13. helmikuuta 2012

Painonhallintaa vai elämänhallintaa? — Aika uudistaa ajatuksia painonpudottamisesta (vieraskirjoitus)


valokuva Milko Konttinen

Tämän vieraskirjoituksen on laatinut laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM, Leena Putkonen, joka työskentelee tällä hetkellä lähinnä työterveyshuollossa Terveystalo Vaasassa ja Tampereella. Koska hänen tutkijahenkiset kollegansa jaksavat onneksi keskustella sosiaalisessa mediassa ravinnon terveysvaikutuksista mikrotasolla, on hän päättänyt keskustella syömisestä mikrouuni-jääkaappi-pääkoppa-tasolla. Tai poiketa siltäkin akselilta ihan sivusuun, kuten hän itse sanoo.


Käsi ylös, kuka ei tiedä, että aamiaisen väliin jättäminen on huono tapa? Tai että on todennäköistä, että vyötärönympärys alkaa paisua, jos joka päivä syö iltapäiväkahvilla munkkipossun? Suklaalevy iltapalana on varmasti kaikkien mielestä painonhallinnan kannalta huono tapa. Mutta se voi tuntua auttavan elämänhallinnassa — edes hetkellisesti. Miksi muuten valitsisimme väsyneenä kaupassa sen suklaalevyn ja samalla ajattelisimme, että kunhan vain saan lapset nukkumaan, palkitsen itseni siitä, että jaksoin tämänkin päivän ahertaa arjen askareissa?

Kaadamme itsellemme ison lasin viiniä ja napostellemme lempijuustojamme suolakeksien kera television ääressä ja ajattelemme, että nyt olen turvassa ja kaikki on hyvin. Viinilasillinen jos toinenkin rentouttaa ja ”nostaa arjen yläpuolelle”. Tai sitten hieman suorasukaisemmin nappaamme pullon kossua ja jaamme sen viikonlopulle kuin karkkipussin sisällön konsanaan. Tuntuu, että ihmiset hakevat tapaa pelastautua omasta elämästään ruoan tai nautintoaineiden käytön kautta. Hurja ajatus. Vaikka suurin osa pystyy nimeämään myös elämään iloa tuovia ajatuksia, niin tahti on vain liian kova nauttimaan niistä ilon hetkistä, kun ne kohdalle osuvat.

Olen vastaanotollani kuullut, miten ylipaino on aiheuttanut erilaisia harmituksen aiheita ja itsesyytöksiä. Listalla ensimmäisenä on yleensä, että ei jaksa tehdä asioita (täytä rinkka 20 kg:lla kiviä ja ala kivuta portaita tai lähde lenkille), ei saa kengännauhoja kiinni (siispä Crocsit — nyt myös talvimallina) ja että henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on nolottavan vaikeaa. Suomalaiset taitavat olla aika ujoja, mutta uskoisin, että jos ihmiset kehtaisivat, he kertoisivat myös siitä, miten ylipaino vaikuttaa seksuaalisuuteen. Lisäksi erittäin moni haluaa huolehtia terveydestään itsensä ja läheisten takia. Ajatuksen tasolta käytäntöön siirtäminen vain tuntuu olevan kovin vaikeaa. Terveydestä huolehtiminen siirtyy to do -listalla aina alemmaksi akuutimpien tehtävien alta.

Työssäni ravitsemusterapeuttina puhun ison osan ajasta muusta kuin ruosta. Tätä puolta tuo myös kokeneempi kollega Anette Palssa esille omassa, varsin realistisessa blogitekstissään, johon on helppo samaistua. Ihmettelin ensin jutun otsikkoa, mutta sitten hokasin, että noinhan se parhaimmillaan on. Eli oma otsikkoni olisi ”Ravitsemusterapeutti ei väsy. Paitsi joskus, jos ei ole lomaillut tosi pitkään aikaan.” Niin kuin jokainen normaali psyykellä siunattu ihminen. Herkästi käy nimittäin niin, että sitä alkaa väsyneenä miettiä suklaalevyjä ja viinilasillisia, oli syömisen ammattilainen tai ei.

Miten kiire ja painonhallinta sitten käytännössä nivoutuvat yhteen? Kiireessä nukkuu vähän ja aina väsyttää. Luultavasti stressitaso on korkealla jatkuvasti. Henkinen stressi tulkitaan elimistössä pitkälti kuten fyysinenkin stressaava uhkatilanne. Elimistö ajattelee, että nyt on ne kuuluisat ”pahat päivät” ja pitää kiinni varareservistään kiinni viimeiseen asti.

Väsyneenä myös tuntuu, että on pakko napostella jotain, jotta pysyy hereillä. Tai jatkuvasti on tunne, että pitäisiköhän syödä, niin saan lisää energiaa ja jaksan tehdä vielä päivän loppuun. Tarve syödä, vaikka passiivisesti istuu paikallaan eikä lisäenergian tarvetta varmasti ole. Joskus kiireen takia päivän syömiset jäävät välistä ja iltaisin vietetään tunteja popsien ja nautiskellen suolaista ja makeaa vuorotellen. Vähän niin kuin joulun pyhinä. Hetkellistä olotilan- ja elämänhallintaa.

Kiire synnyttää herkästi oman ihmislajinsa. Puhun ihmisistä, jotka suorittavat syömistä. Se joukko ihmisiä, jonka sisällä tuntuu olevan varsinainen kieltojen, rajoitusten ja sääntöjen superego.

”Nyt ei saa syödä perunaa.”
”Minun pitäisi käydä joka ilta lenkillä.”
”Lopetin makean syömisen 10 vuotta sitten. En voi ottaa yhtään. Jos otan, niin tiedän, että en voi hallita syömistäni. Silti tätä ylipainoa vaan on.”

Jostain syystä ihmiselämän eräästä suurimmasta riemusta, hyvästä ruoasta ja syömisestä, on tullut halujen ja kieltäymysten taistelukenttä. En tiedä, milloin näin on käynyt, mutta ainakin sellaisen käsityksen omien vanhempieni puheista saan, että ei tällaista ajattelua ole kovin pitkään ollut ilmoilla. Tainnut heidän aikaan vielä mennä ”sitä syötiin, mitä oli”- periaatteella. Toisaalta ruoalla kikkailu on eräs kontrollin muoto. Se antaa onnistumisen tunteita siitä, että ”hah, pystyn kontrolloimaan edes jotain osaa hektisestä elämästäni!” Pettymys vain on aika kova, jos ja kun kontrolli pettää. Patrik Borg puhuu niin kirjoissaan kuin blogissaan usein hyvästä syömisestä. Siihen osana kuuluu joustavuus ruokavalinnoissa.

Syyllistyminen ei myöskään kuulu ruokailuun missään muodossa. Minä ainakin mussuttelen suklaamuffinssini hyvällä ruokahalulla, jos semmoista yllättäen vierailulla tarjotaan, vaikka ”suunnitellut” sitä päivän aikana syövänikään. On aika häkellyttävää tajuta, että vastaanotolla ajattelutapaani eivät kaikki edes ymmärrä. Useat ihmiset ovat siinä uskossa, että kun oikein tsemppaa hampaat irvessä, paino putoaa. Niin, voi se pudota ja useimmilla se tulee takaisin. Voisi loogisesti ajatella, että jos on kovasti ”tsempattu” useita kertoja ja silti ylipainoa on 30 kiloa, tekniikka ei toimi. Silti ihmisten tuntuu olevan kauhean vaikea vapauttaa ajatuksiaan totutusta. Tai ehkä juuri siitä syystä. Joutuu ajattelemaan, joutuu hakemaan ratkaisuja ongelmien alleviivaamisen sijaan ja joutuu keskittymään siihen, ettei pingota. Paradoksaalista, tiedän.

Keskusteluun painonhallinnasta on tullut myös käsite tietoisesta syömisestä, eli englanniksi mindful eating. En ole siihen hurjan syvällisesti ehtinyt paneutumaan, mutta ilokseni Jan Chozen Baysin Mindful Eating -kirjaa lukiessa havahduin siihen, miten monesta asiasta olin samaa mieltä ja mistä olin jo asiakkaiden kanssa keskustellut. Laihdutus ja pysyvä painonhallinnan saavuttaminen perinteisin keinoin (kalori-kaloriton-mauton) on tullut tiensä päähän. Ei sillä laihdu. Tai laihtuu sillä, mutta löytääkö sillä hyvä syömisen ilon? Siitä en menisi takuuseen. Sen sijaan ruoan arvostaminen enemmän, syömisen äärellä rauhoittuminen ja elimistömme viesteille herkistyminen voi tässä meitä auttaa. Puhun meistä, koska itsekin tutustuin äskettäin uuteen minääni. Sellaiseen, joka söi sydän-nälkäänsä kaikkea, mutta mistään ei tullut kylläinen ja hyvä olo, vaikka fyysinen nälkä oli tyydytetty monta ruokalajia sitten. Lusikalliset eivät lakanneet ennen kuin selvitin itselleni sydän-nälän syyn.

Ravitsemusterapeutin painajainen on kanssaihminen, joka on ”sumutettu” uskomaan, että nappi tai kolmekymmentä päivässä pitää kunnon kansalaisen kipittämässä oravanpyörässä entistä tarmokkaammin. Silloin on vaikea kuunnella ja kuulla, mitä tietoisella läsnäololla tai syömisellä voitaisiin saavuttaa. Moni kokee, että ei ole aikaa itseensä panostamiselle tai painonpudotusprojektille. Sen sijaan toivotaan, että olisipa vielä yks pilleri — sellainen, josta löytyisi ratkaisu laihduttamiseen. Sitä odotellessa voisi kuitenkin miettiä, jospa kokeilisikin tutustua kunnolla itseensä, hidastaa kiirettä keinolla millä hyvänsä ja alkaa etsiä tasapainoista suhdetta syömiseen ja itsestä huolehtimiseen. Pilleri-ratkaisu on tylsä, elämä ei.

Painonhallinta ei kuitenkaan ole pelkästään yksilötason juttu. Ainakin siitä tulisi keskustella myös yhteiskunnallisena asiana — meidän kaikkien asiana painoindeksiin tuijottamatta. Nykyinen elinympäristömme on kuin suuren suuri rottakoe siitä, kenen hermot kestää kaikkia ruokaärsykkeitä ja passiivisiksi rakennettuja yhteisöjä. Kuka sortuu keksipakettivuoren kohdalla? Kenen jääkaapin ovi narahtaa, kun mainoksissa kerrotaan, kuinka äsken ahmitun ähkyn saa pois jogurtilla? Siis syömällä lisää. Todella loogista. Tämä on käsitteenä niin hauska (saa syödä vielä vähän lisää hyvällä omatunnolla), että onhan sitä pitänyt itsekin kokeilla. Omakohtaiset kokemukset olivat huonot. Lisäämällä reilun kuupallisen lisää sulateltavaa elimistöön, en alkanut taianomaisesti voimaan paremmin. Ruoan keskittyminen ja hinnoittelu ovat myös yhteisiä asioita, jotka vaikuttavat yksilötason valintoihin.

Luonnollisesti on hyvä, että on jonkin verran käsitystä siitä, mitä suuhunsa tulisi laittaa ja harhakäsityksiä tulee herkästi, kun mediasta tulee joka viikko vähän eriävää tietoa siitä, mitä pitäisi syödä. Vastaanotolla onkin mukavinta, kun voi keskustellen kertoa, mitkä asiat merkkaavat ja mistä ruokavalinnoista ei tarvitse niin stressata. Kuten Jan Chozen Bays toteaa Mindful eating -kirjassaan, vanhat tavat ruokailupulmien ratkomiseen eivät toimi — oli kyse liiallisesta tai muuten vääristyneestä syömisestä. Markkinamiehet eivät ehkä tästä näkökulmasta tykkää, sillä silloinhan syötäisiin vähemmän ja laadukkaammin. Toisaalta toivoisi, että ihmiset määräisivät miten elämäänsä elävät, eivät markkinat. Ruoka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Siitä saa nauttia ja iloita ilman kurttuotsaisuutta, mutta samalla sen tulisi palvella meitä eikä niin, että me alamme uhrata ajatuksiamme ja elämämme tyystin ruoalle. Kiireen (pysyvään) katkaisuun ehdottaisinkin reipasta urheilua työpäivän päätteeksi kullekin mieluisalla tavalla ja sen jälkeen ruoanlaittoa rauhassa perheen tai ystäväpiirin kanssa, rupattelua ja maailman parantamista vaikkapa sen viinilasillisen ääressä. Pientä kiireen vastaista kapinahenkeä kehiin!

18 kommenttia:

  1. Mukava lähtökohta - tätä "pään avulla syömistä" on onneksi viime aikoina ollut esillä yhä enemmän.

    Mielestäni teemaa, tätä postmodernin ruoan olemusta, ei voi kuitenkaan irrottaa muista ilmiöistä. Esimerkiksi yleensä kulutukseen ja äkillisiin tarpeisiin ja tunteisiin perustuva länsimainen maailmamme, jossa yksilön kontrolli ja ylipäätänsä varmojen totuuksien tila on kaventunut, nimenomaan saa aikaan sen, että ruokaan, syömiseen ja ruumiiseen suhtaudutaan tietyllä tavalla. Eriytyminen on myös valtavaa. Ei pelkästään erilaisten dieettien ym. suhteen, vaan kaikkinaisen ravintoon suhtautumisen kannalta. Onhan ruoka esimerkiksi vahva identiteetin rakentaja ja sosiaaliluokan ilmentäjä.

    Ei ihme, jos Maija Meikäläisiä hirvittää.

    VastaaPoista
  2. Miksi siitä ei puhuta että lihasmassan säilyttäminen ja lisääminen on kriittistä painonhallinan kannalta? Ihmiset laihduttavat ja lenkkeilevät, mikä laskee lihasmassaa ja siis kehon energiakulutusta - onko ihme että lopputuloksena on painon nousu kun dieetti on ohi? Mikset korosteta sitä että lihasmassan lisäämisen painoharjoittelulla tulisi olla painonhallinnan kulmakivi?

    VastaaPoista
  3. Leenan vieraskirjoitus mielestäni täydensi mukavasti omaa ravintoainekeskeistä kirjoitteluani. Tosin olen parissa aiemmassa blogikirjoituksessani, mm. tässä kirjoittanut tietoisesta syömisestä.

    Evojeesus, kyllä ainakin minä olen nähnyt lihasmassan säilyttämisestä kirjoitettavan laihduttamista käsiteltäessä. Itse en ole kirjoittanut laihduttamisesta paljonkaan, joten tätäkään osa-aluetta en ole kosketellut. Kuntosaliharjoittelu on toki hyvä asia, mutta kaikki eivät tunne sitä omakseen. Pääasia minusta on, että ihmiset harrastavat sentään jotain liikuntaa -- mitä vain mikä tuntuu itse kullekin sopivan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
    Kuulostaa niin helpolta, mutta miksi se on silti monille niin kovin vaikeaa?

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Evojeesus, koska lihasmassa ei ole niin kriittisen tärkeä painonhallinnan kannalta. Lihas toki kuluttaa energiaa, mutta ei niin paljon kuin yleensä luullaan. Arviot vaihtelevat noin 15-100 kilokalorin verran per kilo lihaskudosta. Ja kuten Juhani tuossa hyvin totesikin, ei kaikkia tuo punttisalilla koluaminen kiinnosta.

    VastaaPoista
  6. Jaska, lihasmassan vähenemistä laihdutuksen aikana ei mielestäni pitäisikään tarkastella kapeasti pelkästään painonhallinnan kannalta, vaan myös hyvin pitkän aikavälin terveyden kannalta. Ikääntymiseen liittyy nimittäin aina lihasmassan menetystä ja sitä tulisi pyrkiä hidastamaan. Heikko lihaskunto esimerkiksi lisää kaatumisten ja sitä kautta luunmurtumien riskiä.

    VastaaPoista
  7. Tästä kirjoituksesta on helppo tykätä :). Upeaa, että olet jo uran alkuvaiheessa oivaltanut isoja asioita. Itselläni meni oppimiseen paljon kauemmin. Nyt urallani on menossa jälleen syvennysvaihe, kun olen kouluttautunut tietoisuustaidoissa lisää ja vahvistanut muutenkin hyväkysymis- ja omistautumisterapia osaamista.

    Minä opin vasta kantapään kautta, miten en väsy ja yksi tärkeä asia on tehdä sopivasti töitä ja rytmittää asiakastyötä muuhun työhön. Olen saanut muutamia kertoja myös hyvää työnohjausta joka on vienyt ajattelua eteenpäin. Mindfulness-harjoittelu ja jooga ovat olleet tärkeässä osassa tässä omassa kehityksessä Tärkeään on myös muutama luottokolleega joiden kanssa olen samalla aaltopituudella ja keskustelemme luottamuksellisesti.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja pahoittelee, ettei ole tentti- ja työputken pyörteissä ehtinyt tänne kommentoimaan. Viuuuh, päivät vaan mennä vingertää.

    Kiitos Jaskalle, että kävikin jo kommentoimassa lihasmassa juttua. Evojeesukselle terveisiä, että harva painonpudottaja (onpa tökerö ilmaisu) selviää vastaanotoltani ilman keskustelua lihasmassan säilyttämisestä tai sen merkityksestä, joita Juhana ja Jaska tuossa toivat jo esille. Joskus vastaanotolla jutellaan enemmän käytännön seikoista, tänään esimerkiksi siitä, että kyllä, kello kuuden jälkeen saa syödä ja joo, voisi olla hyvä, että ei pitäisi 13 tunnin ateriavälejä (en liioittele yhtään). Joskus taas ruokapuheet jää vähemmälle, tai ne ovat sivuroolissa. Lohtusyöminen ei teknisesti eroa syömisestä, mutta voikin olla lähinnä oire jostain muusta, eikä sinällään keskiössä.

    Kiitos kiitoksista, tuli tosi hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä, puhut täyttä asiaa. Kommentoin jo aiemmin, mutta Firefox päätti kaatua siinä samassa ja viesti katosi bittiavaruuteen. :/ Olen ollut myös hämilläni ja harmissani tästä nykyisestä ravitsemusajattelun kehityksestä, joka uhkaavasti menee syyllistämisen ja kieltäymysten suuntaan. On olevinaan jollain lailla kunniakasta ja ylevää, jos osaa noudattaa tiettyä diettiiä ja vieläpä eritellä omat syömistottumuksensa valtavirrasta kertomalla yksityiskohtaisesti ns.epäterveellisistä ruoista, jotka eivät kuulu oman diettiin ja vastaavasta superruoista, jotka puolestaan tekevät ko.dieetistä aivan erinomaisen terveellisen.

    Tässä kouhotuksessa mennään ääripäästä toiseen, syyllistetään itseä ja muita, kiristetään vannetta joka suunnasta ja eletään itsekurimuksessa unelmoiden siitä, että saisi vain vapautuneesti olla, elää, syödä hyvää ruokaa ja silti säilyttää terveytensä. Ja kyllä; se on mahdollista! Voi kun oppisimme ymmärtämään että mieltäkin tarvitsee ruokkia aika ajoin(=aina kun se sitä vaatii), koska ihminen on kokonaisuus: keho+mieli. Ei se, että jättää esim. hilihydraatit pois saa johtaa kamaliin mielitekoihin ja ankaraan itsekuriin, jotka taas syövät elämän iloa ja nautintoa. Suomeen voitaisiin tilata kunnon joukko ranskalaisia kulinaristeja levittäytymään ympäri maata ja näyttämään miten nautitaan elämästä ilman kieltäymyksiä ja itsensä rankaisemista!

    Luin vastikään teoksen, Ranskattaret eivät liho(Michelle Guilliano) ja ärsyttävästä nimestä huolimatta kirja olli valovoimainen katsaus koko ranskalaiseen elämäntapaan. Siinä oikein hehkutettiin heidän elämän iloaan, nautintoja, viinin, suklaan ja juustojen tärkeyttä mielihyvän tuottajina, yhteisöllisyyttä, pientä ja terveellistä pinnallisuutta(=itsestä huolta pitämistä) ja perusasioita itsestä huolehtimisessa ilman suurempaa vaivannäköä. Ranskalaiset eivät harrasta kuntosaleja tai laihdutusta--he syövät kaikkea laidasta laitaan, nauttivat punkkua säännöllisesti, kävelevät hurjan paljon ja juovat paljon vettä =) Siinäpä terveyden aakkoset!

    Kiitos tästä vieraskirjoituksesta. Olen vaikuttunut, hyvin tuotu asia esille ja tämä antoi toivoa siitä, että ravitsemusterapeutit saattavat omalla toiminnallaan tukea naisia terveempään itsekunnioitukseen ja elämän iloon samalla kun syömis- ja liikuntatottumukset kohenevat.

    Mukavaa helmikuuta sinne päin molemmille!

    VastaaPoista
  10. Maria,

    Täytyy tunnustaa, että tämän ja parin viime keskustelun äärellä olen oppinut aika paljon. Itselläni on nimittäin ollut juuri sellainen ruokavaliota terveelliseksi virittävä lähestymistapa, jota moitit ensimmäisen kappaleesi lopussa. Siinä on vain se ero, että tästä terveelliseksi virittämisestä huolimatta olen kyennyt säilyttämään syömisestä nauttivan asenteen ilman mitään pakonomaisuutta tai liialliseksi kokemaani kontrollia. Nyt tajuan, että on monia, joille syömisen hallinta on paljon vaikeampaa. Jatkossa on ilmeisesti paikallaan korostaa joustavan kontrollin tärkeyttä. Kiitos siis Leenalle, Anettelle ja myös Marialle tämän myös näkökulman avaamisesta. Aion silti myös jatkossa kirjoittaa ruokavalion terveelliseksi virittämisestä, mutta sen rinnalla yritän muistaa myös sen, että joustojen salliminen on ruokavalion soveltamisessa myös tärkeää. Se on ollut selvää itselleni, mutta en ole muistanut sanoa sitä ääneen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos hyvasta artikkelista!
    Valilla epailen olenko todella tyhma, laiska vai mika, kun en pysty kontrolloimaan syomistani. Kolesteroliarvoni ovat korkeat, vatsani ei toimi ja lisaksi karsin anemiasta. Itse ruoka jota syon - siis aamiainen, lounas ja paivallinen - on terveellista ja vaharasvaista, mutta kaikki muu sen lisaksi on turhaa ja jopa tuhoisaa terveydelleni - suklaata ja taytekekseja niin kauan kuin niita kaapista loytyy.
    Pystyisinkohan nyt viimein jattamaan sokerin ja valkoiset viljatuotteet pois? Huomenna.

    VastaaPoista
  12. Marialle terveisiä, että olen aikanaan "Ranskattaret eivät liho"-kirjan lukenut erään kuntoutuskurssilaisen suosittelemana. Nimi on tökerö, mutta taitaa olla totta! :) Sisältö sen sijaan oli mainio. Arkiaktiivisuudesta muistuttelen usein, esimerkiksi lasten kanssa lumileikeissä peuhaaminen tunnin ajan illasta on aikamoista hommaa! Ja Pariisin kaduilla kipittämiseen verrattuna se on vielä lapsenmielistä ja hauskaa touhua. ;) Lasten ja miksei aikuistenkin innostaminen liikkumaan vaatii lähinnä mielikuvitusta ja vähän vaivannäköä. Meidän perheessä isäni, eli ukki, tekee takapihalta naapurin pellolle ladut, jotta hiihtämään lähtö ei olisi välimatkasta kiinni - ei lapsenlapsille eikä meille aikuisille. Pertsa sujuu ihan mainiosti luomuladulla. :)

    Terveellisen syömisen optiomoinnissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta sen arvottaminen päätavoitteeksi menee monesti överiksi. Lisäksi minun on vaikea uskoa, että niissä maisssa, joiden ruokavalioiden katsomme olevan esimerkiksi eliniän perusteella todella terveellisiä, ei olisi yliyöntejä. Uskoisimpa, että viinikulttuurin maissa edes joskus tulee joutua sitä viiniä enemmän kuin kohtuudella ja kärsitään krapulaa (ilta venähti, oli hauskaa, oli murhetta, mitä nyt kulloinkin). Monessa Aasian maassa taas käytetään aikas satsit suolaa, jota itse pidän väheksyttynä terveyshaittana - kulttuuriin ja maanosaan katsomatta. Osa pitää natriumglutamaattia erittäin haitallisena täällä länsimaissa, kun se Aasiassa on monesti olennainen osa maustamista - myös niiden terveellisten kasvis-kala-aterioiden. Itse olen aika pro pulla - ihminen. Onko maailmassa mitään ihanampaa kuin äidin jouluaaton aamun nissepojat? Ei ole. :D

    TIbs, entä jos kyse ei ole siitä, että olet tyhmä tai laiska (epäilenpä vahvasti), vaan siitä, että syömisen taidot ovat ruosteessa? Valkoisten viljatuotteiden tai sokerin poisjättäminen on toki fiksua, mutta tuskin niistä totaalisesti tarvitsee luopua, jotta ruokailutottumuksesi olisivat terveellisiä. Ehkä kannattaisikin lisätä. Omat asiakkaani poistuvat vastaanotolta yleensä niin, että ruokavalioon on yhdessä tuumin päätetty lisätä asioita - lisää aterioita, lisää kasviksia, lisää joustoa, lisää vaihtelua. Kuten mainitsin, iitse pidän ruokailua taitolajina, ja aivan kuten en voi järjellä päättää, että tänään minusta tulee ydinfyysikko tai eläinlääkäri, en voi oikein sitäkään päättää, että tänään uudistan ruokailutottumukseni kokonaan ja syön vain terveellisesti. Minä tosin ajattelin syödä tänään laskiaispullia - viikon myöhässä, tiedän, mutta ei se ole niin justiinsa. ;) Jos on useampi ruokailupulma, niin tervetuloa tai -menoa ravitsemusterapeutin vastaanotolle juttelemaan, josko saisi ideioita siihen, miten sitä syömistä voi entrata ilman kauheaa stressiä ja morkkista. Sitä vartenhan me ollaan. Yksityispuolella pääsee joutuisammin, mutta toki lähetteen voi tk-lääkäriltä pyytää. Toivon, että siellä, missä asut siis on ammattikuntani edustajia palkattuna riittävästi… Aina näin ei ole.

    Kiitos jälleen kommenteista ja hyvästä keskustelusta! Tämä ravitsemusterapeutti siirtyy nyt sinne lomalle ajatuksiaan lepuuttelemaan. :)

    VastaaPoista
  13. Niin. Niin kuin totesin jo 2004 Patrik Borgin ja Eija Holmalan kanssa kirjoittamassani kirjassa Sinä Onnistut - Pysyvän painonpudotuksen salaisuudet: laihtuminen lähtee korvien välistä.

    Ja tätä nykyä olen sitä mieltä, että laihtuminen riippuu vain ja ainoastaan siitä mitä korvien välissä tapahtuu.

    Oma havaintoni on se, että hirvittävän monet epäonnistuvat laihdutuksessa koska he yrittävät ratkaista laihduttamalla ongelmia, joilla ei ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa. Tästä seuraa se, että laihduttamiseen, ylipainoon ja laihtumiseen liitetään ihan turhaan hirveä kasa erilaisia tunteita.

    David Campbell on todennut: "itsekuri on sen muistamista, mitä oikeasti haluaa". Mutta jos ei oikeasti halua laihtua vaan tuntea olevansa rakastettu, haluttu, hyvä, ehjä ja kaikkea muuta sellaista, jota laihduttamalla ei saavuta, ei ole mikään ihme, ettei laihduttaminen onnistu.

    Uusimmat laihdutuskurssini lähtevätkin nyt liikkeelle siitä kysymyksestä, että haluaako laihdutusta miettivä henkilö oikeasti laihtua -- vai jotain ihan muuta. Ja usein kun "se muu" löytyy, laihduttamisesta tulee käytännön asia, joka hoituu siinä sivussa.

    Ihan oikeasti laihdutuksen kuuluisi olla samanlainen "tunteeton" käytännön asia kuin hampaiden pesu tai suihkussa käynti. Jos se ei ole sitä, ensin pitää löytää asiaan se näkökulma, joka tekee laihdutuksesta tunteetonta.

    Ja kun oikea näkökulma löytyy, kaikki voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä, niin kuin monet asiakkaani ovat jo saaneet huomata. Tarkempi selitys nopeasta muutoksesta löytyy täältä: http://kutri.net/2012/02/maailman-mahtavin-muutosvoima/

    VastaaPoista
  14. Uskon, että ns. korvienväliongelma on merkittävä laihduttamisessa mutta tuskin sentään ainoa. Pitkissä väestöseurannoissa nimittäin tulee vahvasti esille se, että tietyt ruoka-aineet ovat vahvemmin yhteydessä onnistuneeseen painonhallintaan kuin toiset. Niinpä en ihan heti heittäisi romukoppaan myöskään ravitsemuksellisia ohjeitakaan.

    VastaaPoista
  15. Joo Juhana, TOTTA KAI ruoka-aineet, ruokarytmit, liikunta jne. ovat tärkeitä, mutta vasta sitten kun oikea halu laihtua on löytynyt.

    Tieto ilman aitoa halua hyödyntää sitä on yhtä tyhjän kanssa. Pahimmillaan tietoon keskittymisestä seuraa se, että laihduttaja tuntee vain entistä syvempää epätoivoa ja huonouden tunteita, kun hän ei onnistu laihtumaan, vaikka kuinka tietää miten se pitäisi tehdä.

    Sitten kun oikea halu laihtua on löytynyt, on paljon helpompaa ja kiinnostavampaa lähteä ihmettelemään (ilman erityisiä tunteita), miten laihdutuksen voisi kaikkein fiksuimmin toteuttaa.

    VastaaPoista
  16. Erittäin hieno tämä sinun blogisi, kirjoitat täyttä asiaa!

    VastaaPoista
  17. Kiitos. Tervetuloa seuraamaan Aamiainen ruohikolla -sivua myös Facebookin puolelle!

    VastaaPoista
  18. Kiitos upeasta tekstistä! Ihanan kattava blogi kaikin puolin; ilo lukea. Ranskattaret eivät liho (by Mireille Guiliano) ja Kuinka kasvattaa bebe - vanhemmuus pariisin malliin (by Pamela Druckerman) ovat muuten samoilla linjoilla.Ranskaan sekopäinen suhtautuminen ruokaan ei kenties ole tullut siinä määrin kuin suomeen. Mukavaa, että ylipäätään löytyy tälläinen maanläheinen ja tervejärkinen suhtautumistapa koko hommaan. Kyllähän niitä kaiken maailman ruokahifistelijöitä/fanaatikkoja riittää, jotka elävät näennäisen terveellisesti,noudattaen ruokavaliotaan kuin jotain uskontoa. Ruoka on nautinto,

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...