2. tammikuuta 2008

Vanhuksille omat ravintosuosituksensa

Olen aiemmin tässä blogissa ehdottanut, että vanhusten ravitsemuksessa tulisi ottaa huomioon heidän syömänsä pienempi ruokamäärä. Heidän olisi sen vuoksi hyvä syödä ruokaa, jossa on runsaasti ravintoaineita eli ruoan ravintoainetiheyden tulisi olla suuri.

En ole näissä ehdotuksissani yksin. Nyt yhdysvaltalaisen Tuftsin yliopiston tutkijat ovat valmistelleet uuden ruokapyramidin vanhusväestölle, jossa on pyritty ottamaan huomioon sen erityiset tarpeet.

"Yli 70-vuotiailla aikuisilla on ainutlaatuiset ravitsemukselliset tarpeet", sanoo tohtori Alice H. Lichtenstein. "Ikääntyessään vanhemmat aikuiset tarvitsevat usein vähemmän kaloreita, koska he eivät ole fyysisesti yhtä aktiivisia kuin aikaisemmin ja koska heidän aineenvaihduntansa hidastuu. Siitä huolimatta heidän kehonsa tarvitsevat yhä samat korkeat määrät ravintoaineita optimaalisen terveyden ylläpitämiseksi."

Yliopiston suositusten keskeisinä lähtökohtina on ruoan ravintoainetiheys ja hyvästä nestetasapainosta huolehtiminen. Käytännössä nämä suositukset merkitsevät sitä, että iäkkäiden ihmisten olisi hyvä suosia:

  • Täysjyväviljaa
  • Kirkkaanvärisiä vihanneksia, kuten porkkanoita ja parsakaalia (edellisissä on mm. runsaasti beetakaroteenia ja jälkimmäisessä mm. K-vitamiinia, kalsiumia ja sulforafaania, joka on syöpää ehkäisevä fytokemikaali)
  • Syvänvärisiä hedelmiä, kuten marjoja ja melonia (näissäkin on terveydelle tärkeitä flavonoideja ja karotenoideja)
  • Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita, kuten jogurttia ja vähälaktoosista maitoa
  • Papuja ja pähkinöitä, rasvaista kalaa, siipikarjaa, laihaa lihaa ja kananmunia
  • Juoksevia kasviöljyjä ja pehmeitä levitteitä, joissa on vähän tyydyttyneitä rasvoja ja transrasvaa
  • Riittävää nesteiden juomista
  • Liikuntaa, kuten kävelyä, kotitöitä ja puutarhanhoitoa

Lisäksi yliopiston tutkijat katsovat, että vanhukset voivat tarvita tiettyjä ravintolisiä, kuten kalsiumia, D-vitamiinia ja B12-vitamiinia, koska heidän voi olla vaikeaa saada näitä riittävästi ruokavaliosta. Itse lisäisin vielä, että myös kalaöljylisällä olisi todennäköisesti merkittävää sairastuvuutta ja kuolleisuutta vähentävää merkitystä.

Olisi suotavaa, että tämäntyyppiset, ruoan ravintoainetiheyttä painottavat suositukset otettaisiin käyttöön Suomessakin. Se parantaisi laitoksissakin asuvien vanhusten ravitsemustilaa ja terveyttä.



7 kommenttia:

  1. Täysjyväviljaa ja vielä heti listan kärjessä ihmettelen. Kun riittävästä määrästä proteiinia, kasviksia, marjoja/hedelmiä ja terveellisiä rasvoja huolehditaan, vanhusten syömillä kalorimäärillä viljaa ei enää juurikaan mahdu. Vilja syö vääjäämättä tilaa tarpeellisemmilta ruoka-aineilta silloin, kun kulutus on alhainen.

    VastaaPoista
  2. Minä laittaisin nuo suositellut ruoka-aineet vähän eri järjestykseen. Vihannekset ja hedelmät tulisi mainita ensimmäisinä. En silti poistaisi täysjyväviljoja listasta. Niiden syöminen yhdistyy sentään lukuisissa tutkimuksissa alempaan sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen esim. sydäntauteihin ja diabetekseen.

    VastaaPoista
  3. On myös tutkimusnäyttöä, että vanhusten proteiinin saanti on liian vähäistä.

    Opiskeluaikoina vanhustyötä tehneenä kokemukseni on, että monilla vanhuksilla syöty kokonaisruokamäärä jää suorastaan olemattomaksi. Jos viljaa pidetään välttämättömänä, ja ruoan kokonaistilavuus on vaikkapa desi vuorokaudessa, tärkeiden ravinteiden saanti jää väistämättä heikoksi.

    Tietysti olennainen kysymys on, mitä vanhus itse haluaa syödä.

    VastaaPoista
  4. Mirka,

    Entä ne okinawalaiset 100-vuotiaat? ;-) Heidän ruokavaliossaan viljat muodostavat Okinawa Program -kirjan mukaan merkittävän osan ruokavaliosta. Kirjanhan ovat kirjoittaneet näitä satavuotiaita tutkineet Willcoxit ja Suzuki. En nyt mitenkään halua korostaa viljojen osuutta mutta silti...

    VastaaPoista
  5. Enkä minä ole viljaa kieltämässä.

    Minusta olennainen tässä on kysymys kokonaiskulutuksesta. Vuodepotilas ja puutarhanhoitoa, perinnevoimistelua, tanssia harrastava 100-vuotias ovat eri asemassa. Mielessäni oli lähinnä laitoshoidokit.

    Itse vilja-allergisena tiedän, että vilja ei ole välttämätön osa ruokavaliota, siksi sen nostaminen ensimmäiselle sijalle on minusta eräänlaista kulttuurista sokeutta nähdä nimenomaan erityisryhmien erityisyys. Kun esim. pähkinät, palkokasvit ja kala sekä monet kasvikunnan tuotteet näyttävät viljaa tehokkaammin suojaavan niin sydäntaudilta kuin syöviltä, tuntuisi perustellummalta korostaa niiden ensisijaisuutta, ja viljaa sitten sen mukaan kuin mahtuu.

    VastaaPoista
  6. Osittain kysymys on kuitenkin akateeminen sikäli, että monilla vanhuksilla keskeinen ongelma on puuttuva ruokahalu ja liian vähäiseksi jäävä energiansaanti.

    Silloin keskeisin kysymys on henkilökohtaisesti koettu maittavuus, ja kaikki keinot on otettava käyttöön, kuten edellä vähän viittasin.

    VastaaPoista
  7. Ja minä haluan siellä laitoksessa kuohukermaa ruokiini. Enkä halua laihaa lihaa, vaan kunnon silavaa. Aamupuuroa en halua enkä vellejä. Tämä on toiseksi viimeinen toivomus. Viimeinen toivomus on, että ei letkuihin.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...