15. huhtikuuta 2009

D-vitamiini lievittää tulehdusta

Alhaiset D-vitamiinitasot ovat yhteydessä lievään krooniseeen tulehdukseen. Näin kertoo Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Tulehdusarvon TNF-α (tuumorinekroositekijä alfa) havaittiin olevan korkeammat naisilla, joiden D-vitamiinitasot olivat matalat. Havainto selittää osaltaan D-vitamiinin merkitystä tulehduksiin liittyvien sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Tällaisia sairauksia ovat muun muassa sydäntaudit, MS-tauti ja nivelreuma.

Tieto merkitsee sitä, että D-vitamiinin riittävästä saannista kannattaa huolehtia myös tulehdusten vähentämiseksi. Optimaalisten D-vitamiinitasojen saavuttamiseksi useimmat aikuiset tarvitsevat noin 50 mikrogrammaa D3-vitamiinia päivässä syksystä kevääseen (50 mikrogrammaa on samalla voimassa oleva, erittäin konservatiivinen turvallisen saannin yläraja aikuisille). D-vitamiinia saa hyvin varustetuista apteekeista ja luontaistuotekaupoista 25 mikrogramman vahvuisena. 

Kesäaikaan on järkevää ottaa maltillisesti aurinkoa. Jos auringonottoa vältetään esimerkiksi ihosyövän pelossa, myös kesäaikaan on tarpeen käyttää D-vitamiinilisää. Laitospotilaat ja iäkkäät ihmiset tarvitsevat kesäaikaankin D-vitamiinilisää. 

Lähde:


8 kommenttia:

  1. D-vitamiini on mietityttänyt minua viime aikoina, tänne osuin sattumalta blogilistan kautta. Kiitos tästä jutusta siis! Pari kysymystä kuitenkin lisää, samasta aiheesta:

    1) D-vitamiinin esiastetta muodostuu iholla auringonvalon vaikutuksesta, mutta kuinka tähän vaikuttaa aurinkosuojavoiteet? Entäpä ikkunalasit tai parvekelasit?

    2) Kuinka hyvin tuo D-vitamiinivalmisteiden vitamiini imeytyy elimistöön ja on siellä hyödynnettävissä?

    VastaaPoista
  2. Hei Leenukka,

    Kiitos kysymyksestä. Aurinkosuojavoiteet estävät lähes täysin D-vitamiinin muodostumisen. Pidempään auringossa oleskeltaessa onkin järkevää olla esimerkiksi varttitunnin ajan ilman suojavoidetta ja levittää aurinkovoidetta vasta sen jälkeen.

    Ikkunalasit estävät D-vitamiinin synteesissä tarvittavan UVB-säteilyn läpäisyn.

    D-vitamiinivalmisteiden D-vitamiini imeytyy melko hyvin. Olennaista on riittävän suurien annosten käyttö. Imeytymistä voi parantaa käyttämällä valmisteita, joissa D-vitamiini on rasvaa sisältävissä kapseleissa. Jos käytetään toisenlaisia valmisteita, D-vitamiinia on hyvä ottaa sellaisen aterian kanssa, joka sisältää jonkin verran rasvaa. Sen sijaan kuidut heikentävät hieman imeytymistä.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin Paula Heinosen ohjelmaa Terveyden Tukipilarit. Sain melkoisen D-vitamiiniherätyksen, sillä tajusin syöneeni sitä aivan liian vähän. Hän mainitsi, että suositus on 7,5 mikrogrammaa, mutta nykytiedon valossa sen voisi nostaa 25 mikrogrammaan. Nyt sinä puhut 50:stä! Voinko siis ottaa turvallisesti kaksi kapselia (à 20µg) päivässä, vaikka pakkaus ilmoittaa jo yhden kapselin olevan 400% vuorokausiannoksesta?

    VastaaPoista
  4. Hei Pia,

    Voit ottaa. Jos epäilet asiaa, voit mittauttaa D-vitamiinitasosi lääkäriasemalla. Mittauksen tulos tulisi luultavasti näyttämään, että voisit syödä D-vitamiinia vielä hieman enemmänkin kuin 40 mikrogrammaa.

    VastaaPoista
  5. Tarvitseeko D-vitamiinilisää, jos käy talvisin 2 kertaa viikonmittaisella aurinkolomalla (esim. marras- ja tammikuussa)?

    VastaaPoista
  6. Hei Sivi,

    Luultavasti tarvitaan, jos tavoitellaan sitä, että D-vitamiinitasot pysyisivät optimaalisella tasolla. Lisäksi on merkitystä silläkin, missä aurinkolomalla käy. Esimerkiksi Kanarialla D-vitamiinia muodostuu talvella vähemmän kuin vaikkapa Goalla tai Thaimaassa.

    Kannattaa myös huomata, että niin sanottu keskeytyvän auringonoton malli, jossa yhtäkkiä mennään talvisesta pohjoisesta etelään ja aletaan tankata aurinkoa, on kaikkein vahingollisin iholle. Etelän aurinkomatkoilla on hyvä noudattaa kohtuullisuutta auringonotossa; ihon ei pidä antaa palaa.

    VastaaPoista
  7. Pitänee muistuttaa, että sairastan tulehduksellista suolistosairautta nimeltä Morbus Crohn, jonka tehokkaimmat lääkkeet ovat biologisia vasta-aineita JUURI tuolle mainitsemallesi tulehdustekijä TNF-alfalle. Samat lääkkeet (infliksimabi & adalimumabi) ovat myös vaikean reuman last resort -lääkkeitä. Äärettömän kalliita vieläpä.

    Kun aloin ottamaan noin 130-140 µg päivässä D-vitamiinia, niin oireet katosivat ja jopa ruoka-allergiat ja yliherkkyydet häipyivät. Maitoallergiaa lukuunottamatta. Sarjassamme ihmeparantumisia, todellakin. Morbus Crohn todella myös on yleistynyt siististi leveyspiirien mukaan, myös Länsi- ja Itä-Saksassa yhtä soittoa. Viime kuussa ehdotettiinkin Med Hypotheses -lehdessä, että leveysppiirieroja sairastuvuudesssa selittää immuunijärjestelmää vaimentava ja säätelevä D-vitamiini.

    Toki Crohnin taudin suhteen vaikutus luultavasti liiittyy myös D-vitamiinin antibioottisiin ominaisuuksiin, onhan kyseessä aika monimuktainen sairaus. Mutta ei voi muuta kuin ihmetellä, miten tällainen on voinut jäädä aiemmin huomaamatta.

    CRP:n ohella D-vitamiini laskee myös mm. interleukiineja, jotka myös aiheuttavat tulehdusta. C-reaktiivinen proteiini eli CRP on ollut paljon kartalla kun se liitettiin vuosia sitten sydänsairauksiin ja "superstatiiniksi" nimetty Crestor eli rosuvastatiini laski tehokkaasti CRP-tasoja samalla kun alensi kuolleisuutta uskomattomat 20%. Käsittääkseni kuitenkin tällä hetkellä CRP:n rooli sydänsairauksissa on edelleen epäselvä.

    Tulee todella ristiriitainen olo kun miettii suomalaista kattosuositusta 50 µg ja miten pielessä sen ON PAKKO olla. Tulee yhä useammin fiilis "älkää tehkö niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon".

    D-vitamiinitutkija ja lastentautien professori Bruce Hollis - jonka tutkimusten mukaan imettävät äidit tarvitsevat Ainakin 160 µg päivässä - on sanonut jo vuonna 2003 että ihmiset eivät yksinkertaisesti usko enää suosituksia, jos niitä ei nosteta ja nopeasti.

    Jenkeissä on jo laskettu (Aloia et al. 2008) että pitääkseen D-vitamiinin ylläpitämän hormonijärjestelmän tasapainotilassa, keskivertojenkit tarvitsevat Ainakin 115 µg että pääsisi & pysyisi plussan puolella:

    http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/87/6/1952

    Todellisuudessahan uudeksi kattosuositukseksi tutkimuskirjallisuudessa jo 10 vuotta sitten nostettu 250 µg pitää noin 750 µg:n turvallisuusmarginaalin auringonpalvojien varalta, jotka ottavat vielä tuohon päälle reippaasti purkista D-vitamiinia.

    Tekisi mieli huutaa ja lujaa että "olette väärässä ja koko D-vitamiinikeskustelu on ihan pielessä".

    VastaaPoista
  8. Auringon ottaminen todella suojelee ihoa, mutta määrä on olennainen asia. Pari vuotta vanhan tutkimuskoosteen mukaan yli 30 kertaan aurinkoa ottaneilla oli 10 kertaa pienempi riski sairastua ihosyöpään kuin alle 20 kertaa "kylpeneillä".

    Toinen kiinnostava tähän liittyvä pointti on se että D-vitamiini saa ihon päivettymään paljon nopeammin ja siten melaniinin lisääntyneen tuotannon myötä vähentää suojavoiteiden tarvetta:

    http://www.nature.com/jid/journal/v125/n5/full/5603599a.html

    Eli D-vitamiini näyttää suojelevan ihoa tehokkaasti palamiselta.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...