18. huhtikuuta 2009

Seitsemän tapaa, joilla voit vähentää syömisesi ympäristövaikutuksia

Eräiden tiedossa oli jo 1970-luvulla, että ruoantuotannolla on ekologisia vaikutuksia. Frances Moore Lappé kirjoitti silloin kirjan Diet for a Small Planet, joka suomennettiin sittemmin nimellä Ruokaa kaikille. Kuten monien muiden uusien asioiden kohdalla, suuri yleisö ei ollut vielä silloin valmis vastaanottamaan viestiä.

Vasta nyt kun ilmastonmuutos on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja kun ruoantuotannon ilmastovaikutuksia on alettu tutkia, ajatukset ovat alkaneet saada vastakaikua. Ruoantuotannon ympäristövaikutukset ovat asia, josta puhutaan nykyään jo YK:n tasolla ja siitä voidaan kertoa YLEn TV-uutisissakin.

NaturalNews.com-sivustolla on nyt artikkeli, jossa kiteytetään hyvin viisi tapaa, joilla jokainen meistä voi vähentää syömisen haitallisia ympäristövaikutuksia. Kirjoitin vapaasti niiden pohjalta omat seitsemän kohtaani.

Osta paikallisesti tuotettua ruokaa. Suuri osa ruoantuotannon hiilijalanjäljestä on peräisi siitä, että ruokaa joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja ennen kuin se päätyy kaupan hyllylle.

Vältä talvisin Suomessa kasvihuoneessa viljeltyjä vihanneksia. Jos valinta on tehtävä espanjalaisen tuontitomaatin ja Suomessa talvella kasvihuoneessa viljellyn tomaatin välillä, espanjalainen on ympäristöä säästävämpi valinta, koska kasvihuoneviljely syö valtavat määrät energiaa. Aiheesta enemmän Helsingin Sanomien artikkelissa.

Kävele tai pyöräile kauppaan. Voit vähentää liikenteen päästöjä myös kävelemällä tai pyöräilemällä kauppaan sen sijaan, että ajaisit sinne autolla. Saat samalla terveellistä liikuntaa.

Vältä turhia pakkauksia. Jätteen vähentämiseksi voit ostaa suuremmissa erissä tai ostaa pakkaamattomia tai vain vähän pakattuja tuotteita. Voit myös käyttää omaa kassia sen sijaan, että ostaisit muovikassin.

Suosi kasvikunnan ruoka-aineita. Nykyään on osoitettu jo vakuuttavasti, että eläinkunnan ruokien tuottaminen kuormittaa ympäristöä huomattavasti enemmän kuin kasvikunnan ruokien. Lisäksi kasvikunnan ruoka-aineiden runsaampi käyttö olisi myös terveellisempää. Se ei merkitse sitä, että kaikista täytyisi tulla vegaaneja, mitä en pidä edes terveydellisesti ihanteellisena. Hyvä muutos esimerkiksi olisi, että 30-50 prosenttia eläinkunnan tuotteista saatavasta proteiinista korvattaisiin kasvikunnan proteiinilähteillä, kuten esimerkiksi pähkinöillä, pavuilla ja tofulla.

Suosi yksinkertaisia perusraaka-aineita. Vältä elintarviketeollisuuden runsaasti jalostamia ja käsittelemiä ruokia. Ruoan prosessointi kuluttaa energiaa ja raaka-aineita. Se myös vähentää ruoan sisältämien ravintoaineiden määrää. Ruoka on yleisesti ottaen terveellisintä valmistaa yksinkertaisista perusraaka-aineista.

Viljele itse. Kaikilla meillä ei ole mahdollista viljellä kaikkea ruokaa itse, mutta monilla on mahdollisuus palstaviljelyyn. Kasvattaessasi ruokasi itse tiedät aina syöväsi laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Lisäksi monet pitävät kasvimaan hoitoa rentouttavana ja mukavana.

Lisäpuuhaa:

Englanninkielentaitoiset voivat käyttää tätä aterialaskuria sen selvittämiseksi, kuinka paljon eri ateriat tuottavat kasvihuonepäästöjä.

3 kommenttia:

  1. Kiitos Juhana!!!
    Meinasin mennä autolla kauppaan mut taidankin ottaa fillarin...=)

    VastaaPoista
  2. Hei Hanne,

    Kiva jos innoitin johonkin tuollaiseen konkreettiseen. :-)

    VastaaPoista
  3. heippa Juhana!!
    Apua, oli pakko sittenkin mennä autolla kun vanhempi tyttäreni olikin tulossa yökylään ja tuli kiirus ja vaikka mikä...mut ens kerralla...
    ja sitäpaitsi, uskon et ens ylkkäreissä, terv.tiedossa kysytään jotain näistä jalajljistä..ruoan suhteen..:)

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...