19. joulukuuta 2008

Apua migreeniin

Migreeni on piinallinen vaiva, josta monet kärsivät säännöllisesti. Amerikkalaisen Life-Extension Foundationin sivuilla on pääosin asiantunteva artikkeli migreenin syistä ja erilaisista hoitomahdollisuuksista. Sen ohella että kirjoituksessa kerrotaan migreenin tavanomaisista lääkehoidoista, artikkelissa on tietoa myös rohdosvalmisteista ja ravintolisistä, joista voi olla hyötyä migreenin ehkäisyssä, oireiden lievittämisessä ja toipumisen nopeuttamisessa.

Reunuspäivänkakkaraa ja B2-vitamiinia

Artikkelissa mainitaan esimerkiksi reunuspäivänkakkara (Tanacetum parthenium), mutta sen saatavuudessa voi olla ongelmia Suomessa (täällä on tapana siirtää kaikki tehokkaiksi osoittautuneet rohdosvalmisteet lääkeluetteloon, mikä vaikeuttaa niiden saatavuutta). Reunuspäivänkakkaran sivuvaikutuksena on se, että se voi aiheuttaa mm. suun haavaumia.

Sen sijaan artikkelissa mainittua etelänruttojuurta ei pidä käyttää, sillä se on osoittautunut maksalle myrkylliseksi. Siitä varoitetaankin esimerkiksi tällä brittiläisellä sivustolla.

Muita migreenissä mahdollisesti auttavia ravintolisiä ovat LEF:n artikkelin mukaan B2-vitamiini (riboflaviini), ubikinoni, magnesium (mieluiten magnesiumsitraattina), maitohappobakteerit ja melatoniini. Näistä kiinnostavin on ehkä B2-vitamiini, jolla on useissa tutkimuksissa saatu hyviä tuloksia. Tyypillisesti migreenin hoidossa käytetty B2-vitamiinin annos on ollut 400 milligrammaa päivässä. Käsikaupassa ei ole näin vahvoja valmisteita, mutta erityisluvalla saa 200 milligramman tabletteja. Toisaalta 25 milligrammaakin päivässä saattaa riittää, kuten tässä tutkimuksessa arvellaan. Myös magnesiumia voi suositella sen ansiosta, että sitä on helposti saatavilla ja se on edullista. Suositelluilla annoksilla (esim. 350 mg päivässä) käytettynä sitä voi myös pitää turvallisena.

LEF:n suosituksille antaa vahvistusta se, että useimmat näistä rohdoksista ja ravintolisistä on mainittu myös suomalaisessa migreenin hoitoon liittyvässä Käypä hoito -artikkelissa (klikkaa lukeaksesi). Sen mukaan myös B12-vitamiinista voi olla hyötyä migreenissä, jo mainittujen lisäksi. B12-vitamiinia on käytetty annoksella 1 milligramma päivässä.

Kannattaa huomata, että näiden ravintolisien käytölle on joitakin vasta-aiheita, jotka on lueteltu LEF:n artikkelin toisella sivulla. Ihanteellista olisi, että ravintolisien sopivuus varmistettaisiin niitä tuntevalta lääkäriltä ennen käyttöä.

Jos sinulla on omia kokemuksia näiden tai muiden ravintolisien käytöstä migreenissä tai haluat kertoa muista onnistuneista omakohtaisista hoitotavoista, voit jakaa tietoasi myös muille lukijoille kommentoimalla tätä blogikirjoitusta.


Life-Extension Foundationista

Life-Extension Foundation on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka sivuilla on usein tasokkaita artikkeleita ravintolisien käytöstä eri sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Sen lisäksi järjestö myy ravintolisiä Pohjois-Amerikassa. Tietojeni mukaan suomalaisen kuluttajan ei pidä ostaa ravintolisiä suoraan netin kautta Yhdysvalloista, sillä valmisteet voivat jäädä tulliin. Sen lisäksi lainsäädäntö ja muut määräykset voivat rajoittaa monien ravintolisien ja rohdosvalmisteiden tuontia Suomeen. Sen sijaan Life-Extensionin yleensä laadukkaina pidettyjä ravintolisiä voi ostaa joistakin suomalaisista luontaistuotekaupoista ja urheiluravintolisiä myyvistä liikkeistä.


Lisätietoa

Life-Extension Foundationin artikkelissa mainitut lukuisat tutkimusviitteet löytyvät klikkaamalla tätä.

16 kommenttia:

  1. Hei!

    Itse olen saanut apua vuosien migreenirumbaan kalaöljystä. =)

    VastaaPoista
  2. Kas vain, eipä ole tullut mieleeni. Kalan pitkäketjuisilla omega-3-rasvahapoilla on tunnetusti vaikutusta aivotoimintaan, joten pidän sitä täysin mahdollisena, että kalaöljyistä voi olla apua ainakin joillekin migreenistä kärsiville. Ja kun kalaöljyillä on mm. sydäntautiriskiä vähentävää vaikutusta, niin pidän kalaöljylisää hyvin järkevänä. Hyvä vinkki, Hallatar.

    VastaaPoista
  3. Minulla oli vuosia sitten pahoja migreenikohtauksia ja myös tavallista päänsärkyä lähes päivittäin.

    Opettelin itse vyöhyketerapiaa ja rupesin juomaan erilaisia yrttiteelaatuja. Nyt kärsin päänsärystä enää keskimäärin kerran kuukaudessa.

    Mielenkiintoisista yrteistä kirjoitit. Saatavuudessa on kieltämättä usein ongelmia. Toki jotkut helposti saatavat yrtit, kuten kamomilla, auttavat moneen vaivaan.

    VastaaPoista
  4. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin ja Neurologiyhdistyksen asiantuntijat ovat uusineet migreenin käypä hoito -suosituksen (syyskuussa 2008). Sen Taulukko 4. Migreenin estohoitolääkkeet ja aikuisten annokset sisältää ohjeen käyttää 150-300 mg päivässä ubikinonia.
    http://www.kaypahoito.fi

    Perusteluna esitetään seuraavaa:
    "Koentsyymi Q10 on osoittautunut tehokkaaksi migreenin estäjäksi sekä lumekontrolloidussa tutkimuksessa suurella annoksella 100 mg x 3 että avoimessa tutkimuksessa annoksella 150 mg päivässä. On myös esitetty, että osalla lapsia ja nuoria joilla on migreeni olisi tämän aineen puutos. Vaikutusmekanismi olisi tälläkin aineella mitokondrioiden fosforylaatiopotentiaaliin."

    Tämä on merkittävä ajattelutavan (paradigman muutos, sillä tähän asti Duodecim on kutsunut ravintolisien käyttöä halveksuvasti uskomushoidoksi. Ubikinoni on ravintolisä, jota saa ostaa vapaasti apteekeista, terveyskaupoista ja markettien luontaistuoteosastoilta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos lisätiedoista, Matti.

    Pidän myös merkittävänä sitä, että Käypä hoito -suosituksessa mainitaan ubikinoni. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut ohjeen käytännöllisyydestä ensisijaisena hoitokeinona.

    Ensimmäinen syy on hinta. 100 milligramman vahvuista ubikinonia näyttää olevan myynnissä Suomessa hintaan noin 85 euroa/ 150 kapselia. 200 milligramman päiväannoksella sen hinnaksi tulisi 1,13 euroa päivässä. Hinta on mielestäni aika kova.

    Ubikinonilla voi olla myös sivuvaikutuksia. Joskus kokeilin itse käyttää ubikinonia annoksella 100 milligrammaa päivässä. Se kuitenkin sai tuntemaan oloni hyvin kuumaksi, joten jouduin vähentämään ubikinonia käyttöä (otin sen jälkeen sitä 2 kertaa viikossa, joka sopi).

    Näistä syistä lähtisinkin kokeilemaan migreenin hoidossa mieluummin B2-vitamiinia, jonka käyttö todennäköisesti tulisi huomattavasti halvemmaksi. Blogikirjoitukseen linkittämäni Käypä hoito -suositukseen liittyvän oheisartikkelin mukaan B2-vitamiini saattaa olla toimiva jo 25 milligramman päiväannoksella.

    VastaaPoista
  6. Minä olen kokeillut jotain B-vitamiinia, muistaakseni se oli yhdistelmä eri B-vitamiineja, annostakaan en muista, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Kuten ei millään muullakaan mitä olen vuosien varrella kokeillut.

    Kalaöljyä olen ruvennyt syömään jokin aika sitten, saapi nähdä.

    Taika, jos luet vielä tämän: mitähän yrttiteelaatuja juot?

    Aloitin muutama päivä sitten vähähiilihydraattisen dieetin (1 viipale leipää päivässä, ei pastaa-perunaa-riisiä, lihaa, palkokasveja ja kasviksia, vain luonnonrasvoja) ja olo on kyllä selkeästi parempi ja kirkkaampi. Vaikutus migreeniin selvinnee ajan kanssa. Mutta - yhtäkkiä uni ei meinaa tulla iltaisin. Tää ei ehkä sovi mulle... en tiedä. Huoh.

    VastaaPoista
  7. Anu, B-vitamiinien kohdalla oikea ja riittävä annostus on aivan olennaisen tärkeää. Tavalliset B-monivitamiinit eivät sisällä riittävästi B2- tai B12-vitamiinia, jotta niistä olisi apua.

    Pikaisen PubMed-haun perusteella kalaöljyistä tuskin on apua useimmille migreenistä kärsiville.

    VastaaPoista
  8. Migreeni johtuu mulla glutamaateista ja esim pansuolassa olevasta lysiinihydrokloridiata, hiivauutteesta ym hydrolysoiduista proteiineista. 10 v olen pärjännyt hienosti kun olen tajunnut tuon asian:-)

    Migreeninestolääkkeet on määrätty 4 kertaa mut yhtään niistä en ole maistanut edes. Kannattaa lukea tuoteselosteet ja tehdä itse ruoat. Lumusokerissa on glutamiinihappoa ja joissakin lääkkeissä, joten ei niitäkään passaa käyttää yhtään.

    VastaaPoista
  9. Hei Juhana!
    Yleisesti suositellaan, että magnesiumia saataisiin ravinnosta n. puolet kalsiumin määrästä eli 1:2. Onko siitä jotain haittaa, jos magnesiumin saanti lähenee kalsiumin saantia ja suhde pienenee? (Esimerkkinä vaikka magnesiumin 870 mg ja kalsiumia 1000 mg päivässä.)
    Syön paljon pähkinöitä ja siemeniä enkä syö maitotuotteita. Näin ollen saan paljon magnesiumia suhteessa kalsiumiin. Kalsiumia saan lähinnä vihreistä kasviksista, idätetyistä seesaminsiemenistä, manteleista, soijatuotteista, kuivatuista viikunoista, pikku kaloista ruotoineen syötynä (esim. muikku ja silakka).

    VastaaPoista
  10. Hei Sivi,

    Vaikkakin suhdetta 1:2 usein esitetään, käsitykset oikeasta magnesiumin määrästä vaihtelevat. Mielestäni magnesiumin runsasta saamista ravinnosta ei tarvitse mitenkään vahtia tai rajoittaa.

    Lähinnä runsaasta magnesiumista voi olla haittaa, jos käytetään magnesium-ravintolisää. Jos sitä käytetään liikaa, vatsa voi tulla löysäksi. (Liiallisesta pitkään jatkuneesta magnesium-ravintolisän käytöstä voi sitten olla muutakin haittaa, mm. liian alhaiseksi alentunut verenpaine.)

    VastaaPoista
  11. Törmäsin artikkeliisi kun etsin tietoa etelänruttojuuresta.
    Etelänruttojuuren sivuvaikutukset eivät todellakaan ole vähäiset, sillä se on todettu maksamyrkyksi.
    Että näin proviisorin näkökulmasta en suosittelisi.

    http://www.mhra.gov.uk/Safetyinformation/Generalsafetyinformationandadvice/Herbalmedicines/Herbalsafetyupdates/Allherbalsafetyupdates/CON140849

    VastaaPoista
  12. Healthberry, kiitos. Huomautuksesi on ehdottoman tarpeellinen, ja poistan etelänruttojuuren blogikirjoituksen suosituksistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja anteeksi...
      Kiva, että ymmärsit kommenttini ihan positiivisessa mielessä, kuten se oli tarkoitettukin. Luettuani sen itse uudestaan se kuulosti tosi töykeältä. Netissä nopeasti kirjoittaessa näin käy liian helposti.
      Sinulla on monia tosi hyviä juttuja blogissasi. Uutta tutkimustietoa vaan tulee niin paljon koko ajan, että eihän tässä kukaan voi ihan kaikesta pysyä perillä.

      Poista
    2. Juu, positiivisessa hengessä sen otin. Kiitos tunnustuksesta. :-)

      Poista
  13. Melatoniinia saa joka apteekista. Nykyisin jopa ilman reseptiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Tuo bloggaus oli kirjoitettu runsaat neljä vuotta sitten.

      Poista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...