11. kesäkuuta 2008

Optimaalista alemmat D-vitamiinitasot lisäävät infarktiriskiä

Moni lukijani saattaa ajatella, että olen aikamoinen monomaani kirjoittaessani taas D-vitamiinista. Jatkuvasti julkaistaan kuitenkin uutta tutkimustietoa alhaisten D-vitamiinitasojen yhteydestä sairastumisriskeihin. Siksi näitä tuloksia ei voi oikein jättää huomiotta.

Nyt tuoreessa Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa on havaittu, että D-vitamiinin puute yhdistyy miehillä kaksi kertaa suurempaan sydäninfarktiriskiin optimaalisiin tasoihin (vähintään 75 nmol/l ) verrattuna. Tutkimuksen tulokset oli vakioitu tavallisten sydäntautien riskitekijöiden suhteen, joten esimerkiksi D-vitamiinin puutteesta kärsivien mahdollisesti heikommat kolesteroliarvot tai vähäisempi liikunnan määrä eivät olennaisesti ole vaikuttaneet tutkimustuloksiin. Riskiä ei tutkimuksessa kohottanut ainoastaan selvä D-vitamiinin puutos vaan myös sellaiset optimaalista (vähintään 75 nmol/l) alemmat pitoisuudet, joita Suomessakin pidetään usein hyväksyttävinä. Mielestäni tutkimustulos on taas yksi lisä niiden tutkimusten joukkoon, jotka osoittavat, että vasta D-vitamiinin vähintään 75 nmol/l tasoa tulisi pitää normaalina. Sitä alemmat tasot yhdistyivät tässä tutkimuksessa korkeampaan sydäninfarktiriskiin.


Näin pidät huolta optimaalisista D-vitamiinitasoistasi
  • Ota kesäaikaan kohtuullisesti aurinkoa. 20 minuuttia keskipäivän aurinkoa kolmesti viikossa suurimmalle osalle kehoa on hyvä aika keskimääräiselle ihotyypille (lue täältä mitä professori Pentti Tuohimaa sanoo terveellisestä auringonotosta). Aurinkovoiteet estävät D-vitamiinin muodostuksen lähes täysin, joten käytä niitä vasta tämän lyhyen auringonottoajan jälkeen. Älä anna ihon palaa.
  • Syksystä kevääseen käytä 25 mikrogramman D3-vitamiinilisää päivässä. D3-vitamiinia saa apteekeista. Älä käytä kalanmaksaöljyä D-vitamiinin lähteenä. D-vitamiinin virallinen turvallisen saannin yläraja on 50 mikrogrammaa päivässä.
  • Voit mittauttaa D-vitamiinitasosi lääkäriasemalla tai terveyskeskuksessa kevättalvella varmistaaksesi, että 25 mikrogrammaa D-vitamiinia on riittävästi kohottamaan D-vitamiinitasosi (kalsidiolitasosi) vähintään 75 nmol–80 nmol/l tasolle. Jos D-vitamiinitasosi jää tämän alle, voit keskustella lääkärin kanssa annoksen nostamisesta.


Lähde

Giovannucci E et al. 25-Hydroxyvitamin D and Risk of Myocardial Infarction in Men: A Prospective Study. Archives of Internal Medicine (2008). 168[11]:1174 - 1180.

8 kommenttia:

  1. Aiheesta uutisoitiin myös Heli Viljakaisen väitöstutkimus HS sivulla A 9. Myös hän pitää nykyistä saantisuositusta riittämättömänä.

    VastaaPoista
  2. Aivan. Jutussahan myös todettiin se, että suomalaisten keskimääräiset D-vitamiinitasot ovat korkeimmillaan syyskuussa, jolloin ne ovat 65 nmol/l. Ja tämäkään taso ei siis ole riittävä, koska optimi on vähintään 75-80 nmol/l.

    Suomalaisten D-vitamiinia koskevat suositukset ja auringonottoa koskevat varoitukset perustuvat vahvasti siihen valitettavasti väärään olettamukseen, että kesäaikainen ikään kuin vahingossa saatu aurinko riittäisi D-vitamiinin muodostumiseksi. Mutta kun kesän jälkeenkään suomalaisten D-vitamiinitasot eivät ole kuin tuon 65 nmol/l, niin sehän osoittaa selvästi, että joko suomalaisten kesäaikaista auringonottoa pitäisi lisätä tai sitten myös kesäaikaan tarvittaisiin D-vitamiinilisää.

    Kumpaa tapaa D-vitamiinitasojen korjaamiseksi noudatetaan, on valintakysymys ja makuasia, joka riippuu mm. siitä kuinka suurena riskinä auringon UV-säteilyä itse kukin pitää. Jos auringonottoa ei haluta lisätä, tulisi myös kesäaikana ottaa D-vitamiinilisää.

    Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että evoluution myötä olemme sopeutuneet ja tottuneet siihen, että saamme kohtuullisesti aurinkoa. On myös mahdollista, että kaikkia auringonvalon hyötyjä ei voi suinkaan redusoida D-vitamiiniin. Jo nyt tiedetään, että aurinkoa otettaessa muodostuu endorfiinikaltaisia aineita, jotka mm. kohottavat mielialaa. Auringolla saattaa olla myös muita vastaavia, vielä tuntemattomia vaikutuksia.

    VastaaPoista
  3. Ajattelen samoin, ja preferoin kesäkaudella keskipäivän auringon.

    VastaaPoista
  4. Sahrami kysyi:

    "Miksi ei kalanmaksaöljyä."

    Koska kalanmaksaöljyssä on niin paljon A-vitamiinia (retinolia), että se heikentää luustoa. Tavallisen kalanmaksaöljyn A-vitamiinimäärät ovat luontaistakin korkeammat, sillä myytävien kalanmaksaöljyjen A-vitamiinipitoisuus on vakioitu A-vitamiinia lisäämällä. Runsaan A-vitamiinin on osoitettu heikentävän luustoa silloinkin, kun D-vitamiinin saanti on riittävää. Lisäksi lapsuuden kalanmaksaöljylisä assosioituu heikompaan luun mineraalitiheyteen. Olen maininnut tämän asian aiemminkin blogissani ja kirjassani.

    VastaaPoista
  5. Ohoh, tuota en tiennyt.

    Ihmettelin joskus sitä, että Möllerin kalanmaksaöljyssä on vain Suomessa ja Virossa korkeat A-vitamiinipitoisuudet. Tämä selviää valmistajan nettisivuilta. Soitin maahantuojalle ja he selittivät asiaa jollakin Suomen ihmeellisellä lainsäädännöllä jonka mukaan sitä ei enää saisi kutsua kalanmaksaöljyksi jos siitä poistettaisiin A-vitamiinia keinotekoisesti.

    Ostin toissavuonna tanskanmatkaltani Möllerin kalanmaksaöljyä monta pulloa. Mahtoivat ihmetellä apteekissa. :)

    En tosin ole käyttänyt tai antanut lapsille kalanmaksaöljyä kuin silloin tällöin. Syömme aika hyvin kalaa ja lisäksi annan D3-vitamiinia purkista.

    VastaaPoista
  6. Juhana: "Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että evoluution myötä olemme sopeutuneet ja tottuneet siihen, että saamme kohtuullisesti aurinkoa. On myös mahdollista, että kaikkia auringonvalon hyötyjä ei voi suinkaan redusoida D-vitamiiniin. Jo nyt tiedetään, että aurinkoa otettaessa muodostuu endorfiinikaltaisia aineita, jotka mm. kohottavat mielialaa. Auringolla saattaa olla myös muita vastaavia, vielä tuntemattomia vaikutuksia."

    - Kyllähän D-vitamiinin toisaalta tiedetään osallistuvan aivoissa mm. mielialaan vaikuttavien välittäjäaineiden, unihormoni melatoniinin, antioksidantti glutationin ja "sukupuolihormonien" toimintaan, vaimentaa mm. masennustiloissa koholla olevia tulehdussytokiineja sekä vaikuttaa aivojen kehitykseen.

    Sukupuolihormoneista:

    "Dr. Epstein and Dr. Schneider report, "the majority of studies have found a positive effect of estrogen on activated vitamin D levels."

    http://www.elsevier.com/wps/find/bookdescription.cws_home/703914/description


    D-vitamiinin muodostaman glutationin raskasmetalleja poistavasta vaikutuksesta:

    "If brain levels of activated vitamin D are too low to employ glutathione properly, and thus unable to remove heavy metals, they may be damaged by heavy metal loads normal children easily excrete."


    Kalaöljyjen ja D-vitamiinin suhteesta:

    "Very recently in a Lancet article, Dr. Joseph Hibbeln and colleagues at the National Institutes of Health found low maternal seafood consumption was associated with infants with an increased-risk of lower verbal IQs and poor outcomes for social behaviors, fine motor skills, communication, and social development—outcomes eerily similar to autism. We don't know what in ocean fish helped, omega-3 or vitamin D."


    - Olen seurannut omega 3-keskustelua jo kauan ja olen joutunut tarkistamaan käsityksiäni nopeasti D-vitamiinin vuoksi - voisiko ristiriitaisia tuloksia mm. masennuksen hoidossa selittää osaltaan sillä, että joissain kalaöljyvalmisteissa on ollut D-vitamiinia ja toisissa ei? Entäpä masentuneiden (mittaamatta jääneet) 25(OH)D-tasot?

    "Dr. Consuelo Wilkins of the Washington University School of Medicine found that elderly patients with the lowest vitamin D levels were 11 (eleven!) times more likely to have symptoms of depression than were patients with the highest vitamin D levels."

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17138809

    - Tämä menee aika kauas infarktiriskistä, mutta D-vitamiinista ei todellakaan käydä tällä hetkellä liikaa keskustelua? ;-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, Jouni. Kommentoin sitä myöhemmin paremmalla ajalla.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...