Ikääntyneiden virhe- ja aliravitsemus on yleistä vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Näin kertoo tuore suomalainen väitöskirjatyö, joka koostuu viidestä osatutkimuksesta.
Tutkituista 11–57 prosenttia kärsi aliravitsemuksesta tai ravitsemuksen virheistä, ja 40–89 prosentilla virheravitsemuksen riski oli kasvanut. Vain 0–16 prosentilla tutkituista ravitsemustila oli hyvä. Hoitajat tunnistivat aliravitsemuksen vain noin neljäsosassa tapauksista. Aliravitsemuksen syinä olivat pääasiassa dementia, heikentynyt toimintakyky, nielemisvaikeudet ja ummetus. Myös syöminen vain puolet tai vähemmän tarjotusta ruoka-annoksesta ja välipalojen syömättömyys olivat yhteydessä virhe- ja aliravitsemukseen.
— Dementiakotien asukkaiden energian ja joidenkin ravintoaineiden saanti oli suosituksia alhaisempaa, vaikka tarjottu ruoka sisälsi riittävästi energiaa ja ravintoaineita. D-vitamiinilisää saavien vanhainkotiasukkaiden osuus oli pieni, vaikka D-vitamiinilisän käytöstä on olemassa suositukset ja sen hyöty on selvästi osoitettu, ETM Merja Suominen toteaa.
Kommentti
Väitöskirjatutkimuksen osatutkimuksessa havaittiin, että vain alle kymmenesosa (2/23) vanhuksista sai D-vitamiinilisää, vaikka sen hyödyt on osoitettu vahvasti. Jo pelkästään tämä laiminlyönti osoittaa, että laitosvanhusten hoitoon ja ravitsemukseen suhtaudutaan Suomessa välinpitämättömästi.
Vaikuttaa myös siltä, että laitoksissa yliarvioidaan vanhusten syömää ruokamäärää yleisesti. Kun kerran monet vanhukset syövät vain osan heille tarkoitetuista ruoka-annoksista, tuntuisi järkevältä pyrkiä lisäämään ruoan energia- ja ravintoainetiheyttä. Siten vanhukset saisivat riittävän määrän energiaa ja ravintoaineita pienemmästä ruokamäärästä. Käytännössä energia- ja ravintoainetiheyden parantaminen merkitsisi esimerkiksi sitä, että laitosravitsemuksessa raffinoidut viljat tulisi korvata ravinteikkaammilla ruoka-aineilla.
Monilla vanhuksilla on myös pureskelu- ja nielemisongelmia. Ruoanvalmistusmenetelmiä kehittämällä voitaisiin helpottaa syömistä — esimerkiksi tuoreista vihanneksista voitaisiin tehdä sosekeittoja elävän ravinnon tapaan.
Lisäksi tarvitaan lisää henkilökuntaa. Nykyisin hoitohenkilökuntaa on monissa paikoissa niin vähän, että vanhukset joudutaan syöttämään pikavauhtia, jolloin monet potilaat lopettavat syömisen ennen kuin ovat saaneet riittävästi ruokaa. Ruoka myös ehtii jäähtyä kun se jää pitkäksi aikaa tarjottimelle odottamaan syöttämisvuoroa.
Väitösuutisen kertoi myös Finfood.
Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu vakavaa puutosta vanhusten proteiinin saannissa, ja saatu merkitt�v� lis�ntymist� esim. fyysisess� aktiivisuudessa kun saanti on nostettu tasolle 0,8 g/painokilo.
VastaaPoistaSosekiettojen lis�ksi mieleeni tulee helposti sy�t�v� ja edullinen jauheliha, pehme� kala ja marjat, joihin vanhukset ovat tottuneet. Maittavuus on erityisen keskeisess� asemassa kun ruokahalu i�n my�t� heikkenee. Sit� voisi parantaa mm. v�ljemm�ll� rasvapolitiikalla, sallimalla voi ja kerma maustek�ytt�n tyydyttym�tt�mien rasval�hteiden rinnalle, koska n�ihin makuihin vanhukset ovat tottuneet. T�m�n linjan mm. Vanhusty�n keskusliitto on ottanutkin.
Mirka, jos katsot sitä uutisen aiheena olevaa suomalaistutkimuksen koko tekstiä (pdf), niin voit havaita, että proteiinia koskevat suositukset ovat nykyisin hyvällä tasolla. Se ei ole ongelma. Ongelmia voi olla tosin siinä, miten nämä tavoitteet saavutetaan.
VastaaPoistaMaittavuuden tärkeydestä olen samaa mieltä. Mielestäni myös vanhuusiässä ja laitosruokailussa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon myös yksilöllisiä makumieltymyksiä ja -tottumuksia.
Ja jos ajatellaan itse ruokailutilannetta, sen merkitys voitaisiin nähdä vähän laajemmin kuin ravinnon saantina. Siihen panostaminen ajallisesti ja laadullisesti voisi palvella sekä asiakkaiden että henkilökunnan hyvinvointia tukemalla yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita, tarjoamalla aistiärsykkeitä ja vahvistamalla siten ruokailuun liittyviä kokemuksia turvasta, jakamisesta, mielihyvästä, ties mistä. Ruokahan on niin paljon enemmän kuin ravintoa. Päivittäiset rauhalliset ja miellyttävät ruokailutilanteet voisivat kohentaa elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin, puhumattakaan niiden merkityksestä viestinä yksilöiden arvostuksesta iästä riippumatta.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä resurssikysymykset, mutta pidemmällä aikavälillä ruokailuihin satsaaminen sekä ravintosisällöllisesti että ajallisesti toisi mahdollisesti säästöjä monessa muussa kohdassa. Näin toimintaterapeuttina houkutteleva ajatus olisi myös ottaa asukkaat mukaan ruoanlaittoon tai ruokailutilanteen valmisteluun ainakin silloin tällöin. Mutta nykytilanteessa tämä lienee täyttä haihattelua, ellei sitten puhuta yksityisistä tahoista, jotka voivat profiloida itsensä juuri laadun kautta. :-)
Hei Ylimuuli, olen kanssasi samaa mieltä, että ruokailua ja syömistä olisi hyvä tarkastella vähän laajemmin. Suomalaisilla olisi tässä paljon oppimista Ranskasta ja Kreikasta. Niissä ystävät ja perheet kokoontuvat syömään yhdessä ja kotiruokapöydän tai Tavernan pöydän ääressä viihdytään pitkiäkin aikoja rupatellen ja kertoen tarinoita. Näin hiljattain myös jotain tutkimusnäyttöäkin, jossa perheen yhteinen syöminen yhdistyi parempaan terveyteen.
VastaaPoistaMiksiköhän Suomessa elämä on mennyt sellaiseksi eriöelämäksi, että varsinkin nyt pimeään vuodenaikaan, kun ystävien tapaaminen ilahduttaisi ehkä eniten, ihmiset kyhjöttävät vain omissa oloissaan?