23. huhtikuuta 2009

Maan päivän saarna


Kuva JH

Hyvää Maan päivää Sinulle lukijani, vaikkakin päivän myöhässä. En ollut ajatellut kirjoittaa koko asiasta, mutta tämän Deepak Chopran lyhyen englanninkielisen tervehdyksen kuunteleminen innoitti minut kuitenkin tarttumaan aiheeseen.

Terveellinen ravinto ja Maan hyvinvointi liittyvät toisiinsa. Meidän alettava pitää ympäristöstämme parempaa huolta, jos haluamme, että lapsillammekin on tulevaisuudessa riittävästi puhdasta ruokaa. Myös puhtaan veden varannot ovat vaarassa. Luonnon saastuttamisen ja luonnonvarojen tuhlaamisen vähentäminen on alettava ottaa tosissaan.

Monet tuudittautuvat yhä teknologiaoptimismiin. Poliitikot ja muut uskovat, että voimme jatkaa kutakuinkin samaa elämäntapaa kuin ennenkin. He ajattelevat, että uudet ympäristöystävällisemmät keksinnöt pelastavat meidät. He uskottelevat, että riittää kun autojemme hiilidioksidipäästöt ovat hieman vähäisemmät.

Itse näen, että länsimaisessa elämäntavassamme ja luontosuhteessamme on jotain paljon pahemminkin vialla kuin vain se, että teknologiamme on liian saastuttavaa. Ympäristöystävällisen teknologian kehittämisen lisäksi meidän on välttämätöntä muuttaa perustavanlaatuisesti sitä, miten suhtaudumme luontoon. Emme voi jatkaa enää sillä tavoin, että pidämme luontoa vain hyväksikäytön kohteena ja raaka-ainevarantona.

Välineellisen ja vieraantuneen luontosuhteen on muututtava. Monet aikaisemmat kulttuurit, esimerkiksi monet intiaanikultuurit ja hindut, olivat hyvin tietoisia ihmisen läheisestä yhteydestä luontoon.

"Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, ja kauris, hevonen ja mahtava kotka ovat veljiämme.  Kallioiset harjanteet, niittyjen rehevyys, ponin ruumiin lämpö ja ihminen — kaikki kuuluvat samaan perheeseen."
 INTIAANIPÄÄLLIKKÖ SEATTLE

Myös meidän on oivallettava uudelleen yhteytemme luontoon. Jos jatkamme edelleen piittaamattomalla ja lyhytnäköisellä linjalla, tuhoamme vähitellen elämän edellytykset tällä pallolla. Länsimaista hybristä seuraa nemesis ellemme muuta suuntaa.

Tarvitsemme uutta, kunnioittavaa asennoitumista luontoon. Sen on perustuttava siihen, että tunnustamme täyden riippuvuutemme kauniista luomakunnasta, kosmoksesta. Tästä lähtökohdasta löydämme myös sellaisia arkipäivän ratkaisuja, joiden avulla pystymme jälleen löytämään harmonisen tavan elää luonnon kanssa sopusoinnussa.

Lisävirikkeitä:



7 kommenttia:

  1. Moi Juhani,

    asiallista tekstiä kirjoitit. Ei ollut saarna.

    VastaaPoista
  2. Siis Juhana, suo anteeksi.

    VastaaPoista
  3. heippa juhana!!

    kaunis, koskettava kirjoitus!!ja niin tosi!!

    Tuo intiaanin lainaus etenkin herkisti pysähtymään...kuinka vahvasti luulemme olevamme sidoksissa teknologiaan, joka tuhoaa maapallomme...
    olemme laiskoja!!

    Kiitos sinulle =)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kuulla, että pidit, Hanne. Onhan meillä suomalaisillakin ollut perinteisesti vahva luontosuhde, mutta tuntuu siltä, että se on katoamassa.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus!

    Itse uskon auringonjumalaan eli pyhään kolekalsiferoliin ja yön jumalattareen eli melatoniiniin. Niillä pärjää. ;-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Neonomide. Itse uskon, että auringon vaikutuksia ei voi pelkistää D-vitamiinin muodostumiseen, vaan auringonvalosta on meille muutakin hyötyä. Malttillinen auringonotto esimerkiksi lisää endorfiinin kaltaisten aineiden muodostumista, mikä osaltaan voi selittää sitä, miksi auringossa oleskelu, kunhan se ei ole liiallista, tuntuu ihmisistä niin hyvältä.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...