9. syyskuuta 2010

Terveellisen ravinnon ja liikunnan voimaa

Yksittäistapausten todistusvoima on rajallinen, mutta siitä huolimatta pidän tätä videota 109-vuotiaasta pääasiassa raakaravintoa ja kalaa syövästä Bernando LaPallosta inspiroivana. Hänen kuntonsa ja vireytensä vaikuttavat hämmästyttäviltä. Videolla hän kertoo suosivansa erityisesti vihreitä vihanneksia, hedelmiä ja kalaa. Ennen aamiaista hän tekee parin kilometrin kävelylenkin.

14 kommenttia:

  1. Tätä miestä ei ikinä uskoisi yli satavuotiaaksi (tai siis melkein 110-vuotiaaksi!). Moni 70-80-vuotias näyttää paljon häntä vanhemmalta. Hieno esimerkki terveellisistä elämäntavoista.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa! Tosi hyväkuntoiselta vaikuttaa iäkäs herra videolla.

    Mä olen ollut kyllä siinä käsityksessä, että ainakaan raakojen vihannesten syönti ei pitemmän päälle välttämättä ole hyväksi suolistolle. Ainakaan, jos on jo entuudestaan suolistovaivoja. En kyllä osaa heittää mitään tutkimusta tähän, mutta tämmöinen käsitys on vaan päässyt syntymään.

    Liekö tämä raakaravinnon sopivuus sitten vaan yksilöllistä, kuten niin moni muukin asia? Olisiko sulla Juhana asiantuntijana jotain mielipidettä asiaan?

    Kiitti kivasta blogista! :)

    VastaaPoista
  3. Meena,

    Olen ihan samaa mieltä, ettei uskoisi yli 100-vuotiaaksi.

    VastaaPoista
  4. Lux,

    Joissakin suolistosairauksissa, kuten esimerkiksi haavaisessa paksusuolentulehduksessa, raa'at vihannekset eivät tietääkseni sovi. Mutta muuten en tiedä, että raakojen vihannesten syöminen olisi yleisesti huonoksi ruoansulatukselle. Monet ihmiset tosin kertovat, että eivät voi syödä tiettyjä raakoja vihanneksia. Tällöin niitä ei varmaankaan kannata väkisin yrittää syödä. Toisaalta tällöinkin voisi olla hyvä idea tutustua esimerkiksi elävään ravintoon, joka on sellainen raakaravinnon muoto, jossa raakoja vihanneksia on käsitelty niin, että niistä tulee helpommin sulavia. Elävässä ravinnossahan raaka-aineita esimerkiksi liotetaan, idätetään, hienonnetaan, jauhetaan ja maitohappokäytetään. Tällä tavoin ruoista tulee helpommin sulavia.

    Pidän runsasta raakojen vihannesten määrää yleisesti ottaen hyvänä. Kypsentämättömät vihannekset esimerkiksi ehkäisevät syöpää paljon tehokkaammin kuin kypsennetyt. Muistan myös erään italialaistutkimuksen, jossa ruokavaliomalli, jonka olennaisia osatekijöitä olivat salaattien syöminen ja oliiviöljy, yhdistyi pienempään kuolleisuuteen.

    Suomessa talviaikaan raakaravinnon ongelmana on se, että kehon on vaikea ylläpitää lämpöä, jos kaikki ruoka on kylmää ja kypsentämätöntä. Siksi pohjoisissa oloissa osan ruoasta on hyvä olla lämmintä talviaikaan. Kesällä suurempi osa ruoasta voi olla raakaravintoa. Tässäkin on tosin varmasti yksilöllisiä eroja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksestasi, Juhana! :)

    Elävään ravintoon olen jonninverran tutustunutkin, ja idättämistä olisi tarkoitus kokeilla enemmän nyt syksyllä.

    Mielenkiintoinen tuo syövän ehkäisyn ja raakojen vihannesten yhteys. Pitääkin perehtyä asiaan tarkemmin! Harmi vaan, että itse olen kovin taipuvainen paleluun, ja siis tosiaan tuo mainintasi lämmön ylläpitämisestä talvisaikaan pitää todellakin kutinsa kohdallani.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli sen verran mielenkiintoinen ja oppineelta vaikuttava tapaus, että hain muutaman aiheeseen liittyvän linkin:

    *Bernandon ohrakeitto vaikuttaa harkitun terveelliseltä:
    http://www.jandatri.com/recipes/bernandos-barley-soup/
    *Mielenkiintosta opittavaa 108-vuotiaan elämäntavoista ja ravitsemuksesta:
    [1] http://wholesomewisdom.blogspot.com/2010/01/some-wholesome-wisdom-from-108-year-old.html
    [2] http://www.taichibozeman.com/rawfood/?tag=lapallo

    Luulisin, että nämä ovat pohtimisen arvoisia asioita. 108-vuotias on ehkä ehtinyt opiskella ravitsemusta hieman kauemmin kuin me.

    VastaaPoista
  7. Pii, kiitos ohjeiden kaivamisesta! Hyvin välimerellisiltä ohjeet vaikuttivat ja samalla järkeviltä. Niistä näkee, että hän on selvästi pohtinut terveys- ja ravitsemusasioita. Taidan tilata hänen 'Age Less, Live More' -kirjansa.

    VastaaPoista
  8. Onpa tosiaankin hyväkuntoinen yli satavuotias.Epäilemättä ravinnolla on yhteyttä tuohon hyväkuntoisuuteen.Minulla on vanhempi ystävätär,71-vuotias,joka ei ole nuoresta pitäen syönyt lihaa eikä kalaa,mutta syö paljon kasviksia,pähkinöitä säännöllisesti,hedelmiä,ja luomumaitotuotteita,kuten vuohenjuustoa.Hän juoksee rappuset ylös 4.kerroksen asuntoonsa,ja minä joudun pyytämään häntä hidastamaan tahtia,sillä en pysy perässä.....

    VastaaPoista
  9. Uskomaton video. Asun Italiassa, kirjoitan myös italialaisesta ruokakulttuurista, jota yleisesti ottaen pidetään varsin terveellisenä. Ongelmana on kuitenkin se, että monet italialaisista tuntuvat unohtaneen välimerellisen dieetin merkityksen, ja syövät perinteisten/paikallisten tuoreiden raaka-aineiden sijaan paljon eineksiä, salumeja ja valmispakattuja tuotteita. Itse elän kuumimman italialaisen kesän aikaan (heinä -elokuu) lähes ainoastaan raakaravinnon varassa: appiukkoni tuottaa kiloittain tomaatteja, kurkkuja, meloneja, salaattia jne. joista valmistamme erityyppisiä "käsittelemättömiä" ruoka-annoksia. Ruuansulatus voi niinä aikoina mainiosti!

    VastaaPoista
  10. Italiansalaatti,

    Kiitos kokemusten jakamisesta! Tosiaan Välimeren ruokavalion sisälläkin voi syödä monella eri tavalla. Kuten edellä jo kerroin, italialaisessa väestössä tehdyssä tutkimuksessa ruokavaliomalli, jonka olennaisia piirteitä olivat oliiviöljyn, salaattien, keittojen ja siipikarjan syönti, oli yhteydessä huomattavasti pienempään kuolleisuuteen. Linkki mielenkiintoiseen tutkimukseen tässä.

    VastaaPoista
  11. Se tutkimus on tosiaan mielenkiintoinen. Ruokavaliomalli, josta edellä kerroit, on sama, jota ruokavalioekspertit suosittelevat täälläkin kolesteroliongelmien ja ylipainon kanssa kamppaileville. Hyviä raaka-aineita kun on saatavilla paljon ja edullisesti! Monet kuitenkin noudattavat enemmänkin tutkimuksessa mainittua 'Pasta & Meat'-ruokavaliota. Itse olen loputtoman tyytyväinen siitä, että tuoreita vihanneksia ja hedelmiä on aina saatavilla edullisesti! Tutkimuksen tulokset eivät sinällään hätkäytä - periytyvästä kolesterolionglemasta kärsivänä tunnen varsin hyvin vastaavat ruokavaliosuositukset...

    VastaaPoista
  12. Elävää ja raakaravintoa ei tarvitse syödä kylmänä (eikä se edes ole hyväksi pernalle=ruoansulatukselle). Ruoat voi lämmittää haudutuskattilassa 40 asteiseksi. Elävänravinnon luennolla Raija Johansson kertoi, että lämmittävät miehensä kanssa myös salaatit (30min. vesihauteessa) Itse olen lämmittänyt vihersmoothiet ja keitot, mutta voisi salaattiakin kokeilla, niin ei tule mitään syytä hytistä talvellakaan.
    Toinen vaihtoehto on smoothieta tai raakakeittoa tehdessään, ensin lämmittää kattilassa vesi 40 asteeseen ja lisätä se blenderiin kasvisten ja mausteiden kanssa.

    VastaaPoista
  13. Raisa,

    Vinkkisi on sinänsä hyvä, mutta siihen liittyy pieni toteutettavuusongelma. Kuten ehkä tiedätkin, ruoan entsyymit alkavat tuhoutua jo 42 asteessa, joten lämmittämisessä pitää olla tosi tarkkana, jos haluaa säästää kaikki entsyymit.

    VastaaPoista
  14. Juhana,

    Lämmitettävät ruokani eivät lämpene yli 40 asteen. Ongelmaa ei siis ole. Mittaan kyllä ruoan lämmön, eikä kattilassa oleva vesi kiehu.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...