22. tammikuuta 2008

Palkokasvien syöminen alentaa diabetesriskiä

Olen Ravintoa sydämelle -kirjassani suositellut, että osa eläinproteiinista korvattaisiin kasvikunnan proteiinilla muun muassa sydäntautiriskin vähentämiseksi.

Nyt uuden tutkimuksen mukaan palkokasvien, kuten maapähkinöiden, soijapapujen ja muiden palkokasvien, säännöllinen käyttö voi vähentää myös tyypin 2 diabeteksen riskiä. Ravitsemustieteellisessä American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan eniten palkokasveja syöneiden riski sairastua tyypin 2 diabetekseen oli lähes 40 prosenttia alempi niitä vähiten syöneisiin verrattuna. Tutkimus perustui yli 64 000 keski-ikäisen kiinalaisnaisen seurantaan lähes viiden vuoden ajan.

Palkokasvit ovat olennainen osa useimpia perinteisiä ruokavalioita ympäri maailman. Japanissa syödään runsaasti soijaa eri muodoissaan, Etelä-Aasiassa linssejä, ja Kaakkois-Aasiassa käytetään maapähkinöitä. Lähi-idän ja Välimeren maissa sekä Latinalaisessa Amerikassa aterioilla syödään usein papuja joko pääruokana tai lisukkeena. Näihin perinteisiin ja samalla terveellisiin ruokavaliomalleihin voi tutustua englanninkielisellä Oldways-sivustolla (katso sivuston vasemman laidan valikot).

8 kommenttia:

  1. Soija on monissa tutkimuksissa osoittautunut muutenkin yhdistyvän edullisiin terveysvaikutuksiin mm. kolesterolisuhteiden ja luun tiheyden parantajana. Soijan isoflavonit torjuvat tuoreen, syövän ja ravinnon yhteyttä käsittelevän kirjan mukaan myös syöpäsoljuen kasvua.

    Länsimaisissa, teollisissa soijatuotteissa isoflavonit ovat kuitenkin kirjan mukaan tuhoutuneet, joten soijaa olisi parempi käyttää alkuperäisissä, aasialaisissa muodoissaan tofuna tai misona, tai muuten mahdollisimman vähän käsiteltynä.

    VastaaPoista
  2. Muuten olen samaa mieltä, mutta monissa länsimaissakin myytävissä soijatuotteissa on hyviä määriä isoflavoneita, kuten tämä sivusto kertoo:

    http://www.soyfoods.com/nutrition/isoflavoneconcentration.html

    Soijamaidon ja -jogurttien pitoisuudet voivat olla hyvin alhaisia, mutta jos syö tofua, tempehiä tai nattoa, isoflavoneita saa ihan kiitettäviä määriä.

    VastaaPoista
  3. Entäs jos on allerginen palkokasveille?

    VastaaPoista
  4. Kiinnostuin sivuistasi ne löydettyäni, mutta kirjasi mainoksen yhteydessä olevan Pekka Puskan myönteinen arvostelu sai minut kavahtamaan.
    Itsekin ravinnon ja terveyden yhteyksistä kohtuullisesti lukeneena olen tämän julkisen/virallisen ravintotietouden suhteen kovin skeptinen.

    Olen tällä hetkellä siinä käsityksessä, että korkea kolesteroli on pikemminkin oire (elimistön puolustusreaktio) kuin syy sydän - ja verisuonisairauksiin. Näkemyksen takana on ajattelu/tutkimukset hiilihydraattien haitallisesta vaikutuksesta terveyteen.

    Peloteltaessa ihmisiä korkeilla kolesteroli(numeroilla) - tee siitä numero, itse asiassa vältetään varsinaisesta syystä puhuminen ja kiinnitetään huomio oireeseen l. korkea kolesteroli ei ole syy vaan oire.

    Mitä ajattelet 'toisinajattelijoiden' näkemyksestä.

    VastaaPoista
  5. "Entäs jos on allerginen palkokasveille?"

    Vastaus lienee ilmeinen: silloin on parempi olla syömättä niitä.

    Allergisuus palkokasveille on kuitenkin erittäin harvinaista. Tavallisempaa on, että suoliston bakteerikanta ei ole vielä tottunut niihin. Tai sitten palkokasveja ei ole valmistettu oikein. Esimerkiksi kuivatut pavut vaativat yleisesti yön yli liottamisen ja sen jölkeen kunnollisen kypsentämisen.

    VastaaPoista
  6. Hei Peeär-mies,

    Itse arvostan Pekka Puskan elämäntyötä suomalaisten sydänterveyden edistäjänä erittäin paljon. Muuten en olisi voinut kysyäkään häntä kirjani esipuheen kirjoittajaksi. Pidän todella suurena kunniana sitä, että hän suostui esipuheen laatimiseen.

    Pidän myös korkeaa kolesterolia aidosti yhtenä sydäntautien riskitekijänä - ja erityisesti huonoja kolesterolisuhteita. Jos kolesteroli riskitekijänä epäilyttää, suosittelen tutustumaan asiaa koskevaan blogikirjoitukseeni, jossa asiasta on uutta Lancetissä julkaistua tutkimusnäyttöä (yli 60 tutkimuksen meta-analyysi, joka osoittaa kolesterolin olevan riskitekijä).

    Se, että kolesteroli on riskitekijä, ei merkitse sitä, etteikö olisi myös muita sydäntautien riskitekijöitä. Näistä muista riskitekijöistä olen kirjoittanut niin tässä blogissani kuin vielä kattavammin Ravintoa sydämelle -kirjassanikin, josta siis tunnuit olevan hieman kiinnostunut.

    Hiilihydraatteja koskeva kysymyksesi on erittäin monitahoinen ja siihen on vaikea vastata yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti. En kuitenkaan yleisesti ottaen pidä hiilihydraatteja sinänsä syypäänä, vaan nimenomaan raffinoituja hiilihydraatteja. Yhdessä liiallisen energiansaannin ja liian vähäisen liikunnan kanssa ne voivat todellakin lisätä esimerkiksi metabolisen oireyhtymän riskiä ja aikuistyypin diabeteksen riskiä.

    Täysjyväviljojen, vihannesten ja hedelmien ei sen sijaan ole osoitettu lisäävän metabolisen oireyhtymän ja aikuistyypin diabeteksen riskejä, vaan päinvastoin ehkäisevän niitä.

    Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ei ole osoitettu vähentävän sairastuvuutta eikä kuolleisuutta, ja siksi en voi tässä vaiheessa suositella niitä niiden yleisesti noudatetuissa muodoissa. Muutamat väestötutkimukset viittaavat siihen, että jo kohtalainen hilihydraattien vähentäminen yhdistettynä runsaaseen eläinrasvaan ja eläinproteiiniin lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta.

    Saattaa olla, että ketogeeniset vähähiilihydraattiset ruokavaliot voivat olla jonkinlainen poikkeus edellisestä, mutta niiden pitkäaikaisesta haitattomuudesta ei silti ole tutkimusnäyttöä.

    Siitä huolimatta tunnustan vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ansiot glykeemisessä kontrollissa, mutta näitä ruokavalioita tulisi toteuttaa niin, että ei aiheuteta toisaalla haittaa muilla mekanismeilla, esimerkiksi lisäämällä juuri tyydyttyneiden rasvojen ja punaisen lihan osuutta liikaa.

    VastaaPoista
  7. http://bluffia.blogspot.com/2007/09/arvot-on-kunnossa-sano-david-hume-mit.html

    http://bluffia.blogspot.com/2007/10/terveys-ja-suosituksetsuomen-lkrilehti.html

    Sitä löytää, mitä hakee?;)

    Omakohtaisia kokemuksia ekalinkin sisällä (linkki aikaisempiin).

    En ehtinyt lukea viimeistä postaustasi, mutta luen sen:)

    VastaaPoista
  8. Peeär-miehelle ja muillekin keskustelijoille haluaisin sanoa, että toivoisin kommenteissa aitoa keskustelua, enkä ainoastaan oman agendan esille tuomista. Tulisi myös mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että kommentit liittyisivät kulloisenkin blogikirjoituksen aiheeseen.

    Ystävällisin terveisin,
    Juhana

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...