8. maaliskuuta 2008

Irti mun munista!


Rakel Liekki vauhdittaa Animalian kampanjaa.

Animalia ja eräät muut eläinsuojelujärjestöt ovat käynnistämässä hauskaa kampanjaa, jolla tähdätään siihen, että kuluttajat jättäisivät häkkikanaloiden munat ostamatta. Kampanjan eläinsuojelulliset tavoitteet ovat mielestäni hyviä, ja kannatan niitä täysin.

Terveydelliseltä kannalta katsottuna kananmunia ei kuitenkaan kannata jättää kokonaan ostamatta, sillä munat ovat kohtuullisesti syötyinä terveellistä ruokaa. Kananmunat tunnetaan yleensä parhaiten siitä, että ne ovat hyvä proteiinin lähde. Paljon merkittävämpää on kuitenkin se, että munat sisältävät monia sellaisia ravintoaineita, joiden saanti voi muuten jäädä liian vähäiseksi. Tällaisia ravintoaineita ovat esimerkiksi luteiini (karotenoidi, joka ehkäisee mm. harmaakaihia ja silmänpohjan rappeumaa), koliini (tärkeää mm. aivoille) ja kromi (tarvitaan sokeriaineenvaihdunnassa).

Kananmunia ei kuitenkaan kannata syödä liikaa. Joissakin väestötutkimuksissa runsas kananmunien syönti (yli 1 päivässä) on yhdistynyt esimerkiksi suurentuneeseen munasarjasyövän ja sydämen vajaatoiminnan riskiin. Varsinkin diabeetikoille runsas kananmunien syönti vaikuttaa tutkimusten mukaan olevan haitallista. Mielestäni on järkevintä ja turvallisinta rajoittaa kananmunien syönti noin 3–4 munaan viikossa, vaikka terveellistä määrää koskeva tutkimusnäyttö ei olekaan vielä varmaa.

Eläinsuojelulliselta kannalta parhaimpia ovat munat, jotka on tuotettu luomukanaloissa. Luomumunien tuottajille esittäisin kuitenkin toivomuksen, että myös he kiinnittäisivät huomiota kanojen rehun terveellisyyteen. Myös luomumunista tulisi tehdä omega-3-munia siten, että kanoille annettaisiin omega-3-rasvoja sisältävää rehua (kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä). Näin näidenkin munien rasvahappokoostumus muuttuisi terveellisemmäksi.

Lisää kananmunien terveellisyydestä on luettavissa The World's Healthiest Foods -sivustolta. Myös Finfood-lehti 3/2007 kertoo (s. 6) koliinista ja luteiinista kananmunien terveellisinä aineina.

7 kommenttia:

  1. Se, että eläinsuojelulliselta kannalta luomukanalat olisivat parhaimpia, on täyttä kekkilää. Luomukanaloissa kanojen kuolleisuus on ainakin kahdessa tutkimuksessa ollut noin nelinkertainen häkkikanaloihin verrattuna. Luomukanojen munimisaste putoaa nopeammin kuin tavanomaisella rehulla ruokittujen kanojen.

    Suurhäkeissä kanojen kuolleisuus on pienintä ja niissä kanojen laumakoko on lähellä luonnollista (20..30 yksilöä).

    VastaaPoista
  2. Kuntsa, näkemyksesi ovat mielenkiintoisia. Tunnustan, että en tältä osin tunne asiaa hyvin, vaan tukeuduin eläinsuojelujärjestöjen kantaan. Olennaista lienee kuitenkin se, että tavallisissa suurissa häkkikanaloissa on liian ahdasta.

    VastaaPoista
  3. Pari vuotta söin luomumunia kunnes erehdyin ottamaan asioista selvää. Luomutuotannossa maksaa paitsi siitä, että kanat eivät ole häkeissä ja saavat käydä ulkona kesäisin, myös siitä, että ne syövät luomuviljeltyä rehua ja esimerkiksi loisten häätämiseen ei käytetä kovia aineita.

    Minusta on ihan hyvä, että eläimille ei syötetä genimanipuloitua rehua. Muuten en ole oikein varma, että luomurehu takaa parhaiten kanojen hyvinvoinnin ja niillä saadaan tuotettua ravinto-arvoiltaan parhaita munia. Ilmeisesti juuri luomuviljelty pellavansiemen on turhan kallista rehuksi.

    VastaaPoista
  4. Kuolleisuutta ei voi pitää ainoana eläinten hyvinvoinnin mittarina. En tiedä mihin tutkimuksiin tässä viitataan, joten olisi mielenkiintoista saada lähteet tietoon, niin voisin kommentoida sitä osuutta paremmin. Joka tapauksessa kaikissa tuotantomuodoissa, mutta erityisesti lattia- ja luomukasvatuksessa, korostuu tuottajan ammattitaito. Kun ammattitaito on kohdallaan, potentiaaliset ongelmat saadaan ehkäistyä ja pidettyä hallinnassa.

    Eläinten kannalta oleellista on, että niillä on mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Kanoilla se tarkoittaa mm. mahdollisuutta kuopsutella maata, munia pesään, levätä orrella, ottaa hiekkakylpyjä, pyrähdellä lentoon, ylipäätään levittää siipiään ja liikkua. Kaikki nämä toiminnot estyvät häkkikanalassa. Luomu- ja lattiakanaloissa kanat taas liikkuvat vapaina, jolloin em. käyttäymistarpeiden toteuttaminen on mahdollista.

    Lattiakanaloihin verrattuna luomukanat pääsevät lisäksi ulkoilemaan kesäisin. Sisälläkin niillä on lattiakanoja enemmän tilaa käytettävissään, eli neliömetrillä on viisi kanaa.

    On kuitenkin varsin harhaanjohtavaa verrata suurhäkkejä luomukanaloihin, koska suurhäkkejä ei ole ainakaan Suomessa kaupallisessa tuotannossa. Suomessa kanat pidetään häkeissä, joissa niillä on tilaa noin A4-paperiarkin verran. Yhdessä häkissä on yleensä viidestä seitsemään kanaa. Tällaisessa pienessä ja ahtaassa häkissä kana ei mahdu edes levittämään siipiään.

    Laura Uotila/Animalia

    VastaaPoista
  5. Jos Juhanalle sopii, voidaan kai täälläkin jutella munista ja kanoista...

    Laura, olet varmaan tutustunut MTT:n ja Peter Sandøn tutkimuksiin. Voisit aloittaa kommentoimalla niitä. Miten luomukanojen ja lattiakasvatettujen kanojen hyvinvointi suhtautuu häkeissä kasvatettuihin kanoihin? Antaako luomu- ja vapaalattiakasvatus todellisia mahdollisuuksia lajinmukaiseen käyttäytymiseen?

    Tietääkseni luomukanaloiden ja lattiakanaloiden ongelmina ovat laumakoko, loiset, ilmanlaatu ja hygienia, luomukanaloissa lisäksi ja rehun laatu. Luomutuotannossa sallitaan 3000 kanan laumakoko.

    Kerro toki, jos sinulla on tietoa tai linkkejä tutkimuksiin, joiden mukaan luomukanaloissa on pystytty välttämään niille tyypilliset ongelmat laumakoon, kannibalismin ja stressin kanssa. Olen kovin mielelläni valistunut kuluttaja, mutta en halua maksaa lisähintaa eläinten rääkkäämisestä.

    VastaaPoista
  6. Moi Juha! Mistä muusta saa koliinia ja luteiinia kuin kananmunista?

    VastaaPoista
  7. Suositeltavia ja terveellisiä koliinin lähteitä kananmunien lisäksi ovat kukkakaali, tarhapavut, tofu ja mantelit. Ne eivät kuitenkaan vedä vertoja kananmunille koliinin lähteenä. Koliinia on myös lesitiinissä, jota myydään ravintolisänä luontaistuotekaupoissa. Luteiinia on runsaasti muun muassa pinaatissa ja lehtikaalissa. Nämä tiedot tosin löytyisivät helposti myös googlettamalla. ;-)

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...