa pidettiin sattumanvaraisena sitä, että akryyliamidi on yhdistynyt joissain tutkimuksissa syöpäriskiin. Itse en kuitenkaan usko katsauksen johtopäätöksiin. Arvelen nollatulosten syyksi pikemminkin aiemmin mainitsemaani akryyliamidin saannin arvioinnin epätarkkuutta sekä tupakoinnin sekoittavaa vaikutusta.

Katsaukseen eivät myöskään mahtuneet mukaan pari aivan viimeaikaista tutkimusta, joissa on havaittu melko voimakas yhteys akryyliamidin ja syöpäriskin välillä. Näistä syistä pidän akryyliamidin saannin ja syöpäriskin yhteyttä todellisena. Myös kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on arvioinut akryyliamidin todennäköisesti ihmisessä syöpää aiheuttavaksi.


Lähteitä:
 

Bongers ML, et al. Dietary acrylamide intake and the risk of lymphatic malignancies: the Netherlands Cohort Study on diet and cancer. PLoS One. 2012;7(6):e38016.

Hogervorst JG, et al. A prospective study of dietary acrylamide intake and the risk of endometrial, ovarian, and breast cancer. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 2007 Nov;16(11):2304-13.

Lipworth L, et al. Review of epidemiologic studies of dietary acrylamide intake and the risk of cancer. Eur J Cancer Prev. 2012 Jul;21(4):375-86

Olesen PT, et al. Acrylamide exposure and incidence of breast cancer among postmenopausal women in the Danish Diet, Cancer and Health Study. Int J Cancer. 2008 May 1;122(9):2094-100.

Olsen A, et al. Pre-diagnostic acrylamide exposure and survival after breast cancer among postmenopausal Danish women. Toxicology. 2012 Jun 14;296(1-3):67-72.

Results on acrylamide levels in food from monitoring years 2007-2009 and Exposure assessment. EFSA Journal 2011;9(4):2133.

2 kommenttia:

  1. OlIsin kysynyt muodostuuko akryyliamideja enemmän jos paistamisessa käyttää kasviöljyä?

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Akryyyliamidia muodostuu erityisesti hiilihydraattipitoisiin ruokiin paistettaessa, ei niinkään rasvoihin.

    Paistettaessa rasvoissa tapahtuu muunlaisia haitallisia muutoksia, ne esimerkikisi hapettuvat. Kasviöljyt ovat vähän liian laaja kategoria, sillä kasviöljyissä on eroja siinä, miten ne kestävät paistamista. Paistamista melko hyvin kestäviä öljyjä ovat kookosöljy, oliiviöljy ja seesamiöljy. Sen sijaan esimerkiksi rypsiöljy kestää paistamista jo huonommin. Margariineja tai paistomargariineja ei pitäisi käyttää paistamisessa lainkaan.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...