9. marraskuuta 2007

Ravitsemustieteellinen lehti: köyhyys rajoittaa vihannesten ja hedelmien ostamista

Muutama päivä sitten kirjoitin terveellisen ruoan kalleudesta. Tässä kuussa asiaan on tarttunut myös ravitsemustieteellinen lehti Journal of the American Dietetic Association, joka on omistanut koko marraskuun numeronsa köyhyyden ja ravinnon terveellisyyden käsittelylle. Kolme lehdessä julkaistua tutkimusta päätyvät kaikki samoihin lopputuloksiin: Pienituloisissa perheissä ei syödä tarpeeksi vihanneksia ja hedelmiä. Köyhyyden todetaan myös olevan todellinen rajoite näiden ruoka-aineiden ostamiselle. Kasvisten vähäisempi syönti johtaa esimerkiksi monien terveydelle tärkeiden karotenoidien (alfa- ja beetakaroteeni, luteiini, zeaksantiini, lykopeeni ja beetakryptoksantiini), folaatin, K-vitamiinin ja fytokemikaalien vähäisempään saantiin.

Eräässä tutkimuksista ehdotetaan erilaisia toimenpiteitä pienituloisten ravitsemustilanteen parantamiseksi. Esimerkiksi vihannesten ja hedelmien hankkimista varten voitaisiin jakaa alennuskuponkeja (Suomessa auttaisi varmaan sekin, että näiltä ruoka-aineilta poistettaisiin kokonaan arvonlisävero). Myös viljelijöiden suoramyyntiä ja vastaavia myyntimuotoja tulisi tukea.

Asiaa käsittelee myös NutraIngredients.comin uutisartikkeli.

3 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta linkistä. itseäni kiinnostaa kovasti tämä kysymys. Aina kun joku ruoka-aine todetaan terveelliseksi, sen hinta markkinataloudessa nousee, koska terveellisyys myy tällä hetkellä. Niinpä vähävaraiset ihmiset ovat kroonisesti heikossa tilanteessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Kirsi. Onneksi terveelliseksi toteaminen sentään parantaa saatavuutta. Esimerkiksi granaattiomenia on alkanut olla tarjolla ympäri vuoden. Mutta halpoja ne eivät useinkaan ole.

    VastaaPoista
  3. Kiva, että näet positiiviset ulottuvuudet asialla. Saatavuus on tosiaan keskeinen asia.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...