29. syyskuuta 2009

Torjunta-aineettomuus on hyvä syy suosia luomua

Erään tuoreen ravitsemustieteellisessä julkaistun tutkimuksen mukaan luomuruuan ravitsemuksellinen laatu ei olisi sen parempi kuin tavanomaisestikaan viljellyn.

Tutkimuksessa unohdettiin kuitenkin täysin pari olennaista tekijää, joiden vuoksi luomuruoka on terveellisempi valinta. Ensimmäinen on se, että luomuruuassa on keskimäärin enemmän flavonoideja ja muita fytokemikaaleja kuin tavanomaisesti viljellyssä.

Vielä tärkeämpi syy on siinä, että luomuruokaa suosimalla voidaan välttää torjunta-ainejäämät. Erityisesti asialla on merkitystä lapsille, koska lasten ajatellaan olevan herkempiä torjunta-aineille.

Parissakin tutkimuksessa on havaittu, että hyönteismyrkkyinä käytettyjen organofosforiyhdisteiden jäämät lasten virtsassa putoavat nopeasti luomuruokaan vaihtamisen jälkeen. Kun luomusta siirrytään takaisin tavanomaisesti viljeltyyn, pitoisuudet jälleen kohoavat nopeasti.

Hyönteismyrkyt ja monet torjunta-aineet on yhdistetty riskiin sairastua moniin sairauksiin, mutta niistä lienee eniten haittaa sen vuoksi, että ne voivat toimia umpieritysjärjestelmää häiritsevinä aineina.

Torjunta-aineiden pelossa ei pidä kuitenkaan jättää syömättä terveellisiksi tiedettyjä ruoka-aineita. Siten on esimerkiksi terveellisempää syödä tavanomaisin viljelymenetelmin viljeltyä parsakaalia kuin jättää se syömättä sen vuoksi, että se ei ole luomua. Tämän linjaukseni takana on myös esimerkiksi syövän ehkäisystä kirjan kirjoittanut maailmankuulu lääkäri David Servan-Schreiber.


Lisätietoa:





7 kommenttia:

  1. Luomu maistuu usein paremmalta. Sekin on ihan älyttömän hyvä syy. :)

    VastaaPoista
  2. Pitäneekö paikkansa, että korkeat brix-arvot kasveista mitattuna merkitsisivät ravinteikkaampia kasveja. Eli monipuolisella kasvualustan mineraali ja hivenaine, sekä orgaanisten aineiden ja eliöiden koostumuksella kasveihin muodostuisi enemmän ravintoaineita, sokereita ja makua. Lisäksi väitetään että kasvin korkeat brix-arvot merkitsevät myös tervettä kasvustoa eli ei olisi tarvetta kasvinsuojeluaineille. (Refraktomeetteri vain taskuun ja ruokaostoksille!)

    VastaaPoista
  3. "piti sanomani.." että niin hyvä ajatus kuin luomu onkin, jos ei maaperässä ole kaikkea mitä kasvit tarvitsevat, ei luomuruoka meitä paljon hyödytä. Mutta luomuun liitettynä maan mineralisointi puuttuvilta osilta ja ehkä paramagneettisen aineen lisäys ja maan rikkaasta pieneliöstä huolehtiminen saattaisivat tuottaa ylivoimaisen terveellisiä kasviksiä, hedelmiä ja eläinperäistä ruokaa ihmisille.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista. Tunnen niin heikosti viljelyä, että en uskalla sanoa asiasta mitään. Toivottavasti joku toinen asiaa tunteva ottaa asiaan kantaa.

    VastaaPoista
  5. Mistähän saisi luotettavaa tietoa kasvisten ja hedelmien ravintoainepitoisuuksien määristä viimeisen 50-vuoden ajalta eli siis kuinka paljon ne ovat pudonneet. Mulla on yksi Saksalainen tutkimus, joossa kerrotaan 50-80% pudotuksista...?
    mm. mansikan C-vit pitoisuus olisi laskenut jopa 83%??

    http://www.facebook.com/home.php#!/photo.php?pid=3327201&id=524738468&ref=fbx_album

    VastaaPoista
  6. Hei,

    Olen nähnyt samat tiedot. En valitettavasti tiedä, mistä saisi luotettavaa vertailutietoa, mutta vaikuttaa selvältä, että varsinkin vihannesten mineraalipitoisuudet ovat pudonneet huomattavasti. Syynä on ilmeisesti tehoviljely, jossa lannoitteilla korvataan vain osa viljelymaan ravinteista.

    Yleisesti ottaen pärjäämme kuitenkin mielestäni ilman mineraaleja sisältäviä ravintolisiä, jos kiinnitämme huomiota ruokavaliomme laadukkuuteen.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...