26. huhtikuuta 2008

Suussa sulava salaatinkastike

Ruokabloggaaja Ylimuuli hehkuttaa tuoreessa MonkeyFoodin blogikirjoituksessaan salaatinkastikeohjettani. Kannattaa siis tutustua tuohon lähes ylimaallisen herkulliseen ohjeeseen. Samalla suosittelen tutustumista muutenkin MonkeyFoodiin, jossa Ylimuuli loihtii ruokia luovasti ja kirjoittaa niistä hauskasti.

8 kommenttia:

  1. Jaaha. Ylimuuli on taas ollut cashew-purkilla. :-)

    VastaaPoista
  2. Heh! Aamiainen ruohikolla oli listan mukaan päivittynyt, ja kun olin klikkaamassa sen nimeä, tajusin että mulle tuli ihan samanlainen olo kuin silloin kun on kattanut itselleen hyvän aamiaisen (mustikoita, hamppumysliä ja cashew-pähkinän palasia luonnonjukurtin seassa... :)) ja on juuri käymässä sen kimppuun.

    Jäi kyllä vähän nälkä, kun olinkin jo lukenut viimeisimmän päivityksen.

    VastaaPoista
  3. Pahoittelen silloin tällöin sattuvia haamupäivityksiä. Yleensä ne johtuvat siitä, että olen lisännyt blogiini linkkejä tai toimittanut jotain aiempaa blogikirjoitustani. Itse en voi poistaa Blogilistalta turhaan näkyvää päivitystä.

    VastaaPoista
  4. Joo, ei haamupäivitys mitään, se ei ollut pointtina :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Anu. :-) Aamiainen ruohikolla tulee lähipäivinä tarjoamaan vielä jotain mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, kokeiltu ja hyväksi havaittu!

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...