6. maaliskuuta 2008

Eturauhassyöpä — vihreä tee ja monta muuta keinoa ehkäistä sitä

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi ja koskettaa siksi hyvin monia miehiä. Vaikka kuolleisuus siihen onkin nykyisin vähäistä, sen ehkäisemiseksi on silti tärkeää löytää hyviä keinoja.

Nyt uudessa japanilaistutkimuksessa on havaittu, että runsas vihreän teen juominen voi vähentää huomattavasti levinneen eturauhassyövän riskiä. Vähintään viisi kupillista vihreätä teetä päivässä juoneilla miehillä oli 48 prosenttia alempi levinneen eturauhassyövän riski verrattuna alle yhden kupillisen päivässä juoneisiin. Paikallisen eturauhassyövän riskiin vihreällä teellä ei ollut vaikutusta.

Eturauhassyöpäriskin vähentämiseen löytyy myös muita ravitsemuksellisia keinoja. Ainakin jonkintasoista tutkimusnäyttöä on seuraavien ruoka-aineiden hyödyistä: granaattiomenat ja granaattiomenamehu, soija (esim. tofu), kukkakaali, paprika, pinaatti, tomaatti ja parsakaali (erityisesti yhdessä), vadelmat, mansikat, mustikat, saksanpähkinät, pellavansiemenet, valkosipuli, sipuli, neitsytoliiviöljy ja kalaöljyt. Myös säännöllinen mutta kohtuullinen auringonotto sekä riittävän intensiivinen liikunta voivat ehkäistä eturauhassyöpää.

Vitamiineista, mineraaleista ja yrteistä hyödyllisiä eturauhassyövän ehkäisemisessä ovat: D-vitamiini (ja kohtuullinen auringonotto), seleeni (pari parapähkinää päivässä on hyvä seleenin lähde), gammatokoferoli (pekaanipähkinät, saksanpähkinät), K2-vitamiini, kversetiini (on sipulissa ja omenissa), kurkuma (curryn ainesosa), rosmariini, inkivääri, sahapalmu-uute (Serenoa repens), intialainen frankinsensi (Boswellia serrata), maarianohdake (Silybum marianum) ja baikalinvuohennokka (Scutellaria baicalensis; perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttämä yrtti).

Eturauhassyövän riskiä lisää länsimaisen ruokavaliomallin mukaisesti syöminen eli punaisen lihan, makkaran, paistetun kalan, hampurilaisten, ranskalaisten perunoiden, maidon ja valkoisen leivän runsas syöminen. Myös korkean glykeemisen indeksin ruoat ja liiallinen linolihappo (mm. auringonkukkaöljy, maissiöljy ja soijaöljy) kohottavat riskiä.

Päivitetty 1.11.2011

5 kommenttia:

  1. Mainitsit tomaatin ainoastaan parsakaalin yhteydess� etk� chili� lainkaan. Eik� n�ytt� ole mielest�si riitt�v� vai liittyv�tk� ne ei-levinneeseen muotoon?

    VastaaPoista
  2. Luetteloni ei ollut mitenkään kaikenkattava. Tomaatista voi yksinäänkin olla hieman hyötyä eturauhassyövän ehkäisyssä, mutta ei niin paljon kuin muutama vuosi sitten vielä ajateltiin (hyödyt ovat pitkälti osoittautuneet ns. sekoittavista tekijöistä johtuviksi).

    Chilistä voi olla hyötyä siinä, että sen sisältämä kapsaisiini voi lisätä syöpäsolujen apoptoosia (eli kuolemaa). Toisaalta chilin runsas syöminen voi lisätä vatsasyövän riskiä, minkä vuoksi sen runsaan käytön suositteleminen on vähän kyseenalaista.

    VastaaPoista
  3. Minua innostanut kirja Richard Béliveau - Denis Gingras: Ruokavalio ja syöpä ehdottaa syövän hoitoon ja ehkäisyyn ruokavaliomallia, joka koostuu pääasiassa näistä syöpää torjuviksi osoittautuneista elintarvikkeista. Niitä on yllättävän paljon. Välttämättä mitään yksittäistä ravintoainetta ei ehkä tarvita kovin suurina annoksina, kun eri elintarvikkeiden komponentit tukevat toistensa vaikutuksia, ja kun saanti on tasaista ja jatkuvaa.

    VastaaPoista
  4. Sen perusteella, mitä olet kirjasta minulle aiemmin kertonut, se vaikuttaa oikein hyvältä.

    VastaaPoista
  5. Siitä valitettavasti puuttuu lähdeviitteet, vaikka aiheeseen liittyvää kirjallisuutta luetteleekin. Kirjoittajat ovat kuitenkin alan miehiä, Béliveau on Qebecin yliopioston syöpätutkimuksen ja biokemian professori, Gingras syöpätutkija.

    Ennenkaikkea kirja on innostava.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...